maanantai 25. kesäkuuta 2012

Tomma tunnor bulra mest



MTV3 uutisoi Jyrki-boyn todenneen: Kreikan maksettava lainansa sovitussa aikataulussa. Uskokoon ken haluaa. Ei ole saatu markkinavoimista niskalenkkiä, ei näy voittoja takuutuksista, selvästikin vastuumme Kreikan lainoista ylittävät 1,9 miljardia eikä USAn subprime - kriisi mennyt, väitteistä huolimatta, Suomen ohi jälkiä jättämättä.

Ainahan voi tietysti väittää, että poliitikko virkansa puolesta joutuu esittämään asiat positiivisessa valossa ja sokerilla kuorrutettuna. Näin varmaan uskovat Jyrki-boyn opetuslapset ja leikkikoulun muuta kaverit. Mutta jatkuvasti, vuodesta toiseen ja asiassa kuin asiassa toistuessaan siinä menee ulkopuoliselta uskottavuus viranhaltijan arvostelukykyyn. Mitä jää jäljelle?

Huolestuttavinta on se, että samalla vahvistuu kuva siitä, ettei edes virkamiesjohto pysty ohjaamaan pääministerin toimintaa sen paremmin kuin lausuntojakaan maan edun suuntaan. Uskookohan hän itse siihen mitä kulloinkin puhuu? Onko hänellä maan asioiden tasolla arvostelukykyä ollenkaan?

Me suomalaiset arvostelemme usein itseämme sinisilmäisiksi ja vieraskoreiksi, uskomme kun meitä kehutaan ja kiitellään. Jyrki-boyn ja Jutta-tytön toiminta ovat tästä malliesimerkkejä. Omiensa joukossa massat ehkä hurraavat, mutta kylmä tulee, kun ulkopuolisena miettii minkä osaamisen ja arvomaailman perustalta Suomea johdetaan.

Ei kommentteja: