keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Politiikan pelisäännöissä on jotain vialla, kun niin hyvistä kyvyistä saadaan niin vähän irti

Otsikon lause jäi keskeisimpänä mieleen blogista, jossa Osmo Soininvaara ilmoitti ettei asetu ehdolle Eduskuntaan. Sääli. Aina jostain 1960-1970 luvun taitteesta, jolloin kumpikin osallistuimme Liberaalisen kansapuolueen toimintaan olen arvostanut hänen vilpittömyyttään, vastuullisuuttaan, älyään ja rehellisyyttään. Mutta sellaisten ominaisuuksien haltiat eivät varmasti viihdy siinä Eduskunnassa, jollaiseksi hän kuvasi sen kehittyneen. Siis jollaiseksi hän kuvasi sen muuttuneen vuonna 2007. Miksi hän sinne sitten palasi on jäänyt minulle epäselväksi. 

Nyt hän jälleen julkistaa syyt kansanedustajaehdokkuudesta jättäytymiseen. Ilmeisesti kansanedustajan toimintaedellytysten ja eduskuntatyön osalta asiat eivät ole menneet tälläkään vaalikaudella oikeaan suuntaan. Hämmästyttää, ettei hänelle asia jo ensimmäisessä yhteydessä selvinnyt. Ne eivät nykyisen poliitisen järjestelmän puitteissa voi tulla kuntoon. Eivät edes mennä oikeaan suuntaan. Järjestelmä on rapistunut politbyrokratiaksi, jossa demokratia toteutuu korkeintaan puolueiden keskinäisenä demokratiana. 

Nykyiseen päätöksentekoon verrattuna olisi tehokkaampaa, jos kutakin puoluetta Eduskunnassa edustaisi vain puheenjohtaja, joka käyttäisi puolueen vaaleissa saamaa äänimäärää kokonaisuudessaan. Järjestelmä ainakin pakottaisi puheenjohtajat keskustelemmaan itse asiasta , käymään avointa "kauppaa" kaikkien intressenttien kanssa ja "puoleideologian" merkitys jäisi vain puheenjohtajan "takaraivoon" vaikuttavana reunaehtona.


Demokratian, myös edustuksellisen demokratian lähtökohta perustuu kansalaisten tahdon toteutumiseen yhteiskunnassa ja varsinkin sen hallinnossa. Tuo 200 kansanedustajaa on hyvä määrä antamaan mahdollisuuden kuvata koko Suomen erilaisia ihmisiä. Mutta kun eduskuntaryhmät eli puolueet saavat rangaistuksetta rikkoa perustuslain 29§ ja tehdä päätökset useimmiten sitovina ryhmäpäätöksinä, siis todella pienissä, asioita yksipuolisesti ja nolla-summan pelisäännöillä tarkastellen. "Kaupankäynnit", "lehmänkaupat" ja "iltalypsyt" tapahtuvat sitten seuraavassa vaiheessa puolueintressien pohjalta, nekin nolla-summan pelisäännöillä. Eli vastapuolen etu on minulta pois.

Populaatioissa ja varsinkin ihmispopulaatioissa esimerkiksi asiantuntemuksen, osaamisen, älykkyyden, koulutuksen jne. osalta ominaisuudet jakautuvat Gaussin käyrän mukaisesti. Mitä pienempi populaatio, pääsääntöisesti sitä vähemmän noita ominaisuuksia on

Nautimme nyt sen seurausta, että vuonna 1960-luvun lopulla, muistaakseni 68 tai 69, puolueet saattoivat voimaan puoluerahoituslain. Kyseessä on sotasyyllisyyslakien jälkeen varmasti epäsuosituin eduskunnan säätämä laki. Koska puolueet voivat keskinäisillä sopimuksillaan sitä jatkuvasti kasvattaa, ne ovat päässeet pitkälti irti äänestäjistään. Viimeisin puoluerahoituslaki irroitti heidät siitä kokonaan, koska ainoa taho, joka saa rajattomasti antaa tukea edustajaehdokkaalle on puolue. Äänestys on enää muodollisuus, jonka ohi valitettavan moni vain nukkuu, äänestämättä.

Muutosta toivovat perustavat uusia puolueitaan, jotka vaalikaudessa, viimeistään kahdessa urautuvat ns. vanhojen, nykyisin itsensä jo vastuullisiksi korottaneisiin käytäntöihin. 

Ainoa keino saada demokratiamme toimimaan on palata sen lähtökohtiin. Puoluevalta ja -kuri on saatava poistettua. Puoluetoiminta on saatava tulosvastuulliseksi ja kansanedustajien sananvapaus turvattua.







36 kommenttia:

fun kirjoitti...

Oikeassa tunnut taas kerran olevan! Tuo puoluetuki oli asia, joka vei demokratian metsään vaikka sen tarkoitus oli päinvastainen. Muistan "miekkailleeni" asiasta poliittisten ystävieni kanssa, jotka olivat sitä mieltä, että puoluetuki antaisi mahdollisuuden rahoittaa toimintansa myös vasemmistopuolueille. Eivät tajunneet silloin, että tuki jaetaan poliittisen kannatuksen perusteella. Kun vasemmiston kannatus vajoaa, niinkuin nyt tapahtuu, saavat oikeistopuolueet puoluetukea lisää ja säilyttävät perinteiset rahoituslähteensä.

Pieleen on mennyt ja puoluetuen myötä politiikasta on tullut elinkeino puolueille ja kärkipolitiikoille.

Tässä meillä nyt sitten on tämä näennäinen demokratia. Kansanvallasta ei ole jäljellä oikeastaan yhtään mitään. Me äänestäjät olemme demokratian kulisseja ja perimmäisen vastuun kantajia.

Ajatteleva kansalainen pähkäilee sitä, voiko tästä demogarkiasta päästä enää koskaan oikeaan kansanvaltaan. Minusta ei voi, sillä valta on siirtynyt täysin puolueille eivätkä ne tule enää koskaan antamaan sitä pois. Bisneksestä on tullut niin tuottisaa ja vastuutonta, ettei paluuta kansanvaltaa ole kuin kapinan kautta ja siihenhän ei suomalainen enää rupea.

Jk. Männäviikolla haastateltiin TV:ssä ihmisiä mm. miestä, joka sanoi nimekseen "hakki". Olitko se mahdollisesti Sinä "hakki"?

Hakki kirjoitti...

Fun(deeraaja)

"valta on siirtynyt täysin puolueille eivätkä ne tule enää koskaan antamaan sitä pois. Bisneksestä on tullut niin tuottisaa ja vastuutonta, ettei paluuta kansanvaltaa ole kuin kapinan kautta" valitettavasti juuri näin. Ainoa järkevä ja veretön tapa olisi JOKU MUUn näyttävä jytky, joka saattaisi vaikuttaa. Sen jälkeen jää vain todellinen kapina ja veriset vaatteet.

PS:

En ole antanut haastatteluja enää vuosiin.



Anonyymi kirjoitti...

Hakki,

+++ Populaatioissa ja varsinkin ihmispopulaatioissa esimerkiksi asiantuntemuksen, osaamisen, älykkyyden, koulutuksen jne. osalta ominaisuudet jakautuvat Gaussin käyrän mukaisesti. +++

Mutta demokratiassa koko tuo populaatio, kaikkein tyhmimmät ja vähä-älyisimmätkin, pääsevät äänestämään. Ja näyttää siltä, että heidän ehdoillaan demokratiassa mennään. Ja heidän kaltaisistaan edustuksellisen demokratian apparaatit toimivat.

Ei taida olla toivoa, että demokratian itseaiheuttamat virheet korjaantuvat demokrattisella tavalla. Tarvitaan valistunutta itsevaltiutta. Ja sellainen aikaansaadaan vain vallankumouksen kautta. Ja tuohon suuntaan näyttää länsimaissa kehitys nyt ajautuvan.

tutkija Pohjanmaalta

Anonyymi kirjoitti...

Pohjanmaan Poika, olisikohan niin onnellisesti, että alettaisiin edetä kohti vallankumousta. Itse uskoisin, että ennen sitä täytyy työttömyyspäivärahat loppua ja sosiaaliavustukset muuttua soppajonoiksi.
Surullista tietenkin on, etteivät kansanedustajat tajua omaa mandaattiaan ja toimi kansan parhaaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi,

+++ olisikohan niin onnellisesti, että alettaisiin edetä kohti vallankumousta +++

Ensin laimennetaan hyvinvointiyhteiskunnat toimimattomiksi kukkahattuisen maahanmuuton avulla hoitamalla huoltosuhde kestämättömäksi ja sitten yhteiskuntaromahduksen jälkeen muotouu uusi yhteiskunta vallankumouksen kautta, eikä se siten enää ole demokraattinen.

tutkija Pohjanmaalta

Hakki kirjoitti...

PohjanPoika ja A no nymous

Valistunutta itsevaltius voi olla vain ohimenevän hetken. Ensin katoaa valistus, sitten itsevaltius muuttuu diktatuuriksi sitten diktatuuri kehittyy tyranniaksi.

Vallankumouksesta ja siihen tarvittavasta kapinasta on Suomessa turha haikailla. Eiköhän se edellinen ollut ihan riittävän verinen.

Sitä paitsi, eihän meillä ymmärretä edes JOKU MUUta. Ja se on sentään sivistynyt tapa kapinoida ja saattaa vallankumous alkuun.

Anonyymi kirjoitti...

Hakki,

+++ Valistunutta itsevaltius voi olla vain ohimenevän hetken. Ensin katoaa valistus, sitten itsevaltius muuttuu diktatuuriksi sitten diktatuuri kehittyy tyranniaksi. +++

Ja sitten alkaa sama kierros demokratian kautta uudelleen. Syklien sinikäyrämuotoista ikuista muutosta tämä kaikki on. Mutta tavis ei sitä huomaa, että kaiken takana on koko ajan kapitaalin diktatuuri, oli sitten mikä hallintomuoto tahansa. "Bilderbergiläisyys" eri nimillä varustettuna rulaa aina :-)

+++ Vallankumouksesta ja siihen tarvittavasta kapinasta on Suomessa turha haikailla. Eiköhän se edellinen ollut ihan riittävän verinen. +++

Riittävän verinen oli joo, mutta se on jo unohdettu. Olisiko, tulisiko uudesta Venäjästä taas se kainalosauva, jonka varassa sorretut joukot uskaltautuisivat uuteen vastarintaan. Tämän ajatuspolun hautominen on minulla kuitenkin vielä kesken. Hakki please help :-)

+++ Sitä paitsi, eihän meillä ymmärretä edes JOKU MUUta. Ja se on sentään sivistynyt tapa kapinoida ja saattaa vallankumous alkuun. +++

Joo joo, tuo menetelmä on sukua kakaroiden itkupotkuraivarille marketin kassan karkkihyllyn vieressä. Vaikuttaa hetken, mutta ei sen pitempään :-))

Ja koko ajan fossiilikapitalismin romahduksen termiitti jauhaa hiljaa olemassaolevia rakenteita pölyksi. Teemmepä ihan mitä tahansa. Siis ryypätkäämme ja naattikaamme, sillä huomenna on oleva "vedenpaisumus".

tutkija Pohjanmaalta

Hakki kirjoitti...

PohjanPoika

JOKU MUU on tällaisessa tilanteessa ainoa tehokkaaksi osoitettu tapa vaikuttaa poliittiseen eliittiin, varsinaisen kapinan lisäksi. http://eaglesflysingly.blogspot.com.es/2010/02/kumpi-voitti-sauli-niinisto-vai-joku.html Ainakin se on parlamentaarista potkintaa. Vaikutukset yleispolitiikan tasolla ovat vielä testaamatta. Vaan mitkä ovat vaihtoehdot?

Miten toivot Venäjää kainalosauvaksi? Tähän mennessä sieltä ei juurikaan apua sorretuille ole liiennyt. Mitä nyt Molotovilta leipäkoreja Talvisodan taivaalta.



Anonyymi kirjoitti...

Hakki,

+++ Miten toivot Venäjää kainalosauvaksi? +++

En toivo tosiaan. Mutta siellä voi olla kehittymässä joku uusi -ismi, ihmisen puolella mutta kapitalismia alistava. Nythän sosialismi on kuollut ja kapitalismikin henkitoreissaan. Jotain uutta voi syntyä juuri tässä Venäjän sisäisessä murroksessa; juuri siitähän on tässä putlerismin muutoksessa ehkä kyse?

tutkija Pohjanmaalta

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Mielestäni suurin ongelmamme on, että yhteiskunnasta on tullut hyvin introvertti.

Elämänkokemuksen hankkimista vältellään kuin ruttoa ja sitä yritetään imitoida harrastuksilla, televisiolla ja turistireissuilla.

Elinpiiri on kavennettu äärimmilleen ja sellainen, jolla on kokemusta muistakin sosioekonomisista ryhmistä kuin omastaan, on ikävä toisinajattelija. Ei niihin saa tutustua muuten kuin työn merkeissä, jolloin kaikki teeskentelevät parhaansa mukaan.

Puolueilla on politiikan ulkopuolisen kokemuksen hankkimista varten nuorisojärjestöt, joissa voi harrastella nuorisopolitiikkaa kunnes aikuisien politiikka alkaa kiinnostaa.

Kaikkia ei ala kiinnostaa koskaan vaan nuorisopolitiika on tuotu aikuisien puolelle ja silti aikuisien politiikka on niin mälsää, että nuorisojärjestöissä voi yleensä harrastella siihen saakka, että täyttää 40. Ilmakitaran soittoa harrastava Eino-Petteri 38v on kingi vielä pari vuotta kunnes on ihan pakko etsiä joku mälsä homma aikuisien puolelta.

Työelämän puolella ilmiö vaikuttaa siten, että pätevää mestaria on vaikea löytää. Pitäisi olla kokemusta kaikista alaisien hommasta ja valmiudet tulla toimeen kaikkien kanssa, mutta pitää myös uskaltaa tehdä se mitä työnimike vertauskuvallisesti sanoo.

Sisähommissa mitään vastaavaa ei edes ole ollut aikoihin, jollei lasketa mukaan yrittäjiä, ja niiden asemahan alkaa olla heikko kun työmarkkinajärjestöissä tai politiikassa ei alkuunkaan ymmärretä niiden hommia.

Tiedotusvälineet saavuttivat jo aikoja sitten sen outouden tason, ettei Pahkasika enää kyennyt kilpailemaan niiden kanssa. Nyt niillä on työn alla Venäjän suhteiden kiristäminen sellaisenaan julkaistun ukrainalaisen sotapropagandan avulla ja hupiväkivallan ja islamistiterroristien valkopeseminen. Kumpainenkin voi johtaa väkivaltaisiin yhteenottoihin, mutta sävy on silti hyvinkin näsäviisas ja jeesusteleva.

Tällä menolla Suomessa ollaan pian samassa tilanteessa kuin Ranskassa, missä on ihan pakko alkaa purkaa julkista sektoria ja tukiviidakkoa, joita on kasvatettu 40 vuotta velkarahalla. 16% väestöstä sympatiseeraa ISIS:a ja mellakoita on niin usein, ettei niitä pidetä millään muotoa ihmeellisinä. Mielenosoitukset eivät vain enää tahdo pysyä rauhallisina ja niitä on joka päivä.

Anonyymi kirjoitti...

Hakki,

jatkan edellistä kommenttiani: voisiko tuo olla niin, että Venäjällä on kehittymässä kansallissosialismi joka sitten aatteellisella tasolla vaikuttaa eräissä naapurimaissa, kuten Suomessa. Tuossa voisi hyvinkin olla EU-kriittisyyden uusi astinlauta, etenkin jos Euro-EU ajautuu kiville, niinkuin se nyt näyttää tekevän.

Satunnainen raportoija tuossa myös toteaa

+++ Tällä menolla Suomessa ollaan pian samassa tilanteessa kuin Ranskassa, missä on ihan pakko alkaa purkaa julkista sektoria ja tukiviidakkoa, joita on kasvatettu 40 vuotta velkarahalla. 16% väestöstä sympatiseeraa ISIS:a ja mellakoita on niin usein, ettei niitä pidetä millään muotoa ihmeellisinä. Mielenosoitukset eivät vain enää tahdo pysyä rauhallisina ja niitä on joka päivä. +++

Nuo mielenosoitukset voisivat hyvinkin kehittyä uudenlaisen kansallisen sosialismin ympärille ja näissä olosuhteissa iso kriikitön massa voisi lähteä sympatiseeraamaan uutta venäläistä kansallista sosialismia.

Anonyymi kirjoitti...

Hakki,

allekirjoitus unohtui

12 lokakuuta, 2014 12:11

tutkija Pohjanmaalta

Gun kirjoitti...

Eikös meilläkin ainakin Helsingissä pelaa pamputusta ISISin B-junnut?
Tuskinpa menee aikaakaan kun ISIS etabloituu meillekin ja turhautuneet islamilaiset omissa uusissa toimintamaissaan aktivoituvat.

Hakki kirjoitti...

PohjanPoika ja Satumainen

Terkkuja vaan täältä Aurinko rannikolta, jossa sää nyt vastaa Suomen kesää; sataa ja paistaa.
Tarkkanäköisiä olette kumpikin. Putlerin regiimi alkua pitämään sisällään niin useita fasistisia piirteitä, että kansallissosialismi vaikuttaa hyvinkin mahdolliselta, jopa todennäköiseltä lopputulemalta.

"Tällä menolla Suomessa ollaan pian samassa tilanteessa kuin Ranskassa, missä on ihan pakko alkaa purkaa julkista sektoria ja tukiviidakkoa, joita on kasvatettu 40 vuotta velkarahalla. 16% väestöstä sympatiseeraa ISIS:a ja mellakoita on niin usein, ettei niitä pidetä millään muotoa ihmeellisinä. Mielenosoitukset eivät vain enää tahdo pysyä rauhallisina ja niitä on joka päivä." Taitaa tuo olla kohta arkipäivää meilläkin, kuten Gun (kiitti kommentista) kovasti osoittaa.

En kuitenkaan osaa arvata, josko yhteiskuntamme on tullut introvertiki se lisäksi, että mulle - kaikki - heti - nyt - ja muista viis on vähitellen tullut aivan liian monen kellokkaan credoksi. Ainakin poliittisista puolueista ja muista etujärjestöistä on tullut hyvin sisäsiittoinen kansakunnan parasiitti. Mihinkään muuhun ne eivät enää pysty, kuin imemään kansakunnan verta. Mitään vastinetta emme enää niistä saa.

Lammas joukko kun ilmeisesti olemme, meidän on ehkä todella odotettava ulkopuolista toimintamallia ohjaukseksemme. Putlerin kansallissosialismi käy siihen erinomaisesti. Varmaan suomalaiset ei on juuret ovat jo syvään Pohjanmaalla kaivautumassa.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Venäläinen fasismi on länsimedian keksintöä. Punikkitoimittajia vituttaa kun aatteelle ei enää ole kysyntää entisessä Neuvostoliitossa vaan propagandalehdet päätyvät vääjäämättä konkurssiin.

Venäjän todellinen tilanne on se, että Duuma pohtii parhaillaan ILO:n uusia työaikasuosituksia, joista ei olla Suomessa uskallettu edes mainita. Kaksi vapaapäivää viikossa on kovin vähän ja työviikosta voisi pudottaa yhden päivän pois kun on ollut talouskin tasaisessa kasvussa jo vuosia.

Tietty sitä voi fasismiksikin kutsua, mutta kateudelta se lähinnä kuulostaa.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Oikeastaan koko Venäjä-keskustelu on perisuomalaista hevonpaskaa. Täällä ei olla koskaan osattu toimia ammattimaisesti vaan tunteet pitää sotkea kaikkeen olivatpa seuraukset mitä tahansa.

Lahtarit olisi pitänyt ampua sisällissodan jälkeen sekä sisä- että ulkopoliittisista syistä, mutta jäipä vain tekemättä. Nyt sitten pelätään Venäjää ja sotahulluja vieläkin. Punikit pantiin järjestykseen liiankin teurastuksen kanssa ja siksi pitää pelätä myös punikkien kostoa.

Mitään tästä ei opittu vaan nyt haastetaan riitaa Venäjän kanssa kun sotahullut ja Neuvostoliittoa ikävöivät punikit niin haluavat.

Ketään ei kiinnosta se, että sotakiiman syy eli Krim on helvetin iloinen päästyään eroon Ukrainassa. Ei tarvitse pelätä sisällissotaa, poliittinen eliitti ei suojele kiinni jääneistä joukkomurhaajia kuten Kiovan juntta suojelee Timoshenkoa, korruptiossa on joku tolkku ja talouspolitiikasta päätetään järjellä eikä vain oteta pirusti lainaa kaveriporukassa jaettavaksi. Venäjän armeija jopa malttaa jättää haavoittuneiden sotilaiden sisäelimet myymättä ja se on entisille ukrainalaisille iso juttu.

Krimin liittyminen Venäjään ei ollut ihan lain mukaista, mutta paikallisen tavan mukaan lakeja ei tarvitse noudattaa jos selviää seuraamuksetta. Niinpä mitään vääryyttä ei ole tapahtunut vaan kyse on vain ukrainalaiseen kulttuuriin kuuluvasta oman edun tavoittelusta.

Sen sijaan meillä ymmärretään ja paapotaan ISIS:n taistelijoita, vaikka siitä saa ikuisia vihollisia Lähi-idän kansojen keskuudesta, eikä uskalleta tehdä mitään knockout gamen harrastajille, vaikka se vain yltyy hyysäämisen takia ja kaikki tietävät sen.

Pääsääntöisesti Suomessa valitaan aina se lähestymistapa, josta aiheutuu eniten harmia. Vain Kekkosen aika oli poikkeus, koska silloin ei uskallettu tyriä tietoisesti.

Hakki kirjoitti...

Satumainen

Varmasti meillä suomalaisilla on trauma Venäjästä. Voin myös yhtyä ajatukseksi siitä, että polvi housut antanut tekijälle kaivavat turhaan verta nenästämme hehkuttaessaan NATOa ja paetessaan EUn selän taakse perustellessaan toimettomuutta hoitaessaan itsenäisen Suomen asioita ja etuja. Mutta Putlerin toimintaa sen paremmin Tšetšeniassa, Georgiassa, Transnistriassa kuin Krimillä tai Donbassissakaan ei voi eikä saa hyväksyä. Änkyräpersuja lukuun ottamatta me muut tuskin ainakaan kannattaisimme hänen maihinnousu ään Ahvenanmaalle ja sen miehittämistä?

Olen myös samaa mieltä siitä, että talous- ja rahapolitiikasta noin yleisesti ottaen pitäisi päättää järjellä. Vaan mistä sen löytää kun pienessä maassa asiantuntijoittenkin itsesäilytysvaisto estää kriittisen ajattelun? Jos päätöksen tekijöiden ikä karsii oman elämänkokemuksen, soppahan siitä syntyy. Kaikki on vaan niin fantsuu.

Hakki kirjoitti...

PS

Eivät kommunismi ja fasismi loppujen lopuksi arjen tasolla niin kovin kaukana toisistaan ole. Totalitarismia kumpikin.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Putin peri Tsetsenian kriisin Jeltsiniltä ja sitä umpisolmua ei osaa avata kukaan muukaan. Tsetseenit ryhtyvät aina välillä sotimaan ja Venäjän armeija myy niille aseita. Yleensä se joka erehtyy tutkimaan tilannetta tapetaan, joten sitä ei mielellään tutkita.

Georgia taas on täydellisessä umpikujassa yritettyään saada sodan aikaiseksi NATO:n ja Venäjän välille. Tilanne ei ole valjennut georgialaisille, jotka keikuttavat venettä saadakseen huomiota. NATO:lle sopisi mainosti että se liitettäisiin Venäjään, mutta venäläiset eivät ole tarpeeksi tyhmiä. Tilanne on hankala, mutta sentään aika vakaa, koska Georgialla ei ole kavereita ollenkaan.

NATO suhtautuu tämmöiseen sikäli vakavasti, että Puolan hallitus kuoli lentokoneturmassa yritettyään kylvää riitaa sen ja Venäjän välille. Venäläiset jelppasivat sen verran, että kutsuivat hallituksen kylään silloin kun toinen sen lentokoneista oli huollossa. Tiettävästi saksalaiset tekivät likaiset työt.

Nämä jutut eivät ole niin yksinkertaisia kuin juntit puhuvat vaan Kiovan tyypitkin alkavat olla uhanalainen laji kun ovat lietsoneet epäsopua NATO:n ja Venäjän välille. Sellainen ei vain passaa.

Hakki kirjoitti...

Satumainen

Siis NATO tappoi Puolan hallituksen? Give me a break!

Karl Fransen kirjoitti...


Satunnainen reportoija.

Don’t give Hakki a “break”! He is on the right track and needs just a little bit of helpful persuasion. He might be inclined to be pertinacious, but deeper down he has a soft point.

fun kirjoitti...

Kyllähän politiikan pelisäännöt ovat muuttuneet. Ensinnäkin Kataisen hallituksen laajuus takasi sen epäonnistumisen. Vikaa osoittaa sekin, että hallituksesta loikkii yksi puolue toisensa jälkeen oppositioon korkoa kasvamaan ennen kevään vaaleja.

Surkeinta on kuitenkin ollut se, että hallitus turvautuu oppositioon saadakseen edes jotain aikaiseksi. Tosin huonolla menestyksellä.

Pohjanoteeraus oli Kataisen tilaama melko kallis tulevaisuusennustus. Tumppi on ottamassa Ruotsista amatöörin neuvonantajaksi. Tämä on luonnollisesti poliittinen veto, jolla yritetään osoittaa kuinka surkeita sossujen valtiovarainministerit ovat Tumpin mielestä olleet.

Täytyy rehellisesti tunnustaa, että minä, vanha mies, häpeän isänmaani politiikkaa ja varsinkin sen viimeistä hallitusta.

Edustuksellinen demokratia on osoittautunut kykenemättömäksi hoitamaan kansan antamia valtuuksia.
Voidaan aivan hyvällä syyllä sanoa, että surkeista kyvyistä on saatu yllättävän paljon aikaiseksi surkeutta ja epäluottamusta.

Anonyymi kirjoitti...

fun

+++ Täytyy rehellisesti tunnustaa, että minä, vanha mies, häpeän isänmaani politiikkaa ja varsinkin sen viimeistä hallitusta. ++

Samaa mieltä. Mutta eiköhän tämä sama meno jatku seuraavienkin eduskuntavaalien jälkeen. Kansa valitsee ja saa kaltaisiaan eduskuntaan. Eiköhän meidän yhteinen häpeä tule kohdistaa koko Suomen kansaan, joka näitä eduskuntia ja niiden valitsemia kakarahallituksia kasaan saa.

Demokratian kriisi on siinä, että liian tyhmä kansa saa äänestää :-)

Demokratia hallitsemisen apparaattina on kuollut, mutta mitä sen tilalle? Venäjällä kehitetään rajoitetun kansanvallan kansallissosialismin hallintomuotoa, olisiko se parempi kuin mädäntynyt demokratia? Kysyy

tutkija Pohjanmaalta

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Näin Puolassa uskotaan yleisesti kenraalikuntaa myöten.

Googlen kääntäjän avulla avautuu kokonaan uusia todellisuuksia muualtakin kuin Ukrainasta.

Hakki kirjoitti...

Satumainen

Olen ymmärtänyt, että jenkeissä on ihailtava määrä väkeä, joka uskoo UFOihin, Kristuksen toiseen tulemiseen huomenna ja CIAn syyllisyyteen 9/11 tuhosta.

Googlen kielenkääntäjästä olen samaa mieltä, vaikka en sitä kieltämättä juurikaan käytä. Varmaan pitäisi, mutta aika ja kärsivällisyys eivät riitä. Täytyy siis tyytyä Satumaisiin. :-)

Hakki kirjoitti...

Fun(deeraaja) ja PohjanPoika

Olen aivan sammoilla linjoilla: "Täytyy rehellisesti tunnustaa, että minä, vanha mies, häpeän isänmaani politiikkaa ja varsinkin sen viimeistä hallitusta.

Edustuksellinen demokratia on osoittautunut kykenemättömäksi hoitamaan kansan antamia valtuuksia.
Voidaan aivan hyvällä syyllä sanoa, että surkeista kyvyistä on saatu yllättävän paljon aikaiseksi surkeutta ja epäluottamusta." Tosin kahdella varauksella.

Kun muistaa, että valtaa ei koskaan anneta vaan otetaan, syynä on etteivät kansalaiset pitäneet huolta valtansa säilymisestä. Se olisivatko II maailmansodan jälkeisessä UKK-n valtapolitiikan ilmastossa sitä helposti pitääkään ei ole relevanttia. Lopputulos on edessämme. Tästä seuraa toinen varaus.

Mielestäni kansa on kansa. Ei liian fiksu, eiä liian tyhmä. Kahdesta sadasta kansanedustajasta koostuva Eduskunta voisi helposti edustaa kansakunnan kuvajaista. Sen sijaan huomattavasti vaikeampaa on siellä päättävän kahdeksan puolueen sitä edustaa.

Jos, PohjanPoika tarkoitat, että "Demokratian kriisi on siinä, että liian tyhmä kansa saa äänestää" puolueiden ehdokkaista, eikä ehdolla olevia, ymmärrän huolesi. Mutta valitettavasti "puolueilta" emme koskaan voi välttyä. Ne eivät kuitenkaan saa muodostua "välvouhkaksi" kansan ja yhteiskunnan päätöksenteon väliin, kuten nyt. Kansan suurin "tyhmyys" on korkeintaan hyväuskoisuus valtisemiensa edusmiesten motiiveista.

Sadan vuoden ajan ideologiat vähitellen kuolivat. Nyt vallassa ovat ammattimaiset valtapyrkyrit, joiden tavoiteasettelua ohjaa puhtaasti valtapyrkyryys. Samoin substanssi.



Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Jos haluat lisää folioteorioita niin otetaanpa esille Afganistan.

Siellä jenkit olivat kovasti kavereita talibanien kanssa. Bisneksiä tehtiin, mentiin mukaan korruptioon ja suojeltiin paikallisia venäläisiltä.

Sitten yks kaks järkättiin tekosyy ja lähdettiin sinne sotimaan.

Venäläiset ovat olleet kovasti avuksi tarjoamalla huoltoreitin, vuokraamalla kalustoa ja tarjoamalla tiedustelutietoja. Jenkit ovat jopa ostaneet Afganistanin armeijalle venäläistä kalustoa, mikä ihmetyttää kovasti nurkkapatriootteja.

Talibanien ministereitä juoksee vapaana Yhdysvalloissa, koska tokihan hallinto oli solutettava, jotta muut talipäät saatiin yllätettyä housut kintuissa.

Asia vain on sillä viisiä, ettei semmoisia roskahallintoja kaipaa kukaan.

Mikään ei viittaa siihen suuntaan, ettei NATO:n taholta tulisi jossain vaiheessa puukkoa myös Kiovan tyyppien selkään.

Hakki kirjoitti...

Satumainen

Voit olla oikeassa, sitä en halua kiistää. Koska sodassakin ensimmäinen uhri on totuus, en voi sitä kiistää. Sen jälkeen jäljelle kai jää perusasenne? Ilman kouriintuntuvia faktoja minä en jaksa uskoa siihen, että NATO olisi saksalaisten avustuksella aiheuttanut Puolan hallituksen tuhoutumisen lento-onnettomuudessa.

Suomen itsenäisyyden alkuvuosien oikeudettomuudesta ja niistä vaikenemaan kohotetun kulttuurin haitallusuudesta voimme varmasti olla samaa mieltä.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Kylmä fakta on, että NATO ja Venäjä eivät jätä niiden välisestä sodasta päättämistä Itä-Euroopan junteille. On ihan turha edes harkita sitä vaihtoehtoa.

Niinpä sitä yrittävät juntit raivataan tieltä keinoja kaihtamatta.

Ukrainan kriisi luultavasti hoidetaan pois päiväjärjestyksestä menemällä miehittämään sitä jonkin tekosyyn varjolla ja sitten televisiossa näytetään kuinka kansa lynkkaa valtaeliitin isoimmat rosvot. Se on sitten yhden aikakauden loppu.

Hakki kirjoitti...

Satumainen

Ihan varmasti "NATO ja Venäjä eivät jätä niiden välisestä sodasta päättämistä Itä-Euroopan junteille." Tai ainakaan ei pitäisi jättää? Vaan ei liene kovinkaan harvinaista, jos totuuden hetki syntyy odottamatta?

Siinä kai se ongelman ydin oikeastaan onkin; kun olosuhteita kehitetään tiukasta vielä tiukempaan tai kirestä viel kireämpään ei paljoa tarvita kokonaisuuden kannalta virheellisiin ja vääriin ratkaisuihin.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Jos otat veikkauksia vastaan niin mun arvaus Ruotsin sukellusvenehärdellistä on, että ne on löytäneet tietoliikennekaapelista venäläisien oman kytkennän ja pelkäävät nyt hirveästi, että toimittajat saavat tietää siitä.

Sehän johtaisi asian tarkempaan penkomiseen ja sitten samoista hommista käryäisi moni muukin.

Venäläisille se ei olisi mikään ongelma, koska niillä kansa ei sellaisesta säikähdä ja uuden kytkennän voi käydä tekemässä heti kun Ruotsin armeija poistuu paikalta, mutta sivistyneemmissä maissa nousisi kauhea vakoilukohu.

Hakki kirjoitti...

Satumainen

Jälleen kerran lyöt minut ällikällä. Ihan mahdollinen skenario, tuo esittämäsi. Melkein yhtä hyvä, kuin hesarin kolumnistin visio, jota en nyt löydä, mutta joka liittyi speznatzien päättökokeeseen.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Ainoa fakta tässä on se talteen noukittu viestipoiju.

Sukellusveneistä ei ole kuin näköhavaintoja ja yksi valokuva, joka voisi yhtä hyvin esittää Loch Nessin hirviötä.

Sitten on mahdoton määrä asiantuntijajorinoita ja muita huhuja, joista saisi kasaan Hollywoodin hittleffan. Pääosissa vaikka Stallone.

Elikkä pitää keskittyä siihen irronneeseen poijuun ja mihin niitä mahdettaisiin tarvita? No tietenkin siihen mihin ne on suunniteltu, eli lähettämään eteenpäin syvemmältä tulevaa signaalia.

Siitä taas päästään tietoliikennekaapeleihin ja siihen, että niitä urkkii liian moni maa, jotta siitä olisi varaa nostaa meteliä. Ystävät olisivat sen jälkeen vähissä.

Kaapelit vain nostetaan vaivihkaa aina silloin tällöin, ja jos joku rakkine ei lähdekään itsestään irti niin siitä ollaan kohteliaasti hiljaa.

Tiedä vaikka Ruotsin armeijakin harraistaisi sitä, jolloin se olisi vaarassa tulla käräytetyksi kostoksi, mikä olisi hyvin ikävää niinkin vapaassa maassa. Ehkä sille ei edes ole poliittisen johdon lupaa, koska ei sitä olla aina ennenkään viitsitty kysyä.

Hakki kirjoitti...

Satumainen

Aika avuton kuva jää Ruotsin kyvystä edes löytää sukellusvenettä - ylös pakottamisesta tai upottamisesta puhumattakaan, jos sellaista alun alkaen on edes ollut. Teoriassa lienee mahdollista ajatella, että siellä olleelle sukellusveneelle on jo tehty elämä riittävän hankalakssi, joten viesti olisi mennyt perille. Vaan tuskin Ruotsin puolustuslaitos vapaaehtoisesti ottaisi kyvvyttömyyden viitan jälleen harteilleen.

Saattaa tietysti olla, että harjoitus on lähinnä liittynyt Ruotsin budjettiesityksen käsittelyyn viikon parin sisällä? Mutta Ruotsin kaltausessa valtiossa se kyllä olisi varsinainen hasardi ja hätähuuto.

Oli syy mikä tahansa on Ruotsin puolustuslaitos saanut julkisuudessa siinä määrin nenälleen, että Pohjoismaisen puolustusliiton perään vouhkaajat toivottavasti panevat jäitä hattuunsa. Itse asiassa Ruotsi on demonstroinut olevansa sotilaallinen tyhjiö ja sellaisen paljastuminen rajamme länsipuolelle pitäisi panna kellot meilläkin soimaan.

Tyhjiöillä on tapana täyttyä ja meidän itäpuolelta löytyy ilmeisesti machoksi itsensä kokeva alfa-uros, joka hommaan olisi ennemmin tai myöhemmin valmis tarttumaan?

Anonyymi kirjoitti...

"Itse asiassa Ruotsi on demonstroinut olevansa sotilaallinen tyhjiö..." Juurikin noin ja tuon tyhjiön kanssa me suunnittelemme sotilasliittoa. Ho-hoijaa, Ruotsihan hyötyy meidän puolustuskyvystämme ja sitähän he yrittävät tarinoillaan vahvistaa.
Pystyyvätköhän NATO-vastustajat millään keinoilla ja argumenteilla enää demonisoimaan muuta kuin täysjäsenyyttä Suomelle?

Hakki kirjoitti...

A no nymous, kiitti kommentista

En ole vakaumuksellinen (=uskovainen) NATO-vastustaja mutta vastustan meidän jäsenyyttämme tässä vaiheessa. Rajamaan, kuten Suomen on vain opittava elämään aidalla ja luotettava kykyynsä puolustautua. Loppupeleissä joudumme todennäköisesti valitsemaan puolemme, mutta silloin tiedämme varmemmin min kä puolen. Ei toimia kuten tähänkin asti; ystävälliset suhteen kaikkiin suuntiin, pyllistelemättä mihinkään suuntaan.