torstai 20. syyskuuta 2012

Kenellä kirkkain kristallipallo?





Nokian omistajien suunnitelmat siirrosta ison veden taakse lienevät jo pitkällä? Valmistus täältä jo lähti, samoin tuotekehitys, pääkonttorin siirto lienee enää vain ajan, varsin lyhyen ajan kysymys?  

Metso ja OP-Pohjola aloittavat poikkeuksellisen suuria yt-neuvotteluja. Metso muistaa samanaikaisesti osakkaitaan bonushenkisillä osingoillaan pankki taas ennen näkemättömän hyvästä tuloksesta. 
Tämän päiväisistä ilmoittajista Uponor, Logica, Premium Board, Haminan Steveco ja Liikkuva Poliisi lienevät tässä konkurssissa pikkutekijöitä ja mennevät mittatappioina. UPM ja StoraEnso lienevät omansa pesänsä jo pitkälti tyhjentäneet?

Metsolta, Storalta ja UPMltä lienee usko Suomeen, tulevan toimintansa paalupaikkanakin lienee kadonnut, tai ainakin hyvää vauhtia katoamassa. Investoinnit tehdään sinne minne kannattaa, eikä syrjäinen Suomi kuulu siihen alueeseen. Ja kun usko täkäläisiin toimintaedellytyksiin kerran menee, ei luottamusta hevillä uudelleen rakenneta, olipa yrityksen historia mikä tahansa.

Mutta meidän elinkeinopolitiikka edistää startuppeja ja yrittäjyyttä. Kun Suomen mittapuun mukaiset teollisuus ja suuret yritykset poistuvat, eivät startupit maata pelasta. Kun muutaman viimeisen päivän aikana puhutaan sadoista ja tuhansista irtisanomisista on turhaa kuvitella, että valtion tuella syntyvät startupit ratkaisevat työllisyyttä, verotuloista puhumattakaan. Tuettuina ne itse asiassa vaativat supistuvia verovarojamme vielä pitkään, voidakseen työllistää sen toisen työntekijän.

Aikaa poliittisilla puolueilla on ollut korjata teollisuuden ja suurten yritysten toimintaedellytyksiä jo vuosikymmeniä.  Puheita ja virheellisiä analyysejä pitemmälle ei politiikalla ole päästy edes Lehman Brothersin kaatumisen paljastaman Pohjois-Atlantisen finanssikuplan jälkeen. Siitäkin jo neljä vuotta. Vastuullista politiikkaa?

Onneksi on vielä ulkomaisia sijoittajia houkuttelevia aloja, kaivosteollisuus ja terveyden- ja sairaidenhoito etunenässä. Vai onko? 

Liberalistisen markkinataloususkonnon riivaama Pekkarisen kaivoslaki antaa kelle tahansa, ulkomaiset mukaan lukien etsiä ja hyödyntää Suomen malmivaroja. Erityisesti niitä uusiutumattomia malmivaroja. 

Automaatio pitää huolen siitä, että työ korvataan niin pitkälle kuin mahdollista pääomalla, joten merkittävää verokertymää ei toimiva kaivos Suomeen jätä. Yritysverotuksen kansainvälinen toimija järjestää Suomen verottajan ulottumattomiin. Logistiikka ja jatkojalostus on halvemmin hoidettavissa vaikkapa Venäjältä, tai miksei vaikka Bulgariasta, Malista tai Afganistanista? Meiltä viedään resurssit, vai pitäisikö sanoa, että meiltä poliittiset puolueet antavat lähes vastikkeetta ryöstää resurssit.

Maamme terveydenhuolto on hyvää vauhtia yksityistymässä, vai olisiko sitten oikeampaa sanoa, että ideologian sokeuttamat markkinauskovaiset ovat sitä pakolla yksityistämässä? Ensin ehkä suomalaisiin sitten ulkomaisiin käsiin, sitten monopoliksi ulkolaiseen käteen. 

Sekö on tämän nykyisen poliittisen establishmentin tarkoitus? Siirtää kansalaiset pakolla yhdestä varsin hyvin toimineesta ja edullisesta julkisesta monopolista, yhden yksityisen kansainvälisen monopoliyhtiön lypsylehmäksi?  Sillä siihenhän tämä tulee johtamaan, sen verran pieni Suomi on. 

Eikä mielenkiintoinen kehitys vielä tähän lopu. Ensin hinnat nousevat, sitten laatu eriytetään maksukyvyn mukaan, lopuksi huonoiten tuottava toiminta lopetetaan. Silloin on turha enää politikoida. Sitten vain kuollaan pois?

Sittenkö kansan on hyvä huutaa puolueita vastuuseen? 
 
Ainoana alueemme valtiona on Suomi leikkaamassa puolustusvoimiensa resursseja.  Muut tekevät päinvastaista, kasvattavat niitä. Yksipuolisuudestaan huolimatta, vertailu yhden potentiaalisen vastustajamme sotavoimien vahvuussuhteessa meihin, kertoo karua kieltä.  Ei pitäisi olla varaa enää ainakaan supistaa. Mutta ilmeisesti meidän poliittinen johtomme tietää jotain, mitä muut eivät? 

Tilanteen tullen, on turha tämänkään typeryyden vuoksi kannata enää puolueita vaatia vastuuseen?


Ei kommentteja: