tiistai 3. maaliskuuta 2009

Meidän 15 miljardin puoluetuki

15 miljadia puoluetukeen v. 2009

Meillä ei ole lääkäripulaa. Meillä ei ole vielä rahapulaa. Mutta kun pörssiä seurailee, kohta on. Ja meillä on huutava pula vastuullisista kansan edustajista.

Granpa Igor kommentoi juttuani Keisarin vaatteista lähettämällä linkin A-talkista 26. helmikuuta. Aiheena Suomen lääkäripula. Yritin juuri silloin, eilisen MOT:n innoittamana, selvittää puolueiden suojatyöpaikoiksi ja lähinnä aluepoliittisilla kriteereillä (!) rakentamiensa ja nykyisin pyörittämiensä ns. kylpylöitten määrää.

MOTn ohjelmasta jäi kuva, että verorahojamme heitetään poliitikkojen keksimin aluepoliittisin kriteerein, omalle porukalle rakentamiensa suojatyöpaikkojen pyörittämiseen. Ja on jaettu jo vuosia. Jopa kymmeniä vuosia. Irvokkuutta lisäsi ohjelmassa lainaus, ilmeisesti Kankaanpään kuntoutuskeskuksen historiikistä, jossa puututtiin huoleen ”puolueille allokoitujen rahojen” käyttämättä jättämisestä. Siis siihen ettei Kepu vielä ollut ottanut rahoja käyttöönsä, vaikka demarit ja RKP jo omiallaan rakentelivat.

Ehkä rumin mielikuva syntyi tilanteesta jossa, Jyrki Kataisen kotipaikan, Siilinjärven Kunnonpaikan johtajaksi otetaan pois siirtyneen (eläkkeelle?) äidin tilalle tytär. Kummankin sukunimenä Huuhtanen. Mies ja isä on muistaakseni entinen Kepun kansanedustaja, sos.- ja terveysministeri ja joka tapauksessa Kelan, eli suurimman rahoittajan, pääjohtaja.

Antaakaa anteeksi pahat ajatukseni, mutta jos tässä ei ole kysymys nepotismista.... Mielleyhtymä on samansuuntainen, joka aikoinaan syntyi kun kansanedustajat jättivät ilmoittamatta Kehittyvien Maakuntien Suomelta saamansa vaalituen. Kysymyshän oli lahjomiksi miellettyjen rahojen lainvastaisesta pimittämisestä ja valehtelusta.

Ei muuten nopeasti selvinnyt puoluesidonnaisten kylpylöitten määrä. Siuntio, Kunnonpaikka ja Kankaanpään kuntoutuskeskus paljastuivat helposti. Mutta kyllähän puolueet osaavat suojatyöpaikkansa piilottaa.

Erilaisilta sivuilta kerättynä Suomessa on kylpylöitä yli sata. Heitän päästäni, että niin sanotusti ”puolueita lähellä olevia” on vähintään 10. Kaikki ovat nämä vuodet pyörineet valtion varoilla. Joko Kelasta tai RAY:stä ja mahdollisesti enintään 20% muualta. Tuo loppu todennäköisesti EU:lta, lähialueen kunnilta, muilta julkisilta työnantajilta tai esimerkiksi hoitolaitoksen aatesuuntaa lähellä olevien sosiaalisten, valtiorahoitettujen järjestöjen maksuista.

Jokainen laskekoon tykönään kuinka paljon maksamiamme yhteiskunnan rahoja esimerkiksi Kela, Raha-automaattiyhdistys, Veikkaus, Suomen Hippos jne. panee poliitikkojensa hyvinvointiin? Eduskunnasta itsestään nyt puhumattakaan. Kaikissa johtopaikoilla istuvat ja päätöksiä tekevät puoluepoliittisin kriteerein valitut puolue-eliittimme jäsenet.

Tuosta GranpaIgorin lähettämästä A-talkista. On mielenkiintoista, millä tavalla kuntapoliitikkojen vastuuttomuus aikaansaa ideologisen vastakkaisasettelun julkisen ja yksityisen palvelun osalta. Pannaan henkilöt, jotka eivät millään tavalla ole vastuussa, tappelemaan keskenään. Sipoon terveyskeskuksen johtaja summasi hyvin mistä on kysymys. Julkinen terveydenhoito on toteutettavissa kuntien toimesta halvemmalla kuin saman toteuttaminen yksityisten toimijoiden toimesta. Ja tämä taistelu tulee senkun kiihtymään, kun pörssit jatkavat sukeltamistaan.

Eli ongelmamme Suomessa on luokattoman huono poliittinen johto ja päätöksentekojärjestelmä.


PS. 

Ennen kuin muuta todistetaan, otsikkoni on suuruusluokaltaan oikea.

Ei kommentteja: