tiistai 18. marraskuuta 2008

Puutulleista pelien politiikkaan

Eurootikon ansiokkaasta artikkelista Puutulleihin tervetullut lykkäys on sukeutunut keskustelu mahdollisuudesta soveltaa pelin politiikkaa turvallisuuspolitiikkaamme. Pannaan vaa´an toiseen kuppiin puutullit ja toiseen Nato-jäsenyys. Ja aletaan käydä asiasta shemeikan kanssa kauppaa. Saattaa olla, että lähinnä ikäni vuoksi, en moiselle enää oikein lämpiä.

Veikko Vennamo vainaa muistaakseni kauan, kauan sitten arvosteli ns. vanhoja puolueita ”pelin politiikasta”. Vaikka en Vennamoa poliitikkona mitenkään arvostanutkaan hänellä oli populistin sanallista lahjakkuutta. On nimittäin alueita, joilla ei pidä lähteä pelaamaan. Kansakunnan turvallisuus on niistä yksi.

Kuulostaa varmasti äärimmäisen idealistiselta, ehkä jopa naivilta ehdottaa, että 5,3 miljoonaisen kansan, jolla on yhteinen 1300 kilometrinen raja valtion kanssa, jossa nykyisinkin asuu 143 miljoonaa ja joka lisäksi lienee raaka-aineiltaan maailman rikkain, ei kannata lähteä osallistumaan jälkimmäisen kanssa peleihin turvallisuudestaan ja itsenäisyydestään? Mutta sitä minä perään kuulutan. Pelaaminen on tässä tapauksessa varmin tapa hävitä.

Opportunistinen pelaaminen ei ole vastaus turvallisuustarpeittemme tyydyttämiseen. Ja edelleen klisheillä; vastaus on luottamus. Meidän on, Paasikiven sanoin osoitettava edelleen, ja tulevaisuudessakin kaikissa tilanteissa, ymmärtävämme Venäjän legitiimit turvallisuusintressit alueemme osalta. Ne ovat, että meidän alueemme kautta kukaan eikä mikään Venäjää, eikä erityisesti Pietaria uhkaa. Aktiivisen omaehtoisen turvallisuuspolitiikan lisäksi, tämä edellyttää meiltä uskottavan, itsenäisen, oman alueemme puolustuksen ylläpitämistä.

Kekkosen aikana meillä oli mielestäni aktiivisen suomettunut turvallisuuspoliitiikka. Ja siihen oli käsitykseni mukaan syynä Kekkosen usko siihen, että emme voisi maallemme uskottavaa puolustusta saada aikaan. Kun hänen presidenttikautensa vuonna 1956 alkoi  puolustuksemme ei varmasti ollut uskottava. Ei mihinkään suuntaan. Tähän saattoi osittain pohjautua hänen haluttomuutensa edes yrittää rakentaa uskottavaa puolustusta. Ei vaikka silloinen NL olisi mieluusti ollut sellaista rahoittamassa. Ehkä UKK katsoi, että konfliktitilanteessa NL tulee ja miehittää maan joka tapauksessa? Tai ehkäpä länsisuuntautumisen uskottavuuden säilyttäminen länteen päin sitä edellytti?

Nyt tilanne on toinen. Me pystymme, halutessamme sellaisen rakentamaan ja sen myös ylläpitämään. Sen kun ei tarvitse olla laadultaan tasolla, joka kestää suurvallan tai suurvaltaliittoutuman keskitetyn hyökkäyksen tästä ikuisuuteen. Riittää, että suurvalta tai suurvaltaliittoutuma katsoo etenemisensä toisen kimppuun, meidän kauttamme liian kalliiksi. En usko, että sellaisen ylläpitäminen olisi nähtävissä olevassa tulevaisuudessa (20 - 50 vuotta) edes taloudellisen kantokykymme ylärajoilla. Emme nimittäin tältä osin puhu edes puolustusmäärärahojemme kaksinkertaistamisesta.

Mutta aivan varmasti sen aikaansaaminen edellyttää sekä puolustusvoimien johdolta että erityisesti poliitikoilta ja kansalaisilta turhan Nato-jäsenyyden eipäs – juupas vatvomisen  lopettamista. Olemme valinneet EUn jäsenyyden ja uskottavan, itsenäisen puolustuksen turvallisuuspolitiikkamme kulmakiviksi. Lopetetaan asiasta puhuminen. Aletaan vähitellen toteuttamaan päätöksemme edellyttämiä toimenpiteitä. Ei tilanne enää puhumalla parane.

PS.

Kun tämä asia ei oikeastaan enää puutulleihin liittynyt, päätin julkaista kommentin omana artikkelinaan.

4 kommenttia:

Pitkän linjan mies kirjoitti...

Puutullit ovat suurvallan EU-peliä. Putinismi pyrkii Pietari Suuren sekä isä aurikoisen valtatavoitteisiin. Neuvottelu on turhaa - myös puutulleista -, sillä ratkaisut on jo tehty ja investoinneista hyväuskoiset kokeilijat saivat vain hapankaalin maun suuhunsa.

Paperiteollisuus meni Suomesta, kuten Natojuna, ja sitä on turha haikailla. Kunhan keksisivät mitä kemiantellisuutta voisi tehdaskiinteistöissä harrastaa. Vaikkapa ensin valtionyhtiönä. Olisikohan mitenkään mahdollista saada Teollistamisrahoitus, Sitra, Finvera, Valtionkonttori ja Tekes yhteisiin talkoisiin??. Tuskin - sehän olisi politiikalta liikaa pyydetty.

Mitä puolustukseen tulee uudistunut NL (USRR), jota nykyisin kutsutaan Venäjäksi (Rossija venäjäksi länsimaisella kirjoituksella, eli väljästi suomennettuna Ryssä) sanelee edelleen omat "puolustuspoliittiset" ehtonsa. Niitä vastaan tarvitaan kaksi tekijää. Ensimmäisen sanot; "Riittää, että suurvalta tai suurvaltaliittoutuma katsoo etenemisensä toisen kimppuun, meidän kauttamme liian kalliiksi."

Toinen tekijä on riittävä välineistö tehdä asia "liian kalliksi". Siihen on sekä omia mahdollisuuksia (Patria) että ulkoisia (miinat, lentokoneet ja niiden aseistus).
Syynä välineisiin on "1300 kilometrinen raja valtion kanssa, jossa nykyisinkin asuu 143 miljoonaa". Venäjä on Iivana julmasta alkaen ollut valmis uhraaman 10-20 miljoonaa "voittoon", joten puolustukseen tarvitaan kunnon välineet (ZQ) saada toimimaan suhde 5,3:20 = NxZQ = liian kallis (N=tarvittava vehkeiden käyttäjämäärä).

Toisaalta taitaa olla edessä poliittinen "luovutusvoitto", koska omat mahdollisuudet loppuvat "rikollisena" ja Patria myynin puuttuessa lopetetaan tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Juttu tuo kovasti mieleen sotasyyllisyydet.

hakki47 kirjoitti...

No mutta Pitkän linjan mies, elä nyt ensimmäisen kerran elämässäsi pessimistiksi heittäydy.

Mitä tulee noihin teollisuuskiinteistöihin ja niiden käyttöön; kaikkihan on mahdollista. Kai ne vanhat kuvaputkitehtaankin tilat Imatrallakin vielä käytössä ovat? Sen sijaan nyt vapautuvat; Summa, Voikkaa, Kaskinen Kemijärvi ja mitä niitä onkaan, lienevät luonteeltaan sellaisia, että ihan pieneen ne eivät sovellu. Ja uuden vaikkapa sitten biopohjaiseen pohjavat ideat vaativat 3-5 vuotta kunnolla käynnistyäkseen. Siis ilman onnen kantamoisia. Ja silloinkin ne voivat olla liian isoja.

Laitteet saattaisi voida myydä ..,.. jonnekin, mutta rakennukset jäävät. Ja siinä olisi tietysti parasta jos pohde käännettäisi toisin päin. Mitä tuossa/noissa kiinteistöissä voisi kannattavasti tehdä? Siinä sitä olisi luovuustalkoita kerrakseen.

Tavallaan enemmän huolissani olen, niiden pienestä taloudellisesta painolastista huolimatta kaiken karvaisten IdeaParkkien, SuomiSoffien, RobinHoodien ja muiden rakettimaisen kasvamisen seurauksena syntyneistä Tavarataivaiden reservaateista, joita lienee syntynyt jokaisen vähänkaan suuremman kaupungin laidalle tai valtateiden varteen. Muistaakseni puhuimme joskus että ensimmäisiä suuria ruumiita olisivat Suomi-Soffa, Tokmanni ja Masku. Ja mikäli Nova-Group omistaa, joka niemeen notkoon saarelmaan nyt nousseet ao. yritysten hallit, niin sekin. Ja joku oli vahvasti sitä mieltä, että paikalliset osuuskaupat, jotka mm. ABC-konseptinsa kautta selvästi ovat mukana kompuksessa, kyllä selviävät. Siihen uskon minäkin.... vielä.

Älä nyt noita valtion virkamiesten johtamia suojatyöpaikkoja talkoisiin manaa. Menee reviiritaisteluksi koko valtakunnan pelastustalkoot. Nyt ehkä uuden luudan aloittaessa Sitrassa hänellä, kuten tiedämme, voisi olla ketteriä ajatuksia, joilla juuri tämänkaltaisia pohteita ratkotaan. Eikö? Kannattaisiko panna mietintään?

Eikä tästä mitään poliittista luovutusvoittoa pidä tehdä. Muistetaan vaan, että meidän pitää voida puolustautua kaikkiin suuntiin. Ja vaoidaksemme sen tehdä, tarvitsemme välineitä kaikkialta.

Vox Populi kirjoitti...

Viittaat Lh:n esittämään Nato-option käyttämiseen pelimerkkinä, kun hierotaan kauppaa Putinin kanssa.Kuten olen asiaa pohtinut, ei tällainen ole käypää valuuttaa.
Venäjän kanssa on elettävä, mutta hyvin hyvin varovaisesti.Vaikea, arvaamaton ja vaarallinen kumppani.
Ei pitäisi neuvottelupöydässä itseään pistoolilla ohimoon osoittaa.Eikä muuallekaan.

hakki47 kirjoitti...

Pelimiehelle se on taatusti käypää valuuttaa. Vaikka en usko Lh:n sitäkään juuri tässä mielessä tarkoittavan.

Minun mielestäni taas turvallisuudella ei ainakaan meidän pitäisi käydä kauppaa lainkaan. Pelaamisesta nyt puhumattakaan. Kysehän ei meillä voi olla siitä, mikä suhdannevaihe milloinkin on menossa. Venäjä vain on naapurimme. Ei siellä idän puolella koskaan ketään muutakaan ole ollut.

Ja jos meidän kahden välillä olisi pakko selviytyjää veikata, panisin roponi Venäjän puolesta. Jotta en minä eivätkä lapseni joutuisi tätä valintaa tekemään tai edes todistamaan suosittelen siis, että ottaisimme järjen käteen.