Kulttuurien romahtamisen yleinen resepti professori Jared Diamondin mukaan:
Kun yhteiskunnallisia päätöksiä tekevän eliitin lyhyen aikavälin etujen ja yhteiskuntakokonaisuuden pitkän aikavälin etujen välillä vallitsee ristiriita. Varsinkin silloin, kun eliitti itse pystyy suojautumaan päätöksiensä seurauksista.
Onko nyt meidän, siis Pohjois-Atlantisen kulttuuriyhteisön vuoro?
Kysymys tuli mieleeni eilen, kun Saksa "myi" markkinoille velkapapereitaan negatiivisella korolla. Olenkin jo muutaman vuoden odottanut tätä finanssijärjestelmämme perverssiä merkkipaalua. Yleensä rahaa luovuttava vaatii vastineeksi korkoa. Nyt hän on valmis maksamaan siitä, että juuri tämä taho - nyt siis Saksa - on valmis lainaamaan rahaa juuri häneltä. Hän siis hyväksyy alun alkaen, että tulee saamaan takaisin lainaamaansa vähemmän. Maistuis varmaan sullekin? Ei luontevasti sovi siihen kuvaan jonka olen rahan olemuksesta itselleni luonut.
Pikkujuttu tämä varmaan asiaatuntevan analyytikon mielestä on. Mutta yhdistettynä kaikkeen siihen muuhun mitä toisaalta viime aikoina on markkinoilla ja maailmassa muutenkin tapahtunut ja toisaalta kaikkeen siihen mikä päättävissä elimissä on jäänyt tapahtumatta, en oikein jaksa ylläpitää luontaista optimismiani.
Jään siis vain ihmetellen odottamaan mistä ja millä romahdus alkaa? Eroaako Kreikka EMUsta vai Britannia EUsta? Hyökkäävätkö jenkit Iraniin vai Libyan ystävät Syyriaan? Ostavatko kiinalaiset Portugalin vai Italian? Siirrymmekö ensin markkaan vaiko suoraan oravannahkoihin? Muutammeko Marsiin vai tuleeko meistä osa uutta uljasta Karjalan oblastia? Valmistuuko Olkiluoto III oikeasti koskaan? Kuka sen maksaa? Aletaanko siinä lopulta polttamaan pellettejä vaiko energiapuuta?
PS.
Viimeiset 500 vuotta me "eurooppalaiset/Pohjois-Atlantilaiset" olemme hallinneet maailmaa aseilla, bakteereilla ja teräksellä. Mistä löydämme ylivoimaisen kilpailuedun tälle vuosi vuosituhannelle? Sen puolikkaalle? Tai edes sen puolikkaalle?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti