perjantai 20. helmikuuta 2009

Olen Liikanen, Erkki Liikanen

Suomen Pankin pääjohtaja, demari Mikkelistä avasi suunsa ja euro kuulemma laski. Varmaan häneltä tarkoituksellinen toimi euro-alueen vientiyritysten kilpailuedellytysten turvaamiseksi.

Edellinen kerta kun hän lausuili jotain yhtä kuolematonta oli joskus kauan, kauan sitten valtionvarainministerinä lamaan ajautuvassa Suomessa. Silloin hän ehdotti tinkimistä Stockmannin kassalla.

Koska hänen juttunsa tällä kertaa vaikutti euroon, on arvo ilmeisesti noussut. Mutta ehdotukset edelleen samalta planeetalta.

6 kommenttia:

Omaa kokemusta kirjoitti...

Kyllä Liikasen sanassa on voimaa. Muistaakseni keväällä 1988 ostin kasion Hesasta ja kesän kauppasin yksiötäni.
Tilanne kuten viime vuonna, ounasteltiin taantumaa, mutta sen piti alkaa joskus parin vuoden päästä.
Elokuussa eräs pankkineiti osti yksiöni. Syyskuussa ministeri Liikanen ärähti ukaasinsa ulos ja asuntokaupa pysähtyi
kuin seinään.
Läheltä piti, ettei minulle jäänyt käteen sijoitusyksiötä. Siis Liikasen syy.

Tobe kirjoitti...

Liikanen,Liika-nen,Liikaanen laman toi Suomeen entinen tähti teiniliittojen.On se onni ettei ihminen unohda vai jospa sittenkin.Onko hän tuleva presidentti Suomenmaan.Mahdollisuuksien maa jos on demari.

Pelottaa kirjoitti...

Lama ja taantuma ei minua sinänsä pelota mutta se pelottaa jos sosialistidemokratia jostain kumman syystä saisi vielä uutta nostetta.
Toivottavasti ei sillä se on ajanut tämän maan jo aivan riittävän surkeaan tilaan.
Myös edellisen laman alla demarit luiskahtivat nätisti oppositioon räksyttämään ja jättivät talouden korjaamisen muiden harteille.
Voin äänestää mitä puoluetta hyvänsä paitsi demareita.

Stuubio kirjoitti...

Erkki x 5,94573 = 1 €
;)

hakki47 kirjoitti...

Kiitti kommenteista.

Omasta mielestäni Erkki Liikanen on demareja ja poliitikkoja sieltä vaarallisimmasta päästä. Älyä ja savolaista charmia ylenmäärin mutta asiasubstanssi, jos politikointia ei lasketa, on nolla pilkku nolla.

Jenkkien ja suomalaisten touhot ja tuhoojat ovat jjuri päinvastaiset. Sen minkä jenkeissä usein tekevät republikaanit, meillä aikaansaavat demarit. Ja päin vastoin.

Tobelle

Ei. Ei! EEEEEEiiiiiii!!!!! Onneksi Erkki on jo mennyt mies.

GranpaIgor kirjoitti...

Liikasen suhteen olen Hakkin kanssa samaa mieltä.

Sen sijaan jenkkivertailusta en olisi ihan varma olisiko republikaanit = meidän demarit vaikka pidinkin demareita pitkään äärioikeistolaisina. Hiukan on ääni muuttunut kun kokoomus on kansan mielestä ajanut vasemmalta ohi ja saanut äänestäjien murskavoiton. Ja vielä hallitusvastuussa ollessaan.

Olisivat demarit vaan pitäneet sen Heinäluoman. Mitä enemmän katselen ja erityisesti kuuntelen sitä Urpilaista niin ihan ikävä on Heinäluomaa.

Olisivat valinneet Urpilaisen sijasta vaikka Maria Guzenina-Richardsonin. On nätin näköinen (minun mielestä), hyvä puhumaan ja hallitsee Urpilaista paremmin äänenkäytön. Palopuheetkin kuulostavat hänen suustaan Urpilaisen kiihtymykseltä tuntuvaan verrattuna hillityiltä. Enkä minä edes puolivenäläistä syntyperääkään pidä painolastina kun olen itsekin samanlaista syntyperää.