torstai 18. kesäkuuta 2009

Huonon talouden syy on huonosti toimiva demokratia

Hallitus hirttäytyi harmaaseen talouteen. Korruption Kultamaa. Meidän 15 miljardin puoluetuki. Heistä laman maksumies. Ne 220.000 euron nettisivut. Moraalia politiikkaan.Politiikasta puuttuu moraali. Kataisen konkurssijulistus. Ahneet osakkaat ja ammattijohto tappavat yritykset. Pelkällä palvelulla ei maamme elä. Nyt jo puolivälin krouvissa. Suomi elää metsästä. Vanhasen visiot. Rahalla EU-parlamenttiin. Katse eteen....PÄIN! Yhteiskunnalla on velvollisuus asettaa markkinataloudelle pelisäännöt. Kuntien palvelu ajetaan alas. Markkinataloudesta kartellitalouteen. Pitkänperjantain demokratiasta. Sitä saa mitä tilaa. Suomen systeemin epäkohdista.”

Edellä muutamia otsikoitani tältä keväältä. Ne kuvatkoon huoltani kehityksemme suunnasta. Ja kyvyttömyyttämme ja haluamme muuttaa sitä. Maaltamme puuttuu sekä visio tulevaisuudesta että johto sitä toteuttamaan.

Visiota ja johtajuutta kaivataan, etsitään, vaaditaan ihan kuin joskus 1920-1930 luvuilla. Olosuhteetkin ovat yllättävän samanlaiset. Usko demokratiaan on kansalaisilta ja kansanjoukoilta mennyt. Johto menettänyt uskottavuutensa, samoin puoluepolitikointi, poliitikot, jopa politiikka. Talous on romahtamassa. Työttömyys ja eriarvoisuus ovat kasvussa. Huoli omasta ja läheisten tulevaisuudesta konkretisoituu epävarmuuden lisääntyessä.

Mielestäni toimiva demokratia on paras visio mikä on toteutettavissa. Mutta uusia visioita ja uusia (Harhaan)Johtajia tulee lähivuosina tyrkylle, tungokseksi asti. Taatusti. Ja todennäköisesti me rotat taas seuraamme pillipiiparia. Valitettavasti.

Kuitenkin tarvitsisimme vain johtajien työt tekeviä johtajia. Ja tahtoa vaikuttaa yleisten ja yhteisten asioittemme hoitamiseen. Edes äänestämällä. Kumpaakaan ei ole meillä tarjolla.

7 kommenttia:

jousimies kirjoitti...

Eiköhän toi vasemmiston salainen agentti hätämies palauta demokratian.

hakki47 kirjoitti...

Taas uusi paljastus!


Hätämies? on salainen agentti? Vielä vasemmiston?

No onhan hän viime aikoina lyönyt vähän yli. Mutta se hänen ensimmäinen ministeritörppöilynsä, joka meillä julkistettiin Venäjä, Venäjä, Venäjä, ei kyllä mielestäni ollut törppöily ollenkaan. Vähintään yhtä hyvin ao. puheen uutisoinnin olisi voinut otsikoida No NATO, No NATO, No NATO. Ja kaikkea sitä mitä hän tekee peilataan nyt ensimmäisen puheen uutisointiin.

Eikö elämä olekin ihana? Oikeudenmukainen?

jousimies kirjoitti...

Lähinnä ajattelin noita "ottaa antaa...." juttuja palkkojen ja palkkioden kohtaloista. En ihmettele ettei vasemmistolle jää tilaa, kun hätämies säätää. Usko huvikses, että vielä ne nooran kans kehittää jonkun arvontaprosenttisysteemin niihin eläkesäästöihinkin.

hakki 47 kirjoitti...

Jos Hätämies on Häkämies, edellä olevan kommenttini sisällössä on edes jonkinlainen tolkku. Mutta kuka nyt sitten on Noora?

Vielä todennäköisemmin tämä hallitus kehittää eläkkeiden maksamiseen uuden reality-TV formaatin. Konsepti on vielä vaiheessa, mutta perusta on viikoittaiset lähetykset suoraan Inarin järven yksinäiseltä saarelta, kelirikkoaikaan. 10 naispuolista ja 10 miespuolista eläkeläistä taistelee eläkkeestään. Joka viikko kansalaiset saavat äänestää kuka tiputetaan. Vain viimeiselle maksetaan.

Sinä sitä on reaalitaloutta reaalidemokratiassa kerrakseen.

jousimies kirjoitti...

Kauppi Pia. Nehän panttaa sitä uudistusta. Toi palkkioveivaus kyllä osoittaa aikamoista pelkuruutta. Aina joku pakotie päätöksistä suosion laskun varalta.

Lh kirjoitti...

Jep jep.

hakki kirjoitti...

Kiitti "lars". Se lämmittää.