Kirous vai siunaus

Aivan samalla kuin kriisi voi olla sekä uhka että mahdollisuus, sitä on myös esimerkiksi Facebook.

Oletko koskaan uhrannut ajatustakaan sille mikä on lapsesi oikea maailma? Kuka hän on? Missä hän liikkuu? Keitä ovat hänen kaverinsa? Oikeesti? Keitä hän tapaa? Mitä hän arvostaa; oikeesti? Miten hän toimii? Siis vertaistensa kanssa.

Satuin eilen, sattuneesta syystä ja pitkästä aikaa, taas kompastumaan Facebook:iin. Liittymiseni oli oikeastaan Janne Saarikon ja Helge Keitelin syytä. Hehän aikoinaan usuttivat rakentamaan oman profiilin. :-) Mutta ihan mielenkiintoisia, uusia ja yllättäviäkin piirteitä olin löytävinäni.

Ensimmäinen oli, että kyseessä on lyömätön lastenvahti jos sitä haluat. Toiseksi opit tuntemaan, oikeesti, keitä lapsesi ”kaverit” ovat. Ja kuinka monta heitä oikein on. Ja halutessasi kaikki heidän kavereittensa nettiin julkaisemat salatuimmat yksityiskohtansakin.

Siinä välineen eräs akilleen kantapääkin on. FB on avoin kaikille. Ja erityisesti kaikille kaveriksi hyväksytyille. Ilmeisesti tästä ikuisuuteen. Mitä sinne kerran laittaa, ei sieltä ilmeisesti koskaan myöskään poistu. Ja haluaako lapsesi todella 20 vuoden kuluttua, että olet itsestäsi tai kavereistasi tai entisistä kavereistasi ja itsestäsi tai......

Minä ainakin löysin paljon uusia piirteitä omista lapsistani. Kummilapsista. Tutuista. Toisaalta, vain yksi lapsistani on enää lapsi, eikä hän ole FBssä. Ainakaan vielä. Mutta onhan siellä lapsenlapset. Täydellisen tiedonsaannin edellytys on kuitenkin lupa. Lupa lapseltasi, että hän hyväksyy sinut kaveriksensa. Luulisitko saavasi?

Aloittaminen on helppoa. Rekisteröidyt itse, eli avaat oman profiilin. Mitä siellä itsestäsi paljastat on sinun päätettävissäsi. Ja sitten..... eikun hakemaan. Nimellä tai nimimerkillä.

Ja sitten ne vielä väittää, että etteikö netistä olisi ”hyötyä” lastenkasvatuksessa. Valvonnan pitkä käsi kasvaa.

Big Daddy Is Watching!