tiistai 16. kesäkuuta 2009

Puoluerahoitus on uudistettava

Lauri Tarasti johtaa käsitykseni mukaan komiteaa, jonka tehtävänä on kai tehdä kokonaisehdotus puoluerahoituksen uudistamiseksi. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, komitean muitten jäsenten enemmistö koostuu puolueitten edustajista. Viimeksi vaalirahoituslakia pika-pikaa Kehittyvien Maakuntien Suomen sotkujen jälkeen muutettaessa tätä perusteltiin puolueitten asiantuntemuksella.

Tuskinpa oik.tiet.lis Juha Turusta (sdp) 44 v. nimitettäisi rikoslakia uudistettavaan komiteaan asiantuntijaksi siksi, että hänellä on ilmeistä kaappausten asiantuntemusta? Samalla perusteella, ei ensimmäisenkään puolueen edustajilla pitäisi olla mitään asiaa ao. komitean jäsenenä. Asiantuntijoita voidaan toki kuulla tarvittaessa. Siitä huolimatta, että Juha Turunen on myös yrittäjä, demari ja juristi se ei mielestäni estä käyttämästä muita viroissa olevia oikeusoppineita komitean jäseninä. Hyviä lähtökohtia olisivat yliopistot ja oikeuslaitos. Korkeimman Oikeuden ja Hallinto-oikeuden presidentit, Helsingin Yliopiston Rehtori jne.

Poliitikkojen lisäksi siellä ei tarvita muitakaan kolmikannan edustajia; ei AY-liikkeen, ei EKn / Suomen Yrittäjien eikö valtionkaan muita edustajia. Sattuneesta syystä. Eiköhän jokaiselle kansalaiselle, kovakalloisimmillekin puolueuskovaisille ala olla päivän selvää, että maamme poliittista päätöksentekoa pyöritetään korrupion voimalla? Korruption voimalla, josta on muodostunut Maan Tapa.

Lähtökohdaksi voi ottaa vaikka omat ehdotukseni, joiden periaatteita noudattamalla poliittinen korruptio maassamme olennaisesti pienenee.

Tulosvastuuta demokratiaan


Laki vaali- ja puoluerahoituksen turvaamiseksi

9 kommenttia:

Oijoi kirjoitti...

Asian ja tapahtuman tulkinta, korrupiota vaiko ei riippuvat siitä mikä on tutkijan aspekti.

Aidalla tuppaa olemaan tosiasioita kaksi, mitattavat pituus ja korkeus sitten kolmas läpinäkyvyys ja neljäs kuinka korkealla aita on maanpinnasta ja viides millainen on aidan orsien väli.

Tohtorin tasolla on kyettävä seuraamaan yhtä aikaa neljää muuttujaa ja laatimaan tapauksen toistuvuudesta merkittävyyksineen jonkinlainen väitös.

Viidennestä luikahtavat sitten nämä sutkit, äidiltään petosgeenit perineet joilla äideillä asioita tutkineiden tiedossa olevana epäilty tai tuomittu kavallus - tai petostuomio.

Niin ikävä kuin onkin - joissakin suvuissa ja seuduissa asia tässä maassa tiivistyy. Siis; opetus, pitää tsekata näis asioissa äidin puolen tausta.

Kun se on sitten katsojan silmässä kauneuskin edellisen ohella niin KUN kaatosateessa selälleen puistonpenkille sammuneita alkoholisteja joku, vaikkapa vain polliisi kääntelee mahalleen:

Voidaanpa silloin kysyä hyvällä omallatunnolla.

Oliko polliisin tai jonkun muun teko tässä yhteiskunnan vahingoksi ja tuomittava.

hakki47 kirjoitti...

Oijoi

Vaikka en ymmärrä kommentistasi hölkäsen pöläystä, päättelin, ettei se nyt kuitenkaan niin tolkuton ole, etteikö sitä poikkeuksellisesti voisi julkistaakin. Mutta ei näitä montaa viitsi.

Oijoi kirjoitti...

Parree kuule olla muina miehinä ja ymmärtämäti:

Tuos laukoo JVahe:

"Juristit naureskelevat maineelleen kaikkein v-mäisimpinä ja rahanahneimpina ihmisinä. Olisi ihan kiva tietää, jääkö missään muussa akateemisessa ammatissa suhteellisesti niin moni rikoksista kiinni - siitäkin huolimatta että juristin käsissä laki venyy ja paukkuu ja kaikkein pahimmassakin tapauksessa tutkijat, syyttäjät ja tuomarit ovat opiskelukavereita, joitten kanssa on ryypätty samassa salakapakointia
harjoittavassa ”kerhohuoneistossa”.

( joihin jotkut firmat huoltavat piikkinsä viinakset, lukijan huomio)

Noin kertovat ja väitfävät asioita tutkineet, äidin suvun kautta periytyy petosgeeni ja rikostaipumus.

Siis helpompi kuin ei ymmärrä ja puhuu asioista äänettämästi kuin keskustalainen toiselle uskoon tuleelle.

hakki47 kirjoitti...

No nyt ainakin viestin ymmärtää. Mistä lie johtuu? ;-)

Pienen maan suuri ongelmahan tämä on. Samaa juurta puoluepolitiikan kanssa.

Mutta vielä parempi huomio jahvella oli mielestäni seuraava:  "Kun tuo ympäristö edustaa kirkon jälkeen suurinta henkisen pahoinvoinnin keskittymää, pitäisikö pelkän pilkun nyysimisen lisäksi opettaa jotain muutakin, esim. edes joittenkin arvojen kunnioittamista?"

Tobe kirjoitti...

Pahaa pelkään että mennään samaan kuin YLE:n rahoituksessa.Kaikki paitsi verot menee yhteiskunnan piikkiin.Onko se sitten reilua suomea se..ei hi...sa.Nyt Sailas puhuu jo seuraavan hallituksen pakollisista veronkorotuksista.Palkkaveroon +5% ja arvonlisäveroon sama +5%.Missä se ALV-ale on mitä Vanhanen ja Keskusta ajoi...joko se tuli vai menikö se ennekuin tuli.Olen seurannut muutamien elintarvikkeiden hintakehitystä alv alea ajatellen.Esim. 2vuotta sitten Valion Polar 15 juusto maksoi S-marketissa keskimäärin n.5,40€.LidlIssä joskus 4,95.Vuosi sitten samat hinnat olivat 5,80 ja 5,40 noin suunnilleen.K-kauppias otti 7,20 ja alimmillaan tarjouksessa 6,80€.Nyt samat hinnat ovat S ja Lidl 7,20 ja K-kauppa 8,40€.Ovatko palkka- ym.kustannukset nousseet todella noin paljon vai ennakoidaanko tuleva alv-alea.Saas nähdä kuinka juusto liikkuu kun hinta menee kymmeneen euroon.Pienemmän palan hinta toki suhteessa vielä korkeampi.
En ole havainnut ulkomaisissa juustotuotteissa mitään erityistä hinnannousua.Nimi Polar synnyttää hinnallaan jo nyt arktisen olon.
Äänestän boikotoimalla Valion tuotteita.Näin toteutuu käytännössä JOKU MUU filosofia.

Oijoi kirjoitti...

Vasemmisto on päättänyt lakkauttaa itsensä, siinä ei ammatiyhdistyskään rahoineen enää auta. Suoraan sanottuna ja ilman tulkintoja Keskustan saat, vaikka et ole poliisi jättää selälleen kaatosateeseen.

Kukaan tätä porukkaa ja mennyttä aikaa raavittuine heinätukineen ei täällä kehäkolmosenkaan ulkopuolella kaipaa.

Toimintaympäristö Keskustalla edustaa uskollisine maa - ja metsätalousvirkamiehineen tämän yhteiskunnan huonoiten voivaa ja sairaitten ajatusten porukkaa.

Muutamilla näistä on jo vitsi valmiina, menkää raivaamaan valtion tuella taimikoita.

On astuttu rajan yli joka tuntee nimen kannattavuus.

Viimeiset palkolliset ajavat nyt kuitua Ruotsiin tuovat paluukuormassa lautaa, höylätavaraa, kuitulevyä voiteluaineita, varaosia ja renkaita.

Metsähallitus kuin rosvo varkain meiltä muilta täyttää kuntien lämpökeskusten ympäristöjä märillä pikkutukeilla ja hakerangalla joita haketetaan märkiin kasoihin.

Höyry nousee kuin Eesaun uhrivalkeasta.

Faktasta jokainen vetäköön omat johtopäätöksensä.

hakki47 kirjoitti...

OrNot

Kuten tiedät S-ryhmä on kasvattanut reippaasti markkinaosuuttaan. Kenen oikein kuvittelet luuraavan S-ryhmän esiripun takana?

Alv-alennukset menevät tai ehkä jo menivätkin taatusti oikeaan piikkiin. ;-) Niin lupaavat sekä Anttila että Pekkarinen ja vielä Vanhanenkin. Sitähän oikein Anttila tutkituttikin. Vaan selvityspä jäi hyvin suppeaan jakeluun. Ei siis sovi epäillä.

Tuo boikottilinjasi vie sinut vielä vaikeuksiin. Ensin media. Nyt Valio. Eikö positiivinen äänestysratkaisu olisi kuitenkin rakentavampi?

PS.

Myönnän, että olen erittäin pohteissani siitä mitä kepulit ministerit saavat aikaan ministeriöitten tulevaisuutta silmällä pitäen. Perinteisesti heillä on ollut tavoitteena miehittää kaikki avainpaikat omilla henkilöillään tai bulvaaneillaan. Vertaa esimerkiksi Ympäristöministeriö. Näin taidetaan katoava kannattajajoukon äänestyksissä saatu valta muuttaa valtiolliseksi vaikutusvallaksi näkyvissä olevaan tulevaisuuteen.

Hugo Holvi kirjoitti...

Perkele!
Kaikki veronmaksajien tuet pois välittömästi puolueilta.Saisivat toimia kuin yritykset.Niitähän ne aina korostavat.Kaikki pitäisi olla kannattavaa yritystoimintaa vaan ei hallitsevat poliitikot,p-le!
Sellaista selkärankaa pitäisi löytyä.Mutta miten?
Uusista puolueista vai?Kukaan ei laadi lakeja jotka todella vaikuttaisivat köyhiin veronmaksajiin.
Millaisia me äänestäjät olemme?
Kuka ajaa meidän etuamme.Vain piiri pieni pyörii.

hakki47 kirjoitti...

Hugo Holvi

Vaihtoehtoja on useita:

1. Nykypuolueet parantavat itse tapansa
2. Nykypuolueet pakotetaan parantamaan tapansa
3. Nykypuolueet lakkaavat olemasta nykypuolueita

Siitä voit valita. Minun vaihtoehtoni on 2. Siksi pyrin saamaan ihmiset ymmärtämään, että ainoa kansalaisille mahdollinen rauhanomainen vaihtoehto on äänestää vaaleissa ja kirjoittaa lappuunsa mitä tahansa mutta ei numeroita, esimerkiksi kuten minä kirjoittamalla JOKU MUU.

Äänestäjän etua ajaa äänestäjä itse. Äänestämällä. Kukaan muu ei sitä ole hommakseen enää pitkään aikaan ottanut.