Luulo luulosta on harhaluulo

Tässä taitaa olla koko finanssijärjestelmämme perusongelma? Viimeistään siinä vaiheessa kun rahan määrä perustuu yksinomaan velkaan, nousee pelaamisen mahdollisuus keskeisimmäksi ”kasvun” instrumentiksi. Pelataan odotusarvoilla, sillä uskaltaako vielä ottaa lisää, pystyykö maksamaan, kuinka paljon on valmis maksamaan siitä, että saa velkaa, onnistuuko keräämään rahaa – siis yhteiskuntien velkakirjoja - enemmän kuin kilpakumppanit…

Tästä pelistä kärsivät kaikki muut paitsi pelurit, 99,9 % meistä ihmisistä. Kun substanssilla ei ole merkitystä, ainoaan sen rahallisella arvolla, voidaan yhtä hyvin kaupata valuuttoja, futuureja, kultaa, öljyä, vehnää, vettä tai ihmisiä. Ennen moista kutsuttiin keinotteluksi, havitteluksi, spekuloimiseksi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Ellet spekuloi olet luuseri. Siihenhän tämä nykyjärjestelmä on meidät jo johtanut. Vain käytettävissäsi olevat yhteiskuntien haltiavelkakirjat määrittävät sosiaalisen arvosi. Jos sille tielle olet lähtenyt, ei paluuta ole. Sinun on pakko pelata, pakko voittaa. Jos et voita, häviät. Ja tässäkin kasinossa lopullisena voittajana on aina pankki. Ja vain pankki.

Ihmiskauppaa ei enää toteuteta ahtailla orjalaivoilla valtamerien yli, vaan orjat pannaan itse hakemaan palkkansa, siis ruokansa, korkean palkkatason, siis kuvitellun maksukyvyn maista. Suuren palkan nappaa kuitenkin nykyajan orjapiiskuri, välittäjä. Työn tekijälle annetaan enimmillään nippa-nappa riittävästi henkensä pitimeksi. Ja kuten edistyksellisimmissä keskitysleireissä aikoinaan, munivaa kanaa ei uunin panna. Vielä. Munattomat heti.

Tätäkö onnelaa me tavoittelemme? Tätäkö kohti ihmiskunta on halunnut kehittyä?

Me voimme valita.