maanantai 25. huhtikuuta 2011

Johan pomppas

Taloussanomien Jan Hurri on eilen julkaissut artikkelin Näin EU vedättää Suomea velkatalkoissa. Sitä ei saa jättää pääsiäisen vuoksi näkymättömäksi, pitävätpä hänen johtopäätöksensä paikkansa tai eivät. Hänen mukaansa Suomen kriisivastuut ovat monin verroin Suomen suoria luottoriskejä suuremmat, jopa 4 - 10 kertaiset.


Ja ihmekös tuo? Suomesta ei, ilmeisesti Kevaa lukuunottamatta, ole suurta määrää lainoja Välimerellisille alueille, eikä Irlantiinkaan annettu? Sen sijaan lainoja on myönnetty Ison Britannian, Ranskan ja Saksan pankeista siten, että heillä on "velkaisimpien euromaiden kansainvälisistä luottoriskeistä huimat 60 prosenttia." On totuuden esiin kaivamisen paikka. Mikä on paketin tarkoituksenmukainen takuumäärän määräytymiskriteeri?


Nyt Portugalin tukipakettia rakennettaessa maiden maksuosuudet määräytyvät niiden EKP-osuuksien mukaisesti, täysin siitä riippumatta, mikä on maan pankkien luototus ongelmamaihin. Eli kun nyt näyttää siltä, että erityisesti IsoBritannia - EUn vapaamatkustaja valilla vertaa - mutta myös Ranska ja Saksa ovat epäonnistuneet maittensa pankkien valvonnassa, ns. pienet euromaat pantaisi maksumiehiksi. Ei muuten saa onnistua.


Pankkien vastuun on konkretisoiduttava jollain tavalla. Eikö eräs olisi se, että ne valtiot, joiden pankkien holtiton luotonanto on euron tähän tilanteeseen johtanut myös kantavat valvonnan laiminlyömisestä itse riskinsä? Vähintään? Niinhän mekin jouduimme kantamaan omammekin aikoinaan, Jos tämä uhkaa kaataa ao. maiden pankkijärjestelmän, niin joistain liennytyksistä tähän pääsääntöön voitanee löytää yksimielisyys.


Ei voi olla oikein, että kolme suurta EU-maata panevat muut euro- ja jopa EU-maat maksumiehiksi, kun itse tyrivät. Sillä, kuten kommentaattori OrNot asian ilmaisi "Nyt on menossa kansallissvaltioiden paluu ja juuret ovat arvossaan." Suomelle ei saa jäädä Musta Pekka käteen.


 


PS.


Jos luottaisin suomalaisten virkamiesten ja poliitikkojen taitoon pitäisin itsestään selvänä, että tämänkaltainen mietintä olisi jo jossain käyty ja kriteerin muuttaminen katsottaisi sittenkin kannaltamme huonommaksi vaihtoehdoksi. (Esimerkiksi ns. lumivyöryefektin, koko EU-alueen talouden hekkenemisen vuoksi.) Mutta kun en luota, haluan tuoda asian vahvasti esille. Parempaa välinettäkään kun ei minulla ole käytössä.


 


 

20 kommenttia:

GranpaIgor kirjoitti...

Minusta on tuntunut alusta alkaen että kun isojen EU maiden johtajat ajattelevat itsekkäästi vain oman maan etuja meidän Katainen on sokaistunut vallan kammareista. Niinhän se tuntui aikoinaan Paavo Lipponenkin olevan. Ihanhan tuota Euroopan presidentiksi oltiin tekemässä. Meidän pienen maan pelureille vallan ytimet näyttäytyvät varmaan houkuttelevina. Pääsee isojen poikien jengiin.

hakki kirjoitti...

IsoIgor

Olen kanssasi samaa mieltä siinä, että "pienen maan pelureille vallan ytimet näyttäytyvät varmaan houkuttelevina." Hetki luullaan, että meidät on hyväksytty tasavertaisina isojen jengiin. Ja vähitellen alkaa paljastua, ettei uutta tämänkään taivaan alla.

Minulla ei ole ollut eikä ole edelleenkään mitään sitä vastaan, että isojen maiden silmäntekevät pitävät oman maansa etua ensiarvoisena. Mutta niin pitäisi meidänkin pienempien silmäntäytteiden toimia, silloin kun asia ei vielä ole loppuun saakka valmisteltu. Ja jos on jo nykyisenkaltaiseen tilanteeseen annettu ajautua pitäisi puhaltaa pilliin ja lujaa. Vaikka jopa vain minuuttia ennen allekirjoitusta.

GranpaIgor kirjoitti...

Sitä toista minun mielestäni mahdollista vaihtoehtoa en maininnut hienotunteisuussyistä eli voi olla että kyse onkin tyhmyydestä. Tosin ei Katainen nyt ihan niin bimbolta vaikuta mutta eihän sitä tiedä.

Vox Populi kirjoitti...

Vanha vitsi demokratiasta käytännössä:

Pikku-Kalle oli päässyt isojen poikien Pekan ja Villen seuraksi juomaan limsaa.
Jokainen toi oman pullonsa.
Pikku-Kallella mansikkalimsaa, Pekalla mustikkalimsaa ja Villellä oikein rypälemehua.

Päätettiin Pekan ehdotuksesta äänestää juomajärjestyksestä. Ehdotus meni äänin 2-1 läpi. Vain Pikku-Kalle äänesti vastaan.

Pekan ja Villen äänillä 2-1 päätettiin ensin, että Pekka ja Ville juovat Pikku-Kallen limsat.

Ville ehdotti uutta äänestystä loppulimsoista. Ehdotus meni läpi äänin 2-1. Pikku-Kalle äänesti vastaan.

Äänin 2-1 päätettiin, että Pekka ja Ville saavat itse juoda omat limsansa.

Pikku-Kalle oli kuitenkin iloinen, koska oli päässyt isojen poikien kanssa äänestämään.

hakki kirjoitti...

IsoIgor

Bimbo tai ei; kai hänellä pitäisi olla vähemmän bimbot virkamiehet ministeriössään? Eihän ministerin tarvitse välttämättä osata muuta kuin toistaa ulkoa opettelemaansa. Mutta vakuuttavasti.

hakki kirjoitti...

Vox

Mikäli sadustasi mitään ymmärrän kuvittelet siis sinäkin, että kuvitelma isojen poikien sakkiin pääsemistä sumentaa ns. päättäjiemme aivot? Kepulit ovat kyllä ihan oma lukunsa, ja niin saattaa tietysti olla tämä Matti Vanhasen pikkuvelikin, mutta onhan meillä virkamiehet ja puolueilla tinktankit, meidän rahoittamana?

Eihän 5,3 miljoonaista kansaa voi panna pelastamaan 80+60+60 miljoonaisten kansojen typeryyksiä tehneitä pankkeja, elleivät ne maat ota vähintään omaa osaansa pankkien töppäilyistä! Ei helvetti!

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Kun tekee ison palveluksen isolle rahalle niin voi saada komean palkintoviran. Sillä tavalla Pia-Noora Kauppikin pääsi uransa huipulle.

hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Aika härski, mutta ehkä osuva syytös? (Joka saattaa mennä jopa kunnianloukkauksen puolelle?) Olisiko väitteelle näyttöä? Tietotoimistossa?

ToBe kirjoitti...

Emme me ainakaan hyödy kun emme ole edes kuunteluoppilaina euroopan päätöksenteossa.
Seuraavat maatalousneuvottelut antavat meille koleaa kouraa.Kepu saa syyn juhlia kun Suomen erityisasema ajetaan nurkkaan.
"Katsokaa nyt mitä saitte aikaan kun äänestitte Persuja!"
Olen ihmetellyt tuota lausetta sijoittajavastuu? Kuka siis on se sijoittaja.Pankkien omistajako?Se jolla on muutama osake pankista?
Olisiko myös se vastuussa joka on saanut asuntolainaa halvalla korolla...olisihan se ilman muuta.
Syylliset ovat monet ja syyt sekavat.Kuka hyötyi kiinteistökuplasta?No se joka ehti myydä huipulla.
Tässä etsitään sellaisia syyllisiä ettei niitä löydy koska melkein kaikki ovat syyllisiä.Lopulta me armahdamme Portugalin.saimme sieltä talvisodassa sardiineja ja niiden muisto elää vielä...ainakin Mario Soares muistaa ne pienet kalat jotka me saimme ja hän menetti.Sosialisti Soares moittii nyt sosialisti Urpilaista...siinä se asian hauska puoli.
Ps.
Sijoittavastuu tapahtuu muuten markkinoilla koko ajan.Kun jenkkilässä annettiin pankkien kaatua niin jo lähti sijoittajalta pääomat pihalle.Niiden takaisinsaanti kestää kymmenen vuotta onnistumisia jos riittääkään.
Annetaan Kreikan kupsahtaa mutta ei sitten valiteta jos omat korot nousee tuplaksi.Paniikki nostaa korkoja vaikka asuttaisiin Suomalaisessa onnelassa.

hakki kirjoitti...

OrNot

Ei kai ole täällä kirjoittavien syy, jos kansa äänesti persuja? Kepulit käyttävät varmasti kaikki konstit - kepulit mukaan lukien - todistaakseen seuraavissa vaaleissa "Katsokaa nyt mitä saitte aikaan kun äänestitte Persuja!"

Ainakaan minä en kiellä, etteikö kaikkien - jopa meidän suomalaisten - pitäisi joustaa. Mutta nykymietteissäni me ylijoustamme, eivätkä varsinaiset "syypäät" jousta ollenkaan, vaan päinvastoin keskittyvät poimimaan jokaisen edun vain omilleen ja itselleen. Tai vielä konkreettisemmin; varsinaiset "syypäät" panevat meidät muut maksumiehiksi omista töppäilyistään.

Ainahan seurauksena voi olla, että Suomea kohdellaan jossain päätöksenteossa "huonosti". Mutta eiköhän myöntyväisyyden raja pitäisi sentään johonkin vetää? Mielestäni miljardit eurot ovat ainakin oikea mittaluokka.

Erkki kirjoitti...

Siltarummut, siltarummut, siltarummut.

Se on aina ollut Kepuleiden tapa hankkia ääniä.

Samaa periaatetta tässäkin sovelletaan. Ostetaan itselle vaikutusvaltaa, kuten se luokan tollo joka luuli pääsevänsä piireihin lahjomalla kovia kundeja.

Kertoo meikeläisen 'eliitin' kyvyistä karua kieltään...

hakki kirjoitti...

Erkki

Siitä vaan vaikutusvaltaa ostamaan, mutta ei minun rahoilla.

ToBe kirjoitti...

Politiikan moraalista kertoo kaiken Kiviniemen vetäytyminen vastuusta Portugalin lainoituksessa.
Omituista työn vieroksuntaa.Samalla selvisi äänestäjille ettei tarvitse toiste tulla ehdottamaan pääministerinvirkaa kokovartalolle kun nyt olisi pelkkä puhuva suu riittänyt.Kehonkieli se oli millä kepu onneksi hävisi noustakseen taas joskus tuhkasta.

Jos Katainen olisi viisas hän pelaisi nyt aikaa.Portugalinpaisti on muhimassa noissa isommmissa maissa missä ne päätökset kuitenkin lopulta tehdään.Pitää muistaa ettemme sittenkään ole maksajia tai siis lainaajia sieltä suurimmasta päästä.
Seuraava hallitus saa tuskin yhtä kesää aikaaa todistaa osaamisensa.Meidän sekava poliittinen järjestelmämme synnyttää juuri tuollaisen kummallisuuden kuin Persu+Kok+Sdp on.Kolme eri suuntaan liikkuvaa janaa jotka kohtaavat vain satunnaisesti ja pakolla jossain kohtaa.Muodosta siinä sitten uskottava suomen linja.Tälle kaikelle nauraa jo dosentti Bäckmankin ja se on melkoinen pohjanoteeraus se.Voi Jyrkiä voi.Jos Kokkarit eivät saakaan hallitusta aikaiseksi meille tarjotaan Urpilaisen vetämää SDP+Persu+Vas hallituspohjaa joka saa enemmistön RKP:llä.Tulee vaan mieleen toteutuuko kansan tahto missään hallituskoalitiossa?
Kuka edes sanoo mikä se tahto on?Persujakin on äänestetty sadasta syystä jos edes riittää.Puolesta ja vastaan ja vastaan ja puolesta.

GranpaIgor kirjoitti...

Uskoisin että kokoomustakin äänestetään sitäkin sadasta eri syystä. Miksi persut mitään erityis-heterogeenistä ryhmää siinä suhteessa muodostavat. Ja kepua on samalla tavoin sadasta eri syystä jätetty varmaan äänestämättä. En usko että meillä kansa mitään puolueittain yksimielistä homogeenista talvisodan hengessä ryhmää muodostaisi.

Kyllä se kansan tahto edustuksellisessa demokratiassa on juuri niin epämääräinen kuin miltä näyttää.

Ainakin minä jättäisin dosentti Bäckmanin naurun omaan arvoonsa. Eiköhän se ole niin että Suomen linja on se millaiseksi hallituskokoonpano sen saa soviteltua. Jos yksittäisiin asiakohtiin haluttaisiin kansan tahtoa pitäisi meillä paljon laajemmin käyttää kansanäänestyksiä. Mutta kun niitäkin voidaan manipuloida pelkällä kysymyksen asettelulla.

Kansan tahto on vain tuo aika abstrakti aggregoitu vaalien äänestystulos. Ja valtakirjat on voimassa ne hallitusmuodon säätämät neljä vuotta.

Mutta jotta kansan tahto oikeasti entistä paremmin tulisi esiin olisi hyvä jos äänestäjät, eikä pelkät höyrypäät, pitäisi väliaikoinakin yhteyksiä omiin kansanedustajiinsa. Minulla on ainakin tapana lähetellä valituista asioista 'omille edustajalleni' sähköpostia silloin tällöin. Laitoin monikkoon kun kansanedustajien lisäksi on europarlamentaarikkoja ja kunnanvaltuutettuja.

ToBe kirjoitti...

Granp...totta puhiset...päättelen että demokratia ei oikeastaan koskaan anna vastauksia niitä tarvitseville.Aina jää valittamisen aihetta ja tyytyväinen ei ole kukaan.Vieläkin helsingin hakaniemessä istuu ihmisiä joille äänestäminen on punavankina olleen isoisoisoisän muistoa kunnioittaen tapahtuva vastaisku.On edelleenkin henkilöitä joille sana työväki tarkoittaa ainoastaan SAK:laista rasvanahkaa tai ainakin alle 50 vuotiaana selkänsä telonutta duunaria.Vaikka kuinka ahkerasti ja pitkää päivää vääntäisi Angrybirdsin parissa ei pääse heidän silmissään duunariksi.
Kepu ilmiö taas on suuri kupla.Omituista miten puolue kuuluu EU:ssa Liberaaliin viiteryhmään...onko se aikoinaan LKP.n liittymisestä johtuva ilmiö.Liberaalien sulauttaminen Kepuun oli ainakin minulle aikoinaan suuri järkytys.Maakuntien puolue jonka arvopohja on äärikonservatiivinen ja nurkkakuntainen ei voi olla liberaali ja siitä kertoo myös täydellinen epäonnistuminen etelän kaupunkien valloitamisessa.Onhan se selvää valehtelua kun hallituksessa toimivat kaikin tavoin keskuksia kupaten ja ennen vaaleja edustivat muka jotain kolmatta tietä.Kolmatta tietä ei ole ainakaan ns keskellä.Kohta näemme millaista ohjelmaa tässä maassa voidaan toteuttaa.Vasta se ohjelma kertoo mitä kansa sai.Sitä se ei kerro mitä kansa halusi.

fundeeraaja kirjoitti...

En mitenkään haluaisi olla jälkiviisas, mutta elleivät PerSut olisi saanut aikaan jytkyään ei lainan takauksista tarvitsisi keskustella. Takuut olisivat lentäneet Brysseliin heti ja ensimmäisessä luokassa. Vaivaisen vuoden kuluttua kuikuiltaisiin kun rahat meni. Taas kerran tuo suomalainen rahvas oivaltaa mistä tässäkin tapauksessa on kysymys. Niinhän se oivalsi talvisodassakin.
Luojalle kiitos varjeluksesta ja kansasta, joka tietää.

hakki kirjoitti...

fundeeraaja

Olet oikeassa siinä, että tässä artikkelissa käsitelty asia tuskin olisi tullut esille ilman persujen vaalivoittoa. Kertoo valitettavan paljon tutkivan journalismimme tasosta. Sylikoira ei lainkaan räksyttävä rakki.

hakki kirjoitti...

OrNot ja IsoIgor

Ei tietysti pitäisi puuttua sanailuunne, mutta...

Pirstaleinen puoluekartta pitää huolta siitä, että äänestäjän tahdolla ei juurikaan ole mahdollisuutta vaikuttaa Suomen linjaan. Ellei linjana sitten pidetä puolueiden poliittisten lehmänkauppojen tulosta. Siitä taas seuraa, että haluaapa kansa ihan mitä tahansa, Suomen linja määräytyy puolueiden kesken. Nykytilanteesta voi "hyvällä halulla" aikaansaada sekä sinipunapersu- kuin vasemmistopunapersuhallitus, jälkimmäinen toki edellyttää perinteisiä ja ehkä muitakin tukiryhmiä. Ja molemmille löytyy myös perustelu äänestystuloksista.

ToBe kirjoitti...

Minua on aina ärsyttänyt keskustelu missä ei selvitetä asioiden todellista kokoluokkaa eli mittakaavaa.Kun nyt puhutaan kuin maailmanlopusta summana 1.2 miljardia lainaa eli takuita niin samassa yhteydessä vertailun vuoksi voisimme ottaa Suomen valtion menetykset jenkkilän pankkkikriisin välittöminä seurauksista...menetys kuulemma 40 miljardia..paino sanalla menetys.
Nyt olemme syystäkin ärtyneitä Portugaleihin ja vielä enemmän EU:n pelleihin kuten Olli Rehniin joiden opettavainen sävy ärsyttää.
Keskustelu pyörii kuitenkin pikkurahassa verrattuna siihen toiseen mahdolliseen vaihtoehtoon.Se onko Suomen mukaololla takaajana merkitystä itse asiaan onkin ihan toinen juttu. Voimme pysyä ulkona ihan kaikesta ja maailma jatkaa menoaan.
Meidän tekomme eivät taida paljon maailmalla kiinnostaa.

Sanoille tulisi saada sisältö ja lopettaa puhuminen kestävyysvajeesta kun todellisuudessa kyseessä on parivaljakko liian suuret kulut vs. liian pienet tulot.Sukupuolineutraali avioliitto on homoparien suhteiden virallinen hyväksyntä.Pankkien ja sijoittajien vastuu on sanarykelmänä minulle edelleen epäselvä vaikka peruskoulunopettaja Urpilainen muistaa sen luettelona mainita jokaisessa puheenvuorossaan.Ehkä hän tulevana valtiovarainministerinä kertoo sen meille sijoittajille ja asuntovelallisille.Pelottaa että hän pistää minut vastuuseen siitä, että julkinen talous on kasvanut liian suureksi.

hakki kirjoitti...

OrNot

Niinhän se menee. Syyttömiä rangaistaan ja syyllisiä palkitaan. Joten valitse vain puolesi riittävän ajoissa.