Maassamme on kuulemma lait, joiden mukaan määräytyy kansalaisen kotikunta ja mahdolliset työhön liittyvät kulukorvaukset. Ne koskevat luonnollisesti kaikkia muita paitsi kansanedustajia. Ne lienevät niin hienosti säädetyt, että ne aiheuttavat kansanedustajille ymmärtämisongelmia, joita ajoittain selvitetään oikeuslaitosta myöden. Seurauksia ei ilmeisesti nytkään ole? Edellisen kerran sitä testattiin kai Väyrysen jalasmökin aikaan. Hävisi muistaakseni juttuna, teki mökistään vaalimokin jota kuljetteli ympäri maita ja mantuja ja tuli taas valtuksi edustamaan Peräpohjolan katajasta kansaa alueelta, jossa ei oikeastaan edes asunut.
Pitkälti kai tämä kotikunnan määritteleminen ja sen seurauksena edustavuus kunnanhallituksessa ja mahdolliset kulukorvaukset tuntuvatkin olevan kepulaisten huolia. Ainakin vaikeudet, silloin harvoin kun ne tulevat esille, tuntuvat kohdistuvan heihin lukeutuviin kansanedustajiin. Taitaa suorastaan olla niin, että ao. kansanedustajat katsovan kulukorvauksen olevan palkan kiinteä osa? Siis sellainen, jota me muut kutsuisimme nimellä saavutettu etu.
Aivan kuten Kehittyvien Maakuntien Suomen järjestämissä vaalirahakarnevaaleissa, myös tässä soisi tutkivan journalismin saavan sijaa. Kun tikulla vähän kaivelisi saattaisi tikun päähän jälleen jäädä noin 40 kansanedustajaa (siis muutama myös kepulaisten lisäksi) ihmettelemään, mitä on oikein tullut säädettyä ja mitä ne kulukorvaukset oikein tarkottivatkaan.
Itse asiassa Eduskunta (siis kansanedustajat, siis puolueet) soveltaa yhtä kulukorvauskäytäntöä. Kaikki muut meistä, toista. Me tavalliset kuolevaiset voimme hakea korvauksia matkan aiheuttamista kuluista. Kuitteja vastaan. Ja jos ei ole kuittia, ei verottaja hyväksy.
Kansanedustajalle maksetaan kulukorvausta sen mukaan missä heidän kotipaikkansa katsotaan olevan. Kiinteä korvaus per kuukausi. Verottomana. Täysin siitä riippumatta sattuuko heidän kotinsa oikeasti sijaitsemaan siinä kaukaisessa kunnassa. Mutta rahaa kyllä otetaan vastaan, vaikka koti ja perhe vakituisesti asuvat pääkaupunkiseudulla. Saavutettu etu.
Kuten edellisessä artikkelissa totesin nyt nämä samaiset kansanedustajat muuttavat lakeja muiden osalta (erityisesti jotkut juristit ja lääkärit), mutta säilyttävät varmasti omat etunsa. Jos Habita maksoi osan palkoista kulukorvauksina se joutuu verottajan toimesta syytteeseen veronkierrosta ja ties mistä. Kun kansanedustaja tekee samaa pannaan Tarasti taas vetämään työryhmää säätelemään kansanedustajan kulukorvauksia, jonka suosituksia ei sitten tarvitse kenenkään noudattaa.
Hui hai.
Eagles fly singly
perjantai 6. helmikuuta 2009
Laki kotikunnasta ja kulukorvauksista
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
13 kommenttia:
Toteat, että "Maassamme on kuulemma lait, joiden mukaan määräytyy kansalaisen kotikunta ja mahdolliset työhön liittyvät kulukorvaukset".
Totean, että ilmeisesti tarkoittamasi laki on kotikuntalaki (22.12.1995/1650), jossa sanotaan mm:
"Henkilön kotikunta on jäljempänä tässä laissa säädetyin poikkeuksin se kunta, jossa hän asuu. Vastasyntyneen lapsen kotikunta on se kunta, jossa hänen äidillään on kotikunta lapsen syntyessä.
Jos henkilöllä on käytössään useampia asuntoja tai jos hänellä ei ole käytössään asuntoa lainkaan, hänen kotikuntansa on se kunta, jota hän perhesuhteidensa, toimeentulonsa tai muiden vastaavien seikkojen johdosta itse pitää kotikuntanaan ja johon hänellä on edellä mainittujen seikkojen perusteella kiinteä yhteys.
Jos henkilön omaa käsitystä kotikunnastaan ei ole voitu selvittää, hänen kotikuntansa on se kunta, johon hänellä on katsottava olevan kiintein yhteys asumisensa, perhesuhteidensa, toimeentulonsa ja muiden vastaavien seikkojen johdosta."
Tältä osin kotikunnan määräytyminen on selvää. Tämän pohjalta myös Hannu Takkulan valtuustopaikka meni Rovaniemellä, kun hallinto-oikeus saattoi todeta, että Takkula perheineen asuu Turussa. Hänellä oli tuo kiintein yhteys useidenkin em seikkojen perusteella.
Ilmeisesti eduskunnan kulukorvaussäännöstöissä on sitten lähdetty siitä, että edustajan kuluja korvataan summittaisen arvion mukaan sen mukaan kun niitä katsotaan aiheutuvan e-työn tekemisestä. Kun koti ja edustajantyö ovat saman paikkakunnan "heiniä", asia lienee suurin piirtein ok. Vain määrän arviointi voitaisiin kyseenalaistaa. Ja tässäkin tullaan siihen, että kulujahan saadaan maksaa paljonkin, mutta näissä maksamisissa on yleensä tavoitteena se, että kulut ovat "verottajan hyväksymiä" eli verottaja hyväksyy aiheutuneiksi arvioituja kustannuksia maksettaviksi ilman veroseuraamuksia. Jos todellisten kustannusten määrä ylittyy, seuraa maksujen verottaminen yli menevältä osalta. Varmaan kulukorvausohjesääntö eduskunnassa on tavoitellut tätä samaa rajaa - maksetaan vain sen verran ettei tule veroseuraamuksia.
muutenhan olisi kyse palkasta ja edustajan palkkahan määräytyy muulla tavoin.
Ne edustajat jotka eivät asu valintavaalipiirissään ovat ilmeisesti käyttäneet hyväkseen ohjesäännön sanamuotoa, joka ei kaiketi ole tarkka näissä tapauksissa. (Ohjesääntöä en luonnollisesti ole nähnyt.) He ovat ottaneet korvauksen valintavaalipiirinsä mukaan, vaikkeivät asu siellä. Eivätkä kulut varmuudella heillä ole senmääräiset kuin on sääntöä rukatessa ajateltu. Ovat siis ottaneet kuluja enemmän kuin mitä teorian mukaan on ajateltu kertyvän. Ovat siis lähtökohtaisesti verovelvollisia tältä osin.
Verovelvollisuudesta voisi vapautua vain näyttämällä kuluja nostettua määrää vastaavasti.
Kyse on siis verotettavasta tulosta, jota ei ole ilmoitettu. Täytyis siis verottaa.
Mielenkiintoista tässä on tietysti meidän äänestäjien kannalta se kuinka vilpittömässä / vilpillisessä mielessä ao. edustajat ovat olleet?
Ja sekin millaisen mielialan vallitessa ohjesääntö on tehty?
Ja kuinka satraapit ovat valvoneet oikeuden toteutumista?
Niinhän tuo sanoi jo Vennamon Veikkokin aikoinaan; Rötösherrat kiikkiin. Ja jos tähän menoon halutaan korjaus sen on tapahduttava rakenteen puolella. Ei sitä yksittäisien edustajien ilmoituksia tai käytäntöjä muutellen korjata. Tuskinpa useimmat ovat edes ajatusta uhranneet asian oikeutukselle. Kyseessä on ollut vallitseva käytäntö, saavutettu "palkkaetu" jonka uskotaan kuuluvan palkan osaksi.
Kun näitä epäselvyyksiä "sattumalta" mutta "säännöllisin välein" pulpahtelee esille on se osoitus tarpeesta korjata kansanedustuslaitoksen ja erityisesti kansanedustajien ja puolueiden toiminnan suhteita. Ja tilanne on jo päässyt sellaiseen mittaan, että kokonaisuus on syytä käydä läpi muiden kuin asianosaisten - kansanedustajat ja puolueet - osalta. Tiedeyhteisö ja oikeuslaitos eivät vielä ole niin ryvettyneitä että niide uskottavuus olisi mennyt.
Kiitti hienosta kommentista.
Kun ajattelee näitä kulukorvaus- ja vaalirahasotkuja, niin tulee mieleen kysymys siitä, että "tekeekö tilaisuus varkaan"? Ei kai pahansuopaisempi ainakaan tartte olla . . .
Mutt tähän asti pahansuopa. Onko kohtuullista . . .?
"Me tavalliset kuolevaiset voimme hakea korvauksia matkan aiheuttamista kuluista. Kuitteja vastaan. Ja jos ei ole kuittia, ei verottaja hyväksy."
Joo-o! Tavat on erilaiset kansan "valioille"(???). Löytyhän aikoinaan eduskunnasta kenkälaatikoittain rahaa, josta virkamies (kirjapitäjä?) ei tiennyt mitä sillä pitää tehdä.
Toistan jo vanhan päätelmäni määrästä ja laadusta. 50 kansalaisten etua ja elämää ajattelevaa asiantuntijaa on parempi kuin yksi tai tuhat politiikkoa. Poliitikot kuuluvat kaltaistensa joukkoon Brysseliin, eivät hoitamaan omia asioitaan ja etujaan maan hallinnossa.
Tilaisuus tekee samalla tavalla aina varkaan, kuin ehdoton valta korruptoi ehdottomasti. Ja jos ajatellaa puolue-apparaattia, sillä on tässä vaiheessa Suomessa ehdoton poliittinen valta. Siis se, joka perustuslain mukaan on kansalla.
Huvittavinta lienee, että samalla tavalla kun sääty-yhteiskunnan alussa etuoikeutettu sääty oli aateliset. Kansa kärvisteli monta sataa vuotta saadakseen siirrettyä vallan koko kansalle. Vajaat sata vuotta sitä riemua vain kesti.
Yks' jännä seurattava asia tässä on se, miten eduskunta (=kansliatoimikunta juristipuhemiehen johdolla) purkaa tämän eduskunnan aiheuttaman sotkun niin, etteivät eduskunnan edustajat joudu ahdinkoon edustamisestaan. Tulevaisuudessa nostettavien kulukorvauststen osalta. Taannehtivilta osinhan verottajan tulisi verottaa kulujen ylivelkomiselta, tätähä eduskunta ei voi millään opilla enää korjata. Moka mikä moka.
"Toistan jo vanhan päätelmäni määrästä ja laadusta. 50 kansalaisten etua ja elämää ajattelevaa asiantuntijaa on parempi kuin yksi tai tuhat politiikkoa."
Virkamiehet, mieluiten puolueettomat - siis puolueisiin sitoutumattomat - voivat todella aivan hyvin hoitaa hallinnoinin. Asiantuntijoina. Mutta olennaista onkin erottaa virkamiehen asiantuntijuus alastaan (harvemmalla nykyään on) ja poliitikkojen asiantuntemus (jota ei enää ole) alastaan. Heidän roolinaan olisi tuoda oikeus, kohtuus, järki ja kansalaisten tahto hallintoprosessiin. Nythän poliitikon, kansanedustajan ja virkamiehen roolit menevät suloisesti sekaisin.
Kysymys on rooleista. Ja siitä riittääkö 50 henkilöä ominaisuuksineen, taustoineen, asuinalueineen, koulutuksineen, sukupuolineen, ammatteineen jne. jne. kuvaamaan kansamme KOKONAISUUTTA. Jos riittää, niin hyvä niin.
Nyt valitettavasti poliitikon, virkamiehen ja asiantuntijan roolin menevät sekaisin. Ja suurin syy, jopa syyllinen löytyy 1960 - luvulta.
Eekki
nyt ymmärrän, miksi minusta ei juristia tullut.
Jotenkin kuitenkin puhuttelee tuo yleislausuma: moka mikä moka.
Kun kerran ainoa valtakunnallinen tiedon tarjoaa, tulkoon se kirjattua:
Kansanedustaja saa verotonta kulukorvausta 987 e/kk, jos hän asuu pääkaupunkiseudulla.
1315,75 e/kk, jos hän asuu yli 30 kilometrin päässä eduskunnasta eikä hänellä ole kakkosasuntoa pääkaupunkiseudulla.
1809,15 e/kk, jos hän asuu Uudenmaan ulkopuolella ja hänellä on kakkosasunto pääkaupunkiseudulla.
Ei mikään merkityksetön palkanlisä.
Kun luolasta oli lähdetty, ja yli sadan hengen populaatioita piti ryhtyä hallinnoimaan, oli lopulta edustuksellinen demokratia kansankokoukselle järkevän tuntuinen vaihtoehto.
Monimutkaisen megayhteiskunnan toimintoja eivät yksin missit, urheilijat ja kylähullut kuitenkaan pysty hoitamaan. Tarvitaan jumalattoman suuri virkamieskunta ja elinkeinoelämän asiantuntija- ja johtoporukka. Ja kansan ääntä ( siis minua ) edustamaan on valittava komeljanttareitten vastapainoksi myös kouliintuneita ammattipoliitikkoja.Pekkarisillakin on puolensa !
Hakki47, ehdotat ( 8.2.09) suurisuuntaisia lakimuutoksia, jotta ammattipoliitikkojen leipiintymisilmiö ja oman edun tavoittelu saataisiin oikeudenmukaisen kontrollin piiriin.
Vain vallankumous voinee vapauttaa poliitikot rasitteistaan ! Luulen, ettei 50 henkilöä kuitenkaan riitä kaikkien alojen asiantuntijuuteen.
Eikä rikollisuuden kriminalisointi ole vielä tähän mennessä sitä poistanut.
Pitkän linjan mies, viittaat ns. Feiringin jutttuun. Joskus 1950-luvulla eduskunnan talouspäällikkö Björn Feiring maksoi vuosikausia kansanedustajien pakat nettoina, ja keräsi verot ja sosiaalimaksut käteisenä pahvilaatikoihin, jotka varastoi eduskunnan kellariin lukkojen taakse. Jottei salaisuus paljastuisi, ei Feiring pitänyt lainkaan vuosilomia tai sairaspäiviä. Kunnes sitten lopulta sairastui, ja kätkö paljastui ! Vennamolle vettä myllyyn ! Ilmeisesti penniäkään ei ollut tuhlattu, vaan kaikki saatiin takaisin !
Kansan puolesta
Tule kansan puolelle.
Ei ammattipoliitikkoja tarvita. Ei politiikka, eli yleisten ja yhteisten asioiden hoitaminen, ole ammatti. Sitä varten on virkamiehet, joille maksamme palkan. Kansanedustajien tehtävä on tuoda arjen eli kansalaisten päivittäisen elämän reunaehdot päätöksentekoon. Ja tehdä tarvittavat päätökset oman parhaan käsityksensä pohjalta virkamiesten esittelyn perusteella. Ja sopii niitä muitekin tahoja tässä monimutkaistuvassa maailmassa kuulla.
Me emme tarvitse komelianttereita yhtään enempää kuin mikä komeliantterien osuus kansassa on. Siitä toki olen samaa mieltä, että 50 edustajalla on kovin vaikeaa kuvata Suomen kansan kokonaisuutta. Minun mielestäni 200 riittää, eikä kuitenkaan ole liikaa.
Haluan alleviivata, että emme kaipaa kansanedustuslaitoksessa "politiikan asiantuntijoita". Tarvitsemme itsenäisesti ajattelevi, vastuullisia oman alansa osaajia, jotka ovat valmiita edustamaan meitä päätöksentekijöinä.
Poliitikkojen ns. rasitteet syntyvät lähinnä siitä, että puoluen rooli on kasvanut, itse asiassa kasvatettu, itseisarvoksi. Puolueen asiaa muka pitää muistaa aina edistää, vaaleista toiseen ja äänestyksestä toiseen. Mutta puolueella ei pitäisi olla merkitystä vaan sillä, että kansalaisten yleiset ja yhteiset asiat tulevat hoidettua mahdollisimman hyvin. Eivätkä ne tule jos ns. puolue-eliitti kertoo kansanedustajaryhmälle millä tavalla sen pitää missäkin asiassa äänestää. (Or else...)
Feiring taas on hieno esimerkki eduskunnan hallintotoimen projessionaalisuudesta.
Luulen, että olemme peruskysymyksestä melko lailla samaa mieltä.Kansanedustajien, ja myös kunnanvaltuutettujen jne. on oltava "itsenäisesti ajattelevia, vastuullisia oman alansa osaajia".
Mikäli virkamieskunta ja liike-elämän johto saa liian suuren kontrollia vailla olevan vallan, emme mahda näille enää mitään. Meritokratiassa kunkin toimintasektorin ja tieteenalan edustaja pitää omaa alaansa muita tärkeämpänä. Satunnainen jollekin alalle kerääntynyt ylivertainen taito ja tahto voi silloin määrätä kaikkea muutakin toimintaa. Nykyisinkin on järjestelmäämme sisäänrakennettu juristien ja talousmiesten ylivalta.Tämä on kuitenkin järjestelmävirhe, eikä johdu tehtäviään hoitavien juristien tai talousväen ylivertaisuudesta.
Yläpuolelle tarvitaan poliittinen kontrolli. Mieluimmin vielä demokraattinen. Putineja en haikaile. Jotta poliittinen kontrolli toimisi, on kansan valittava parhaat tyttönsä ja poikansa edustajikseen. Parhaita ovat käsittääkseni ne jotka ymmärtävät ja tietävät, ja joilla on taito ilmaista itsensä, ja riittävä tahto saattaa mielipiteensä julki.Ymmärryksen ja tiedon pitää olla laaja-alaista, eikä kyläpoliitikon puhumattakaan komeljanttarin poliittinen perspektiivi riitä. Laaja-alaisen tiedon takana on oltava älyä ja viisautta.Moraalinen oikeamielisyys on lisäksi varsin toivottava ominaisuus.Suoraan koulunpenkiltä ei valmistuta tällaisiin tehtäviin.Tässä piilee käsitteen "ammattipoliitikko" keskeinen sisältö.
Valitseeko vaalikarjaksi itsensä alentanut kansa sitten näitä parhaita tyttöjä ja poikia ? Ehkä näitäkin, muutaman. Tärkeimpiä valintakriteereitä haetaan esim. iltapäivälehdistä, TV:n viihdeohjelmista ja nurkkapatrioottisesta kyläpolitikoinnista.
Ammattipoliitikon pätevyysvaatimuksiin on siis pakko lisätä kohtuullinen mediaseksikkyys, ja valitettavasti annos siltarumpua.
Nykyisenlainen vaalipiirijako suosii siltarumpua ennen valtakunnan etua tai eurooppalaista visiota. Jotta poliitikko voisi toteuttaa viisaita ideoitaan, on hänen ensin tultava valituksi. Se on kynnys, jossa todellinen poliittinen eläin on vahvemmilla kuin altruistinen maailmanparantaja. Valitettavasti !
Olet, kansan puolestakin jo, luonnollisesti oikeassa. Tai ainakin olen pitkälti kanssasi samaa mieltä. Jopa siitä, että olemme peruskysymyksestä melko lailla samaa mieltä. Ja siitä, että yhteiskunnan terveydenkin takaamiseksi tarvitsemme ylimmäksi päätöksen tekijöiksi "kansan valittamat parhaat tyttönsä ja poikansa edustajikseen".
Ammattipoliitikon käsitteestä olemme eri mieltä. Minulle ammattipoliitikko on henkilö, joka luo poliittista uraa leipäpuukseen. Käsitykseni mukaan eräs ensimmäisistä oli Urho Kaleva Kekkonen. Ammattipoliitikon kannalta keskeistä on menestyä politiikassa riittävästi, jotta itse asetetut uratavoitteet tulevat täytetyiksi. Sillä mitä tapahtuu asioille, joita hän on otrtanut hoidettavakseen on vain välineellinen merkitys.
Tällainen henkilö tarvitsee apparaatin. Sen hän luo puolueesta. Hänestä tulee puolueen menestyksen palvelija. Se suurin esitaistelija. Sen Johtaja isolla J:llä. Ja sen saavat huomata ne, jotka hänen puolueessaan uskaltavat olla eri mieltä. Sillä puoleen menestys on tämän ammattilaisen jatkuvan hyvinvoinnin tae.
Henkilö joka suoraan koulun penkiltä pätevöityy poliitikon ammattiin, pätevöityy peli, painostuksen, lahjonnan ja kiristyksen maailmaan. Jos vielä todella käy niin, että suoraan koulun penkiltä, ei hän tiedä kansalaisten yleisten ja yhteisten pohteitten ratkaisutarpeista eikä mahdollisuuksista tuon taivaallista. Oma ja puolueen etu kasvavat itseisarvoiksi.
Kumpi oli ensin? Muna vai kana? Oli kumpi tahansa ja oli se sitten vaikka maailmoja syleilevää idealistista hurmahenkeä, jostain korjaus on aloitettava. Muussa tapauksessa seuraava pysäkki on revoluutio. Valitettavasti.
Lähetä kommentti