torstai 7. huhtikuuta 2011

Pankkeja ja poliitikkoja on taas turvattu

Ei kaksi ilman kolmatta. Nyt taipui Portugal vastaanottamaan sille tyrkyllä jo kauan ollutta EUn ja IMFn pelastuspakettia. Määrät ovat vielä auki mutta puhuvat noin 70 miljardista. Tarkistuslaskennan kautta, noin vuoden sisällä, siitäkin kasvanee pyöreä 100. Miljardia euroa siis. Kyllä ovat Saksan, Ranskan ja Ison Britannian pankit päässeetkin rahaa polttamaan. Ammattimiehiä, ilmiselvästi. Bonuksiensa arvoisia viimeiseen grammaansa asti.


Kohta neljännes euroalueesta on holhouksessa. Mutta onneksi miljardit ovat sittenkin meille taviksille vain numeroita paperilla. Pankinjohtajille, pankkiireille ja sijoittajille niillä on konkreettisempaa bonus-arvoa, nettona. Me saamme sentään oikeuden maksaa kaiken luonnossa, vaikkakaan emme verotta.


Nyt Mr./Ms. Markkinavoima (siis maailmaa nyt heilutteleva pankinjohtajien, pankkiirien ja sijoittajien etujärjestö) suuntaa katseensa seuraavaan peliin. Veikkaukset käyvät kuumana Espanjasta, Italiasta ja Belgiasta. Kohdistuu valinta näistä ihan keneen tahansa, loput ilmeisesti jäävät vain odottamaan vuoroaan.


Aika monille meistä euroon liittymisen piti taata valuutan turvallisuus kaiken maailman keinottelijoilta. Ja onhan euro sitä ollut. Mitä nyt viime aikoina kuilun partaalla hoiperrellut. Ja miksi? Koska pankkien johtajat ovat viis veisanneet riskeistään valtioille lainatessaan. Siitä nyt kärsivät kaikki muut.


Siis kaikki muut kuin ao. maiden - sekä lainaa saaneiden että sitä myöntäneiden pankkien - poliitikot. Saajamaiden poliitikkoja siitä, että ovat antaneet maansa talouden valua viemäristä ja antajamaiden siksi, ettei pankkien valvontaan ole riittävän jämäkällä otteella puututtu. Mutta niinhän se on; raha ja valta ovat vain yhden ja saman asian kaksi erilaista ilmenemismuotoa. Ja ne eivät näiltä veijareilta lopu. Kumpikaan. Kummaltakaan.


Onneksi meille taviksille on annettu oikeus maksaa luonnossa, vaikkei verotta. Hyvällä tai pahalla. Työllä tai aseilla. Ennemmin tai myöhemmin.




"Ja seuraavana jonossa on....?"




http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/21277/an-offer-you-should-refuse


 


 

17 kommenttia:

ToBe kirjoitti...

Hakki...Mitä arvelet? Miksi ne maat ovat niitä lainoja ottaneet ja ne Saksan pankit niitä korkojen toiveessa jakaneet?
Olisiko ainakin Kreikassa ja Portugalisssa se julkinen sektori sairaan suuri ja eduiltaan mahdoton.Hirmuinen jopa meidän omaan kuntaongelmaamme verrattuna. Jos 50% kansasta on virassa ja siirtyy eläkkeelle viimeistään 55 vuotiaana saaden kaikki edut mukaansa myös vanhuuteen niin siellä se pommi makaa mikä on purkamatta.Ei niitä rahoja ole kukaan mässännyt vaan mieletön julkinen virkakoneisto ja pohjaton byrokratia syö koko ajan ja ei tienaa mitään.Homma toimii/toimi niin kauan kuin nousu jatkui, mutta alamäki ajossa se ei osaa mukautua.Julkinen ei jousta! Lisätakuut ja lainat vaan jatkavat samaa syntiä.Poliitikkojen kyvyttömyys tehdä päätöksiä on syy ja seuraus tähän kaikkeen.Sijoittajan vastuu...niin se on pankeissa ammattitaitoa myydä lainaa korkeammalla korolla.
Riski pitäisi toki nyt huomioida.Pahaa pelkään, että Saksalaista eläkerahaa on nyt oliivipuiden juuressa.Lainat valtioillehan oli niitä riskittömiä ainakin aikaisemmin?Irlannin kriisissä taas on samat piirteet kuin meillä 90-luvulla.Irlantilaiset maksavat niitä jo täyttä häkää romahtaneina asuntojen arvoina ja nousevina korkoina.Työttömyyskin on mainio maksutapa.Kylmää oli kyyti aikanaan meillä ja samaa se on Guinnes kansalle.

mistermister kirjoitti...

Saneerauskierre se vaan jatkuu, ja joka kierroksella on yksi maksaja vähemmän. Ei se lopu ennenkuin saadaan suuria muutoksia aikaan. Nyt yritetään vain pelata hieman lisää aikaa kun ei muutakaan osata. Ihan sama se on onko Suomi seuraavaa kierrosta maksamassa vai ei. Kierroksia tulee kunnes kaikilta on rahat loppu.

Mutta valaise meitä tulevaisuudesta Hakki, mitä tapahtuu kun euromailta loppuu rahat? Tuleeko sota vai pelastaako talouskasvu loppujen lopuksi kaiken? Mitä pieni ihminen voi tehdä maailman parantamiseksi?

PLM kirjoitti...

Ei tässä hätiä mitiä. Ostetaan sieltä pankeilta pakkolunastushinnoin suomalaisia varten eläkekämppiä. Ne annetaan kohtuullisin pakkolunastushinnoin suomalaisille veronmaksajille. Se olkoon ainut tuki ja takuu näille etelän maille, miten se SOINI nyt sanoikaan taatelintallajille ja oliiveille. Kaikki hyötyy ja aurinkomaa pelastuu.

Suomen valtiokin saa pienen välityspalkkion, etelän pankit pääsevät roskaomaisuudesta eroon ja suomalaiset pääsevät eläkeparatiisiin syömään lihapullia ja perunamuusia. Ganz Einfach. Ei tarvita takuita vaan toteutetaan presidenttiehdokas Väyrysen vanha EU-painajainen ostetaan verorahoin halvalla maan rannat. Suomessa ne osti tavarits.

Toisena ehdotuksena antaisin politiikoille vinkin Valtion menojen säästämiseksi. Koska vankeinhoidon sanotaan olevan hirvittävän kallista, niin ulkoistetaan koko vankilalaitos Venäjälle. Siellä on tyhjiä vankileirejä, vartiointiosaamista ja riittävä huolto. Näillä korjaavilla toimilla Valtiomme säästäisi ja vielä tienaisi.

Votaisiin lopettaa tämä iänikuinen vasemmiston sosialismin ja solidaarisuuden tunnuslause; Toverit, huomenna me jaamme kiväärit ja ----- kaikki kapitalistit.

hakki kirjoitti...

OrNot

Mitäpä tuohon lisäämään kun samaa mieltä olen syistä ja seurauksista? Mutta ehkä kaksi lisänäkökulmaa olisi paikallaan.

Hallita voit lähinnä vain niitä riskejä, joita osaat ajatella tai edes kuvitella. Ja sitten pitäisi vielä osata ennaltaehkäistä tai suojautua jos riski toteutuu. Ne edettävät sitä luovuutta, jota ei juurikaan löydy sen paremmin poliitikoista kuin virkamiehistäkään, pankkiireista nyt puhumattakaan.

Meillä erityisesti nuo kolme ryhmää eivät ymmärrä, että eivät paljoakaan muusta kuin tiukasti ottaen oman alansa asioista tiedä juurikaan mitään. Asiantuntijan käyttö taas on hankalaa, jos itse asiasta ei mitään tiedä ja ymmärrä. Pitäisi uskaltaa edes itselleen tunnustaa, että ei osaa. Ja arvioida asiantuntijan ehdotukset aivan muulla perusteella, kuin esittelemällä omia, useimmiten virheellisiä kuvitelmia asioiden oikeasta tilasta.


PS.

Siitä Australian reissusta. Tässä on paritkin mielenkiintoiset vaalit edessä. Tuskinpa Karl kovasti pettyy jos emme heti sinne rymistele?

hakki kirjoitti...

mistermister, kiitti kommentista

mutta nyt kyllä odotat minulta liikoja. En ole oraakkeli. Sitä paitsi, eihän euromailta voi loppua rahat. Eihän ainakaan kaikilta?

Mutta neuvo Brysseliin. Nykyään kun raha on vain numeroita paperilla, meidän on syytä velkaantua vain maantieteellisesti kaukaisille valtioille. Ja mieluiten sellaisille, joilla ei ole tehokasta sotakoneistoa.

Vanhenevan "Festung Europan" talouskasvustako pelastus? Hetkeksi, parhaimmillaan, ehkä.

fundeeraaja kirjoitti...

Tobe, poliitikot ovat niitä, jotka rahaa jakavat. Heidän on se tehtävä menestyäkseen tässä demokratian ääntenostoapparaatissa. Kun syytetään pankkeja ahneudesta niin toki on syytettävä politiikkoja vallanhimosta. Molemmat repivät itselleen sen minkä irti saavat kun kerran annetaan repiä. Luojalle kiitos meillä on nuo PerSut. Kyllä ovat äänensä ansinneet. Ilman niitä taitaisi Suomi olla tukijonossa heti Italian jälkeen.
Mistermister ennen kuin hakki ehtii valaisemaan sanon, että johan ne vinkuu muutakin maailmaa rahoittamaan Euroopan kriisiä. Etkö ole huomannut finanssimiesten pyytelevän Kiinaa ja muita rikkaita hätiin estämään Euroopasta globaaliksi vyöryvää talouslamaa. Jenkkipankit tyhjensivät pajatson ensin ja nyt sama temppu tehdään Euroopassa. Kaiken huipuksi takaajiksi huudetaan laittomasti ja vailla moraalin häivää pienten euromaiden veronmaksajia. Suomessa on vaalit. Voivatko nuo maansa ja veronmaksajansa myyneet saada äänen häivääkään. Jos saavat niin syyttäköön kansa itseään!

hakki kirjoitti...

PLM

?

hakki kirjoitti...

fundeeraaja

"Kun syytetään pankkeja ahneudesta niin toki on syytettävä politiikkoja vallanhimosta." vaikkei edes syytettäisi korruptiosta? Mutta kysymys alkaa olla jo siitä kumpi ompi parempi. Elämä ilman EUta tai EUn kanssa. Molemmissa on aivan ilmeisesti keskittymä tasottomia, puolueita edustavia poliitikkoja. Poliitikkoja, joille itse kukin on antanut valtuuden edustaa kansan tahtoa.

PLM kirjoitti...

????? Sitä minäkin. Joko hajoitetaan koko EU tai maksetaan. Ilo ei enää voi olla puhdasta vahingoniloa - kuten ennen, koska asiat kaatuvat varmasti päällemme.

Isot ovat pelin pelanneet. Ei tule Suomeen vientiä. Ei tule lisä- ja vaihdanta-arvoa luovia töitä. Ollaan joukossa mukana. Kunnan ja valtion on maksettava liksat omille byrokraateille. Valtio yrittää ottaa lisää velkaa - keneltä???? Suomen konkurssi. Euroopan konkurssi. Tässä vaiheessa voi vain lyödä lekkeriksi koko homman. Lisää älyttömyyksiä politiikkaan ja Soinismi kunniaan. Ei enää auta joku muu - eikä edes kirkkovene.

EU-maiden erimielisyys on vielä suurempaa kuin oma sisäinen eripuraisuutemme. Euroopa on täynnä kahden kerroksen väkeä ja yli-ihmisiä (Übermensch) puhumattakaan sammakonsyöjistä tai makarooneista. Tätä Soinin Eurooppavalikoimaa on helppo lisätä - se helpottaa.

hakki kirjoitti...

PLM

Kaikesta huolimatta Suomi on edelleen itsenäinen ja suvereeni valtio. Itse me päätämme siitä, mitä päällemme kaatuu. Saavathan isot pelata ihan mitä haluavat. Me päätämme mitä pelejä itse haluamme pelata.

Soinismi kunniaan on ajatuksenakin käsittämätön. Se tarkoittaa vain, että vastuuttomat sutkautukset kansallisen toimeentulon edellytyksistä kunniaan.

Sorry. No can do.

Karl Fransen kirjoitti...

Hakki

Your "PS" is acceptable - first things first!

ToBe kirjoitti...

Ehkä ne Heinäluoman peräänkuuluttamat vastuut saadaan puheenaiheeksi vielä ennen vaaleja.Silloin selviää kuka pelasi ja mistä syystä.Väitetään että meidän maassamme se ainoa merkittävä rahalaitos Kreikan peleissä olisi Kuntien eläkevakuutus.
Jos vastuuta aletaan vaatia niin Keva eläkeläiset vapiskaa.Kunta alalla on eletty siis finanssipelejä ihmisten eläkevaroilla.
Siinä voi tulla ikävä tilanne jopa aina valmiille isolle Eerolle.
Toistan jo moneen kertaan kirjoittamani.Ei ne lainanantajat ole syyllisiä vaan ne jotka ne rahat tuhlasi turhuuteen kuten ylisuureen julkiseen sektoriin näissä meloonimaissa Soinia lainaten.Soini ei halua analysoidaa koska se osoittaa hänen heittojensa tyhjyyden.
Kun nyt haukumme muita niin mikäs se oli meidän tilanne? Olisiko niitä kuntia sittenkin hiukan liikaa ja niitä virkoja - niitä ainakin on tuhottomasti yli kysynnän.

hakki kirjoitti...

OrNot

Muistaakseni, tiedä mistä, Keva oli Kreikkaan lainannut 500+ miljoonaa euroa. Pikkusumma varmaan koko lainanantoon verrattaessa. Mutta tuskin siihen edes Katainen uskaltaa välinpitämättömästi suhtautua. Aivan samoin on epätodennäköistä, että Keva niitä seuraavina vuosina luottotappioiksi kirjaa.

Nyt kun Keva käsitykseni mukaan hoitaa myös valtion eläkkeet, olisi korkea aika saada sen toiminnasta vastaamaan myös muut kuin eturivin kepulit ja kokikset. Siellä, aivan samoin kuin Varmassa ja Ilmarisessa, pelataan todella isoilla rahoilla. Meidän rahoilla. Jotenkin minulla on Kevan osaamiseen suurin piirtein yhtä suuri kuin Kelan inhimilliseen korvausasenteeseen ja sen laadukkaaseen palveluun.

fundeeraaja kirjoitti...

Kun markka-aikaan oltiin kusessa niin oltiin omassa ja devalvoitiin. Euroaikanakin ollaan mutta muiden eikä pystytä edes devalvoimaan. Seuraava vuosi näyttää kuinka kirotun oikeassa pahanilmanlinnut ovat EU:n suhteen olleet. Omat asiansa tällainen pieni maa vielä kitisten hoiti, mutta ei herrat paratkoon enää koko Euroopan.
Kun tuosta Timo-pojasta jaksetaan jankuttaa niin totuuden nimissä on sanottava hänen sentään varoittaneen monessakin asiassa. Muut urahakuiset teiniministerit ajavat tukka putkella päin punaisia valoja. Tietäähän sen, että siitä sakotetaan,- heidän alamaisiaan,-Suomen kansaa. Äänestetään me hakkilaiset vaan jotain muuta ja jäädään hurskaina katsomaan kuinka lentävät tuhkatkin pesästä. Niin, mitäs me sillä tuhkalla tehtäisiinkään.

hakki kirjoitti...

fundeeraaja

Oletko koskaan vaivautunut miettimään keiden ostovoimaa kertaheitolla heikennettiin ns. poliittisella päätöksellä, kun hallitus säännöllisin väliajoin mutta toistuvasti devalvoi?

Tuhkat lentävät pesästä olivatpa siellä vastuussa teiniministerit tai Timo. Se ei meikäläisen katsomisesta mihinkään muutu. Sama meno jatkuu; ehkä entistäkin villimpänä? Jaa, että Timo on varoittanut? Varmaankin. Niin minäkin. En kuitenkaan Timosta vaan siitä sekalaisesta seurakunnasta, joka häntä Messiaanaan pitää. Paljon tulee entistä katkeroituneempaa, entistäkin aggressiivisempaa porukkaa politiikan markkinoille vaalien jälkeen.

ToBe kirjoitti...

Ennen vaaleja on pakko puhua miksi valtiot lainaavat enemmän kuin tienaavat tai koskaan pystyvät maksamaan?
Ennen vaaleja on pakko puhua mihin ne rahat menee niissä lainanottajamaissa.
vastaankin jo itse jälkimmäiseen:
Ne mammonat uppoaa liian suureen julkiseen joukkoon.Liian suureen byrokratiaan.Ne uppoaa koska meillä ei oikeasti ole varaa kaikkeen siihen mitä Keskustapuolue vaatii,Demarit haluaa,Kokoomus kitisten kannattaa,Persut ehdottomasti mulle kans, Ärkope samma pååå.
Sinne ne menee.Meidän pitää kieltäytyä maksamasta ja en silloin puhu Kreikan lainasta vaan Suomen veroista.
Jos ette hyväksy-toimikaa niin kuin puhutte jos pystytte.
Nyt puhumme Kreikasta, mutta jos annamme pommin pudota saamme itse nauttia samasta alasajosta lähivuosina.
Persujen avulla kaaos nopeutuu ja Vihreiden verojen avulla tehdään armoitsari!

hakki kirjoitti...

OrNot

En ole aivan varma, että aikoinaan devalvaatiohyödyt olisivat menneet suoraan julkisen sektorin palkkoihin. Toki sinnekin, mutta kyllä niitä hyötyjä koko ay-liike oli ulosmittaamassa välittömästi. Siksi Suomi joutuikin devalvoimaan määrävälein. Noin kymmenen vuotta metsäteollisuuden ja muunkin kansainvälisillä markkinoilla toimivan taalapohjaisen vientiteollisuuden kilpailukyky kesti. Ja sitten "kerran vielä pojat". Silloin holtittomia olivat työmarkkinajärjestöt.

Nyt holtittomuus on siirtynyt askeleen ylös, tuhlaamisen korkeammalle tasolle. Hyöty julkisen sektorin velkaantuminen kasvaa tästä eteenpäin noin 10 miljardia euroa vuodessa. Hyöty velkaantumisestamme sataa suoraan julkisen sektorin kasvattamiseen. Palkat nousee, väki lisääntyy, hallintohenkilöstön määrä kasvaa, uusia organisaatiotasoja kehitellään.

1990-luvun laman jälkeen kansainvälisen kysynnän, siis tuotannon kasvu mahdollisti taloushistoriamme pisimmällä kultakaudella lainojen lyhentämisen vain muutaman kerran. Saapas nähdä pystytäänkö tällä kertaa edes siihen?