torstai 28. huhtikuuta 2011

Sofi Oksanen tarvitaan sanomaan asia niin kuin se on


Sen jota me suomalaiset emme uskalla ääneen edes myöntää.  Me arvostelemme sanojia natsi-kortin käyttämisestä.


Miten niin natsi-kortti? Ei sen paremmin persujen kansanedustajien aatemaailmasta kuin  persujen julkisista kannanotoista voi paljon muuta yhteenveto tehdä. Kyseessä on, ainakin nykytiedoilla, Suomen Kansallissosialistinen työväenpuolue SKSTP. Se voitti vaalit, samalla tavalla kuin Saksan Kansallissosialistinen Työväenpuolue (NSDAP) vuonna 1930. Silloin natsi ei ollut haukkumanimi ollenkaan vaan kuria, järjestystä ja kehitystä luvannut verraten uusi puolue. Edellytykset sen muuttumisesta haukkumanimeksi natsit loivat vasta 1933, heidän suorittaessa demokratian vallankaappauksen. 


http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/23445/suomen-kansallissosialistinen-tyovaenpuolue 


En ole väittämässä, että T.Soinista olisi kasvamassa A.Hitler, en edes, että SKSTPstä kasvaisi 1930-1940 lukujen Musta Surma. Mutta jäljet ja kuvaus täsmäävät tällä hetkellä. Varmaankin osaamme nyt olla varovaisempia? Historiasta kun...


Tämän kommentin ainoa valtakunnallinen jätti julkaisemasta artikkeliin Sofi Oksanen rinnastaa perussuomalaiset Hitleriin. Osoitus valikoivasta sananvapauskäsityksestä. Sen sijaan ainakaan vielä ei Uusi Suomi ole poistanut kommenttiani artikkeliin Nimetön purkaus tutkijalta: Halla-ahon vallan kasvu pelottaa. Mutta persujen nimissä tai heitä mukaellen kirjoittavien uhkailuihin on jo saatu tottua. Ja joudutaan ilmeisesti enenevässä määrin tottumaan. En ihmettele lainkaan, että joku tutkija jo pelkäisi.


Nyt sitten kummassakin keskustelussa tunteet ja ennakkoluulot käyvät kuumana. Toivottavasti tuon porukan terrori ei ylly niin pahaksi, että se tukkii liian monia suita liian tärkeissä asioissa. On niin tapahtunut ennenkin. Viimeksi suomettumisen aikoina 1960-80 luvuilla.


51 kommenttia:

oijoi kirjoitti...

Kyseltiipä kerran kommunistilta miksi ottaa tämä vastaan kapitalistisen systeemin kaikki edut ja tuet sekä nyt menestyessään piilottaa menestyksen tulokset verottajalta.

Kommunistina esiintyneen vastaus oli, "meidän pitää näyttää kapitalisteille, että mekin osataan yrittää muutoin meihin ei kukaan usko".

"EU-vastustajana esiintyvä Teuvo Hakkarainen on yhtenä perheenjäsenenä ja yrittäjänä Viitasaarella toimivassa Haka-Woodissa. Euroopan aluekehitysrahasto on myöntänyt yritykselle tuotannon tehostamiseen kaikkiaan noin 460 000 euroa."

Uutisen mukaan vaihtoehto oli konkka parin vuoden sisään.

Siitä se lähtee, yks on varmaa, Sahatavaran hinta laskee.

Kapteeni kirjoitti...

Hyvä, Kotkanpoika!

On hauskaa, ettei tämän toisinajattelijan tarvitse enää yksin muistutella 30-luvun tapahtumista.

Tuota Oksaskaa en kuitenkaan olisi iljennyt tähän vetää. Siksi pahasti tuo on pesäämme lausunnoillaan liannut, tahrannut ja sotannut, erityisesti rehtiä heteroa suomalaista miestä. Rohkenen väittää, Ahtisaarta myötäillen, että persujen nousu on osittain juuri Oksasen tapaisten miehenmollaajien ja militanttifeministilesbojen ansiota.

Kun riittävästi jousta jännitetään, se yleensä tahtoo karata käsistä.

Ja silloin seuraukset ovat aina arvaamattomia.

hakki kirjoitti...

oijoi

Käteinen on kova konsultti. Ja hulluhan olisi se, joka ideologisista syistä jättäisi ottamatta ilmaista, laillista rahaa. Onpahan aina jumalattomilta pois. ;-)

GranpaIgor kirjoitti...

Sofi Oksanen on Sofi Oksanen. Kas kun et viitannut auktoriteettina dosentti Johan Bäckmaniin :)

Jos pelkästään lupaamalla 'kuria, järjestystä ja kehitystä' muuttuu natsipuolueeksi niin huhuh.

Sivistymättömiä ylilyöntejä löytyy myös muilta kuin perussuomalaisilta. Jos perussuomalaisten kannattajissa on sivistymättömiä, hyviin käytöstapoihin kykenemättömiä kannattajia niin ei siitä silti pidä leimata kaikkia. Olen minäkin joissain nettikeskusteluissa toppuutellut kun puheenvuoroissa on alkanut näkyä liikaa alatyylistä kiihkoilua. Joillekin kannattajille on vaalivoitto nostanut pääkoppaan liikaa vääränlaisia eritteitä.

Mutta aika paljon sitä alatyylistä uhkailua on ilmennyt myös perussuomalaisia vastaan. Esimerkkinä vaikka tuore Perparim Hetemaj'n julkisuudessa esittämä uhkaus kansanedustajaa vastaan (sinänsä myönnän kansanedustajan törpön lausuman mutta ei se silti oikeuta uhkailuihin!).

Minullekin eräs tuttavani moitti Kike Elomaata, että millä eväillä hän esimerkiksi kulttuuri- ja urheiluministeriksi ryhtyisi niin muistutin että oli siellä kepulainen Tanja Karpelakin yhtä vähillä eväillä eikä mitään hirveitä katastrofeja syntynyt. Maalata seinillehän nitä aina voi jos tuntee sellaiseen viehtymystä.

Mutta tunteet käyvät kuumina kun poliiittinen ilmapiiri kierähti ihan uuteen asentoon.

hakki kirjoitti...

Kapteeni

Jaan varmasti käsityksesi Oksasesta yleisellä tasolla. Mutta tämän asian painottamisesta hänestä saattaa olla hyötyä. Aivan liian moni suomalainen, ei siis edes suomalainen persu, kulkee vielä vaaleanpunaiset silmälasit keikkuen, vaaleanpunaisten pilvien pumpulissa, nyt vaaleissa tapahtuneen mahdollisten kehityskulkujen ja seurausten osalta.

hakki kirjoitti...

IsoIgor

Vasta kauan vuoden 1930 jälkeen natseista tuli pahuuden synonyymi. Jos seuraukset oltaisi jo silloin tiedostettu, tuskinpa heistä koskaan olisi kasvanut riittävän vahvaa?

ToBe kirjoitti...

Voi kun Sofi OOo keskittyisi kirjoittamiseen.Muutama kohtuullinen teos on jo kasattu ja osin upeasta imagoilmeestä johtuen kansainvälinen kiinnostus on huippuluokkaa.Olen miettinyt olisiko tuo onnistunut jos Sofi Ooo olisi mies?Vastaan itse...ei vaan koko äijä olis luokiteltu säälittäväksi pelleksi joka kirjoittaa asioista joista tietää liian vähän-tekee sen toki hyvin..Nyt Sofi on kirjahyllyni komistus ja olen puolustanut hänen tekemisiään jo ennenkuin se laajalti huomattiin...nyt ikävä kyllä alkoi mennä sinne päähän yhä enemmän niitä samoja näkyjä joita eräänä Kööpenhaminan iltana kun hän huonohkolla kielitaidollaan kertoi kaikelle euroopalle kotimaansa miesten valtavasta väkivallan perinteestä.
Paljonhan siinä historiassa on tottakin, mutta tuskin Sofin itsensä kokemaa.Jos haluaa nyt saada palstatilaa varsinkin oman kustannustoiminnan alkumetreillä pitää toimia kuin Juhani palmu aikoinaan eli lasauttaa jotain riittävän typerää ja rittävän valheellista niin se muuttuu todeksi tai ainakin uutiseksi.Sofi on ottanut oppinsa itse Göebbelsiltä, joka sanoi mustan muuttuvan valkoiseksi jos jaksaa sanoa sen riittävän lujasti ja usein.
Näen Sofin jo kohta varoittavan holocaustista ja hän itse saattaa olla peräti Anne Franck?Maastamuutto on edessä-minkäs teet.
Taidan mennä minäkin Ranskaan kun siellä ei ole natseja vaan ihan aitoja Front Nationalin äärioikeistolaisia muukalaisepäilijöitä.
He edustavat sitä eurooppalaista sivistystä mitä RKP niin kovasti kaipaa.Olenko provosoinut nyt tarpeeksi....vai olisiko oikea sana ProvoSOINI.?
On Oksanen toki löytänyt natsismia myös Putinin porukoista ettei kirjailija ole ihan silmät solmussa maailmaa kiertänyt.

GranpaIgor kirjoitti...

'Jos seuraukset oltaisi jo silloin tiedostettu' tarkoittaa mitä?

Mitä olisi pitänyt tiedostaa? Fuehrer Prinzip? Rotuasiat? Orjarodut? Keskitysleirit? Sotahulluus? Lebensraum? Nehän mustia asioita taisivat olla? Mitä noista olet nyt jo havainnut perussuomalaisissa?

Talous ja työllisyyshän toimivat Saksassa ja se kai tavalliselle kadun tallajalle oli tärkeää. Ja kaveraasihan Suomikin.

hakki kirjoitti...

OrNot

Ei ihme ollenkaan, jos Oksanen on löytänyt natsismia entisessä kommunismissa. Sukulaissieluistahan siinä on kyse. Samoin IKLssä ja AKSssä. Valat ja oikeuden voimaan pohjaava Ainoa Oikea Totuus. Muista viis.

Optimit meille kaikille ovatkin sitten vähän vaikeampia.

hakki kirjoitti...

IsoIgor

Olen tavannut mainitsemistasi asioista vain muunnelman aiheesta Lebensraum. Eli suurin piirtein yhtä paljon kuin saksalaiset aikalaiset silloin. Siis vuonna 1930.

Kuka kenenkin kanssa kulloinkin kaveerasi ei liene tässä hypoteettisessa tarkastelussa olennaista? Sitä paitsi erityisesti Aatu oli kuulemma miellyttävä ja lapsiakin rakastava seuramies.

Kuten taisin jossain aiemmin jo mainita; ongelma ei ole Soini vaan historiallisen tilanteen samankaltaisuus ja ne voimat, jotka nyt ovat päässeet julki, jopa hyväksyttäviksi.

Tottakai "Talous ja työllisyyshän toimivat Saksassa ja se kai tavalliselle kadun tallajalle oli tärkeää." Ja sekin rahoitettiin ensin ottamalla velkaa enemmän kuin sielu sieti sotatarviketeollisuuteen ja infraan, josta seurasi työtä ja tyytyväisyyttä. Lopuksi varustautuminen ja työ rahoitettiin takavarikoinneilla ja orjatyöllä. Lopuksi työn korvasi sota.

En yritä olla pessimisti ja väittää, että meillä 2010-luvun Suomessa näin kävisi. Väitän, että tämänkaltainen kehityskulku on Euroopassa ja myös Suomessa kasvussa. Ja ellemme ole valppaina tilanteet saattavat taas tulla siihen lopulliseen vastuumieheen; kansa saa maksaa.

GranpaIgor kirjoitti...

"Ja ellemme ole valppaina tilanteet saattavat taas tulla siihen lopulliseen vastuumieheen; kansa saa maksaa."

Eikös me ole koko ajan oltu vastuu- ja maksumiehinä? Milloin mitäkin hullutuksia. Nyt noita EU hullutuksia. Vai vielä pahemminko voisi mennä?

hakki kirjoitti...

IsoIgor

Kyllä. Kansa saa aina maksaa. Mutta valuutta vaihtelee.

PLM kirjoitti...

Granpalgorille.
Hakille lupaus 'kurista, järjestyksestä ja kehityksestä' merkitsee natsismia. Liian pitkälle viety vapaus ja demokratia on taas anarkiaa. Tyytyväisyys on puolestaan taantumusta. Sitä ei suomalainen koskaan tunne - paitsi omahyväisyys ja itsetyytyväisyys.:-)

Huomioitsija kirjoitti...

Olen lukenut jonkin verran blogiasi varsinkin talouteen liittyviä kirjoituksia. Nyt kyllä ammut pahasti ohi ja epäilen sorry vaan, onko lääkitys kohdallaan? Näinkö paljon demokkraattisten vaalien tulos ketuttaa, että vedät Sofi Oksasen omien kirjojen markkinointikikat ja jonkun nimettömän tutkijan esittämät mielipiteet oman pettymyksesi tueksi. Mieti nyt hieman järjelläkin jota sinulta kyllä löytyy. Miksi Persuja äänestettiin? Tuskin Hitlerin kaipuusta.

hakki kirjoitti...

PLM

Oletko todella tuota mieltä; "Hakille lupaus 'kurista, järjestyksestä ja kehityksestä' merkitsee natsismia."? Etpä ole tainnut paremmin vielä tutustua?

Sitä paitsi, taitaa vielä olla puutteita luetun ymmärtämisessäkin? "vuonna 1930. Silloin natsi ei ollut haukkumanimi ollenkaan vaan kuria, järjestystä ja kehitystä luvannut verraten uusi puolue. Edellytykset sen muuttumisesta haukkumanimeksi natsit loivat vasta 1933, heidän suorittaessa demokratian vallankaappauksen."

hakki kirjoitti...

Huomioitsija

Lääkitys, siis se yksi, on kyllä ihan kohdallaan. Sekä minun että lääkärini mielestä. Joten siitä älä huoli.

Kuten ehkä havaitset oma johtopäätökseni on muodostettu ennen "Sofi Oksasen omien kirjojen markkinointikikat ja jonkun nimettömän tutkijan esittämät mielipiteet". Siis 21.04.

En itse asiassa ole lainkaan pettynyt protestista. Päin vastoin. Mutta kieltämättä olen himpun verran pettynyt siitä, että aivan aiheellinen protesti ohjautui ääniksi persuille. Heiltä kun ei taviksen kannalta ole mitään hyvää odotettavissa.

Eihän kukaan äänestä ketään kenenkään kaipuusta. Ei edes A. Hitlerin kaipuusta. Persuja äänestettiin, ja aiheellisesti, protestiksi kolmen suuren ylimieliseen valtapolitiikkaan. Meillä on poliittisen järjestelmän systeemiongelma. On siis täysin turha protestoida äänestämällä yhtä protestin kohteista.

Jousimies kirjoitti...

Se on toi suvaitsevaisuus siitä suuta suuremmallakin käyttävillä ilmeisesti hukassa...

Vox Populi kirjoitti...

Hakki

Tulevaisuuden ennustaminen on aina ollut vaikeaa, niin 1930-luvulla, Ahti Karjalaisen aikana, kuin myös nyt.

Mutta kyllä pidän ylilyöntinä sitä, että persuja suoralta kädeltä natseihin verrataan.
Lähin Hitler-reinkarnaatio taitaa kuitenkin löytyä itärajan takaa. Tuo Putin. Valtaantulomuodotkin kovasti kuin H:lla.

Olipa sitten Sofi O persuista tai mistä tahansa sitä mieltä tai tätä mieltä.

Sanavapaus on nykyisin suurempi kuin Kekkosen aikana ja taistolaisvuosina, jolloin Oikean Ajattelun rajat määrättiin ulkoa ja ylhäältä.

Monille ulkoisista kahleista vapaampi sanankäyttö on kuitenkin vielä niin kauhistuttava kokemus, etteivät siinä voi mitään hyvää nähdä. Aivoissa vallitsee yhä 1970-luku.

Erityisen ongelmallista on nykyelämä journalisteille, joille on kasvanut päähän värilliset silmälasit.

Adolf Kalkonkulle kirjoitti...

Kirjoittaa mies? joka on Ruotsinsuomalaista aatelia
sanut Saksalaismielisen koulutuksen
Puhuu yhtä ja tarkoittaa toista,montako kirkkovenettä sait
hallitukseen?Main Hans. hans Kloss?

hakki kirjoitti...

Jousimies, Vox ja Adolf Kalkonkulle

On mielenkiintoista havaita, kuinka vertailut kiihdyttävät. Eivät edes perusteet, joilla vertailut tehdään. Pelkkä vertailu saa tunteet kuohumaan.

"Tulevaisuuden ennustaminen on aina ollut vaikeaa". Ja tiedostamalla mahdollisia, vaihtoehtoisia tulevaisuuksia lisätään mahdollisuuksia joko sille, että päästään haluttuun tai sille että vältetään vaarallisinta.

Länsiväylä kirjoitti...

Tilanne on täysin paradoksaalinen.

Varsinkin Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat prifiloituneet suvaitsevina puolueina ja tässä hieman poimintoja heidän tärkeinä pitämiä asioita(ainakin omassa mielessäni olen näin kuvitellut):

-Tasa-arvo (sukupuolten välillä, uskonnosta riippumatta, seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta, yleinen ja yhtäläinen äänioikeius, tasa-arvo oikeustoimissa..)

-Seksuaalinen tasa-arvoisuus.

-Uskonnon vapaus.

-Vapaus uskonnottomuuteen, tms. päättää omista uskonnollisista aktiviteeteista.

-Eläinten oikeudet.

-Oikeus valita oma aviopuolisosi, asuinpaikkasi, pukeutumisesi, liikkumisesi tms (ihan perustavanlaatuisia arvoja meikäläisessä yhteiskunnassa, joten oletan niitä kannatettavan vaikkei yleisesti niistä toitotettaisiinkaan)

-Mielipiteenvapaus, sananvapaus

-Rikoksista annettujen tuomioiden kohdistaminen tuomitun auttamiseksi sopeutumaan yhteiskuntaan paremmin, eikä tuomion käyttö kostona.

Hyviä arvoja, joita itsekin kunnioitan suuresti.



Molemmat puolueet halaavat kuitenkin avosylin islamia, joka on täydellinen antiteesi näille kaikille arvoille. Sitä ei kritisoida puolueiden toimesta mitenkään, vaikka se suoranaisesti sotii puolueiden arvoja vastaan. Lisäksi kaikkea islamiin kohdistuvaa kritiikkiä vastaan varsinkin Vihreät ja RKP hyökkäävät agressiivisesti rasismikortilla ja syyttäen suvaitsemattomuudesta, vaikka kritiikki kohdistuisi juurikin näihin puolueiden tärkeinä pitämiin arvoihin.


-->Suvaitsemattomat Perussuomalaiset puolustavat suvaitsevien arvoja.

Täysin absurdia.

hakki kirjoitti...

Länsiväylä

"Perussuomalaiset puolustavat suvaitsevien arvoja. Täysin absurdia." ?

Länsiväylä kirjoitti...

No koska Perussuomalaiset vastustavat islamin voimistumista Suomessa, he puolustavat samalla arvoja, joita islam halveksuu ja joita vastaan se aktiivisesti toimii. Ja nämä arvot ovat suvaitsevia arvoja, jotka äsken luettelin.

Joten politiikassa on nyt jokin pahasti väärinpäin kun suvaitsevat puolueet (Vas, Virh ja RKP) puolustavat henkeen ja vereen äärisuvaitsematonta liikettä (islam), joka toimii heidän arvojansa vastaan. Samalla suvaitsematon ja vanhoillinen liike(PS) vastustaa äärisuvaitsematonta liikettä (islam), koska se on liian suvaitsematon ja vanhoillinen.

Tämä jos mikä on absurdia. Eikö?

Länsiväylä kirjoitti...

Ja samaan aikaan Suomen oikeistopuolueet (kok + Kesk) kannattavat vastikkeetonta rahan jakoa (Kreikka, Portugali, Irlanti), kun taas HS:n puoluekartalla vasempaan laitaan sijoittuvat puolueet (PS + SDP) sitä vastustavat.

Edelleen Suomen perinteinen valtionhoitaja- ja vastuunkantajapuolue (SDP) ratsastaa vahvalla populismilla samassa kysymyksessä (kuka uskoo SDP:n oikeasti asettuvan tukipakettia vastaan, jos se ei pääse PerSuksen taakse suojaan loanheitolta).

Koko Suomen politiikka on itseasiassa täysin absurdia.

hakki kirjoitti...

Länsiväylä

On todella helppoa yhtyä mielipiteeseesi: "Koko Suomen politiikka on itseasiassa täysin absurdia." Sen sijaan siitä esimerkiksi, että islam - edes nykyään - edustaisi äärisuvaitsematonta liikettä olen kanssasi täysin eri mieltä. Jompikumpi meistä on ehkä saanut väärää tietoa tai ehkä vain tulkitsemme saamiamme tietoja eri tavoilla?

Mutta uskonasioista ei varmaan kannata kinastella? Eihän?

GranpaIgor kirjoitti...

Hakki: Olet tainnut kuunnella professori Hämeen-Anttilan islamia ylistäviä esitelmiä. Ne ovat yksipuolisia. Wikipediassa kerrotaan professori Hämeen-Anttilan kohdalla seuraavaa:

"Hän on esiintynyt 2000-luvun alusta alkaen tiedotusvälineissä suosittuna asiantuntijana alaansa liittyvissä kysymyksissä, ja hän on sanonut haluavansa korostaa islamin myönteisiä puolia, koska katsoo negatiivisten asioiden tulevan esiin omalla painollaan"

Eli tiedemies on luopunut tiedotusvälineissä tieteellisestä objektiivisuudesta.

Tuskin noista uskonnoista kannattaa hirveästi kinastella mutta kyllä minunkin käsityksekseni islamista on muodostunut että aika suvaitsematon uskonto islam on opillisesti. Fundamentalistikristityt ovat aika säyseää porukkaa fundamentalisti islamisteihin verrattuna.
Sekulaarit muslimit on asia erikseen mutta ovatko he ylipäänsä enää uskovaisia?

ToBe kirjoitti...

Nyt kun Oksanen on aloittamassa omaa kustannustoimintaa olisi minulla ehdotus yhtiön nimeksi.
Nimi joka kerralla kertoisi kaiken niin henkilöstä ja hänen näkemyksistään ja samalla sisältäisi lupauksen laajasta ja monipuolisesta tarjonnasta.Nimi jolla olisi historian kaikua ja oma mainoselokuvakin tehtynä...siis..olkoon yhtiö:

SOFIN VALINTA

Granpalcor puhut ohimennen ikuisesta arabiasiantuntijastamme..kaikkien medioiden tietäjä mitä islamiin tulee...
olette varmaan havainneet. ettei hänellä ollut hajuakaan arabimaailman myllerryksestä etukäteen...muistan jonkun radiojutun, jossa kertoi että on toisenlaistakin demokratiaa kuin euroopassa..nyt huomaamme ettei ole..se on jotain muuta, mutta ei demokratiaa.

hakki kirjoitti...

IsoIgor

Valitan. En ole juurikaan Hämeen-Anttilan juttuja seuraillut. Kyllä käsitykseni ovat aikaisempaa perua. En ole lukenut kumpaakaan kirjaa, en Raamattua enkä Koraania enempää kuin koulun pakollisen määrän. Mutta olen ymmärtänyt, että kumpikin sisältää riittävästi kuvottavia kuvauksia, joita en lasteni toivoisi lukevan. Mutta väitteen mukaan Koraani on kerronnassaan hienostuneempi ja jopa inhimillisempi (sanan tavanomaisessa merkityksessä).

Ota kristikunnan historiasta pois noin 600 vuotta. Eletään siis nyt 1400-lukua. Palataan sen jälkeen väitteeseesi "Fundamentalistikristityt ovat aika säyseää porukkaa fundamentalisti islamisteihin verrattuna." Siihen mahtuu kristityiltä kaikkea pikku kivaa? Jokaisella mantereella. Meiltä kristityiltä. Vuosisadasta toiseen.

Sitä paitsi. Eikö meillä ole sama Jumala? Ja luonnollisesti Muhamettia lukuun ottamatta samat profeetat?

hakki kirjoitti...

OrNot

Demokratia? Mikä se on? Mitä väliä sillä on? Eikö riitäkään, että talous ja työllisyys ovat kunnossa?

hakki kirjoitti...

pikkususi

Olen vakavasti sitä mieltä, että tarvitset apua. Ammatillista apua. Ole hyvä itsellesi. Hanki sitä.

Vox Populi kirjoitti...

Hakki, Länsiväylä, ja muutkin ...

Onhan käynyt ilmeiseksi, että suvaitsevaisuuden kaavussa todellakin on piilossa mitä suurin suvaitsemattomuus. Erityisesti tämä ilmiö on Länsiväylän mainitsemissa aatesuunnissa yleistä.
Suhtautumisongelmat ovat todellisia, kun suvaitsevaisuuskäsitettä hieman pöyhitään, eikä tyydytä vain näiden mallikansalaismannekiinien itse lanseeraamaan suvaitsevaisuusmäärittelyyn.

Suvaitsevaisuutta saarnaavat ovat asettaneet silmilleen värilasit, ja aivonsa projisoivat suvaitsemattomuutta niille tahoille, joita suvaisevaiset eivät itse suvaitse. Äänekkäät suvaitsijat elelevät omassa mielikuvitusmaailmassaan, jota heidän omien aivojensa luomat monsterit uhkaavat. Ja monet harhautetut uskovat tähän.

Omassakin pesässä saattaa silti olla yllätyksiä.

Muutama päivä ennen vaaleja ( 4.4.2011 ) Vasabladet julkaisi ruotsinkielisellä Pohjanmaalla tehdyn kyselytutkimuksen tulokset. Oli kysyttä svenskspråkiga folketilta haluavatko löysentää vaiko kiristää maahanmuuttosäädöksiä.
Koko Österbottenissa kiristämistä halusi 43 %. Kaikkein ruotsinkielisimmissä kunnissa, kuten Luoto (Larsmo) ja Korsnäs, kiristysvaatimus tuli 50 %:lta äänestäjiä. Pietarsaaressakin 49 % vaati kiristämistä.
Suomalaisenemmistöisessä Vaasassa maahanmuuton kiristämistä vaati 39 % äänestäjistä.
Nämä suvaitsevaisen Rkp:n äänestäjät olivatkin siis persumpia kuin itse persut.

Ei ihme, että Rkp:n menestys Österbottenissa putosi edellisistä vaaleista. Astrid Thors seisoo tyhjän päällä, mutta suvaitsevaiset huulet yhä heiluvat.
Pohjalaisista Rkp:n ehdokkaista kukaan ei kyselyn mukaan halunnut kiristää maahanmuuton säädöksiä. Tekopyhyys suorastaan loistaa !

Mutta kyllä kansa tietää ! Onhan suomenkielisten paikkakunnalle muutto perusruotsalaisille vielä somaliakin pahempi.

TV 1:n pari päivää sitten esittämässä poliittisessa keskusteluohjelmassa ( A-jotain ) vasemmistoliittoa edustava kansanedustaja ( uusi ) esitti kovasti suvaitsevaista linjaa ns. sukupuolineutraalin parisuhteen avioliitoksi nimeämisasiassa.
Kun persu-kansanedustaja ( myös uusi ) kyseli moniavioisuuden suvaitsevaisen sallimisen perään ( mm. mormonien harrastama käytäntö ), näytti vasemmalta loppuvan ymmärrys. Ja suvaitsevaisuus.

Samainen vasemmistoliittolaisedustaja kyllä kannatti suvaitsevaisesti sitä, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saanet saisivat vapaasti rientää pitkin EU:ta tekemään uusia turvapaikkahakemuksia uusin henkilötiedoin. Olisi peräti suvaitsematonta kieltää heiltä tämä.

Keskustelua ohjaillut toimittaja ( vanha ) näytti varsin pian joutuvan vaikeuksiin edellä mainitseni persu-kansanedustajan kanssa, ja jäi sanailussa alakynteen, eikä pystynyt toivomallaan tavalla puhkaisemaan ennakoimaansa kuplaa kyseisen kansanedustajan loogisesti esittämien perusteluitten ketjussa.

Journalisteille, joilla on Ainoa Oikea Fiksoitunut mielipide, uusi poliittinen asetelma voi olla niin kova pala, että hyödyllisen idiootin menestyksekäs rooli voi käydä ammatilliseksi rasitteeksi.

En nyt mainitse mitään nimiä, etteivät lukijan mahdolliset henkilöihin fiksoituneet ennakkoasenteet pääsisi vaikuttamaan.

Sidonnaisuuksistani voin ilmoittaa, etten äänestänyt Rkp:tä, Vasemmistoliittoa tai Perussuomalaisia. En liioin Kristillisiä enkä Vihreitä. Puhumattakaan Kepusta.
Enkä SDP:tä.

GranpaIgor kirjoitti...

Hakki: En viitsi kiistellä kristinuskon teoista 600 v sitten tms. Ihan on ihmettelemistä tässäkin päivässä.

Olen kirjoittanut muutamia valittuja juttuja eri aiheista liittyen islamiin ihan sen nykyisissä muodoissa:
1) antisemitismi ja islamofobia
http://granpaigor.blogspot.com/2009/09/antisemitismi-ja-islamofobia.html
2) valtuutettu Jussi Halla-ahon tuoreesta syytteestä
http://granpaigor.blogspot.com/2009/03/valtuutettu-jussi-halla-ahon-tuoreesta.html
3) islamilaisesta fundamentalismista
http://granpaigor.blogspot.com/2008/12/islamilaisesta-fundamentalismista.html
Jos haluaa lukea Koraania pelkästään kaunokirjallisena teoksena niin kannattaa Raamatunkin kanssa ottaa sama lähtökohta ja unohtaa kristinuskon historiaan liittyvät verisyydet. Niiden lukeminen uskonnon oppien peruspilareina muuttaa kuitenkin kovasti säkeiden hienostuneisuutta - myös kristittyjen Raamatussa.

hakki kirjoitti...

Vox

Ilmeistä ammattilaisen puhetta,

Lienee kai aika selvää, että jokainen meistä on yleisellä tasolla vain eri asteissa suvaitsematon. Janalla täysin suvaitsematon - ei lainkaan suvaitsematon? Kumpikin ääripää lienee inhimillinen mahdottomuus? Sen lisäksi lienemme myös eri asioiden suhteen eri asteisesti suvaitsemattomia? Asiaa vaikeuttaa varmaan vielä sekin, että jokainen meistä omaa eri asteisia valmiuksia ja intressejä arvioida erilaisia tilanteita ja tapahtumia.

Ja jokaisella meistä löytyy varmasti riittävästi ennakkoluulojen ja oman suvaitsemattomuuksien luurankoja siitä paljon puhutusta kaapista?

hakki kirjoitti...

IsoIgor

"Niiden lukeminen uskonnon oppien peruspilareina muuttaa kuitenkin kovasti säkeiden hienostuneisuutta - myös kristittyjen Raamatussa." Näin luonnollisesti.

Ja jokaisen uskonnon piiristä löytyy varmasti riittävästi fanaattisia kannattajia visusti piilottamaan omien ennakkoluulojen ja suvaitsemattomuuksien luurankoja sinne paljon puhuttuun kaappiin entistäkin paremmin? Ja lähtemään aika-ajoin ristiretkelle tai jihadille? Pääasia, että veri vuotaa.

ToBe kirjoitti...

Ehkä demokratia onkin nyt sitö oopiumia kansalle.
Pääasia että vienti vetää.Jos pitää valita elintason tai nykyisen demokratian väliltä niin enpä tiedä haluanko kurjuutta parsan tilalle?

hakki kirjoitti...

OrNot

Voi kun olisikin. Siis "demokratia nyt sitä oopiumia kansalle." Toivottavasti emme joudu tekemään valintaa parsan ja demokratian välillä. Uskoisin (toivoisin?), että kallistuisin silloin valitsemaan demokratian.

ToBe kirjoitti...

Täällä kommenteissa on muutamiakin lauseita, joissa luetellaan puolueita ja puhutaan samalla suvaitsevaisuudesta.
Koko sana suvaitsevaisuus on mahdoton.Mikä on toisen suvaitsevaisuus on toisen jotain muuta.Länsiväylä taisi tuolla aiemmin luetella suvaitsevaisina Vas,Vihreät ja RKP:n.???Miksi ihmeessä?
Olen aivan äimänä.Vasemmistoliitto eli entiset kuoppiinsa jämähtäneet kommunistit eivät mahdu mitenkään suvaitsevaisten joukkoon.Kautta historian juuri he ovat olleet valmiita pakolla nujertamaan muut.Etujoukkona johtamaan ja tuomitsemaan.
Vihreät joiden joukossa jopa hyökkäillään kettutarhoille toisten laillista elinkeinoa terrorisoimaan ei myöskään mahdu sanan suvaitsevainen alle.Vihreissä on muutenkin paljon fasismiin viittaavaa.Tellusta pelastaessaan he ovat valmiita mihin tahansa ihmistä haittaavaan tekoon.RKP taas ei osaa edes keskustella kuin omasta näkökulmastaan.Puolueen virallisella FST kanavalla istuksii joku Lundin yliopiston proffa kertomassa hirmuista tarinaa, jossa hän on tutkinut Persujen olevan suora kopio Hitlerin NSDAP:sta.kauheaa aivopesua! Miten joku porukka voi olla noin suvaitsematon, että hyväksyy täydellisen valheen totena kun sen esittää joku ruotsalainen versio dosentti/desantti "Bäckmannista".Ei ihme, että ihan normaalit suomalaiset kiukuspäissään äänestivät herra Hakkaraisia. Ärsyttäähän tuollainen suvaitsemattomuus ja muka muka asiantuntijuus.Millä ihmeellä sekin tyyppi oli peräti professori? Taidan itse olla oikea dekaani kun ihan tyhjänpuhujat saavat olla kukausipalkalla suvaitsemattomia.
Keskusta on aina tiedetty/uskottu/epäilty/väitetty nurkkakuntaiseksi ja muukalaisia epäileväksi maakuntien puolueeksi.
Mari Kiviniemi yritti muuttaa puoluetta jälleen kerran liberaaliin kaupunkilaiseen suuntaan.Homma meni kiville ja jo nyt vappupuheessa Kiviniemi näytti keskustan todellisen vanhan karvan.Kiviniemi tarttui ongelmiin....1.maahanmuutto 2.kehitysapu.
Käsittämätön nopeus suunnan muutoksessa. Edes Väyrynen ei olisi pystynyt tuohon.
Kaikille tiedoksi....jos haluatte äänestää Väyrystä keskustan presidenttiehdokkaaksi se äänioikeus maksaa 20€.
Tavallisesti luotettavat tahot tietävät että jos haluatte äänestää vastaan se maksaa 50€. Valinta on nyt kansan käsissä ja kukkaroissa.

hakki kirjoitti...

OrNot

Yritätkö sanoa, että suvaitsevaisuus on ensisijaisesti yksilön ominaisuus, mutta joukossa tyhmyys (samankaltaisuuden paineesta johtuen) tiivistyy? Aina. Elis porukalta ei suvaitsevuutta kannata odottaa?

Vox Populi kirjoitti...

ToBe

Luulen että Länsiväylä on Vasemmistoliitosta, Vihreistä ja Rkp:stä kirjoittaessaan nimenomaan tarkoittanut, että nämä puolueet väittävät olevansa suvaitsevaisia. ehkä jopa uskovat olevansa suvaitsevaisia.

Mutta kuten tiedämme, ne ovat kaksinaismoralistisia.

Tämä uusi eduskuntavaalitulos on luonut tilanteen, jossa puolueitten ja itseään esille tuovien poliitikkojen on kilpaa laulettava suvaitsevaisuuden ilosanomaa.
Moniäänisesti.
Niin, että disharmonia on lähes kakofonista.

Sanat ovat kuitenkin yhteiset: " Mitään emme niin vastusta kuin suvaitsemattomuutta ! "

ToBe kirjoitti...

Suvaitsevaisuus on sanana samanlainen kuin solidaarisuus tai tiedostava oli 70 luvulla.Kaikki ne tarkoittivat ettei porvari ole sellainen.Porvari on paha kun ei käy kuuntelemassa Agit proppia ja ymmärrä Fidelin taistelua USA:n sortoa vastaan.
Israelin kibbutshi touhuissa ja kaikissa noissa me vastaan muut on natsismin siemen ja siihen kaikkeen ei kuulu toisten hyväksyminen eli suvaitsevaisuus.Uskallan väittää suvaitsevaisuuden olevan vahvinta porvaristossa noin laajstai katsottuna.
Se on siis ilman muuta yksilön ominaisuus ja ei elä kunnolla isossa joukossa.Venäjän Putin nuoret Nasi=Me on samalla ilmaus olla muita vastaan."Näillä lakeuksilla ei jumalauta pilkata jumalaa"taisi sanoa Vihtori Kosola tai joku muu Lapualainen.
Yksikään pulue ei voi sanoa oolevansan suvaitsevainen kun on jo perustettu ajamaan jonkun ryhmän asiaa.Homma ajautuu aina toisia vastaan vaikka olis kuinka suvaitsevainen.Noissa kulttuuriporukoissa pyörii edelleen vahva 70 luvun henki ja se suvaitsemattomuus poistuu vasta luonnollisen poistuman kautta.MOT.

Ps.Tänä USA:n suurena juhlapäivänä kun kansa täyttää kadut, koska saivat vihdoin tapettua kaiken pahan alun eli USAma Binin.
Epäilen vahvasti, että vihje Ladenista tuli Saudeista, jotka pelkäävät nyt arabikadun vyöryä omaan maahansa.Suojelun aika oli ohi.Bin Laden sai mennä ja kukaan ei julista rauhaa hänen muistolleen.
Samaan aikaan Roomassa edellisestä paavista tulee pyhimyksen esiaste....sellaista se elämä on.

Vox Populi kirjoitti...

Obama tappoi Osaman.
Nobelin rauhanpalkinto, dynamiitista syntynyt, sallii paljon.

Oikeus ehkä näin tapahtui.
Olisi kuitenkin ollut mielenkiintoista seurata sitä oikeudenkäyntiä, jossa Osama olisi ollut syytettynä. Ja kaunopuheiset asianajajat olisivat pesseet hänet puhtoiseksi.
Vapaana miehenä olisi ylväästi astellut valokuvaajien ympäröimänä odottavaan limusiiniin. :-(

Siinä sitä suvaitsevaisuutta olisi mitattu !

Nyt kuulemma "hautasivat" pikaisesti mereen. Mikä kiire nyt oli.
Kunnollinen oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus, ja tarpeelliset näytteet varmaa tunnistamista varten olisivat ilman muuta olleet paikallaan. Tiedossa oli tiettyjä munuaisvaivoja, joiden olemassaolon olisi voinut mm varmentaa.
Oliko varmasti oikea Osama ? TV:ssä näytetty runneltu ruumis kyllä muistutti sitä Osamaa, joka aiemmista kuvista on tullut tutuksi.

Muutama vuosi sitten amerikkalaiset tappoivat seurueen, jonka johdossa näytti olevan pitkä parrakas mies. Sitten kävi ilmi, että kyseessä olikin aivan muu, rauhanomainen seurue. Pitkä partamies olikin joku kyläpäällikkö.

Onhan jopa Mossadille sattunut tunnistamiserehdyksiä, ja on mm Norjassa tullut tapetuksi väärä mies.

Itse suvaitsevaisuuskeskusteluun on vielä hieman tartuttava.
Asun Vaasassa, luen Vasabladetia, ja seuraan suoraan aitiopaikalta pohjalaissuomenruotsalaisten verbaliikkaa, joka on rakennettu näennäisesti kielikeskustelun ympärille, mutta joka todellisuudessa paljastaa, että Österbottenissa elelee melko suuri joukko ihmisiä, joille "Sannsvenskarna" tai peräti "Sverigedemokraterna" olisi sopivin aatesuunnan nimi.
Ja tämä joukko pitää itseään suvaitsevina, mutta näkee demoneita suomenkielisissä ja persuissa erityisesti.

hakki kirjoitti...

OrNot ja Vox



http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/23571/osama-bin-laden-in-memoriam

ToBe kirjoitti...

Meillä on mielessämme nykyään kuvia joiden perusteella me arvotamme asioita ja ihmisiä.
Se kuva missä jenkkisotilaita vedetään kuolleina auton perässä pölyäviä itäafrikan katuja on monen mielessä.
Se järkytti varsinkin amerikassa.Omia poikia vedellään raatoina ja kansa nauraa.Me myuistamme kuvan huutavasta palestiinalaisrouvasta kun hän sai "ilosanoman" kaksoistornien kaatumisesta.Onneksi joku sentään sanoi että henkilö oli tyhmä ja yksinkertainen...se ei siis ollut 100% totuus palestiinalaisten kyvystä kokea empatiaa...vai oliko?
Me emme koskaan saa nähdä sitä kuvaa missä Osama putoaa Intian valtamereen helikopterin kyydistä valtavien painojen saattelemana.Me voimme vain kuvitella.Lohduttavaa Osaman perheen kannalta on se, että sisaruksia oli yhteensä yli 50.
Yksi sielu ei siinä rivissä paljon paina.Jos Osama halusi suurmieheksi ei sekään onnistunut.Mielikuvaksi jää pikkurotta joka onnistui törkeällä tempullaan hetkeksi pysäyttämään maailman median huomion.Hänen ns. messagensa jäi erittäin epäselväksi.Hän ei puhunut sanaakaan kenenkään kanssa vaan antoi ainoastaan yksipuolisia lausuntoja.Heikko esitys kertakaikkiaan.
Mitä vähemmän miehestä jatkossa puhutaaan-sen parempi.

hakki kirjoitti...

OrNot

On helppo yhtyä toiveeseesi: "Mitä vähemmän miehestä jatkossa puhutaaan-sen parempi." Vaan luuletko todella hänen opetuslastensa sen sallivan?

ToBe kirjoitti...

Kuka Usama? Joku makrillinsyöttimerkkikö?
Kiva puhua rumia rumasta äijästä.Helpottaa jotenkin.

Nyt taitaa kiinnostaa enemmän syntyykö Portugalin paketteja ja hallitusta ylipäätään Jyrkin johdolla.
Onhan se kansanrintamakin tarjolla vai onko? Toteutuuko kansan ns. tahto silloin?Mitä kansa muuten halusi?
Vain Urpilainen sen tiesi vappupuheessaan.Mitä se Kokoomus siellä kärjessä sitten keikkuu?
Kansa tahtoo niin monia asioita yhtä aikaa.

hakki kirjoitti...

OrNot

EU on osoittanut elinvoimansa erityisesti sillä saralla, jolla yhteisesti sovituista periaatteista saadaan luistaa. Viimeisin osoitus Italian ja Ranskan yhteisymmärrys(?) Schengen-sopimuksesta poikkeamiseen. Joten ei ole olemassa välttämätöntä syytä, etteikö Portugal-tukipakettia saataisi solmittua ilman Suomea. Ellei muuten, niin erotetaan sitten Suomi, tämä 1 % liike välittömästi.

Päätellen Googlesta tämän päivän kansan tahto on perustaa Suomen Kansallissosialistinen Työväenpuolue. Nyt jo vajaat 100 hittiä.

Mikä mahtoi avata Pandoran lippaan?

Vox Populi kirjoitti...

Vaaleja edeltänyt kauhuskenaariohallitus Jutan ja Timon johdolla on vaarallisen lähellä. Enemmistöä tuskin SDP-Pers-kombinaatiolla saadaan kokoon. Mitkä voisivatkaan olla ne apupuolueet, jotka menisivät/otettaisiin mukaan ?
Olisiko pakko saada sekä Vas ja Rkp mukaan !? Miten ihmeessä se onnistuisi ? Kumpikaan yksin ei riittäisi.
Mutta Portugalipaketin tukiryhmä voi myös jäädä vähemmistöksi, joten tämä pääministeri Urpilaisen ykköshallitus ei valitettavasti kaatuisi ensimmäiseen äänestykseen.

Suvaitsevaiston venymiskykyä kyllä koeteltaisiin.
Rkp:llä menisi kieli solmuun jo vähemmästäkin.

hakki kirjoitti...

Vox

RKP menee mukaan mihin tahansa jos tarjotaan, eikä KD ole - ainakaan vielä - valinnut Soinia Vuoden Antikristukseksi. Mutta yllä siinä Soinille tulisi Portugalin kokoinen nikotus RKPn kanssa hänen joutuessa miettimään, miten pitää kiihkeimmät hurrien lahtaajat ruodussa. Ratkaisuna ehkä, "onhan se pienimmän ja lyhytaikaisimman vastuksen tie", joka ei montaa vuotta enää pääse edes Eduskuntaan.

Vox Populi kirjoitti...

Hakki

Tiedänhän minä, että Rkp on mennyt mihin tahansa hallitukseen, mutta voipi olla, että Persujen kohdalla tulee tenkkapoo.
Ja Persut katsovat vähintään yhtä vinoon Rkp:tä.

Jos on Soinilla hurrien lahtaajia riveissään, niin on Rkp:llä varsin voimakas persukansanryhmään kohdistuva panettelukampanja julkisessa svenskspråkiga mediassa. Ainakin täällä ruotsalaisreservaatissa, Österbottenissa. Eivät ole roåzalaiset olleet demokratiaan tyytyväisiä ! :-(
Suomalainen perusjuntti on vastustettava olio, mutta ruotsia senkin pitäisi lukea ja puhua !

Jotta Jutta-Timo-pohjalta saataisiin enemmistöhallitus, eivät riitä Rkp ja Krist apujoukoiksi.
Kun Vihr ei ole käytettävissä (?), on Vas ainoa mahdollinen Rkp:n kumppani.
Kyllähän Jutta vasemmistolaiset hyväksyisi, ehkä Timokin, ja tietysti Rkp. Mutta Persu + Rkp tuntuu aika mahdottomalta.

Vanhalta Mari-Jyrki + Vihr + Rkp -pohjalta ei enää enemmistöä synny.

hakki kirjoitti...

Vox

Kyllä RKP tulee jos pyydetään sillä alkaa olla ruåtsalaisten viimeisiä mahdollisuuksia päästä hallituksesta vaikuttamaan kielipolitiikkaan. Ensi vaaleissa on jo vaarana putoaminen Eduskunnasta varsinkin, jos nyt joutuvat jäämään oppositioon. Persujen, tai ehkä ennemminkin Soinin mahdollisista antipatioista RKPtä kohtaan en osaa oikein sanoa. Oletan sen kuitenkin olevan pienempi lohkare paloiteltavaksi kuin Portugali.

Vox Populi kirjoitti...

Hakki
Noin voi olla kuin kirjoitat.
Täällä Österbottenissa Vasabladetia lukiessa saa kyllä käsityksen, että Persut ovat pohjalaisreservaattiruotsalaisille pahempia kuin Ruotsidemokraatit Svedujen maassa.
Mutta Rkp:n johto onkin Etelä_Suomesta, ja suvaitsevaisempi.