torstai 31. heinäkuuta 2014

Taas salainen lisäpöytäkirja?



Tante Angela ja Vladimir Stalinovitsh Putler neuvottelevat The Independent lehden tietojen mukaan Ukrainan kriisin lopettamisesta? Mistä muusta ja keiden valtuuksilla mahtavat neuvotella? Kovin ovat kummallisia Saksan ja Venäjän tavat. Taas? Auttamatta tieto salaisista neuvotteluista palauttaa mieliin erittäin huonoja aavisteluja, kutsun keskustelemaan kon kreettisista poliittisista kysymyksistä kauan sitten. 

Koko EU jäsenyytemme ajat ja jo sitä ennenkin olen ollut jäsenyytemme kannattaja. Historiamme, kulttuurimme ja nykyisyytemme asemoi meidät osaksi läntistä demokratioiden yhteisöä. EU jäsenenä olemme valinneet turvallisuuspoliittiseksi linjaksemme hyvät suhteet kaikkiin maihin, erityisesti naapureihimme ja itsenäisen sotilaallisen puolustuksen osana EUta ja NATOn rauhankumppanina. 

Ukrainan tapahtumat ovat osoittaneet, että ainakaan jälkimmäisestä ei Ukrainalle ole ollut mitään hyötyä. Onko meille hyötyä ensimmäisestä jää nähtäväksi. Kaiken maailman optioista ei kannata edes puhua vaikka nykyin pääministeri kuinka olisi sitä mieltä, että emme ole sotilaallisesti liittoutumattomia. 

Ollaanko taas kerran siinä, että Euroopan mantereen keskeiset kilpakumppanit Saksa ja Venäjä saavat keskenään päättää, miten maanosassamme täytyy elää? Me muut saamme hyväksyä tehdyt sopimukset ja tehdä niin kuin on päätetty? Tai itkeä ja tehdä niin kuin Tante Angela ja Putler hyväksi näkevät?

Tähän mennessä Suomen poliitikot ovat keskittyneet myötäilemään Saksan tahtoa EUn historian suurimmassa kriisissä, euro-kriisissä. Kaksi viimeistä valtionvarainministeriä ovat keskittyneet lähinnä uskottelemaan kansalaisille, miten fantastisesti he ovat asioita hoitaneet maksattaessaan lähinnä Saksan, Ranskan, Ison Britannian ja Yhdysvaltojen pankkien virheet suomalaisilla veronmaksajilla. Ylisuurella painoarvolla.


Kolme viimeisintä pääministeriä on siirtynyt tai siirtymässä kansallisesta päivänpolitiikasta "kantamaan vastuutaan" tekemistään päätöksistä muualle. Miten? Nyt meillä on pääministerinä ja valtionvarainministerinä henkilöt, joita emme ole edes saaneet tehtäviinsä valita, kuten tapahtui yhden Tasavallan Presidentin osalta aikoinaan vuonna 1973, jolloin puolueet päättivät jatkaa silloisen presidentin kautta neljällä vuodella.  

Saksa on aina pitänyt huolta itsestään. Näin myös nyt, kun se ajaa euro-alueen reunamaat taloudelliseen perikatoon vain sille mitoitetulla rahapolitiikalla. Samalla se kyllä osaa turvata intressinsä suhteessa Venäjään. Valitettavasti tuntuu yhä useammin siltä, että Suomen poliitikot pitävät huolta vain itsestään suomettamalla maamme kulloinkin sopivaan suuntaan. Vaan minne nyt?

Rauhanprojektiksi EU on alkanut saada merkillisiä piirteitä

9 kommenttia:

fun kirjoitti...

Hyvin mielenkiintoista!
Me aidalla uneksijat emme saa neuvotella Venäjän kanssa talouttamme vahingoittavista EU:n pakotteista, mutta Saksa voi käydä salaisia neuvotteluja kahden Venäjän kanssa. Taitavat laatia Vladimir-Angela-sopimusta, jossa ensialkuun jaetaan Ukraina kahtia. Ensin autonomiseen Itä-Ukrainaan ja läntiseen Ukrainaan. Kättä päälle sille, ettei Saksa (EU) puutu Valko-Venäjään.
Tuskinpa Saksaa tällä. haavaa Suomi erityisemmin kiinnostaa. Ovathan he tavallaan saaneet koko Euroopan ja vähintään puolet Ukrainasta.
Pitää muistaa, että sekä Vladimir, että Angela ovat ikäänkuin Itä- Saksan kasvatteja, eikä siellä aikoinaan ollut muuta pyhää kuin aate.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Nuo neuvottelut ovat pelkkää hämäystä ja niillä pyritään näytämään, että vääjäämätöntä yritetään estää.

Ukraina on menossa maksukyvyttömäksi, koska hallinto ei onnistu kohdentamaan lainarahoja muualle kuin sisällissotaan ja omiin taskuihinsa, mutta velkaa on paljon.

Kun se tapahtuu, koko maa muuttuu yhdeksi suureksi kriisipesäkkeeksi, koska kaikki käsittävät valtion vain joksikin, mitä lypsetään mahdollisuuksien mukaan. Lypsettävän loppuessa kaivetaan aseet esiin ja aletaan kyhätä itsenäisiä valtioita, joiden on mahdollista ottaa velkaa lypsäjiä varten, koska ne eivät ole vastuussa Kiovan hallituksen ottamista veloista.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Keskimääräistä luotettavampien nettihuhujen mukaan jenkkien ulkoministeriössä joku Euromaidanin agentti on jäänyt kiinni satelliittikuvien väärentämisestä ja nyt tutkitaan mitä se on ehtinyt tehdä ja onko niitä enemmänkin.

Kuvioon sopisi se, että Putin, Obama ja Merkel muuttuivat äkkiä kovin rauhantahtoisiksi, ja samaan aikaan Ukrainassa Poroshenko keksi, että maan yhtenäisyyttä pitää vahvistaa ennenaikaisilla parlamenttivaaleilla.

Jos juoru on totta niin Ukraina pudonnee paarialuokkaan Georgian seuraksi ja saa vastedes hoitaa Venäjän suhteensa ihan itse.

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Mahtaakohan Suomi olla sovittu Venäjälle, kuten viime kerrallakin kun ryssä ja saksmanni jakoivat Eurooppaa keskenään?

Hakki kirjoitti...

Yksi Turkkulaanen, kiitti kommentista

Kun muistelee Tavja Halosen keskusteluista Vladimir Stalinovytsh Putlerin kanssa syntynyttä raportointivajetta, en oikein usko, että tässä enää Tante Angelaa tarvitaisi.

En kuitenkaan jaksa uskoa, että historia ihan näin suoraviivaisesti itseään toistaisi.

Samalla kiinnitän huomiota Fun(deeraajan) näkökulmaan "Tuskinpa Saksaa tällä haavaa Suomi erityisemmin kiinnostaa." Kunhan nyt ensin saavat keskeisimmän kulkuväylän ensin turvattua. Siihen saattaa tässä vaiheessa hyvin riittää kehitys, jota Satumainen raportoija ounastelee.

Siis ensivaiheessa. Kannattaa ehkä kuitenkin pitää mielessä, että jo vuosisatoja ne ovat kumpikin olleet keskeisimmät ja sovittamattomimmat kilpailijat Keski-Euroopan herruudesta. Siis pitkällä aikavälillä.

Siksi meille hyvin sopii aidalla istuvan, sotilaallisesti mahdollisimman kauan liittoutumattoman rooli. Suuren Isämme Aurinkoisen sanoin; "Näin on nyt, mutta kaikki tässä maailmassa voi muuttua."

Anonyymi kirjoitti...

Nato-kannattajien määrä on noussut 10% Ukrainan kriisin aikana. Minne mahtaa ehtiä nousemaan eduskuntavaaleihin mennessä?

Hakki kirjoitti...

A no nymous

Ns. Liikkuvat liikkuvat? Vai pelokkaat? Vai pihalla jo muutenkin olevat? Mistä muusta kuin itseme pettämisestä on kysymys, jos heitä kuunnellaan?

Anonyymi kirjoitti...

Itsemme pettämisestä taitaa olla kysymys nuokutaan sitten aidalla tai pihalla.
Poliittinen järjestelmämme vaan tahtoo olla sellainen, että enemmistö päättää.
Nato nousee vaaliteemaksi. Se vaikuttaa jo nyt varmalta.
Kokoomus on liittymisen puolesta, keskusta jakaantuu ja PerusÄssät ovat mukana jos tilanne idässä
vähääkään kärjistyy. No, RKP: hän liittyisi jo isänmaansa Ruotsin vuoksi.
Pahalta näyttää, että liityttäväksi taas tulee yhteen itsenäisyyttämme murentavaan institutioon.

Hakki kirjoitti...

A no nymous

Poliittinen järjestelmämme vaan tahtoo olla sellainen, että jos puolueet jälleen kerran päättävät, sidotaan ryhmäkurilla ja sanktiouhilla yksittäisten kansanedustajien oikeus käyttää tervettä järkeään päätöstä tehtäessä. Siinähän meidän poliittisen järjestelmämme ja kansalaisten demokratiamme suurin tragedia kokonaisuudessaan on taas nähtävissä.

Jos joku muu poliittinen ideologia kuin puolueiden vallanhimo - esimerkiksi vaikka kansakunnan etu - ohjaisi päätöksentekoa Eduskunnassa pitäisin varmana, että NATOon ei liityttäisi. Jos kuitenkin päätöksenteko, vastoin NATOn "kansan selvä enemmistö"-vaatimusta siirtyy Arkadianmäelle pidän lähes kiveen kirjoitettuna, että siellä jälleen kerran tehdään kansakunnan kannalta typerä päätös.

Mutta aina on mahdollista, että NATO-jäsenyytemme ei vaaliteemaksi enää nouse.