lauantai 28. helmikuuta 2009

Keisarin vaatteista

Kaikki uusi on uhka. Kuntapäättäjällekin. Varsinkin silloin kun rakenteet romahtavat. Mutta joskus täytyy vaan uskaltaa. Tällainen laiskanletkeä lauantaiaamu olisi uusien urien avaamiseen juuri se mitä lääkäri määräisi. Jos joku vaivautuisi kysymään.

Itse tutustuin Mediuutisiin. En edes tiennyt moisen julkaisun olemassaolosta. Nuori lääkäri Kuopiosta, Teppo Heikkilä kirjoitti otsikolla: Päät pois pensaasta. Mielestäni hän jutullaan vahvisti sen, mitä ainakin itse olen pitänyt todennäköisimpänä syynä terveyskeskusten lääkäripulaan. Huono johto. Se taas on seurausta kuntien politbyrokraattisesta päätöksenteosta.

"Itse ihmettelenkin eniten kuntien ja kuntapäättäjien toimia. Useissa keskusteluissa, myös vuokralääkäriyritysten edustajien kanssa, on todettu, että vuokralääkäriyritys ei tarjoa nuorelle lääkärille mitään sellaista, mikä ei olisi mahdollista myös kuntatyönantajalle"  kirjoittaa Heikkilä.

Jos hänen väitteensä siitä, että vuokralääkäriyritys pystyy täsmälleen samasta työstä maksamaan puolitoistakertaisen palkan lääkärille,  kantamaan omat hallintokustannukset ja vielä tekemään voittoa osakkeenomistajilleen pitää paikkansa, on se kuvaus julkisen (eli puoluepoliittisessa ohjauksessa olevan) hallintomme uskomattomasta tyhmyydestä ja tuhlauksesta.

Siitä ei tietenkään voi eikä pidä syyllistää ketään yksittäistä päätöksentekijää. Siitä voi syyttää meidän politokratiamme tapaa rakentaa julkisia palveluja vuosina 1 ja 2 jälkeen syntiinlankeemuksen. Ja politbyrokraattista koneistoamme, joka tässä tapauksessa kunnallisen itsehallinnon ja poliittisen päätöksenteon varjolla jättää kehittämättä rakenteita vastaamaan ajan tarpeita ja mahdollisuuksia.

On tietysti mahdollista, että nuori lääkäri ei ymmärrä poliittisen päätöksenteon hienouksia. Mutta epäilen. Yhdyn hänen toivotukseensa: "Hyvät kuntapäättäjät! On aika ottaa päät pois pensaasta. Ajat ovat muuttuneet, eikä vanhaan ole enää paluuta. Me nuoret, niin lääkärit kuin muutkin, haluamme elämäämme joustavuutta ja neuvotteluvaraa, palkkauksessa ja muussakin. Kenellä on kykyä ja halua astua 2000-luvulle?"

Eikä tämä varmasti ole ainoa kunnallisen palvelumonopolin toiminta-alue, jolle toivotus sopii.

PS.

Myönnän, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Nuoria tarkkanäköisiä ihmisiä on onneksi kuitenkin olemassa. Mutta aika ja puolueet kyllä hoitavat.

5 kommenttia:

Pitkän linjan mies kirjoitti...

Oli pakko käydä yksityislääkärillä terveyskeskuslääkärin sijaan. Vastaanotto oli 45 ja poliklinikkamaksu 10,50 eli yhteensä 55,50 euroa. Kela vähennys oli 16,20. Maksoin 39,30 euroa. Kävin myös terveyskeskuksessa. Kunnan käyntimaksu oli 12 euroa.

Molemmissa käynneissä kului vastaanottoaikaa n.15 min. ja molemissa tapauksissa sain reseptit. Muita palveluja, kuten laboratoriota, näytteitä tms. ei kummassakaan käynissä ollut. Käynnin hintaero terveyskeskuksessa oli 27,30 minun hyväkseni. Oudointa on se että minulla on nyt samat potilastiedot kahdessa paikassa. Kuulemma niitä ei voi vaihtaa kilpailusyistä (?). Minulla ei olisi mitään asiaa vastaan. Lääkäri kuin lääkäri, pääasia on että lääkkeet ovat oikeita.

Uskon että kuntasysteemi on tehoton ja hallintobyrokratia moninkertainen verratuna samaan yksityiseen systeemiin, mutta yhtä lääkäriä tai yhtä potilaskäyntiä kohden tai lääkärien palkkaukseen nähden tuntuu ero kovin suurelta.

Väite että vuokralääkäriyritys pystyy täsmälleen samasta työstä maksamaan puolitoistakertaisen palkan lääkärille, kantaen omat hallintokustannukset ja tehden vielä voittoa osakkeenomistajille, tuntuu oudolta. Asiaa tai alaa en tunne, mutta väistämättä on kysyttävä, onko kunnallinen järjestelmä todella näin tehoton? Jos on, niin silloin veroistamme menee hirvittävä osuus jonkin - ja ilmeisesti täysin turhan - byrokratian pyöritykseen.

hakki47 kirjoitti...

Pitkän sillan mies

Muistatko Paul Lillrankin esityksiä ja ehdotuksia?

Jos tuosta Heikkilän esimerkistä yrittäisi nyhtää omasta tyhjästä tiedosta ja panna suuruusluokkia konkretiaksi tulee mieleen, että politbyrokratia maksaa suomalaiselle veronmaksajalle 100 % yli todellisten kustannusten. Eli suhteessa työsuoritukseen, julkishallinnon apparaattiin kuluu (vähintään?) toinen mokoma. Siis poliittisia suojatyöpaikkoja takaamaan ...... takaamaan mitä? Verrattuna yksityiseen lääkäri-reppuri-virmaan?

Voisiko olla niin, että tehotonta poliittista ohjausjärjestelmää halutaan pitää yllä siksi että lääkäripalvelut, sairaalapalvelut, terveydenhoitopalvelut saadaan taatusti siirrettyä yksityisen sektorin hoidettavaksi? Mutta eikö kansalaisen terveyden ja toimintakyvyn pitäisi olla nimenomaan valtion erityisessä suojeluksessa? Vai pitäisikö kansalaisen terveyden ja toimintakyvyn olla liiketaloudellisen voiton lähde?

Vox Populi kirjoitti...

Luin myös tuon Teppo Heikkilän kirjoituksen. On oikeassa.
Kunnallisella terveyspuolella on ikävästi muitakin sisäänrakennettuja haitakkeita, mitkä sujuvasti ohjaavat työhön tulijoita naapuriovelle.
Mainitsen tässä vain kaksi, nekin osin samaa kompleksia: Jumalaton byrokratia ja toimimattomat ja keskenään kommunikoimattomat tietojärjestelmät.
Tuo byrokratiaa kuvaava laatusana ihan vain siksi, että helvetin esikartanot tulevat niin usein mieleen !

hakki47 kirjoitti...

Vox

Asian voi myös ilmaista kahdella yksinkertaisella kuvauksella: Huono johto. Ruokoton poliittinen päätöksentekojärjestelmä.

Mutta toisaalta. Kun politiikasta on sallittu muodostuvan ammatti ja ura, ei sen uran valinneilta voi odottaa tolkkua. He kun eivät ns. elämän realiteeteista tiedä hölkäsen pöläystä.

GranpaIgor kirjoitti...

Huono johto lienee aika hyvä arvio mistä ongelma on kiinni. Tässä tuore keskustelu asiasta televisiossa:
http://areena.yle.fi/toista?quality=hi&id=1926466
Keskustelussa selviää hyvin miten asia on ratkaistavissa. Eikä se ratkaisu välttämättä ole se iänikuinen mantran tavoin toistettu selitys yksityistämisen ja ulkoistuksen paremmuus.