torstai 19. joulukuuta 2013

Q-park ja muut julkisoikeudellisten toimien yksityistämiset, olette perseestä



Kävin eilen pyynnöstä äitini luona tekemässä jouluvalmisteluja. Hän pyysi pysäköimään asunnon omalle parkkipaikalleen. Eihän siinä koskaan autoa ole, hänellä kun ei ole sen paremmin autoa kuin ajokorttia. Vanhuuttakin liikuntrarajoituksineen ja muistihäiriöineen riittää vaikka muille jakaa.

Riemastukseni oli suuri kun, palatessani autolleni yllämainittu pysäköintilaitos oli antanut "yksityisoikeudelisen valvontamaksun", jota ennen kai kutsuttiin parkkisakoksi. Minähän reklamoimaan. Turhaan? Ei kuulemma ollut jotain lätkää osoittamassa, että olin oikeutettu pysäköimään. Kyseessä oli keskipäivä ja parkkipaikat - ainakin 80 - 90  % - olivat tyhjinä. Vieraspaikkoja ei ole sen paremmin taloyhtiöllä kuin läheisyydessä muuallakaan.


Tekevätkö nämä armaat poliitikomme tätä meille taviksille ihan tarkoituksella, tahallaan? Onko tavoitteena panna kansalaiset maksamaan kaavoittajan typeryyksistä, kun ei ole huolehdittu edes vieraspaikoista? Miksi tienvarret on varustettu pysäköintikielloilla? Onko lainsäätäjän tarkoitus luoda uusia työpaikkoja parkkipaikkavalvojille, nyt kun sen tekemättömyys on tyhjentämässä maamme teollisuustyöpaikoista? 

Viime aikoina autoiluun liittyvät poliitikkojen ideat ovat puhuttaneet. Ajokortin vaatimukset, opetusluvan vaatimukset, tietullit ja kukkana kaiken päällä idiotia, jota voisi nimittää vaikka Jorma Ollilan oivallukseksi, km-perusteinen autoverotus. 

TOK! TOK!! TOK!!! Hulluja ovat, kuin roomalaiset. Kohta varmaan kieltävät porraskäytävänkin käytön ilman lupalappua. 


PS.

Muistatteko vielä legendan Wilhelm Tellistä? Hänestä, joka pantiin ampumaan omena poikansa pään päältä, kun oli rikkonut määräystä. Hän ei ollut kumartanut pylvään päässä olevaa hattua.  http://fi.wikipedia.org/wiki/Wilhelm_Tell  Sääli, kun ei käyttänyt toista nuoltaan saman tien. Olisivat nykyajan Gesslerit oppia rikkaampia. 





21 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Virkamies vihaa autoja. Ei siinä sen kummempaa ole.

Hakki kirjoitti...

tikkablog

Ihan oikeasti yritin ajatella, mitä mieltä olen virkamiehestä. Mutta eihän tässä ole kysymys virkamiehestä ensinkään. Kysymys on poliitikkojen tekemistä lainmuutoksista, joita sopimusperusteiset alipalkatut hanttiduunarit toteuttavat. Eikä minulla heitäkään vastaan mitään ole.

Minua jurppii suunnattomasti se, että sallimme poliitikkojen tehdä elämämme - siis tavisten elämän - mahdottomaksi vain siksi, että he keskittyvät asioihin, jotka ovat yhdentekeviä. Eivätkä aivan ilmeisestikään keskity asioihin, jotka meidän kannalta ovat tärkeitä. Oikeuden merkitys on suomalaisessa järjestelmässä merkityksetön, eihän edes perustuslakia tarkastele ensisijaisesti lainoppineiden vaan puolueiden toivojen kuoro.




Anonyymi kirjoitti...

No minä vähän oikaisin... Minusta poliitikot ovat lähestulkoon virkamiehiä, ja toisinpäin. En minä siinä eroa näe, samaa sakkia pitkälti. Paitsi että virkamiehillä on enemmän valtaa haitata tavallisten ihmisten elämää.

Epäkohta on juuri tuo mainitsemasi: sallimme politiikkojen tehdä elämämme (kohta ja tätä vauhtia) mahdottomaksi.

Kysynkin: kuka sallii. Minä en salli nyt enkä jatkossa. Ketkä ovat ne jotka sallivat. Minulla tietenkään mitään vaikutusmahdollisuutta ole mihinkään, mitä nyt naputan nettiin silloin tällöin jotain.
Toinen kysymys on; miksi sallimme.

Kysymyksiä riittää, vastauksia on vähän tarjota.

varsinainen aihe: yksityisoikeudellinen valvontamaksu" on juuri niin naurettavaa kuin kirjoitit. Meininki nyt vain on mikä se tällä hetkellä on. ja jos minulta kysytään niin yhä huonommaksi menee.

Hakki kirjoitti...

tikkablog

Samaa mieltä poliitikkojen ja virkamiesten suhteen ja usein jopa samanaikaisesti. Politiikka varmistaa virkamiehisyyttä. On syntynyt uusi rotu politbyrokraatti. Ja he ovat suurin syy siihen, että rakennemuutokset, jotka aiheuttaisivat virkamiehistön vähenemisen, eivät koskaan voi onnistua. Järjestelmän sisältä ei järjestelmää muuteta.

Kysyt kuka tai ketkä sallivat. Vastaan järjestelmään jossain vaiheessa luikerrelleet politbyrokraatit ja heidän jälkeläisensä. Järjestelmä kun pyrkii luonnostaan kohti suurempaa epäjärjestystä. (Wikipedia - entropia)

Sen mahdollistaa päätöksenteosta muodollisesti irrallinen puoluekoneisto, joka perustuslainkin mukaan ei ole vastuussa muille kuin jäsenilleen. Heidän määränsä on koko äänestäjäkuntaan nähden merkityksetön. Eivätkä niissä syntyvät päätökset eroa motivaationsa tasolla muista etujärjestöistä.

Luokattominta on, että nämä etujärjestöt käytännössä kuitenkin päättävät esimerkiksi lainsäädännöstä, lopusta julkishallinnon toiminnasta nyt puhumattakaan. Ja kaikki tämä ilman vastuuta. Sen he ovat ulkoistaneet vaalikausittain nimitettäville edustajaehdokkaille, sekä julkkiksille että taviksille.

Samalla taisi tulla vastattua myös kysymykseesi Miksi sallimme? Nimittäin politbyrokratiassa ei sillä mitä äänestäjät haluavat tai tarvitsevat ei ole merkitystä yhtä viikkoa kauempaa. Loput lähes 4 vuotta on merkitystä sillä mitä politbyrokraatit haluavat.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin kiteytetty. Järjestelmä pyrkii laajenemaan ja uusintamaan itseään. Ovathan lopulta "kaikki" suomalaiset siinä jossain määrin mukana erilaisia etuja saaden.

Varmaa tosiaan on, ettei Järjestelmää enää voi muuttaa sen sisältä. Muutoksen on tultava ulkopuolelta ja arvioisin, että sen on oltava aika kovakin. No nyt näyttää onneksi siltä, että rahat loppuvat ja pää tulee vetävän käteen. Teen tätä edistääksei oman osani ja pyrin välttämään hankintoja Suomestani minimoidakseni oman mitättömän veronmaksuni. Pienestä se muutos lähtee joskus!

Lopputulos voi olla hyväkin, kunhan päästään välivaiheen yli. Moni sortuu matkalla, tuhannet virkakyöstit ja puoluepiipertäjät toivottavasti menettävät asemansa... se jää nähtäväksi. Alkaa Uusi aika ja parempi Suomi, joka on kansalaisille eikä virkamiehille tehty ja jossa ei toimita "sosiaalidemokratiaa kohti" tiedostaen ja tietämättä.

Valtioita tulee ja menee, hyvä niin. Suomalaisuus säilyy kyllä, siitä on vahvaa näyttöä.

hieno termi tuo "politbyrokraatti".
Hyvää joulua.

Karl Fransen kirjoitti...



Hakki + Tikkablog.

Vain yksi ”kiteytymä” on esteenä ja se on ”sisäpuolella”. ”Järjestelmä pyrkii laajenemaan ja uusintamaan itseään” ja missä ollaan? Uusintaa ei tapahtu koskaan - eikä ole mahdollinen - ennen kun uusinnan tekijä, ihminen, on ”uusiutunut”.
Hyvää Joulua!!!

Hakki kirjoitti...

Karl

Järjestelmän suhteen ihminen voi olla joko sen sisä- tai ulkopuolella. Vain sen ulkopuolella olevat voivat järjestelmää muuttaa. Ehkäpä juuri sen vuoksi he ovat sen ulkopuolella?

Hyvää Joulua vaan sinne down underiin.

Hakki kirjoitti...

tikkablogi

Muutos yleensä kai alkaa pienestä, usein ensimmäisestä? Siitä palautuu jälleen mieleeni viisaus;

if it is to be,
it is up to me.

Kun kaikkien muitten muuttumisesta ei voi olla varmuutta, miksi ei itse olisi ensimmäinen? Luo muille seurattavissa olevan esimerkin.

Stalin lienee ollut valmis siirtämään meidät Siperian soille ja melkein siinä onnistuikin. Sinne oltaisi upotuu, ne kun ovat kesällä pohjattomia. 5,3 miljoonainen kansa ei paljoa tilaa edes edellytä. Siperian kylmyydessä pierukaan ei varmaan edes haise?

Tähän mennessä on kai selvitty lähinnä siksi, että ilmastomme ei ole kovinkaan kutsuva? http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2013/12/itsenaisyys-on-valivaihe-suomen.html

Nykymenoa seuratessa, en osaa suhtautua suomalaisuuden säilymiseen minkään tason varmuudella. Osaavista poliitikoista se ei ainakaan voi johtua.

Karl Fransen kirjoitti...



Hakki.

Olemme järjestelmän sisäpuolella, siellä kun on turvallisinta, ja silloin kun havaitsemme olevamme ulkopuolella tunnemme olomme vähemmän turvallisiksi. Todellisuudessa olemme itse tuo järjestelmä joten olemme, kuten sanoit, järjestelmän sisä-ja-ulkopuolella samanaikaisesti. Mitä tulee järjestelmän muuttamiseen, sitä en millään voi nähdä mahdolliseksi ilman, että ”muuttaja” muuttuisi ensin. Puhuakseni arabiaa minun tulee osata arabian kieltä, ja kun en osaa, jutustelu arabin kanssa ei käy päinsä. Mutta, jos olisin todellakin halukas, opettelisin heidän kielensä ja johan palaveri kävisi. Ollakseni good budys arabi kanssa, minusta pitäisi tulla muslimi, henkeen ja vereen asti. Vasta silloin, ja vain silloin voisi yhteistyö olla mahdollista. Valitettavasti eivät hekään voi olla yhtä mieltä, vaan ryhmittyvät toinen toisiaan vastaan.

Jonain päivänä kun viisastumme ja voimme nähdä uskonnot ja politiikat olevan yksi-ja-sama, abstraktinen mielenpidike ja, että riitelemmekin vain eriävien, abstraktisten mielipiteiden kesken, ja kun emme voi nähdä abstraktisen yläpuolelle, ja kun ehdottomasti on päästävä jumalien oikealle puolelle, niin tapamme toisiamme toivossa, että jumalilla olisi se oikea sama, meidän mielipide, jonka turvin tappamista harrastamme. Ainoa ero muslimien ja kristittyjen välillä on, että muslimi tekee selvää jälkeä ensikerralla, kun kristityt sitävastoin piinaavat uhrejaan kaikilla mahdollisilla tavoilla, ja siten ovat tehneet kärsimyksestä jumalansa.

Hakki kirjoitti...

Karl

Ja vaikka me kaikki puhuisimme arabiaa kuin vettä vaan, vain ne meistä, jotka katselevat ulkopuolelta järjestelmän sisäpuolella pyristeleviä, voivat järjestelmää muuttaa.

Ulkopuolella pysyminen tekee monille tiukkaa, koska laumaeläimiä olemme. Kun riittävän moni ulkopuolelle itsensä asemoinut ja siellä pysyvä, riittävän kovalla äänellä saa lauman havahtumaan, muutoskin sujuu kuin vettä vaan. Arabian kanssa tai ilman sitä. Sillä samat ongelmat ne on arabeillakin.

Eikä kieli todellakaan ole ongelma. Ei liioin uskonto, profeetat, ihonväri, ei liioin työttömyys, luku- ja kirjoitustaito, punanenäisyys tai se, että kaikilla ei olekaan kuutta varvasta per jalka. Riittää kun sisältä löytyy ihminen.

Karl Fransen kirjoitti...



Hakki.

Mutta kun sisältä löytyykin ihminen joka on kaiken eripuraisuuden keskus, ja, valitettavasti, juuri sen samaisen ”ihmisen” sisällä on kaikki se kurjuus, josta näissä jutuissa olemme keskustelleet. Eikä tuo kysymys ole ratkaistavissa ulkopuolelta, ei kristyttyjen tai muslimien avulla, vaan juuri niiden ja monien muiden ideologisten erimielisyyksien tuloksena. Jos ulkopuolinen pyrkisi, ja kuten on aina tehnyt, muuttamaan yksilön sisäpuolista rakennetta, silloin voisimme olla vain sitä mitä tänään olemme, jäljennöksiä, alfa suden alaisia, sääntöjen mukaisesti toimivia copy cats.

En pyri tarkoituksellisesti olemaan ”vastarannan kiiski” näissä jutuissamme, mutta, kun esität kriitillisiä kysymyksiä, ikäänkuin niiden sisällöstä voisi rakentaa jotakin uutta ja harmoonista, on tuloksena vastausia jotka ovat syntyneet juuri siitä mitä olet esittänyt, kuulostaen ikäänkuin olisivat jyrkkämielisiä vastakaikuja, mutta eivät kummnkaan ole muuta kuin juuri esittämästäsi seuranneita ”kaikuja”.

Hakki kirjoitti...

Karl

Kun ihmisen muutos on tähän mennessä kestänyt lajimme kehittymisen ajan ei liene kovin todennäköistä, että juuri näinä aikoina olisi odotettavissa tapahtuvaksi jotain aivan uutta ja ennen kokematonta? Jättiaskel joka viesi meidän ennen tuntemattomalle, toiselle tietoisuuden, käyttäytymisen ja toimimisen tasolle?
Kun tätä voimme odottaa vaikka maailmamme loppuun - as we know it -, voimme täyttää aikamme niiden samanlaisten - tai uudenlaisten - pienten askelien ottamiseen, joita tähänkin mennessä olemme ottaneet. Ja samalla toivoa, että olemme lajina menneisyytemme vuosituhansista jotain oppineet? Toivoen, että nyt ottamamme johtavat meitä entistä parempaan suuntaan?

Eihän meillä muitakaan vaihtoehtoja ole. Siis ei ole, ellei taivaankansi repeä ja jumalten enkelien sotajoukot saapuvat ilmoittamaan kaikeller kansalle ikuisen rauhan ja harmonian ajan koittamisesta.

(Jotenkin tuntuu, että tuo edellinen kappale hyvin istuu Joulun aikaan, vaikken tapahtuman reunaehtoihin itse edes usko.)



Karl Fransen kirjoitti...



Hakki.

Uskoisin, että jotakin uutta on tapahtumassa. Itse tapahtuma on jotenkin liian hidas meidän kiireiselle elintavalle, tullakseen tarkemmin havaituksi. Uskoisin myöskin, että jos hidastamme tarpeeksi omaa elämän tahtia, voimme nähdä lähemmin ja paremmin mitä todellisuudessa on tapahtumassa. Muuttuvissa olosuhteissa näkisin ihmisen muuttuvan, ei toki tietoisesti, mutta muuttuvan kumminkin. Muuttumista todistaa parhaiten teknillinen ”evoluuttio” jota itse teemme, tai ainakin olemme olemassolollamme ilmentymä siitä, ja jollei mitään muuta osoitusta kehittymisestä olisikaan vielä nähtävissä, niin voimme ainakin sanoa, että ihmisen kehittämä teknillinen tietopuolisuus kehittää itsekutakin meistä. Kautta linjan kehittymisen monipuolisuutta on vaikea tajuta, kysymys on liian laajakantoinen, mutta jokapäiväinen uutisointi tuo uutta kaikenaikaa.

Teknillisesti olemme oppineet paljon, ja konemaisia otuksia kun olemme, rakenteellisesti, niin samanlaista järjestelmällisyyttä käyttämällä - only sky is the limit, and as we know it is limitless.


Hakki kirjoitti...

Karl

Olemme jälleen kerran vaeltaneet aika kauaksi artikkelin varsinaisesta aiheesta? Yksityistetyn sakotusoikeuden ja ihmisen evoluution nopeuden paneminen edes samalle mitta-asteikolle lienee aika keinotekoista, jopa hedelmätöntä?

Mutta jos hitaalla ja huomamttomalla muutoksella tarkoitat yhteiskuntien muuttumista entisestäänkin vain kaupallisempaan suuntaan, olen kyllä moista ollut havaitsevinani. Samalla arvomme kovenevät ja ennen pitkään vajoamme sosiaalisesta darwinismistä hyväksymään darwinin lait osaksi perustuslakejamme. Sehän tarkoittaa sitten, että inhimillisyyden vuosituhansia jatkunut kehittyminen lopetetaan ja käännetään sekin takaisin luonnon lakien tasolle. Itse asiassa meillä ei edes tasolle soveliaimpien selviytymiseen vaan tasolle vahvimpien selviäminen. Inhimillisen sivistyksen kukkanen varmaan tämäkin?

Jos ajatellaan ihmisen kilpailuetua suhteessa luontoon tai vaikkapa vain suhteessa muihin eläimiin, on se mielestäni ollut juuri toimiminen yhteisönä. Sen edellytysten tappaminen, palaamalla takaisin yksittäisten eläimien olemassoolon taistelun tasolle, tappaa lajimme kilpailuedun.

Nykyään asiat tapahtuvat aina vain kiihtyvällä nopeudella. Ilmeisesti me ihmiset emme pysy kovinkan hyvin mukana moisessa vauhdissa? Mutta ei taida meistä olla vauhdin hidastajaksikaan. Useimmat meistä eivät varmaan moiseen edes tarvetta näe.



Karl Fransen kirjoitti...



Hakki.

”Olemme jälleen kerran vaeltaneet aika kauasi artikkelin varsinaisesta aiheesta” ja näinhän on käynyt useammin kuin kerran. Katsot asioita, sanoisin karkein ottein, ja niin tehden näet hyvän-pahan, väärin- oikein, ikäänkuin ne olisivat erillisiä, valinnanvaraisia, mielyttäviin ja ei-mielyttäviin kokemuksiin jaettavissa olevia pelinappuloita joita voi heitellä vapaasti. Ne ovat pelkkiä mielipiteitä, eikä mielipiteistä koskaan voi rakentaa yhtenäistä, harmoonista kokonaisuutta, ja siksi en voi osallistua mielipidekamppanjaan. Kaikki näyttäää pyörivän pelkkien mielipiteitten ympärillä ja siitä juuri johtuu kaaosmainen tila kaikessa mitä olemme ja pyrimme tekemään. Kuten olet huomannut, mielipiteet ovat tulleet tärkeimmiksi kuin itse asiat joihin ne viittaavat, mikä ei ole minun tai jonkun toisen ”mielipide”, vaan on jokaisen nähtävissä, jos viitsii raottaa silmiään laajemmalle ja oppii näkemään yksinkertaiset asiat ilman mielipiteitä.

As you are aware, in the big picture there is always the detail, but in detail you never can find the big picture, and that is the very thing we must find out first, and thus enabling ourselves to see further. And it is something no one can give it to you, but yourself. Then, and only then there is an opportunity to see further out, and for that there is no limitations, apart from opinions. Opinions are building blogs in and for technical matters, not for manmade abstractions, such as politics and religions.

Hakki kirjoitti...

Karl

Uskomukset ja uskonto alkavat sieltä, missä tieto loppuu. Kumpiakin esiintyy sekä teknisissä että inhimillisen käyttäytymisen alueilla, luonnontieteissä ja humanismissa. Kumpienkin ympärille meillä ihmisillä on taipumus luoda rakennelmia, hypoteeseja ja teorioita kaikista asioista niin suurista kokonaisuuksista kuin pienistä yksityiskohdista.

Elämme edelleen siinä vaiheessa osaamistamme, että uusi tieto vain lisää tarvetta hankkia yksityiskohtaisempaa ja tarkempaa tietoa. Kuitenkin meidän on elettävä tässä ja nyt. Where facts are not available, due to what ever reason, we tend to resort to beliefs and express these opinions as facts. Unfortunately we tend to treat these opinions to be facts when they are ours and fiction when they are facts of our opponent.

We know so little about the facts governing our abstract and conseptual world that when reasoning we mainly have to rely on opinions. But we still have to go on living.

Thats the way it is, in my opinnion

Karl Fransen kirjoitti...



Hakki.
Kuinka arvelisit keskustelumme olevan mahdollista – jollemme, molemmat, voi eroittaa factaa ja mielipidettä? A fact is what is, and opinion is how we translate a fact.

Hakki kirjoitti...

Karl

Enpä tuohon voi todeta muuta kuin sen, että käsitykseni mukaan jo yksin omana elinaikanani niin moni tieto on osoittautunut luuloksi, tai mikä vielä kaameampaa, taikauskoksi. Ei siis tarvitse todellakaan mennä Galileon aikoihin harhaoppeja etsimään, kun niitä omassa ajassa ja maailmassa on ihan riittävästi. Ja kuten jo edesmennyt ystäväni aaikoinaan totesi - luulo luulosta on harhaluulo.

Kovin monilla meistä on edelleen vaikeuksia pitää tosiasia tosiasiana ja arvio sen merkityksestä, mihin milloinkin, mielipiteenä.

Igor kirjoitti...

Tämä on idioottimaista. Olen samaa mieltä. Eikä minulla mitään ratkaisua ole.

On selvää, että taloyhtiöillä on tarvetta valvoa maksullisten ja rajallisten pysäköintipaikkojen käyttöä. Härskejä pinnareita on paljon ja toisaalta kuten kirjoitat autoistumista kaavoituksessa osattu ennakoida.

Hätiin tulee isännöitsijälle ilmaisen tarjouksen tehnyt bisnes. Me hoidamme ongelman. Minä ainakin isännöitsijänä saattaisin hankkia tuollaisen palvelun.

So far so good. Idioottimaista on ettei noilla parkkivalvontafirmoilla ole kunnon proseduureja eikä bisnesetiikkaa. Tulee mieleen rinnastaa heidän toimintatapansa pikavippifirmoihin. On riesa mutta tekisin valituksen ja odottaisin ilman muuta jutun korjattavan eli maksu sinun tapauksessa peruttaisiin. Se olisi varmasti oikeus ja kohtuus. Sen pitäisi riittää, että parkkiruutu on äitisi käytettävissä. Minäkin kävin eilen illalla tyttäreni asunnolla ja soitin erikseen ja kysyin mikä on hänen parkkiruutunsa. Sielläkin valvoo joku yksityinen bisnes. Hyvä etten joutunut samanlaiseen parkkipaikkaröykytykseen. Olen allerginen kaikenlaiselle virkavaltaisuudelle ja höykytykselle enkä jaksa tapella koko ajan. Olen saanut tarpeekseni ja kiintiöni on täynnä :) Jaksamista veliseni!

Hakki kirjoitti...

Igor

Jos ajatellaan millä hinnalla Q-park on saanut oikeuden "valvoa" virheellistä pysäköintiä ao. taloyhtiön alueella, on täysin turhaa odottaa, että he valvontamaksustaan luopuisivat. Varmasti sopimusehdoissa on moinen huomioitu.

Vain luopumista edellyttävä oikeuden päätös saattaisi tehota, joskaan en kyllä siitäkään olisi aivan varma. Eikös siellä Korkeimmassa Oikeudessa jo joku ennakkotapaus pyörinyt?

Olen aika varma siitä, että vain julkinen, toistuva negatiivinen julkisuus voi vähitellen vaikuttaa, jos sekään. Me kun emme taida olla mestareita silläkään alalla. Nyrkki jota puidaan jää useimmiten taskuun, mikä kohteelle on riittävä ohje antaa lisää samaa.

Valitettavasti olen tullut varsin vakuuttuneeksi siitä, että yrityksillä ei ole bisnesetiikkaa. Useilla taitaa olla raapustuksia paperilla, joiden merkitys on sama kuin strategian karikatyyri. Joillakin on johdossaan tai omistajinaan henkilöitä, joilla etiikka kuuluu arvomaailmaan. Joissakin harvinaisissa tapauksissa sitä sovelletaan liiketoiminnassa myös silloin, kun ratkaisusta tulee yritykselle kuluja.

Viimeistään eläkkeelle siirryttyäni minäkin olen pitkälti lopettanut epäoikeudenmukaista kohtelua vastaan tappelemisen. Olen ilmeisesti siirtynyt porukkaan "lyökää lisää vaan".

Näin vuoden viimeisenä päivänä tekee hyvää ajatella, että Taivaassa varmaan on sitten toisin.

Hyvää Uutta Vuotta!

Anonyymi kirjoitti...

Mua vituttaa haisevan ympärileikatun kyrvän nupin elikkä terskan imeminen