perjantai 13. helmikuuta 2009

Kepun Toivon jälkeen vedenpaisumus

Pitkästä aikaa näin upean kiteytyksen noudattamastamme, siis Kepun ja Siilinjärven Toivon noudattamasta aluepolitiikasta. ”Niin, että naulanreiästä katsottuja ovat Vanhasen ja herrojemme ajatukset ja opposition blondivitsin, akkaenergian johtaman sopulilauman tirskunta.” Kuvaa tilannetta varsin hyvin, monellakin tasolla.

Kepu varautuu jo vaalitappioon. Muuta tuskin voi ajatella, kun ao. etujärjestön edustajat kiihtyvällä tahdilla marssittavat uusia ideoita aluepolitiikkansa toteuttamiseksi. Ja aluepolitiikka heidän kielenkäytössään tarkoittaa valtion virastojen ja laitosten pakkosiirtoa pääkaupunkiseudulta, minne muualle tahansa.

Lääkelaitoksen jälkeen on nyt vuorossa ilmailuhallinnon siirto pois Vantaalta, osana uutta Turvallisuusvirastoa. Vaihtoehtoina ovat Kotka, Kouvola tai Kuopio. Kotkasta puuttuvat lentokenttä ja junanrata, Kouvolasta lentokenttä ja satama, Kuopio löytyvät kaikki, jopa teitä. Joten eikun sinne. Pääkaupunkiseutu ei liene taaskaan, edes nolla – vaihtoehtona, mukana?

Päätellen sammakoista joita ministerit suustaan päästelevät herää kyllä epäilys, mikä heidän päänsä täyttää. Onko kukaan heistä vaivautunut huomioimaan, että olemme menossa kohti suurinta globaalia yhteyskuntien kriisiä sitten toisen maailmansodan? (Enkä tarkoita, että se välttämättä johtaisi sotaan.) Onko meillä todella varaa omilla toimillamme lisätä epäjärjestystä ja kuluja valtionhallinnossa kun kaikki resurssit tulisi kohdistaa varmistamaan, että kurimuksesta hengissä ja toivon mukaan hyvissä voimin selviämme? (Nii - in Vanhanen ja Katainen. Se talouskriisin pirulainen ei sitten sopeutunut visioihinne.)

Mutta kun valtionvarainministeriö ja erityisesti valtionvarainministeri siirtoa kannattaa, sehän toteutuu. Meillähän tunnetusti on millä mällätä. Mitä pitempään joudun tätä turkoosihallituksen rosvoretkeä yhteiskuntamme rakenteen ja toimivuuden tuhoamiseksi seuraamaan sitä enemmän vakuutun siitä, että meistä halutaan tietoisesti luoda ”epätoivon yhteiskunta”.

Yleensä kai merkittävien valtionhallinnon asemapaikkojen muutosten pitäisi nojautua perusteellisiin selvityksiin ja analyyseihin, joissa myös muutoksen haittavaikutukset tuodaan konkreettisesti esille. Nykypolitiikassa päätökset putkahtavat, kuin varkain, juuri ennen hallituksen lopullista päätöstä yleiseen tietoisuuteen. Varmaan seurausta Nurmijärven hujoopin läpinäkyvästä ja kaksisuuntaisesta viestintäpolitiikasta? Toiselta nimeltään Turpa tukkoon politiikka.

Kannattaisi varmaan tutkia aiempien aluepoliittisten ratkaisujen seuraukset täällä Suomessa. Esimerkiksi Kemijärvet, Kaskiset, Uimaharjut, Valcot tuolla teollisuuspuolella ja vaikkapa vain valtion virastotalovillitykset joka kaupunkiin, julkisen hallinnon puolella. Ja väittävät länsinaapuristakin löytyvän lisää asianmukaisesti analysoituja raportteja.

Mainittiinko hallitussopimuksessa muuten Siilinjärven nimittäminen Suomen pääkaupungiksi? Missä se muuten on? Siis Siilinjärvi?

PS.

Kotkaan menee Kouvolasta taajamajuna. Siis satamaan. Huomasin.

PPS.

Eikö olekin mielenkiintoista, kun Kokoomuksen puheenjohtajana on maalaispoika ja Kepun puheenjohtajana kaupunkilaispoika? Kumpikin väärän puolueen vanki.

4 kommenttia:

Pitkän linjan mies kirjoitti...

Hakki hyvä!
Et taida muistaa, että kaiken muun suomalainen kestää - paitsi hyviä aikoja. Kansa kestää vilua, puutetta ja nälkää. Sen kansa oppi ruåtsalaisilta jo 1800 luvulla.

Siilinjärvi on kunta Kuopion "yläpuolella" lähellä paikkaa, jossa Sven Dufva puolusti Suomea, siis kehä III:n pohjoispuolella, jossa myös on Suomea.

Et ole huomannut että sossut eivät ole kiitelleet kokemattomien kokoomuslaisten politiikkonuorten anteeksipyytelyitä. Vielä kerran kiitos - sosiaalisten tovereiden (tavarits) puolesta.

hakki47 kirjoitti...

Olenkin jo ehtinyt ihmettelemään, minkä varaan turkoosihallitus tulevaisuutensa laskee.

Siis strategia on mielestäsi seuraava: Painetaan maa ja sen asukkaat riittävän syvälle suohon niin ne vaan sisuuntuu hoitamaan oman suoranaisen toimeentulonsa. Eivät enää ehdi eliitin hommia arvostella, eivät vaatimaan mahdottomia ja antavat rälssin vastata maan tulevaisuudesta, erityisesti resurssien jakamisesta?

Pitäisikö sossujen mielestäsi kiittää mainostoimiston puheidentekijöitä? Kakarat pannaan vastuuseen kansakunnan tulevaisuudesta; Edesvastuutonta. Mitäköhän lastensuojelun sosiaalitantat moisesta sanoisivat jos mieltäisivät tilanteen irvokkuuden?

Olen tietoinen siitä, että Kehä III ulkopuolella on elämää. Yksittäisten ihmisten tasolla uskon, että siellä on myös älyllistä elämää. Väittävät kuitenkin siellä Kekkoslovakian, anteeksi Kepulandian, edelleen kukoistavan. Mutta jos Siilinjärven Toivolla on joku hyvä vaikutus se on, että Kepulandia häädetään sieltäkin suon silmään.

Pitkän linjan mies kirjoitti...

Hakki hyvä!
Ymmärsit strategian oikein - "riittävän syvälle suohon niin ne vaan sisuuntuu." Justiinsa - ja niin &%¤#&:sti. Sehän kokeiltiin jo 90-luvulla - ja toimi.

hakki47 kirjoitti...

Pitkän sillan mies,

se mitä en ymmärrä, hyväksymisestä nyt puhumattakaan, on ajatus, että ns. "perus-suomalainen" (ei mitään tekemistä saman nimisen puolueen kanssa) hyväksyy kaiken sen, minkä valtapuolueiden satraapit vain keksii vaatia. Mutta seurattuani tätä sirkusta nyt aivan liian monta vuotta, saattaa olla niin, että meille suomalaisille nöyrtyminen vaan on luonnossa. Ns. ehdollistettu refleksi.

Jotenkin kyllä itse tappelisin vastaan.