Hyttysen ininää

Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn, kansallisen tehokkuuden jopa kansalaisen innovoinnin viimeinen institutionaalinen takuumies on Suomen puolustuslaitos. Maamme on lähtökohdiltaan rauhaa edellyttävä valtio. Tuskinpa se meistä suomalaisista johtuu vaan siitä, että meitä edelleenkin on vähän, nykyisinkin vain 5,3 miljoonaa. Pietarin, Lontoon tai Pariisin puolikkaan tai viidenneksen väkimäärällä Mexico Citystä ei maalaisjärjen puitteissakaan kannata kauheasti riitaa haastaa. Ja jos tappelemaan lähtee, niin turpiin tulee.Tälläkin väkimäärällä on toimeentulomme kiinni tuonnista. EU on Kansainliiton jälkeen ensimmäinen kunnollinen yritys taata rauhan jatkuvuus Euroopassa ilman Yhdysvaltain asiaan puuttumista. Nykyjään kun rauhan puute saattaa merkitä automatisoitua, totaalista sotaa se voi johtaa ja on johtanut kymmeniin miljooniin uhreihin. Tältä pohjalta ajatellen, yksittäisten kansalaisryhmien tyytymättömyydellä EU:iin ei ole väliä, muuten kuin kehittämiskohteitten ilmaisimina.

Mannerheim, Halsti, Ryti, Paasikivi ja Kekkonen muodostavat, ainakin oman käsitykseni mukaan, ajallisesti varsin totuudenmukaisen kehityskulun realistisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan aikaansaamisessa. (Tiedä häntä onko oireellista, kun ensimmäiset kaksi olivat ammattisotilaita?)

Perinteisesti tonttiamme ovat havitelleet Ruotsi ja Venäjä. No joo, kaukana historiassa oli myös Tanskalla intressiä, mutta sillä nyt ei enää liene kamalasti hinkua. Saksan intressit ovat aina olleet välineellisiä; maamme ”kautta tai avulla”, ovat tavalla tai toisellä haluneet Venäjän kimppuun. Ainoastaan me suomalaiset voimme kuvitella heidän olevan kiinnostuneita meistä, meidän ihanan sinisten silmiemme vuoksi.

Hurrit pitävät mielellään mielestään tervettä etäisyyttä itäiseen naapuriimme. (Ennen aikaankaan ei aina uskallettu lausua pelottavan, kunnioitetun vastustajan nimeä ääneen, vaan käytettiin kiertoilmaisuja. Vertaa esimerkiksi Karhu ja hellittelynimi Mesikämmen.) Näinkin arvioituna rakas ryssä on ainoa, jolla on ollut jatkuvampaa kiinnostusta tulla meidän pihallemme. On yrittänyt ja joka kerta olemme turpiin saaneet. Heidän historiansa puitteissa ymmärrän kyllä, että jo yksin Pietarin turvallisuus on heidän kannaltaan sinänsä hyväksyttävä ja riittävä syy.

Uskottava puolustus, tai oikeammin sen puute, vei meidät mukaan toiseen maailmansotaan. Saamani käsityksen mukaan nykypuolustuksemme on varsin hyvässä kunnossa. Ymmärrettävästi kyseessä on mielipide. Nykyisenä avoimmuuden aikanakin paljon jää, varsinkin siviililtä, arvailujen ja uskon varaan. Uskottavuuden riittävyys ennaltaehkäisyyn sekä laadut että määrät olisivat kyllä muutenkin, ainakin minulle, täysi mysteeri.

Yllämainittu oli lyhyt johdanto (eine ganz kurtze Einleitung) tämänpäiväiseen varsinaiseen aiheeseen, joka on lyhyt.

Tässä kuussa on uutisoitu, yllämainittuun liittyen, kaksi mielenkiintoista asiaa. Toisessa kerrottiin, että USA ei ole valmis toimittamaan meille tahtomiamme täsmäpommeja. Toisessa, että maahamme jo tilatut raketit ja niihin liittyvät järjestelmät toimitetaan tässä kuussa. Sotavoimiemme puolustuksellisen luonteen huomioiden, kyseessä ovat puolustusaseet.

Oma huomioni kiinnittyi siihen, että kumpienkin kantama on yli 300 kilometriä. Puolustusaseita? Asiasta kiinnostuneen siviilin mielestä ensimmäiset ovat lyhyen kantaman risteilyohjuksia ja jälkimmäiset erilaisilla herätelaukaisimilla varustettuja pitkän kantaman raketteja?

Onko sotatekniikka kehittynyt siihen määrään, että 300 kilometrin toimintasäde on vielä laskettava puolustusta palvelevaksi? Onko sen säteen omaavia puolustusaseita (lentokoneet ja laivat pois lukien) syytä hankkia maahamme, vaikka ne mahtuisivat puolustusase-kriteerin puitteisiin? Jos näin on, niin kyseessä on kyllä ”kaukopuolustus”. Silloin lähipuolustuksemme ainakin täytyisi olla jo sellaisessa kunnossa, että siihen ei enää kannata satsata. Uskon ymmärtäväni aseistuksen harmonisointitarpeen ja -järjen Nato:n, eli muitten EU-maiden joukkojen kanssa. Mutta onko syytä tietoisesti kaivaa verta nenästään ja tehdä sitä jatkuvasti, onkin jo ihan toinen juttu.

Yllä oleva on vain mielipide. Ja on paljon muutakin, josta minulla on olemattomat tiedot.

Nimimerkki:

Judgement without information is called opinion.