maanantai 16. kesäkuuta 2008

Quid pro quo vai 666

16.6.2008 16.29 | hakki47 | Raha & valta, Politiikka

Miksi öljyn hinta kohoaa järjettömille tasoille? Ei ole löpö loppumassa muutamaan sataan vuoteen ainakaan. Ensimmäisen energiakriisin aikaan 1970-luvun alussa sen piti loppua 40 vuodessa, vaikka mukaan ennusteisiin olisi otettu vielä löytymättömät mutta todennäköisesti löydettävät uudet esiintymät?

Miksi ruoan hinta on kohoamassa järjettömille tasoille. Ei se ole loppunut tähän mennessä, eikä nytkään siitä ole edes pelkoa. Nukkukoon Malthus rauhassa.

Puhdas makea vesikin uhkaa kuulemma loppua. Alueellisesti. Ja samalla annamme jäätikköjen ja napamannerten jäämassojen sulaa nostamaan valtamerien vedenpintaa.

Väitteeni on, että Neuvostoliiton romahtaminen ja rajojen aukeneminen Kiinaan ovat luoneet kansainväliselle taloudelle pelikentän, jonkalaista ei koskaan aiemmin ole ollut. Liberalistinen markkinatalous kasvoi samalla globaaliksi. Ja markkinoilla kilpailu on se näkymätön käsi. Yhteiskunnissa, joissa demokratia ei ole riittävän kehittynyt markkinat toimivat nyt rajoituksitta ja pidäkkeittä. Ja kilpailun luonteeseen kuuluu, että pitkässä juoksussa vain yksi voittaa. Muut häviävät.

Kävin viime viikon lopulla ihailemassa Skattaa, Kauppatoria ja Eteläsatamaa. Hienoja laivoja ja veneitä. Göteborg, Tre Kronor, Pelrus ja se Lilliuksen paatti. Ja siitä Pelrusista yllä oleva johtuu.

Alkaisiko jo olla aika alkaa puuhata globaalia anti trusti lainsäädäntöä, olennaisesti nykyistä tiukemmilla kriteereillä? Kun yksityiset ihmiset hankkivat Pelrusin kaltaisia laivoja ja samalla 10 ja 100 miljoonaiset kansat kuolevat nälkää, janoon ja parannettavissa oleviin sairauksiin, jotain on mennyt pahasti vialle.

Taloudesta ja tehokkuudesta on aivan ilmeisesti muodostunut itseisarvo. Eikä sen kai pitäisi olla kuin arvon mitta ja vaihdon väline?

Mihin ne globaalissa pelipöydässä istuvat tarvitsevat lisää rahaa? Ja mitä niillä rahoilla Pelrusin rakentamisen ohella, tehdään? Arabian niemimaalle, jossa muutamat beduiinit sata vuotta sitten nippa nappa saivat ruokaa henkensä pitimiksi, nousee nyt 500 metrisiä pilvenpiirtäjiä, hehtaarien keinosaaria, kuumimpaan erämaahan luodaan keinotekoisia maailmoja, joissa voidaan harrastaa mm. mutkamäkeä lumessa. Osalla ylimääräisistä rahoista ostetaan kiinteistöjä, teollisuuksia, kaupunkeja ja valtioita - USAssa, Euroopassa, Afrikassa. Tai sitten ostetaan kaikkien isojen poikien ihanneleluja - aseita, ammuksia ja atomipommeja.

Olisiko mahdollista, että rahamarkkinoiden globaali vapauttaminen oli sittenkin suurin ihmiskunnan koskaan tekemistä virheratkaisuista? Nyt ei voi enää edes välttyä ajatukselta, että juttuni alussa mainittuja hintoja korottavat ne, jotka niistä eniten hyötyvät. Saudit, Venäjä, Iran,… Ei löpö, eikä ruoka eikä vesi ole maailmasta loppumassa. Onko järki?

Tämän vuoden aikana Suomessa tulee ainakin kaksi konkreettista asiaa ratkaisuun. Mahdollinen lopullinen sitoutumisemme NordStream kaasuputkeen ja metsäteollisuutemme osittainen alasajo Venäjän puutullien seurauksena. Pääsemme isoon pelipöytään, isoista asioista päättämään. Euroopan energiahuollosta ja keskeisimmän teollisuutemme tulevaisuudesta.

Potti nokkiin poijaat! Se ei pelaa joka pelkää.

Pysyvä linkki | 1 kommentti »

Ei kommentteja: