sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Isätön isä

Luin juuri uutista, että ”Suomessa on kasvamassa isättömien poikien sukupolvi”. Pitäisikö moisesta olla huolissaan? Itsekin kun siihen porukkaan kuulun.

Jos uutisen toinen viesti, että ”isättömillä pojilla ei mene hyvin, että he tekevät enemmän rikoksia ja kuolevat nuorempina kuin muut miehet” pitää paikkansa, meidän ehdottomasti pitäisi. Vaik´ei minulla mainittuja ongelmia ole kyllä ollut. Enkä niitä ympäristöni isättömissä ole havainnut.

Artikkelissa lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kertoo: "Ikävä kyllä osa miehistä ei näytä kestävän lapsen tuloa – sitä, että vaimo muuttuu eroottisesti puoleensavetävästä naisesta äidiksi. Vastikään sain kirjeen, jossa perheellä oli parivuotias pikkutyttö, mutta mies vain istui netissä ja ärtyi aina, kun lapsi yritti hiukankaan lähestyä."

En ole lastenpsykiatri. En edes lääkäri. Olen 60+ vanha äijän-käppänä, jolla on kolme pesuetta. Eli kaksi loppunutta avioliittoa, ja pesuetta takanani. Jopa ajalta ennen nettiä. Mutta kuvailisin suhdettani aiempiin pesueisiini vähintäänkin kohtuulliseksi.

Olisiko mahdollista ajatella, että ensin selvitettäisi syy siihen, miksi liian moni avioliitto päättyy eroon? Syy, ei syyllinen. Nimittäin seuratessani mitä ympärillä tapahtuu väittäisin, että syy avioeroon ei läheskään aina ole miehessä. Eikä liioin mahdollisuus vastata isyyden vaatimuksiin. Usein jopa isän ja poikienkin haluista ja vaatimuksistakin huolimatta.

Mehän olemme, ja mielestäni hyvästä syystä, muuttaneet lainsäädäntöämme siten, että syyllisyydellä ei ole merkitystä. Ilmaistu tahto ja odottaminen riittää. Mutta sen seurauksena olemme luoneet tuon isättömien poikien ja tyttöjen sukupolven. Ja senkin, että käytännössä isyydellä ei välttämättä ole edes mahdollisuuksia erotilanteessa.

Missä määrin tämä korostuneen itsekeskeinen, muista piittaamaton, ”Mulle! Mulle! Mulle! Kaikki! Heti! Nyt!” - yhteiskunta on seurausta isättömyydestä? Entä tämä sosiaalitukia vaativa ja useissa tapauksissa niiden varaan heittäytyvien nuorten, syrjäytyvien aikuisten? Missä määrin syy todellakin on yksinhuoltajuudessa?

4 kommenttia:

eurooppalainen kirjoitti...

vale - emävale - tilasto

hakki47 kirjoitti...

eurooppalainen

Minä ainakin kieltäydyn olemasta tilastoharha.

Tobe kirjoitti...

Sosiaalialan olento keksii tuskan asiasta kuin asiasta.Oletteko ajatelleet milllaista elämää on orvon elämä.Se tuo suuren tuskan ja ahdistuksen.Uskon että se ei ole helppoa.Orpouden automaattisesti mukanaan tuomia ongelmia taas en usko olevan olemassakaan.Jossain ammattikunnassa on kokopäivätyönä tutkia ja löytää ongelmia.Löytyyhän niitä kun oiken vaatii raapimalla tuloksia haluamaansa suuntaan.Ajatelkaapa ihmiset, että meistä kaikista tulee useimmiten orpoja kun vanhempamme kuolevat yleensä ennen meitä.Huh.Nyt olen jo ollut puoliorpo kohta 20 vuotta.Isättömät pojat ovat isättömiä monissa perheissä vaikka isä ns. kuuluu perheeseen.Antaako nykyinen elämä edes isälle oikeutta olla isä vai enemmänkin sellainen varaäiti?
Onko isyyttä edes määritelty ja kenelle se kuuluu? Toivottavasti jollekin miehelle jolla kirves pysyy kädessä.

hakki47 kirjoitti...

OrNot

"Sosiaalialan olento keksii tuskan asiasta kuin asiasta." Tämä helpotti. ;-)