Onko uusi sukupolvi edeltäjäänsä fiksumpi?

“Miia Savaspuro: Miltei ajattelin tänään” - tämänpäiväisen kolumnin innoittamana.
Tuskinpa fiksumpi. Mutta varmasti erilainen. Onneksi. Eikö sitä voisi kutsua kehittymiseksi? Panepa vertailuun vielä yksi sukupolvi lisää, eli ne suurten ikäluokkien “menevät miehet”.Kun he olivat lapsia ja nuoria he edustivat kaupungeissa lättähattuja, kimmoja ja rokkikansaa. Heidän juuri sodat läpikäyneet, usein siellä nuoruutensa kadottaneet, mahdollisesti lisäksi kodin ja rakkaansa menettäneet vanhempansa joutuivat käyttämän kyynärpäitään, keskittymään itseensä ja (vielä silloin) perheensä paremman elämän ehtojen turvaamiseksi. (sekä maalla että kaupungissa) Eivät he rokkareita arvostaneet, partaradikaaleista puhumattakaan. Eivätkä partaradikaalit olleet ensisijaisesti kiinnostuneita omasta menestymisestään. Heillekin, silloin “kiire ja stressi ovat so last year, tuottovaatimukset ja oman edun tavoittelu todella out.”

Tämä entinen rokkikansa mahdollisesti tahtoi tarjota omille lapsilleen kaiken sen mistä itse katsoivat 40-50 lukujen taitteessa jääneensä “materiaalisessa hyvinvoinnissa” paitsi. Vapaan rakkauden lisäksi he uskoivat vapaaseen kasvatukseen, vastakohtana vanhempien sotia edeltäneeltä ajalta peräisin oleva arvomaailma. Kansainvälisyys, taistolaisuus jne. kukoistivat. Valitettavan moni ehkä otti Summerhillin opit liiankin tosissaan. Vaikka työelämän alku oli maailman jatkuvassa talouskasvussa ehkä nykyistä helpompi, jossain vaiheessa oli varmaan alettava taistella etenemisensä ja työpaikkansa puolesta.

Heidän lapsensa, nykyiset kolme- nelikymppiset saivat materiaalisesti ja poliittisesti turvatun ympäristön, ainakin jos omat vanhemmat ja perhe selviytyivät laman yli edes jotenkin kuivin jaloin. (Työttömistä huolimatta ei lama suoraan kohdannut noin 1,5 miljoonaa työvoimaan kuuluvaa) He luovat nyt uraa narsismin ympäröimässä liberaalisessa markkinataloudessa ja globaalissa toimintaympäristössä. (Upea sanallinen yhdistelmä, eikö?) Joka tapauksessa heidän historiaansa kuuluvat kokemuksena, ja ehkäpä pienenä pelotteena lama, mielestäni aikaisempaan verrattuna vähempi vaatimustaso niin kotona kuin koulussakin heidän ollessa lapsia, Neuvostoliiton hajoaminen, kylmän sodan päättyminen ja maailman avautuminen ja Internetti! Ja nyt mahdollisuudet ovat rajattomat. Jos haluat edetä, ja nyt on avoimena koko maailma, niin vauhtia! Kaikella uhallakin! Sitä paitsi, kiire on vielä kivaa. Se on se “ikuista nuoruutta” elävä sukupolvi, joka ei tee lapsia, mutta jolla on jatkuva kiire töihin ja reissaamaan rinkka selässä Tongalta Islantiin. Mutta pullamössöydestä, itsekkyydestä, pinnallisuudesta ja oman edun tavoittelusta syytetyllä ikäluokalla alkaa kohta taistelu etenemisensä ja työpaikkansa puolesta.

Ja nyt Miian käsittelemä tutkimus kertoo pyörän jälleen pyörähtäneen. Joskushan sen pitää tapahtua. Hyvin olemme selvinneet tänne. Kiva kun on jatkajia tulossa.

PS.

Joku kuvasi joskus ihmisen ja yhteiskuntien kehittymistä erilaisten asioiden suhteen sinikäyränä, jolla on positiivinen kulmakerroin. Olisiko niin? Ensimmäinen edellytys on tietysti häiriytymätön, rauhallinen ympäristö.