tiistai 31. maaliskuuta 2009

Nyt on näytön paikka Jyrki-boy

Ike Kanerva oli helppo nakki. Tumppi hyvä valinta. Vanhaselle opetus eläkkeistä oli vähintäänkin paikallaan. Mutta nyt pitäisi tehdä Obamat. Onko sinusta siihen?

Olet varmaan kuullut, mitä mieltä kansa Fortumin bonuksista on mieltä. Onhan sinulla korvat.

Tiedät varmasti mitä kansalaismielipide edellyttää? Ei yksinomaan toivo.

Tiedän, että et ole vastuussa valtion osakkuusyhtiöistä. Olet kuitenkin valtionvarainministeri, valtion kirstun ylin vartija. Olet lisäksi varapääministeri. Ja ennen kaikkea olet puolueesi puheenjohtaja. Haluatko sitoa kokoomuksen ensi vaalien tuloksen Kepun syöksykierteeseen? Ja tarkoitan tässä erityisesti vajaan kahden vuoden kuluttua toteutettavia eduskuntavaaleja. MEPpi vaalit voittaa Kirkkovene joka tapauksessa.

Aiemminhan on ollut niin, että hankalan asian on voinut helposti antaa olla. Vaalikarjan poliittinen muisti kun on ollut alle kolmekin kuukautta. Nyt on selkeästi toisin. Internet ei unohda.  Ja kaikki mikä sinne on sähköisessä muodossa kerran laitettu, saattaa milloin tahansa läsähtää takaisin omille silmille. Lisäksi, talouskurimuksen seurauksena ensi vaalien aikaan maassa on hyvin monta, hyvin vihaista ja turhautunutta ihmistä.

Mauri Pekkarista ei kannata nyt matkia. Nyt ei ministerismiehillä ole vastuun väistelyn eikä räksyttämisen aika. Nyt tarvitaan tekoja.

Ohessa linkit kahteen viimeksi asiaa sivunneeseen artikkeliini. Irtisanokaa Fortumin Lillius ja Luonnottomat bonukset.

PS.

Opiksi ja ojennukseksi myös esimerkki tavasta, jolla ison veden takana toimitaan, Kuka lynkataan seuraavaksi.

Ei kommentteja: