Kansalaiset kääntyvät toisiaan vastaan

Lähes näin raflaavasti otsikoi verkkomedia Uusi Suomi Euroopan tylystä tilanteesta ja liittää artikkeliinsa Saksan liittokanslerin Angela Merkelin kuvan. Itse uutinen perustuu Oxfordin yliopiston professorin Timothy Garton Ashin Guardianissa julkaistuun loistavan nasevaan ja osuvaan analyysiin Sen mukaan kansalaisten tunnelmat Euroopan demokratioissa ovat hyvin huonolla tolalla.

”Garton Ashin mielestä pelko voi pelastaa euron, muttei välttämättä Eurooppaa.

Eurooppalaisten tyytymättömyys näkyy sanomalehdissä, televisiossa, mielipidemittauksissa, poliittisissa väittelyissä ja mielenosoituksissa. Kansakuntien välillä on valtavaa suuttumusta – kreikkalaiset vastaan saksalaiset ja saksalaiset vastaan kreikkalaiset; pohjoiseurooppalaiset vastaan eteläeurooppalaiset; britit vastaan melkein kaikki muut; melkein kaikki muut vastaan britit. Eurooppalainen projekti kärsii yleisestä luottamuskriisistä.

Kaunan ja suuttumuksen tunteet vain moninkertaistuvat, jos euroalue ei palaa kasvu-uralle, Garton Ash ennustaa. Ja vaikka talouskasvua tulisikin, katkeruus jää, hän arvioi.

- Yhä useampi tulee kysymään, mitä varten Eurooppa on olemassa, hän kirjoittaa.

Garton Ashin mielestä euron pelastaminen ei korvaa laajempaa poliittista projektia, ja Euroopan politiikassa tarvitaankin nyt pelon sijaan toivoa.”

Enpä voi olla hänen kanssaan eri mieltä. Suorastaan loistavan naseva tiivistelmä maanosamme tilanteesta. Euroopalta, siis Euroopan kaikkien valtioiden kansalaisilta puuttuu toivo.

Ehkä muutama lisähuomio on paikallaan. Ash melkeinpä herkuttelee kansojen välillä vallitsevalla valtavalla suuttumuksella. Hän ei kiinnitä huomiota valtioiden sisällä vallitsevaan erilaisten kansanryhmien väliseen ja kasvavaan vastakkainasetteluun ja suuttumukseen.

Kaupunkilaiset vs. maalaiset, pohjoinen ja itä vs. etelä ja lounas, EU-vastaiset vs. EU-myönteiset, eliitti vs. tavikset, rikkaat ja suurituloiset vs. köyhät ja keskituloiset, konservatiivit vs. vapauden juovuttamat… vain muutamia suomalaisia esimerkkejä mainitakseni. Ja sen perusteella mitä muualta EUsta ja sen lähialueilta tietoja kantautuu, asiat ovat samanlaisessa tilanteessa muuallakin.

Tulee mieleen jo muutaman vuoden ja useampaan otteeseen esillä pitämäni hokema; Huonosti toimiva talous on huonosti toimivan demokratian syy.  (Ja aina juuri näin päin.) Juuri tästä tässä on viimekädessä kysymys. Kun kansalaisten demokratia ei toimi mahdollisuuksiensa mukaisesti ei markkinatalouskaan voi toimia edellytystensä mukaisesti. Ja kumpikaan ei toimi koska johtajuus on hukassa. Niin EUssa kuin Suomessa ja aivan ilmeisesti useissa muissakin Euroopan ja sen lähialueiden valtioissa.

Ja miksi johtajuus on hukassa? Onhan meillä johtajia pilvin pimein?

Demokratian kannalta yhteiskunnan johtajuus on se keskeisempi. Suomen(kin) poliittinen ja virkamiesjohto koostuu poliitikoista. Joko aiemmista tai nykyisistä. Yhtään ainoaa merkittävää virkamiesjohtajan nimitystä ei ole enää aikoihin tehty ilman poliittista oikeaoppisuutta, ilman sopivaa jäsenkirjaa. Sen paremmin valtion- kuin kuntahallinnossa, ja tuskin oikeuslaitoksessakaan?

Sopivuus on tullut määrääväksi, osaamisen ja kyvykkyyden tilalle. Miksi näin?

Joukossa tyhmyys tiivistyy. Vaikka demokratia on osoittautunut vähiten huonoksi yhteiskunnan hallintomalliksi, kärsii parlamentaarinen demokratia vielä lastentaudeista. Ja, kun ottaa huomioon, että se Euroopassa on oikeastaan vasta vajaa 100-vuotias, niin eihän tuo mikään ihme liene?

Kun valta ja vastuu eivät kohtaa, ei johtajuuskaan kauan ole uskottavaa. Meillä ja ilmeisesti muuallakin parlamentarismin vääristymä tekee mm. kansan edustajikseen valitsemat ja virkamiehetkin ensisijaisesti vastuullisiksi puolueille. Sille puolueelle, jonka ehdokkaana on tullut joko luottamusmieheksi tai virkamieheksi valittua. Kun kansalaiset valitsevat mielestään osaavimpia ja kyvykkäimpiä, valitsevat puolueet aina sopivimpia. Siksi kansakunnilta, myös meiltä puuttuu uskottava, vastuullinen johto. Eikä parannusta ole edes luvassa, koska kaikki päätäntäoikeus on siirtynyt puolueille.

Ashin analyysiä käsittelevän artikkelin otsikko on osuva : Fear may well save the euro. Now for the politics of hope We must recognise that stability of the eurozone is no substitute for the larger project it was designed to usher in

“If we are witnessing the euro being saved, this is a triumph of fear, not of hope. Other great moments of the European project – the introduction of the single market, 1989, successive enlargements, the launch of the euro itself – were driven by hope. Here, it is fear that has led Germany and others to do the minimum necessary: fear that the costs of collapse would be higher than the unpalatable, resented alternative of "bailing out" the countries in trouble.”

Ilman uskottavaa johtajuutta ei ole toivoa. Johtajalla on valtaa ja johtajuuden puute on valtatyhjiö. Ja tyhjiöillä on taipumus täyttyä. Jos sitä ei nopeasti löydetä demokratian puitteista, se löydetään sen ulkopuolelta. Jälleen kerran.