maanantai 11. huhtikuuta 2011

Tuloeroista on syytä puhua. Jatkuvasti.



Kapitalismi ilman poliittista valvontaa ja säätelyä ampuu itseään jalkaansa. Aina. Kommunismi taas ei voi toimia, säädeltiinpä sitä kuinka tarkasti tahansa. Niin kauan kuin kapitalismi on voimissaan on väistämättä myös tuloeroja. Niin kauan kuin kommunismi on voimissaan mikään ei muutu.  Teorian mukaan kaikki antavat kykyjensä mukaan ja kaikki saavat tarpeensa mukaan. Kun tarpeet ja kyvyt eivät kohtaa, kaikki antavat mutta vain hyvin pieni eliitti saa. Silloin kaikki pysähtyy. Sosiaalinen markkinatalous (mikä se sitten lieneekin) lienee optimi?

Eikö tuloeroista pitäisi puhua? Sosiaalisessa markkinataloudessa, sitä tuloerojen optimia jatkuvasti haettaessa, mielestäni ehdottomasti pitäisi. Koska, jos tuloeroista ei puhuta lietsotaan luokkavihaa, joka satavarmasti myös jossain vaiheessa hakee purkautumistiensä. Eikä se purkautumistie ja -tapa enää välttämättä ole kenenkään hallinnassa. Tietämättömyys lisää aggressioita varsinki, jos kuvittelee itse joutuvansa tyytymään selkeästi vähempään kuin muut samanlaisessa tilanteessa olevat lajikumppanit.

Jos jossain yhteiskunnassa "25 parhaiten tienavaa hedgerahaston salkunhoitajaa ansaitsi viime vuonna 22 miljardia dollaria"  jopa ilmeisesti säälittävin ammattikunnan edustaja " tienasi 275 miljoonaa dollaria, vaikka hänen yhtiönsä salkuista katosi 40 prosenttia eli lähes puolet asiakkaiden varoista" lienee selvää, että kenenkään yksittäisen ihmisen osaaminen, aika tai suoritus ei oikeasti ole tuon arvoinen. Mutta luonnollisesti tämä amerikanuutinen ei todellakaan kuvaa tilannetta meillä.

Mutta uutiset suomalaisten, joskin ehkä kansainvälisten suomalaisten yritysjohtajien nauttimat miljoonapalkat ja palkkiot panevat ajettelemaan tulonjaon mielekkyyttä. Sillähän pitäisi kai yrityksen kannalta, olla vaikutusta ao. johtajan osaamiseen ja kykyyn yrityksen pitkän aikavälin tuloksentekokyvyn parantamiseen? Siten esimerkiksi Jorma Ollilan ja hänen Dreamteaminsa poistuessa Nokiasta taskut täynnä rahaa, yrityksen olisi edellyttänyt vielä olevan hyvässä iskussa?

Vielä järjettömäksi yhteiskuntamme kannustusvimma on tainnut mennä työeläkerahastoissamme? Palkat, palkkiot ja bonukset ovat karanneet käsistä. Ja sama tie taitaa olla edessä valtion ja kunnankin sektorilla? Ja etujärjestöissä. Eikä aikaakaan kun sillä alkaa olla palkkojen yleistasoa korottava vaikutus. Kun varsinaiset suorittavan työn tekijät kuulevat ja näkevät johtajien palkkoina 10 - 20 - 30 kertaisia palkkoja ja lisäksi 100 - 200 - 300 kertaisia bonuksia, optioita tai muuta kivaa, ei kieltämättä ole ihme, jos se jatkuessaan saa osattomat jopa vihaamaan osallisia.

Nykyisen ideologian halu aikaansaada tasavero kaikille kulutuksen mukaan huonontaa osattomien tilannetta entisestään. Toimeentulotukea sai 239 000 kotitaloutta ja 378 000 ihmistä. Työttömiä maassa on lanskutavasta riippuen 200.000 - 300.000. Köyhiä katsotaan olevan yli 600.000. Ja työttömyyden, kuten köyhyydenkin on todettu periytyvän. Ja samalla elinkeinoelämä vaatii jatkuvasti lisää joustoja, eläkeiän nostamista, lisää pätkätöitä, jopa työehtosopimuksista  luopumista, uhrina globalisaation alttarille. Ja kansaa edustavat poliitikot menevät mukaan olemalla tekemättä vaikeita päätöksiä.

Ketä varten yhteiskunta oikein on? Kansalaisia vai yrityksiä varten?

Ketä varten yritykset oikein ovat? Omistajia, sijoittajia vai valtiota varten?

Ketä varten me ihmiset olemme?




PS.

Kääriliinoissa ei ole taskuja. Ja rahakin on vain numeroita paperilla.

Ei kommentteja: