Let Lezzais-Fairy live

Suunnittelevat tuolla rapakon takana kuulemma kaikenkarvaisten stressitestien teettämistä rahoituslaitoksille. Käsitykseni mukaan kyseessä ovat ”what if” tyyppiset auditoinnit organisaation tai instrumenttien kyvystä kestää tavanomaista suhdannevaihtelua huomattavasti suurempia kriisejä tai poikkeamia. Tätä Obaman uusi hallinto edellyttäisi, ennen kuin se olisi valmis tukimiljardejaan yksittäiselle rahoituslaitokselle luovuttamaan.

Eikö tämä ole vähän myöhäistä? Päätellen ao. yritysten osakkeiden ja kuulemma taseidenkin arvojen alamäestä. Vai onko niin, että pörssien kurssien oikeaan tasoon ei enää uskota? Pörssi ei olisikaan ”aina oikeassa”? Miksi pörssien kasvun taatessa sijoittajille tavallista helpompia voittoja, hintojen oikeellisuutta ei kyseenalaistettu? Ja nyt osakehintojen romahdettua ja vaikeuskertoimen kasvettua aiempi ei enää pätisi.

Eikö tärkeämpi kysymys muutenkin olisi nyt ”now what”? Jos on niin, että stressitestien toivotaan osoittavan sub-prime-luottojen ja muiden vastaavien luovien rahoitusinstrumenttien todellisen arvon, eikö vanhan viisauden mukaan rahoituslaitosten pitäisi tulla em. luottosalkkujensa kanssa markkinoille? Ja myydä ne eniten tarjoaville. Niin muistaakseni ainakin meillä meneteltiin ns. roskaluottojen osalta 1990-luvulla. Tosin kilpailutuksesta korkeimman hinnan saamiseksi, ei muistiini ole merkkiä jäänyt. Markkinamekanismia parempaa hinnanmäärääjäähän ei ole?

Muutenhan tässä käy vielä niin, että markkinoiden tappiot sosialisoidaan ja voitot kapitalisoidaan. Annetaan näkymättömän käden vielä korjata aiemmat liikkeensä. Pysytään siis vielä ainakin hetki Lezzais-Fairyssä, Vai mikä se nyt oli. Ainakin, että edes tämä yksi täysi ”suhdannekierto” saadaan päätökseen. Mietitään sen jälkeen miten markkinamekanismia voitaisi jalostaa.

PS.

Kun pörssinousu mahdollistaa massiivisen omaisuuksien uusjaon, sen tekee myös laskukausi. Voimmeko olla varmoja, että häviäjänä ei aina ole se sama porukka?