lauantai 9. huhtikuuta 2011

Taas me grillataan, vielä "7-päivää".

Enpä niitä itse seuraa, mutta vaalikeskustelu ja vaalipaneeli, mitä erilaisin adjektiivein koristeltuna, lienee television uusin vientivalmis formaatti? En kyllä suoraan sanoen usko sen muodostuvan hitiksi millään muilla markkinoilla. Päivästä päivään samat päät marssivat korokkeelle näyttelemään. Asiasta ei puhu kukaan, mutta jos sellainen sattuu keskusteluun lipsahtamaan, peli on menetetty. Ei näy verta, ei seksiä, ei muutakaan väkivaltaa. Perheohjelma?


Pisteitä jaetaan selviytymisestä ja vaikutelmasta. Asiasta ei väliä, sehän on esillä vain vahingossa. Jokainen osallistuja ja katsoja tietää, että mitään siitä mitä sanotaan ei pidä ottaa todesta. 18.4. alkaa päitten uusi elämä. Ja se jolle hallituspaikkaa vilautellaan unohtaa kaiken sanomansa. Hän siis ei syö sanojansa, ei valehtele. Hän unohtaa.


Jokainen tietää myös valittujen puolueitten ensimmäisen päätöksen, korotetaan puoluetukea ja/tai muita etuja. Kun ei kansa muista enää neljän vuoden kuluttua. Mutta puolueet erehtyvät. Netti on tullut. Ja jossain vaiheessa netti avaa myös suomalaisten äänestäjien silmät.


Antakaa meille takaisin "Tanssii Tähtien kanssa", BB, Idols, Masterchef, Meidän Isä ja muutkin unohtuneet  hömpät, jos ne ovat jääneet vaalikeskustelujen jalkoihin. Jos eivät ole, sitä pahempi meille.


 


 


 

28 kommenttia:

PLM kirjoitti...

Eipä taida monikaan tajuta mitä nyt tapahtuu. Eläkevakuutusyhtiömme ovat pistäneet eläkerahat Portugaliin, Kreikkaan ja Irlantiin. Kun Soinismi ja Urpinaisuus kumoavat Portugalin avun, niin koko Euroopan korttitalo romahtaa ja ensinnä siinä menevät suomalaisten eläkkeet. No saapa kansa mitä pytää. On se vaan sitten surkeaa nähdä suomalaiset eläkeläiset romaanien vieressä kerjäämässä Tukholmassa. Työttömät jonottavat leipää kirkon hätäavusta.

hakki kirjoitti...

PLM

Eihän hekään, siis Soini ja Urpilainenkaan sentään itsetuhoisia lahkonsa johtajia ole. Takki kääntyy tarvittavaan suuntaan 18.4.

Niin, siellä tavataan. Ei Suomessa sydämen ääntä enää kuule.

GranpaIgor kirjoitti...

PLM: Tiedätkö vai luuletko?

Tuskin sentään kaikkia eläkevarojamme pelkästään Portugaliin, Kreikkaan ja Irlantiin on sijoitettu. Lisäksi iso osa eläkkeistä maksetaan muutenkin kädestä suuhun menetelmällä nykyään ja tuota rahasto-osuutta vain kasvatetaan.

PLM kirjoitti...

Ei todellakaan kaikkia, eikä kaikilta eläkevakuutusyhtiöiltä. Eräistä kuitenkin huomattavasti, esim. KEVA. Kaikkea en läheskään tiedä, mutta pelkään dominoefektiä. Valtion velkapapereihin on pistetty melkoinen osa juuri eläkeyhtiöiden sijoituksia, niitä kun on pidetty varmoina ja takuutuottoisina. Paljonko paperia on sidottu riitävän varmoihin sijoituksiin en todella tiedä. Isoin osa maksetaan kädestä suuhun, mutta se perustuu juuri kasvuun ja työllisyyteen. Näin siksi että valtion nettotulot riipuvat viennistä. Jos valtio velkaantuu lisää - työttömyyden takia -, menee raha valtion velan korkoihin. Työttömyys takaa sen että kädestä suuhun ei enää kyetä maksamaan. Tarvitaan rahasto-osuuksien realisointia. Mutta mistä realisoidaan?
Kun soppaan lyödään vielä euron arvon romahdus niin silloin ovat säästöt tarpeen ja osakkeet halpoja. Asuntoja riittää halvalla niille, joilla vielä satuu jotain vaihdettavaa olemaan. Valtion velka on jo 75 miljardia. Se ylittää jo kriittisen pisteen. On vain ajan kysymys koska Oy AB Suomen luottoluokitus putoaa ja valtionvelan korot ovat sietämättömät.

hakki kirjoitti...

IsoIgor

Kun me suomalaiset tunnetusti kauppakansaa Jumalan armosta ja yleensä joudumme vetämään transaktioissa lyhyemmän korren, olisi kivaa todella tietää mikä on eläkevakuutusyhtiöiden sijoituksissa Kreikan, Irlannin ja Portugalin painoarvo. En ole Kevan Kreikan position kuullut muista. Tioetääkö joku?

hakki kirjoitti...

PLM

Eihän luottoluokituksen alanemaan ilmeisesti tarvita kuin BKTn merkittävä putous. Muut elementit taitavat jo olla kohdallaan?

PLM kirjoitti...

Näin on. Ei paljon tarvitse kun vyöry alkaa. KEVA:lla oli suurin potti Kreikassa kun sinne pistettiin tuet. En oikein usko että Keva on päässyt niistä irti, ja jos on niin takkiin on tullut. Kyllä Suomen BKT nopsaan putoaa. Ollaan vasta hiuksen hienosti päästy rajan yli ja jos huomioidaan vielä sisällä oleva tilauskanta, niin erittäin hyvällä tuurilla pärjätään ehkä vuosi. Kaikki riippuu siitä haluaako kansa todella kaataa euron ja EU:n. Siltähän tämä nyt kuitenkin tuntuu. Venettä on kai kiva keikuttaa, mutta kun vene on täydessä vesilastissa, niin varmiten kastuu omat jalat. Pitäsi käsittää että tätä norsua ei syödä paloittain. Se joko seisoo pönkittämällä tai kaatuu.

GranpaIgor kirjoitti...

Tietoja eläkevarojen sijoituksista on vaikea löytää. Jotain arvioita löysin. Eläkerahastojen (pitkälti yli 100 miljardia) sijoituksista ehkä 10% lienee noiden ongelmamaiden valtionlainoissa - sen verran köysin arvioita. Jos niiden arvo esimerkiksi velkajärjestelyssä pienenee esimerkiksi puolella hävitään niistä ehkä korkeintaan 6-7 miljardia. Rahastojen vuosittainen kasvuvauhti on ollut tätä nykyä huomattavasti tuota isompi. Nehän nimittäin ovat koko ajan vain kasvaneet.

Eläkkeiden menetyksillä pelottelu voi olla tehokasta isojen kansanjoukkojen mielipiteen muokkausta.

Jos Suomen valtion luottoluokitus putoaa ja korot nousevat on näillä velkamäärillä kauhistus. Mutta ei valtionvelan korkoja kuitenkaan makseta eläkevaroista. Jos työttömyys räjähtää käsiin on sekin hurja juttu.

Kansainvälisen pankkijärjestelmän räjähtäminen käsiin olisi sekin katastrofaalista.

Mutta mikä noiden kaikkien kausaalisuhde on ei ole varmaan selvä kenellekään. Siksi ei ainakaan minun mielestäni ole alkuunkaan selvää miksi meidän pitäisi valtion velkarahalla olla pelastamassa muita vielä holtittomammin eläneitä ongelmamaita.

Autodidakti kirjoitti...

"Kun Soinismi ja Urpinaisuus kumoavat Portugalin avun, niin koko Euroopan korttitalo romahtaa ja ensinnä siinä menevät suomalaisten eläkkeet". Taitaa olla silakat pieniä joulukaloiksi ja Suomen merkitys Euroopassa kärpäsen kakan luokkaa tässä sopassa. Tietysti, jos halutaan etsiä syntipukkia, niin siihen kelpaa pienempikin.

Ajatellanpas vähän kokonaistilannetta:

1. Britannia on päättänyt suurista säästöistä, samoin Saksa. Suomen on myös supistettava budjettivajettaan useilla miljardeilla. Aamulla uutisissa kerrottiin USA:n historiallisen suurista budjettileikkauksista (38mrd USD, minusta ei ole kovin suuri, mutta kuitenkin)

2. Yksityisillä ihmisillä on suuret velat joka puolella Eurooppaa, samoin USA:ssa. Tämä tarkoittanee, että seuraavina vuosina ihmiset keskittyvät lainojen takaisinmaksamiseen ja vähentävät kulutusta. Jos ajat huononevat ja työttömyys lisääntyy, osa ei pysty maksamaan velkojaan ja pankit ovat vaikeuksissa. Samoin voi käydä, jos korot nousevat. Jos korot puolestaan säilyvät matalalla, pankit jatkavat sooloilua ja lainaavat rahaa joka puolelle, jos joku vielä sattuisi ottamaan.

3. Aasian mailla, ennen kaikkea Kiinalla olisi mahdollisuus kasvattaa kulutustaan, mutta tekevätkö ne sitä vai lähtevätkö vain ostamaan eurooppalaisia ja amerikkalaisia firmoja ja muuta omaisuutta? Toisaalta, jos aasialaiset lisäävät kulutustaan, se todennäköisesti nostaa öljyn ja raaka-aineiden hintaa. Jos Kiina purkaa dollarivarantoaan (siis lähtee niillä ostoksille), dollarin arvo saattaa romahtaa (varsinkin kun USA painaa koneet kuumana lisää). Jos dollarin arvo lähtee syöksyyn, muutkin dollaria "pahan päivän varalle" jemmanneet saattavat pyrkiä dollareista eroon!?

4. Miten nämä velkaongelmaiset maat pystyvät selviytymään veloistaa? Kreikalla on velkaa 300 mrd euroa. Jos se joutuu siitä maksamaan vuodessa korkoa 18 mrd ja lisäksi pitäisi saada budjetti tasapainoon, en usko sen olevan mitenkään mahdollista. Kannattaa muistaa myös Kreikan lyhyt historia demokratiana. Maa oli vielä 40 vuotta sitten diktatuuri.

Miten talous voi jatkaa kasvuaan, jos melkein kaikki aloittavat säästökuurin samaan aikaan? Suomessahan luotetaan, että kasvu hoitaa valtion velan.

En näe mitään selkeää ratkaisua tilanteeseen. Jos EKP nostaa korkoa, tulee romahdus (ainakin Espanjan pankkien asuntolaina kupla uhkaa räjähtää). Jos korkoa ei nosteta, tilanne menee vain pahemmaksi pikku hiljaa, kunnes tulee lopulta kestämättömäksi ja paukku on vain entistä suurempi.

PLM kirjoitti...

Pelottelee ne vaalipuheissaankin. Vastapeloittelu on tarpeen.

hakki kirjoitti...

Täällähän sitä ainoa vilkas keskustelu tulevaisuutemme reunaehdoista käydään!

Ette kyllä ruusuja meille tulevaisuudessakaan lupaile. "Lohdullisimpana" Autodidaktin selviytymismyönteinen visio Euro-alueen tulevaisuudesta.

Itse kyllä odotan jo uutta perustaa taloudellemme. Velkaan perustuva ei vain yksinkertaisesti enää toimi palvelijan roolissa. Se on ottanut vallan ihmisistä. Palvelijasta on tullut herra.

ToBe kirjoitti...

Poliitikot eivät ole sisäistäneet muutosta joka muhii pinnan alla.Se ei ole Persujen vallankumous vaan sosiaalisen median mukanaan tuoma uusi tapa toimia.Toimittajia ei ole enää ne hanskassa pysyvät parituhatta vaan satatuhatta journalistia pistää omat myllynsä pyörimään.Kaikki tekevät työnsä jopa ilman palkkaa.Samaa muuten odottaisin muutamalta YLE:n toimittajalta joiden vaarallisen tyhmiä heittoja on ikävä kuunnella.Nämä vaalit ovat avsta esimakua.Nämä ovat varmaankin viimeiset vaalit joissa pärjää entisin konstein.Uskon ettei seuraavalle eduskunnalle anneta hetken rauhaa.Vaalirahasotkuja aletaan selvitään online.Olisi hienoa jos edustajan saisi pudotettua kesken kauden.Edellisestä eduskunnasta hyppäsi oikeasti ulos vain Vanhanen.
Uutta ajattelua tapahtuu myös Islannissa jossa suurten "pankkisankarien"aiheuttamat kuprut ulkomailla yritetään saada kansalaisten piikkiin.Nyt on kahdesti sanottu nei tack.Sympatiani on ilman muuta islantilaisten puolella.Sanoisin tässä kohtaa nurinpäin käännettyä Churchill sanontaa käyttäen seuraavaa:"Harvoin ovat niin monet vastuussa niin muutamien tekemistä kuluista."
En toki niputa Kreikkaa samaan nippuun Irlannista puhumattakaan.Kreikassa ja Portugalissa voi sanoa:"Harvoin voimme osoittaa kokonaisen kansan varastaneen/valehdelleen ja eläneen velaksi!"

ToBe kirjoitti...

Hakki...ei tämä ole viikossa ohi, koska kaikki alkaa vasta kun vaalit on pidetty ja ykköseksi noussut SDP joutuu syömään kaikki puheensa.Se taito niillä on kaikilla.

hakki kirjoitti...

OrNot

Luuletko? Toivotko? Tiedätkö?

Meillä on puolueiden vuosikymmenien piittaamattomuus kansalaisten mielipiteistä vaalien välillä kuin toinen luonto.

Minun mielestäni kansalaisten oikeus tiputtaa kansanedustajia olisi demokratian toteutumisen kannalta vaarallista. Mutta syyllistyessään epäeettiseen tai jopa lainvastaiseen toimintaan, pitäisi valituilta voida edellyttää eroamista. Tällä vaalikaudella epäeettisiä ja lain kirjainta ja henkeä rikkoneita oli noin 40. Mitään ei tapahtunut.

Nyt tietysti oikeassa demokratiassa kansalaiset heivaisivat moiset pölvästit politiikan romukoppaan. Vaan miten oletat käyvän Suomessa? Näille Tiuroille, Kaikkosille, Forssiuksille ja Ahdeille? Ja tasapainon säilyttämiseksi näille Korhosille? No. Palataan asiaan. (Vanhanen olisi pitänyt heittää ulos. Tuskin yksikään pääministerimme on onnistunut yhtä hyvin tuhoamaan demokratiamme uskottavuutta?)

hakki kirjoitti...

OrNot

Miten luulet engelsmannien ja puukenkäporukan tyytyvän vaalitulokseen? Toisaalta, pikkurahoistahan on kyse. Vaivaiset 4 miljardia euroa.

ToBe kirjoitti...

Englannissa haluttaisiin varmaan unohtaa koko episodi, mutta kun se on kivi uuden innokkaan hallituksen kengässä.
Kunnioitan Islannin kansaa.Demokratia toteutui.Englannilla ja Hollannilla on toki mahdollisuus hyökätä Islantiin ja kysyä rahojensa perään.Kyllä tuo Islannin pankkiirien touhu oli aikamoista kasinopeliä.Nyt on vaikea ymmärtää niitä aikoja kun pojat tuli rahat kassissa Finnairia ostamaan.Sama tauti oli ilmassa Amer yhtiössä.Pakko tunnustaa että kapitalismikin ampuu usein itseään omaan jalkaan.Silti uskon markkinatalouden voimaan.Näyttää siihen uskovan jopa Jutta Urpilainen, kun väittää että nousemme tästäkin tuskasta puhtaalla talouskasvulla.Kova on usko kun samaan aikaan ehdottaa kaikea mahdollista työllisyyden estoa ja yrittäjyyden jarrua verotukseen.Jutan usko kapitalismiin on niin kova, että se kestää jopa Sosialidemokratian.
Onhan se kestänyt sisäsiittoisen Kepukratiankin. En kauhesti innostu edes Fantastista puolueesta, jonka ajatuksia emme ole oikeastaan kuulleet 4 vuoteen.Katainen ikäänkuin seuraa katseella ja toivoo ettei kannatus lopu kesken kaiken.
Näyn painajaismaisen unen jossa Keskusta oli Suomen Toivo.Onneksi se oli aamulla poissa.
Ps.Yksi hauska sentään sattui silmään.Osmo Soininvaaran ilmoituksen otsikko oli kerrankin suurella ja siinä luki ainoastaan "SOININVAARA".

hakki kirjoitti...

OrNot

Kaamein vaihtoehto hallitukseksi olisi kepu-johtoinen, jossa mukana persut ja demarit ja ruåttalaiset. Eikä se todellakaan ole mahdottomuus.

Kaksi suurta viisautta kommentistasi heräsi. "Kapitalismi ilman poliittista valvontaa ja säätelyä ampuu itseään omaan jalkaansa." Aina. "Kommunismi taas ei voi toimia, säädeltiinpä sitä kuinka tarkasti tahansa." Sosiaalinen markkinatalous (mikä se sitten lieneekin) lienee optimi.

ToBe kirjoitti...

Olet juuri muistuttanut minua vanhasta ideologiastani.Sosiaalinen markkinatalous.Löysä juttuhan se on ja vaikeasti määriteltävä.
Uskon edelleen markkinoiden voimaan.Ainoastaan markkinat voivat tervehdyttää itse itsensä.Moni tuolla vasemmalla kädellä kuvittelee että jossain eduskunnassa tehdään päätöksiä jotka muuttavat tuskan iloiseksi turinaksi.Joku ihmeen säätely auttaa heidän mielestään kaikkeen.Markkinat ovat niin nopeita niinkuin on nyt parissa vuodessa opittu, ettei eduskunta saa asioita edes käsittelyyn kun koko asia on jo muuksi muuuttunut.Tämän taisi oppia katainenkin kun vähätteli Lehman:in alasajoa.Nyt on mantra toinen.
Siilinjärven pirtsakka poika opettaa meitä kuin suuren luokan taloustietäjä.Ainoastaan se että Urpilainen on ihan kuusikosssa ja Kepun tyttö kokovartalollaan ei saa minua vakuuttumaan johtamiskyvyistään ja halustaan tehdä Suomen kannalta /kansalaisten kannalta oikeaa kuluja säästävää politiikkaa-pakottaa minut vakavasti miettimään Kataista pääministeriksi.Onneksi valinta ei ole vain minun.
Minä en noista valitsisi ketään.Minä äänestäisin Fredrik Reinfeldtiä jos se olisi mahdollista.67% Ruotsalaisista on samaa mieltä.
Unohdin Soinin mahdottomana ja niin se näkyy jo gallupeissakin.Pelottelu menee perille.Vaaran hetkinä tartutaan turvallisemmaksi luultuun-siis entiseen.
Oppositio kuvittelee, että kansa on raivoissaan hallitukselle.Ei sellaiseen minä en usko.Kansa on raivoissaan politiikalle ylipäätään.Politiikan/puolueiden kyvyttömyyteen hoitaa asioita ihmisten kannalta oikein.Persuja ei koeta puolueeksi ja siksi se on tuskanhuudon kanava 2011.

hakki kirjoitti...

OrNot

No niin. Päästiinpä samalle linjalle yhteiskuntamallin osalta. Sosiaalinen markkinatalous. Vaan nyt pitäisi vielä rakentaa ikinuorelle, mutta silti uudelle ismille sisältö.

Nykyinen versio kallistuu aivan liikaa narsistiseen omanvoiton vaateeseen kaiken inhimilliseksi aiemmin koetun yhteisöllisyyden "korvajana", sosiaalisuudesta ei ole tietoakaan. Samoin ismin poliittinen lähtökohta, suorastaan modus operandi täytyy olla vaade kansalaisten demokratiasta, vastakohtana nykyiselle puolueiden demokratiasta. Etujärjestöpuolueiden kansantaloudelle aiheuttamat ylenmääräiset kustannukset ja etujen sementointi julkisen ja kolmannen sektorin rakenteisiin on purettava ja palvelujen tuottaminen kansalaisille on pantava ensimmäiseksi prioriteetiksi.

Eiköhän jatketa tästä.

ToBe kirjoitti...

Yksilöä ja yhteisöllisyyttä en asettaisi vastakkain.
Jos yhteisöllisyys lähtee omasta tahdosta ja halusta olla mukana kehittämässä maata niin ok, mutta sellaisesta Eero Heinäluoman ideasta jonkun puolueen johtamasta arvomaailmasta kieltäydyn samantien.Samaan "neofasismiin "niputan Vihreät.
Pakkohoitoja tarjoavat kaikki.Jos ette tee näin niin käy näin jne.
Kaikki lähtee lopultakin taloudesta.Vain toimivat yritykset ja kannattavat sellaiset takaavat edes nykyisen hyvinvoinnijn jatkossakin.
Ehkä poliitikoille olisi tärkeintä johtaa ja innostaa.Olla hyvänä esimerkkinä.Nykyinen sulle mulle porukka ei edusta kansaa-tuskin edes omia äänestäjiään.Sinä päivänä kun edustajamme nauttivat kunnioitustamme meillä menee hyvin.
Samaa toki odotan yritysjohdolta ja muilta hyväosaisilta.Tuottamaton verovaroin ylläpidetty toiminta pitää vaikkapa ensialkuun puolittaa ja samalla vapauttaa kyvykkäitä ihmisiä työmarkkinoille luomaan uutta.Me tarvitsemme Tanskan malliin 50 mini Nokiaa.
Meillä on kouluttetuja ihmisiä jotka eivät halua yrittää.Miksi? Se on arvostusasia.Risskinottajaa ei kunnioiteta vaan hänet luokitellaan samaan porukkan kuin "Sukarit" sun muut.Kaikki kunnia Sukarin Topille kaikesta huolimatta.Vientiveturiksi hänestä ei silti vielä ole.Jos jäämme hiipuvien teollisuusalojen jäähtyväksi maaksi ei sanalla markkinatalous ole enää mitään mahdollisuuksia.
Sosiaalisesta puhumattakaan.

hakki kirjoitti...

OrNot

En minäkään asettaisi yksilöä ja yhteisöä vastakkain. Mutta nyt ne ovat juuri sitä. Olemme siirtyneet yhteiskunnalliseen nolla-summaan, jossa yhteisölle menevä on yksilöltä pois. Ellei todellisuudessa niin ainakin ihmisen mielessä. Rikastua, rikastua, rikastua, ... mulle, mulle, mulle. Jos muille jää, se on multa pois. Sellaisen maailmankäsityksen tuottaa puhtaaksi viljelty valtapolitiikkaa. Politiikan, jossa moraalilla ei enää ole sijaa.

"Nykyinen sulle mulle porukka ei edusta kansaa-tuskin edes omia äänestäjiään." Näinhän se on. Ovatko nämä henkilöt saaneet kansallisen johtajuutensa moraalisen vastuullisuuden esimerkkinä toimien? Vai perustuuko heidän asemansa lähinnä mielikuvamainonnan temppuihin? Brändäämiseen? Yksikään heistä ei edes tiedä mitään kansalaisen arkitodellisuudesta. Miten voisimme odottaa heiltä kykyä ratkaista asioita, joita he eivät tunne? Luottaisimmeko moiseen kykyyn?

En tämän asian yhteydessä lähtisi määrittelemään pikku-Nokioiden tarpeellisesta määrästä. Sen sijaan toistan mielihyvin paikallishallinnon itsehallinnollisten yksikköjen määrän. Tehokas ja taloudellisesti kestävä ja tehokas paikallishallinnon suuruusluokka on 50. Ennemmin sen alle kuin sen yli. Sillä voimme elää.

ToBe kirjoitti...

Muistan jo aikojen alussa kun ymmärsin miksi tämä markkinatalous voittaa aina suunnitelmatalouden.
Se on nopeus millä se voitto tulee.Jos sama euro tulee taskuuni neljästi päivässä se on laskujeni mukaan 4 euroa, mutta siinä sosialismissa sama aika meni sitä yhtä ainoaa euroa "oikeudenmukaisesti" jakaessa.
Meidän eduskuntamme on samanlaisia jakajia täynnä kuin vaikkapa AY-liike.Hyvin harvalla siellä käy mielessä ihan uuden tuottavan asian tekeminen.Aika menee entisiä jakaessa joka on aika paljon helpompi homma kuin uusien eurojen teko.
Siksi olisi demokratialle valtava etu saada ne 50 pikkuNoksua.Elämä tapahtuu muualla kuin eduskunnan vallassa olevisssa asioissa.
Eduskunta ei tuota minusta mitään.Sen tehtävä olisi parhaimmillaan olla estämättä uusia ideoita ja yrityksiä.
Politiikasta on tullut oman edun ja uran toimintaa kun sen piti olla niitä yhteisten asioiden hoitoa.
Moni "broileri" ei ole koskaan töitä tehnytkään ja nekin puolueen järjestämiä mukavia toimia.Kokopäivähommia jäsenkirjalla seuraavia vaaleja odotellessa.Kuinkahan paljon noita eduskunnan ulkopuolelle jääneitä sotureita on joille on kuitenkin virka järjestetty.Tunnen muutamia.Heillä on aikaa itselleen ja puolueelle.

ToBe kirjoitti...

Nyt vasta huomasin miten puolueetkin uskovat kapitalismiin.SDP,Kepu ja moni muu ei puhu sanaakaan leikkauksista vaan he väittävät talouskasvun hoitavan koko velkaisen maamme ongelmat.Pitäisi vissiin olla tyytyväinen kun ovat samaa mieltä kanssani paitsi etten ole.

hakki kirjoitti...

OrNot

Yritä nyt aina ymmärtää, että katson olevani entinen ay-aktiivi. Ja olen edelleenkin sitä mieltä, että yksilö - "parhaassa työiässä" olevia 20 - 30-vuotiaita lukuun ottamatta - on aina heikommassa neuvotteluasemassa kuin työnantaja. Siihen ei ole muuta ratkaisua kuin ns. joukkovoima. Se, että joukkovoima, kuten kaikki voima jossain vaiheessa polkee alleensa markkinatalouden itsensä korjaavan voiman. Mutta se taas syntyy siitä, kun ideologiasta muodostuu etujärjestöpolitiikkaa. Siihen ovat kaikki "kolme suurta" syypäitä.

Kepu ja maatalousteollisuus-lobby
Demarit ja ay-lobby
Kokikset ja työnantaja-lobby

Jakaessaan etuja opetuslapsilleen nämä kolme - jokainen heistä - unohtaa sopivasti, että jonkun pitäisi kakkua kasvattaa, jotta olisi jotain mitä jakaa. Kasvattamisesta kun nyt ei huolehdi kukaan.

Eduskunnan tehtävän pitäisi olla huolehtia siitä, että kakun kasvulle luodaan edellytykset. Mutta valtapolitiikan syövereissä siitä on tullut keino jakaa etuuksia, rahaa. Omille. Eihän tällainen rakenne voi kauan toimia.

GranpaIgor kirjoitti...

Näinhän siinä kävi että Urpilainen suuressa pääministerivaalitentissä sai Kataisen kiinni Portugalin tapauksessa ns muunnetusta totuudesta käyttääkseni poliittisesti korrektia ilmausta
http://www.iltasanomat.fi/vaalit2011/Urpilaisen%20yll%C3%A4tt%C3%A4v%C3%A4t%20puhelinsoitot%20K%C3%A4r%C3%A4ytti%20Kataisen%20ty%C3%B6el%C3%A4kerahoista/art-1288382480473.html

Lainaus tuolta sivulta
"- Minä soitin ja selvitin kuudesta suurimmasta suomalaisesta eläkevakuutusyhtiöstä, kuinka paljon heillä on sijoituksia Portugalissa. Viidellä heistä ei ole yhtään sijoituksia Portugalissa, yhdellä on hyvin minimaaliset sijoitukset, Urpilainen tylytti Kataista."

hakki kirjoitti...

IsoIgor

Joku saisi tehdä saman selvityksen myös Kreikasta ja Irlannista sekä tulevaa ennakoiden lisäksi Espanjasta, Belgiasta ja Italiasta. Ja huolehtia siitä, että tiedot myös julkaistaan.

Erityisesti minä olisin huolissani Kevasta. Siellä kun nyt lienevät kuntien ja valtion eläkerahat? Ja päällepäsmäreinä näitä nyt esillä olevia puhuvia päitä. Näitä kaikkien alojen asiantuntijoita jumalan armosta.

Mutta asiaa, siis euron vakautta, ei luonnollisestikaan pidä katsoa pelkästään suomalaisten silmälasien läpi.

ToBe kirjoitti...

Hakki...nyt kyllä kirjoitit menneisyyden äänellä.Nuo blokkisi eivät ole ihan noin selkeitä.Kepun osalta se varmaankin on niinkuin listaat, mutta eihän SDP sentään ole SAK ja varsinkaaan KOK ei ole EK.
Ennenmuinoin noita kytköksiä pidettiin konsensuksena ja siten kansakunnan etua ajavina kimppakyyteinä.
On kansakunnan etu jos ay porukka olisi yhtenäinen ja voisi taata työrauhan.

Malttia vaurastua viisaus ei onnistu.Solidaarisuutta ei ole vaan kriittiset alat vääntävät itselleen kaiken mikä irti lähtee.
Yrityksiä syyllistetään tehtaiden alasajosta vaikka yritysjohtajan ensisijainen tehtävä on saada yritys kannattamaan.
Mennä lähemmäs markkinoita ja säästää kuljetuskustannuksia.Mennä halvemman raaka aineen perään jne.
Meille jää ns. aivotyö ja toistemme hierominen."Suuret suomalaiset sisämarkkinat!"

Nämä vaalit ovat ensimmäiset "Vihavaalit"
Kun ihmiset eivät ymmärrä enää missä mennään niin ainoa syy äänestää on äänestää jotain vastaan.
Donner tarjoutui ajan hengessä olemaan Persuvastainen.Vihreät tekivät sen koko puolueen voimalla.
Urpilainen on voittanut ärsyttävin nainen sarjan jo koko puheenjohtajuutensa ajan.Siis etsin ehdokkaan joka on mahdollisimman kaukana Urpilaisesta.Näin se näyttää menevän.Soininvaaara on ilman muuta Soininvaara!

hakki kirjoitti...

OrNot

Menneisyyttäkö?

Oletko kuullut kertomuksen työväenaatteen kahdesta puolesta? Poliittisesta ja ammatillisesta? Nyt ne ovat sekaisin kumpikin. Toisissaan. Mutta saman työväenaatteen kahdenlaisesta ilmenemismuodosta siinä on kyse.

Ja jos katsot mikä rooli EKlla, esimerkiksi johtajiensa suulla on sekä hallitusohjelmaan että Rukan hiihtolatuihin, havaitset, ettei kytky kauppakamaripoikiin ja vaikkapa yrittäjäyhteisöön kovinkaan montaa mutkaa löydä.

Eiväthän ne blokit ole yhtä selkeitä kuin ennen. Jotkut perheyrittäjät vannovat nykyisin vahvasti myös kepun nimiin. Ehkä siltä suunnalta heruu enemmän?