maanantai 21. maaliskuuta 2011

EVVK

Äänestysikärajaa on laskettava, 16-vuotiaat uurnille niin äänestysprosentti kasvaa kun politiikka alkaa kinnostaa nuoria. Oman valtansa oikeutuksen perään haikailevat puolueet ja poliitikot kuitenkin haluavat jatkaa temppupolitiikkaansa.


Myönnettäkön, että hallitustietämys ei kovin kummoinen mittari ole, mutta kertoo se jotakin sekin. Jos kaksi kolmasosaa ei osaa nimetä edes hallituspuolueita niin voisi kuvitella ettei vähempää vois ala kiinnostaa. Siihen voisi ehkä vaikuttaa se, että toteuttamansa politiikan osalta sen paremmin nykyiset kuin tulevatkaan puolueet eivät tarjoa kansalaisille vaihtoehtoja.


Ja miten pitäisi lastensuojelunäkökohdat ottaa huomioon? Kyllä 16- ja 17-vuotiaat ovat lapsia. Niin kyllä suuri, ellei jopa suurin osa 19- ja 20-vuotiaistakin.

9 kommenttia:

PLM kirjoitti...

Suuresta vaalikeskustelusta tuli mieleen maalaus Taistelevat Metsot muutettuna taisteleviksi koppeloiksi. Lisää lapsosia hiekkalaatikolle. Alennetaan äänestysikä suoraan 14 vuoteen, ja lisäksi liitetään vaalit Big Brother, Idols tai Kuorosota puhelinäänestykseen.

hakki kirjoitti...

PLM

Miksei sitten samalla luku- ja kirjoitustaito kriteeriksi? Päätöksentekoa se ei muuttaisi yhtä suureen käsitykseen maailman todellisuudesta arviot perustuisivat.

Mutta eihän se käy. Tasa-arvo puuttuu.

ToBe kirjoitti...

Tarkkailtuani nuorisoa olen päätymässä äänestysikärajan nostoon takaisin sotia edeltäneeseen 24 vuoden ikään.
Naisia en päästäisi lainkaan uurnille koska he voivat saada miehet ajattelemaan muita asioita kuin isoja ja tärkeitä yhteisiä miesten asioita.Jälkimmäinenkin johtopäätös katseltuani / kuunneltuani naisia usean vuoden ajan.Kiinnittävät liikaa huomiota kampauksiin joilla ei ole merkitystä edes Libyan sodassa..eihän?
Miksi näin jyrkät kannat? No siksi että maassa on pienenpieni porukka joka päänsä puhki pohtii kuka olisi oikea edustamaan tätä maata ja silti suurin osa joka äänestää valitsee sen kauneimman tytön tai komeimman uroon ilman sen kummempaa pohdintaa.
Laulunäänikin olisi hyvä olla.Kuulin erään kahvilakeskustelun pitkällä korvalla.Siellä haluttiin Anna Abreu ehdokkaaksi koska hän edustaisi nuoria kuulemma parhaiten.Anna joka itse ilmoitti ettei ole lukenut yhtään kirjaa koska ne on kirjoitettu menneisyydestä ja nyt pitää katsoa tulevaisuuteen.Anteeksi Anna jos annan väärän kuvan.Minä uskon vain mediaa jonka luomus sinä olet.
Näistä kaikista syistä..kansalta keskimäärin olisi syyytä ottaa äänioikeus pois kokonaan.Kuten Hakki tietää se on oikeastaan jo otettu, koska äänen merkitys tulevalle päättäjäporukalle on nolla.Puolueet jatkaa juhlimistaan.Pöydässä on vain yksi suursyömäri lisää kakkua itselleen jakamassa.

hakki kirjoitti...

OrNot

Mutta onhan se Gaddafin henkikaarti täynnä toinen toistaan hemaisevampia pikkupitoja? Ja Tornadoilla ja Typhoneilla lentää nykyään ainakin Iso-Britanniassa tytöt...kin? Joten Libyan kaikilla rintamilla kauneus kukkii.

Ei meiltä äänioikeutta ole otettu vaan mahdollisuus siihen, että äänellämme olisi jokin merkitys päätöksentekoon. Se on puolueiden itselleen monopolisoima etuoikeus. Jokaisen puolueen.

PS.

Onneksi et kuitenkaan ehdottanut äänioikeutta vain 60+ vuotiaille.

Nykyään ei tarvitse osata edes numeroa piirtää kirjoitti...

Ikärasismia koko äänestysikä on. Monet 15-vuotiaat ovat paljon paremmin perillä maailman menosta kuin keski-iän ylittäneet "katujen miehet". En tiedä kyllä päästetäänkö heitäkään äänestämään - ainakaan jos eivät lupaa äänestää hallituspuolueita. Entä sitten vanhukset? Monet asuvat vanhain kodeissa ja tuskin pääsevät tarpeitaan tekemään itse. Maailman menosta ei ole senkään vertaa tietoa. Silti vanhainkodin hoitajat taluttavat nämä äänestämään ja jos eivät nyt ihan suoraan kirjoita numeroa vanhuksen puolesta, niin kuitenkin neuvovat ketä tulee äänestää! Ei ihme että täällä kirjoitetaan kirjoja lumedemokratiasta.

Mielestäni äänestäjältä voitaisiin vaatia testin suorittamista ennen äänestystä. Kolme kysymystä johon vähintään kahteen pitää saada oikea vastaus. Ja harjoitella saisi vain vaalihuoneistojen ulkopuolella, eikä lunttilappua saisi olla. Kysymykset voisivat olla seuraavat:

1. Mikä on Ranskan pääkaupunki?
2. Montako sormea on ihmisen kädessä?
3. Mikä on Suomen rahayksikkö?

Maantiedettä, matematiikkaa ja taloutta. Todella helppoja, mutta karsisivat täysin päästään sekaisin olevat. Äänestysikäkin voitaisiin poistaa kokonaan.

hakki kirjoitti...

Nykyään ei tarvitse osata edes numeroa piirtää

Näinhän on. Aina on tarjolla ystävällinen avustaja, vaalivirkailija tai muu kulloisenkin valtapuolueen "kyky" auttamaan eksynyttä. Mutta siitä se vasta poliittinen peli alkaisi kun puolueitten annettaisi määrätä mitkä muut kriteerit kuin ikä pitäisi ottaa huomioon, ja täsmälleen mitä kysymyksiä testiin kulloinkin pitäisi panna?

Vaikka saattaisi se olla siunaukseksikin. Lopettaisivat puolueet puuttumasta asioihin, joista eivät mitään muuta ymmärrä kuin, mitä se vaikuttaa omaan valta-asemaan.

Väitänkin, että Lumedemokratia ei pääsääntöisesti viittaa sen paremmin äänestysikään kuin muihinkaan mahdollisiin kriteereihin, vaan puolueiden, erityisesti kahden - neljän mielivaltaan, ovatpa äänestäjät mitä mieltä tahansa.

ToBe kirjoitti...

Minusta olisi hyvä esittää kysymykset ehdokkaille, eikä äänestäjille.
Kysymys:
Kannatatteko ydinsähköä
Kyllä...
Ei...vastaus johtaa jatkokysymykseen.
Miten sitten ajattelitte sähköä maahan saada?
1Tuodaan muualta...saattaa sisältää ydinsähköä ja johtaa jatkokysymyksiin.
-päätyy umpikujaan koska Venäläinen ja Ruotsalainen sähkö sisältää ydinsähköä.
2.Tuuli ja vesisähköä....johtaa jatkokysymyksiin
-haluatteko maksaa sähköstänne tuplasti enemmän?
-haluatte siis heikentää työllisyyttä ja alentaa palkkoja koska kallis energia on kompensoitava jollain muulla kuluerällä?
3.Säästetään sähköä...
-haluatte siis vähentää työntekoa ja alentaa materiaalista elintasoa?
-halunnette siis leikata virkoja ja sosiaalisektoria?
Anteeksi nämä kömpelöt kysymykset, mutta jotta voisimme keskustella meidän tulisi tietää mistä puhutaan kun puhutaan vaikkapa ydinvoiman lisärakentamisesta.Puhumme silloin vaikkapa sosiaalitädin työpaikasta.Jos ei tätä näe ja ymmärrä ei herranjestas saa äänestää vaikka olisi jo kansanedustajaksi asti noussut.Syy ja seurasusuhteet pitää oivaltaa.
Verovarat eivät tule seinästä niinkuin sähkö joidenkin mielestä.

hakki kirjoitti...

OrNot

Syy ja seuraus? Mitä ne politiikkaan kuuluu? Paitsi, että puukko tulee kylkeen jos ryhmäpäätöksestä lipeää.

Eikä noista kysymyksistäkään taida oikein hyötyä olla, iloa ehkä? Sillä päinvastaisesta väitteestäsi huolimatta sähköä tulee edelleen seinästä (käy vaikka katsomassa), eikä valtiolta ole rahat koskaan loppuneet (tarvittaessa nostetaan veroja). ;-)

ToBe kirjoitti...

Katselin äsken mistä se sähkö tulee ja huomasin että mökilleni se tulee Vattenfallilta.