En oikein tiedä, pitäisikö olla huolissani siitä, että nobelisti Paul Krugman New York Timesissä ilmaisee huolensa Euroopan poliittisesta johtajuudesta ja poliittis-taloudellisesta rakenteesta.
Artikkelinsa hän ainakin otsikoi napakasti: A Continent Adrift.
Eikä hänen perustelunsa lähde jenkkien tavanomaisesta taivastelusta eurooppalaisten yhteiskuntien liian raskaasta julkisesta säätelystä, kuluista ja sosiaalisista turvaverkoista.
Onpa nykyisen maailmantalouden ja finanssien kriisin syy missä tai kenessä tahansa Krugman arvelee, että se iskee Eurooppaan suuremmalla voimalla kuin USAan. Ja syykin on ilmeinen. Kuten G 20 kokous viime viikonlopulta todisti, meillä politiikan sekä talous- ja finanssipolitiikan rakenteet, oikeastaan rakenteitten keskeneräisyys on aktiivisen korjaavan tai sopeutuvan toiminnan suurin este. Yhteisen sävelen löytäminen ei todella ole helppoa, kun kaiken kattavana on myös koko maanosan ja ilmeisesti lähes kaikkien sen valtioiden johtajuuden puute.
Suosittelen linkkiin tutustumista kaikille. Erityisesti niille, jotka peräänkuuluttavat positiivista ajattelua, optimismia ja yrittävät valaa uskoa siihen, että pahin on jo takana.
PS.
Kun huolesta ei ole juurikaan iloa, päätin olla pohteissani, en huolissani. Mitä tehtäs?
Eagles fly singly
tiistai 17. maaliskuuta 2009
Eurooppa tuuliajolla
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Ollaan kaikki pohteissamme (onko tässä uusi hieno uudissana?)
Paul Krugman kuuluu siihen "ajattelijoiden" joukkoon joiden ajatuksia on tullut seurattua vuosien
varrella. Toisille hän on totuuden torvi, toisille ilonpilaaja. Minulle hän on ollut
taloustieteiden popularisoija, henkilö joka on puhut asioista niin, että ne ymmärtää ilman
talousmatematiikan tohtorin tutkintoa. Viiltävää analyysiä.
EU:lla on alusta asti ollut tuo "kansallisuusongelma" ja nyt sitten nähdään miten yhtenäinen tämä
Eurooppa on. Ja se joka sen on kieltänyt on kyllä laittanut pään pensaaseen.
Tähän saakka EU:n on näyttänyt meille suomalaisille hallinto-alamaisille hyvän puolensa. Euribor on taannut matalan korkotason ja ollut yksi talouden ajureista. Jopa niin hyvä, että on saatettu ottaa ahneuksissa hölmöjä riskejä. Kansallisen edun nimissä ei kotimainen keskuspankki pysty tai saa, riippuen näkökulmasta, enää hinaamaan ohjauskorkoa suuntaa tai toiseen.
Itsekin olen laskenut sen varaan, että korkotaso ei voi koskaan nousta sellaiseksi kuin mitä se oli 90-luvun alussa kun Suomessa olimme samankaltaisessa tilanteessa kuin Islanti nyt. Talouden hulabaloo-päivät päättyi kokolailla kauheaan krapulaan. Autolainassakin oli vaatimaton 20 % korko. ;-) Nyt hymyilyttää, silloin ei pahemmin naurattanut.Nyt sitten luotetaan siihen, että Euroopassa ei voi tapahtua mitään sellaista, joka nostaisi korkotason järjettömälle(lue enselviä enää lainoistani...), eihän?
En tiedä puuttuuko Euroopasta johtajuutta vai onko sitä liikaa... Tilanne on vain monelle Europpan johtajalle uusi (niinkuin kaikille muillekin. ;-) ) Tilanteen analysointi vienee pikkusen enemmän aikaa kun elvytysinstrumentit ei olekaan enää oman maan sisäisiä vaan pitää ottaa huomioon, enemmän tai vähemmän, myös muut jäsenmaat. Täytyy selvittää mihin sitä on tullut sitouduttua kun EU:n on liitytty.
Ei siis olla huolissamme, ollaan pohteissamme.
maavaanjaairee
Sana pohde ei todellakaan ole uudissana. Kehitetty ja "oikeakielisyys" tarkistettu jo 1970-luvun alussa. Kuten ilmeistä, kaikki huolet ovat pohteita, mutta pohteita saattavat olla mitkä tahansa tilanteet, jotka vaativat huomiota tai tekemistä tässä ja nyt.
Korko nousi, valuutta virtasi maasta, devalvoitiin, virtasi uudelleen ja laskettiin markka kellumaan. Enää sitä metsäteollisuussykliä ei ole. Kuten joudumme havaitsemaan. Ja hyvä niin.
Tuo poliittisen koneiston ja finanssikoneiston kehittymisen epätasapaino saattaa muodostaa vielä ison tosi ison pohteen. Toivottavasti ei liian isoa.
"Täytyy selvittää mihin sitä on tullut sitouduttua kun EU:n on liitytty." Et taatusti ole ainoa, jota asia alkaa pohdituttaa. Valitettavasti nekin joiden ehkä pitäisi, eivät ilmeisesti ole käytettävissään olevan keinovalikoiman rajallisuutta vielä hahmottaneet.
Pohde olisi ollut hieno uudissana ja siksi innostuin siitä. Vanhana sanakin se on hieno, on vain kiertänyt minut. Olen mieluummin pohteissani kuin huolissani. Pohteissaan olemisessa on jotenkin tekemisen meininki, siis enemmän kuin huolissaan olemiseen verrattuna jossa ei ole kuin huoli.
Lähetä kommentti