lauantai 21. maaliskuuta 2009

Maan Tapa



Media uutisoi ministeri Sirkka-Liisa Anttilan lukitsevan laadituttamansa selvityksen ministeriön kassakaappiin viime viikolla. Selvitys koski sitä millä tavalla toteutuneet hinnannousut ovat jakautuneet tuottajan, teollisuuden, kaupan ja kuluttajan kesken. Eli millä tavalla kolme ensimmäistä ovat potin jakaneet.

Kun kyseessä on kolmen ämmän ministeriö, sinne se sitten jäisikin. Päivän kestänyt keskustelu lopahti Anttilan vakuutteluihin eduskunnassa, ettei hän ole sellaista selvitystä edes laadituttanut. Jos haluat silloin kirjoittamaani artikkeliin tutustua, ole hyvä: S-ryhmä, Raisio, Atria ja viljelijä veivät ruoan hinnannousun?

Tänään YLE uutisoi ruoan kuluttajahinnan nousseen lähes viidenneksen vuoden 2005 lähtien. Viime vuoden lopulla vuosinousu oli 10 %. Hurraa! Hurraa! Hurraa! Taas saatiin Euroopan mestaruus. Porilaisten marssi soimaan.

Saman uutisen mukaan erityisesti kaupan neuvotteluasema hinnanmäärityksessä on entisestään korostunut. Uutisessa viitataan S-ryhmän ja K-ryhmän monopolistiseen roolin maamme päivittäistavarakaupassa. Ja kun S-ryhmä on - valtateitten risteysten taukopaikka - eli ABC- ketjunsa myötä kasvattanut markkinaosuuttaan mm. lähes 24/7 päivittäistavarakaupalla, katse kääntyy luonnostaan siihen suuntaan.

Jos Anttila ei ole selvitystä teettänyt, olisi korkea aika. Jos hän on sen piilottanut, olisi korkea aika esittää tulokset. Muuten on vaara, että julkisuudessa aletaan herkutella kepulaisten strategisen otteen siirtyvän asteittain maataloustuottajien etujärjestöstä päivittäistavarakaupan etujärjestöksi.

PS.

Ainakin täällä Heinolassa keskustan ulkopuolelle kaavoitetussa Vuohkalliossa, paikallisessa ABC-paratiisissa hyvässä seurassa ovat Kehittyvien Maakuntien hyvät kumppanit Kakkosen Robin Hood ja Suomi Soffa. Maskun siirtyminen viivästynee globaalin talouskehityksen vuoksi?

Ei kommentteja: