lauantai 20. joulukuuta 2008

Lakupiippu ja suklaasikari kunniaan

Puoluejohtaja Stefan Wallin on havainnut Ruotsalaisen kansanpuolueen tarpeen nostaa profiliaan. Puoluetta uhkaa jälleen tappio. Nyt eurovaaleissa. Jotain tarttis tehdä. Tarvitaan yhteiskuntapoliittisesti merkittävä, mieluiten koko kansaa yhdistävä, kansallista hyvinvointia kohottava ja yhteisöllisyyttä kiinteyttävä kehitysprojekti. Hän sen löysi.

RKP:n viimeisen euroedustajan Henrik Laxin ja ministeritoverinsa Astrid Thorsin vihjeestä myös Walliin vannoo nyt Nuuskan Vapautusliikkeen nimeen. "Nuuskalla on marginaalinen merkitys ja sitä hyttystä ollaankin ampumassa tykillä", Wallin sanoo. Hänen mukaansa Ruotsin salliva nuuskalinja on paljon järkevämpi kuin muissa EU-maissa säädetty tiukempi linja. Ruotsi sai poikkeusluvan nuuskaukseen liittyessään EU:hun. Wallinin mielestä Ruotsin linjassa on säilynyt suhteellisuudentaju.

Ei taida RKP:llä suhteellisuudentaju olla oikein kohdallaan? Eikö maassa todella tärkeämpää mietittävää löydy? Tästäkö me todella teille verovaroistamme palkkaa maksamme? Jos asia ei olisi näin typerä, sitä ei viitsisi edes kommentoida. Mutta ottamalla tällä tavalla kantaa: puolueen puheenjohtajan, EU-parlamentin jäsenen ja hallituksen ministerin toimesta, ehdotan puolueelle nimenvaihtoa ja ao. henkilöiden vaihtoa. Kesken kauden.

2 kommenttia:

Vox Populi kirjoitti...

Varsinkin Pohjanmaan ( Österbotten ) nuuskamuikkuset ovat reservaattinsa henkisiä vankeja. Täällä Vaasassa seurailen päivittäin paikallista/alueellista yhdistettyä päivä/iltapäivä/viikko/viihdelehteä nimeltään Vasabladet. Jos sitä uskoo, näyttävät olevan viimeiset ruotsinkielen ja suomenruotsalaisen kulttuurin hetket käsillä. Aggressiivinen suomalaisuus kuulemma vyöryy ja hukuttaa tämän itseään alkuperäiskansana pitävän 90 000-päisen svenskatalande pohjalaisväen.Nyt juuri on nuuska elämää suurempi kysymys.
Wallinin lienee jo asemansa vuoksi pakko laulaa samassa kuorossa.

hakki47 kirjoitti...

Olen sanaton.