maanantai 21. toukokuuta 2012

Kuin kaksi veljestä: Ballmer ja Elop


"Talouslehti Forbes on listannut amerikkalaisten julkisten osakeyhtiöiden huonoimmat toimitusjohtajat. Kyseenalaiseksi voittajaksi nousi Microsoftin Steve Ballmer." Näin uutisoi tivi.fi ja jatkaa. "Lehti sanoo perusteikseen sen, kuinka Ballmer on järjestelmällisesti epäonnistunut useissa tärkeissä tuoteryhmissä. Lehden mukaan hän on ”omakätisesti ohjannut Microsoftin ulos joiltakin nopeimmin kasvavilta ja tuottavimmilta markkinoilta”, kuten mobiilista musiikista, mobiililaitteista ja taulutietokoneista.Samalla Microsoft on edesauttanut myös Dellin, HP:n ja Nokian kaltaisten yhteistyökumppaniensa voittojen pienenemistä."

Stephen Elop´ia ei ilmeisesti testissä erikseen käsitellä? Ja mitäpä turhia, yksi yritys muiden joukossa tuo Nokia jenkille on. Meille suomalaisille se oli enemmän. Näiden kahden veljeksen yhteistyö on todennäköisesti lopullisesti sinetöinyt Nokian nousun ja tuhon oppikirjaesimerkiksi, aikansa tähdenlennoksi.


Ei kommentteja: