Ehdotus EKPlle:
Päätös 1.000 miljardin euron setelirahoituksen aloittamisesta ennen aprillia.
Viime viikkoina Euroopan ja maailmankin ilmatila on ollut täynnä, suuntaan jos toiseenkin matkustavia politiikan johtohahmoja. Kriisi aiheuttaa kokoontumisia. Mielellään näkisi, että asiat etenisivät ja että vähitellen alettaisi tehdä ratkaisuja tämän maailmanlaman hoitamiseksi. Mutta mitä siellä oikeasti tehdään? Tehdäänkö siellä mitään hyödyllistä? Muutakin kuin järjestäydytään yhteiseen valokuvaan?
Seuraava tapaaminen on 2.4. Englannissa. Ja varmasti kaikki mielellään tapaavat USAn ensimmäisen värillisen presidentin. Saavatko Vanhanen, Katainen ja Stubb muita tuomisia?
Jenkit haluavat saada EUn ja muun maailman sitoutuvan nykyistä huomattavasti suurempaan elvyttämiseen. EU ei ole enempään elvyttämiseen valmis ja, Englantia ehkä lukuunottamatta, sitä ei välttämättä edes nähdä oikeana tapana ratkaista USAasta lähtenyttä maailmantalouden romahdusta. Englannilla varmaan olisi halua, mutta pelimerkit lienee jo pitkälti kulutettu. Yhteistä EU-linjaa ei ole näköpiirissä, mitä todistaa viime viikonlopun jahkailu 5 miljardista.
Protektionismin peikko, jota aina esille tullessa niin voimakkaasti yritetään poistaa asialistalta, nostaa päätään aina vain uudestaan. Ja paineet kasvavat. Varsin kovaa protektionismia ilmentää myös FEDin eilinen päätös setelirahoitusinjektiosta. 1.000 miljardia uutta taalaa markkinoille. Kiinan mahdollisuudet heikentää vaihtosuhdetta ovat jo menneet ja sielläkin paineet päinvastaiseen toimintaan kasvavat. Siitähän sitä vielä luodaan globaali hyperinflaatio.
Mutta varmasti näinä päivinä yritetään kabineteissa löytää yhteistä säveltä. Syytä onkin. Mutta ennuste ei hyvältä näytä. Olisiko vain niin, että Ensimmäinen maailma on ensimmäisen kerran tilanteessa, jossa ainoa tie ulos globaalista kriisistä on hyväksyä kriisi Ensimmäisessä maailmassa? Ja sen markkinoiminen voittona taas on varmasti mahdotonta. Vain Suomessa kansalaiset ovat valmiita nielemään torjuntavoitot.
Myös Englannissa tilaisuutta ja erityisesti sen aikaansaannoksia seuraa koko joukko maailman johtavia journalisteja sekä talouden ja politiikan analyytikoita. Tähän mennessä ensimmäisestäkään vastaavasta kokouksesta ei ole jäänyt heille käteen mitään. Meille muille vielä vähemmän. Eikö se vain lisää kansalaisten varmuutta siitä, että johtajilla ei ole homma hanskassa. Että he eivät voi saada mitään uutta sopimusta aikaan?
Kannattaako omaa kyvyttömyyttään toistuvasti vielä mainostaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti