maanantai 9. helmikuuta 2009

Arvaas kuin käy

Eilisessä artikkelissani puutuin Timo J. Tuikan kirjoitukseen Politiikka on liian arvokas asia jätettäväksi ammattipoliitikoille”. Ammattipoliitikkojen puoluekartelli johtaa demokratian irvikuvaan. Sen lisäksi ainoa valtakunnallinen päivälehti uutisoi, myöhemmin eilen, STTn uutisen otsikolla Vahva presidentti saa kansalta kannatusta.

Tammikuun toisella viikolla Ylen uutisten Taloustutkimus Oy:llä teettämässä kyselyssä, johon vastasi yli 2 000 henkilöä,

noin 90 prosenttia halusi, että presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.

lähes 80 prosenttia kannatti sitä, että ulkopolitiikan johtaminen kuuluu presidentin valtaoikeuksiin hallituksesta riippumatta.

runsaat 60 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että presidentin tulisi vastakin toimia Puolustusvoimien ylipäällikkönä.

yli puolet vastanneista säilyttäisi presidentin nimitysvallankin ennallaan.

Selvää puhetta? Eikö? Siitä huolimatta olen valmis lyömään vetoa siitä, että eduskunta päättää vähentää Tasavallan Presidentin valtaoikeuksia merkityksettömiksi. Miksikö? Koska presidentin valta on edelleen edes jonkinlainen pidäke puolueitten valtamonopolin lopullisessa vakiintumisessa. Ja kaikki valta, mikä ei ole puolue-eliitin kontrollissa on sille vaarallista.

Perusteena puolueitten edustajat käyttävät jatkuvasti parlamentaarisen demokratian käytäntöjä, jota on syytä vahvistaa. He eivät mainitse, että meillä ei ole parlamentaarista demokratiaa. Meillä on parlamentaarinen politokratia tai politokraattinen keplokratia.

Mutta presidentti valitaan vielä aika demokraattisesti. Äänestäjät saavat nimittäin vielä hänet valita. Mutta jo Ahtisaaren valinta osoitti miten väärin kansa voi valita, kun puolueapparaatti tunaroi. Sen uusiutumisen mahdollisuus on tukittava lopullisesti. Sillä puolueet tunaroivat tavan takaa.

Kun Tasavallan Presidentiltä on loputkin valtaoikeudet poistettu saisivat pojat ja tytöt  kabineteissaan vapaasti päättää tyhmän kansan puolesta. Siksi presidentin valtaoikeudet pitää poistaa.

Kumpi voittaa? Puolue-eliitti vai kansa?

PS.

Sen jälkeen meillä on vallaton valtion päämies, jonka ylläpito on kalliimpaa kuin Elisabeth II ylläpito englantilaiselle. Mutta onhan institutiossa sitten vielä suojatyöpaikkoja tarjolla, puolueiden ansioituneille veteraaneille.

 

PPS.

Monessakin mielessä saamme tästäkin kiittää UKKn perintöä.

4 kommenttia:

Eekki kirjoitti...

Kun näen vielä merkkejä parlamentarismin olemisesta ja elämisestä Suomessa,

- tyydyn kysymään perustelua väitteellesi kuningas-(kuningatar-)huoneen kustannuksille. Mulla ei oo tarkkoja lukuja, mutta julkisuuden vahvistama käsitys sen suunnattoman suurista kokonaiskustannuksista. Vai viittaatko jotenkin suhteutettuihin kustannuksiin?

- ja toteamaan että UKK:n perintö, jos siitä on kyse tarkoittamassasi mielessä, on kasvattanut aika ison koron.

hakki47 kirjoitti...

Onhan meillä parlamentarismi voimissaan; parlamentaarinen politokratia, puoluevalta. Demokraattista parlamentarismia, edustuksellista kansanvaltaa, sen sijaan meillä ei ole.

Noin puolitoista vuotta sitten, arvostetun Helsingin Sanomain toimittajan uutisoiman selvityksen mukaan meidän Tasavallan Presidentti - instituutio kustannus ylittää reippaasti Englannin kuningashuone - institution kustannukset ao. maan kansalaista kohti laskettuna. Eduskunta instituution hinta meillä oli sekin aika korkea. Muistaaksi hakkasimme mm. Italian mennen tullen. En ole minkään tahon yrittänyt väittää uutista virheelliseksi.

UKK oli oman aikansa politiikan primus inter pares, poliittinen eläin vailla vertaa. Hänen itsevaltainen aikansa "kuohitsi" noin sukupolven potentiaalisia johtajia miehimyksiksi. Seurailijoiksi ilman muuta kun isä aurinkoisen miellyttämisen tahtoa. Kaverit miehittivät avainpaikat valtiokoneistossa, politiikassa jopa valtionyrityksissä.

Ehkä hänen toimintatapaansa kuvaisi parhaiten luonnehdinta: äkkipikainen ja pitkävihainen. Ylipitkä 25 - vuoden presidentikausi teki hänestä de facto diktaattorin. Hän teki mitä tahtoi. Hänen tekemisiään ei enää arvosteltu Honka-liiton ja noottikriisin jälkeen. Ellet halunut tehdä poliittista itsemurhaa.

Hän osasi käyttää Presidentin valtaoikeuksia viimeistä pilkkua ja pistettä myöten, oikeaksi katsomiensa asioiden ajamisessa. Tarvittaessa hän hajoitti eduskunnan ja määräsi uudet vaalit. Loppuaikoina riitti pelottelu suosiosta poistamisesta. Hän hoisi kauppaneuvottelut ja poliittiset, valtiollisetkin neuvottelut tarvittaessa vaikka yksin.

Siksi puolue-eliitti ei halua suoraan kansalta valtaoikeutensa saanutta uutta kunkkua. Sillä edellinen perustuslaki teki presidentistä myös varaventtiilin niitä tilanteita varten, kun parlamentaarinen demokratia ei ehdi toimia tai on ajautunut pattitilanteeseen. Uskon, että ensimmäinen perustuslakimme tarkoin harkitsi eduskunnan ja tasavallan presidentin valtaoikeuksien tasapainon.

Tuossa alustava, nopeahko kommentti kommenttiisi, josta kiitän.

Pitkän linjan mies kirjoitti...

Puolueeton pressa ja korkeintaan kaksi kautta (edellyttää suoran kansanvaalin) sekä kunnon valtaoikeudet sisäpolitiikassa ja lainsäädännössä veto-oikeudet.

Puolueeton sana edellyttää totaalia ja aitoa puoluekirjan, puoluetuen sekä entisten puoluetovereiden "hylkäämistä". Mitään suosikkinimityskierettä ei pitäisi synnyttää.

Kaksi kautta riittäisi muodostamasta uutta xxxxslovakiaa - edes noottitilauksilla. PLV:n komentaja itsenäiseksi ja nimitys kuten ulkopolitiikka yhteistoimintaan.

JA PORUKKAA PIENEMMÄKSI EDUSKUNNASTA. KAKSI EDUSKUNTAA, EU JA KOTIMAINEN, ON LIIKAA PIENELLE KANSALLE. Sanot että 200 antaa riittävän hajonnan ja kuvan kansan mielipiteistä. Siihen ei riitä edes 200000.

hakki47 kirjoitti...

Vaikka olenkin samaa mieltä kolmesta ensimmäisestä kappaleesta täytyy ihmetellä, mistä ihmeestä olet ajatellut löytää totaalisesti ja aidosti puolueettoman ihmisen presidentiksi. Meinaan, että kuka tahansa ihminen, joka edes tulee ehdokkaaksi omaa jonkinlaisen (useimmiten kai poliittisen) menneisyyden.

Kaikista presidenteistämme vain kolme (Ryti, Mannerheim ja Ahtisaari) on edes jollain tavalla käsitettävissä poliittisesti puolueettomiksi. Ja sekä Ryti että Ahtisaari olivat kuitenkin poliittisia. Mutta varmaan kyse on kuitenkin ennen kaikkea asenteesta. Siten kun kansalaiset ao. henkilön toimet arvioivat.

Jos kustannuksia ajattelet suosittelisin mielummin kansanedustajien palkan pienentämistä. Mutta saattaa olla, että vähitellen siirryn vielä kannattamaan tätäkin ajatustasi. Onhan käsittämätöntä, että puolueet eivät tunnu saavan vakavasti otettavia ehdokkaita MEPpi ehdokkaiksi. Kuitenkin nämä MEPit ovat keskeisimmällä vaikuttamisen paikalla niin kauan kun euro on rahayksikkömme ja EU on pystyssä.