perjantai 28. tammikuuta 2011

Omassa asiassa aktiivinen? Vai kaikkien?


K-kauppiasliiton toimitusjohtaja Matti Mettälä esitti mielenkiintoisen mielipiteen ainoassa valtakunnallisessa eilen.  Keskustelu poliitikkojen roolista osuuskaupoista hakoteillä ” otsikoidussa artikkelissa hän kiinnitti huomion olennaiseen: Poliittinen organisaatio on poliittinen organisaatio ja yritykset ovat yrityksiä. Hän toteaa, että osuuskauppojen hallinnon miehitys poliitikoilla ”on ´systeemivirhe´, joka luo ´demokratian nimissä´ poikkeuksellisen tiiviin yhteyden yhden markkinakilpailussa toimivan yrityksen ja poliittisten päättäjien välille. Tämä asetelma tulee purkaa pysyvästi ja järkevästi.”


Olen hänen kanssaan samaa mieltä. Mutta eipä tuo todellakaan ole ainoa ´systeemivirhe´, joka tulisi purkaa. Nopeasti tulee mielestäni muitakin suomalaisia systeemivirheitä, jotka tulee purkaa pysyvästi ja järkevästi.


Puolueita edustavat kansanedustajat päättävät itse puoluetuesta, joiden varassa heitä edustavat puolueet osin elävät.


Puolueita edustavat poliitikot miehittävät mitä erilaisempien oppilaitosten hallinnon tilanteessa, jossa oppilaitokset kilpailevat markkinoilla opiskelijoista, ja esimerkiksi  räätälöidystä yrityskoulutuksesta, työvoimahallinnon kursseista tai vaikkapa tarjottavasta Tyky - koulutuksesta  puolueiden hallinnassa olevissa  kylpylöissä.


Puolueita edustavat poliitikot istuvat päättämässä RAYssä, Veikkauksessa, Hippoksessa, ARAssa ja ties missä jakamassa julkista rahoitusta samojen puolueiden hallinnoimille yleishyödyllisille yhdistyksille, säätiöille ja näiden hankkeille miljoonia, kymmeniä miljoonia, satoja  vai peräti miljardeja vuodessa.  Ja, kuten Nuorisosäätiön vaalitukipaljastusten yhteydessä totesimme, saman puolueen edustajat kattoivat koko ketjun myöntäjästä käyttäjään.


Puolueita edustavat poliitikot edustavat esimerkiksi julkisen sektorin työ- ja palkkaehtojen neuvottelupöydässä sekä työnantajia että työntekijöitä. Näin ainakin kunnallisella alalla. Millään muulla tavalla ei käsittääkseni ole selitettävissä, miten kuntien yhdistymistapausten yhteydessä työttömäksi jääville on mahdollistettu  ”tosikreikkalainen”  5 vuoden irtisanomissuoja.


Ja aivan oman lukunsa muodostavat ministeriöiden, erityisesti TEMin pienen suuren miehen MMMn  suuren suuren naisen ja STMn ties keiden kepuleiden rakentamat tukiautomaatit lähinnä Kepulandiassa toimiville ja puolueen hyväksynnästä nauttiville yhteisöille. Valtion tuet ovat mahdollistaneet jo sen, että puolueita edustavien Arkadianmäen napinpainajien  lainsäädäntötyön johtoajatuksena on puolueen etu. Ei kansalaisten tai maan etu.


Joten puolueet, tässä esimerkissä erityisesti yksi puolue ja niiden edustajat ovat maan suurin markkinahäirikkö ja suurin yksittäinen tukirahojen intresenttien ryhmittymä.  Aivan samaa mitä Mettälä edellyttää purettavaksi kaupan sektorilla, tulisi vielä suuremmalla syyllä purkaa poliittisessa järjestelmässämme.  Tässä leikissä pakko-ruotsi tai maahanmuutto, puhumattakaan jonkun yksittäisen poliitikon lautakasa tai kaikkien ostoeduista tai vaalituista, ovat nappikauppaakin pienempi ongelma.


Tästä kaikesta koostuu 15 miljardin euron puoluetukemme.


 

8 kommenttia:

Tobe kirjoitti...

Niin sivaltaa hakki ja minä taidan taa kerran kehaista.Vaikka Sinulta tulee tekstiä kuin separaattorista kermaa otan yhden kauhukuvan mistä puhutaan liian vähän.Vain yksityiskohta, mutta kuvaava. Kaikki nyt maakuntiin hajasijoitetut valtion toiminnot?
Onko niistä selkeää kuvaa? Kuinka monessa tapauksessa niissä jatkaa tuplamiehitys.Tuplakulut?
Tämä sattui taas mieleeni kun luin Kepun uusista ideoista maakunnittaa vaikkapa Veikkaus.Eikö koko kansantalouden kannalta pitäisi päättää asioista niiden tuoman edullisuuden mukaan. Jos hajasijoitettaan niin olkoon laki virkamiehille sama kuin yksityisillä. Jos ei työ ja muuto "Loimaalle" kiinnosta niin hae uutta työtä. Onko meidän pakko hyväksyä lisäkuluja ainoastaan siksi, että yksi Keskustapuolue on mukana hallituksessa.Ehdotan julkista tuhlurilistaa, jossa kasvokuvin esitellään ne poliitikot joiden toiminta on tuonut maallemme pysyviä lisäkuluja.Silla listalla taitaa olla neliapilan ylikorostus.

Jätevettä ja - väkeä kirjoitti...

Vaaliteema ?

http://artosatonen.blogit.kauppalehti.fi/blog/21961/jatevesien-puhdistamisvaatimukset-kohtuullistuvat

Kyllä köyhä kansa maksaa tehtailijalle, kauppiaalle ja työllistää suunnittelun ja urakoinnin.

Ja maa sekä luonto pelastuu.

hakki kirjoitti...

OrNot

Maaseutuvirasto eli Maatilahallituksen seuraaja MaVi siirrettiin Seinäjoelle.

Kuulemani mukaan:
'
Seinäjoella ei ole alalle koulutettua työvoimaa, mikä vaikeuttaa rekrytointia ja vaikeuttaa tehtävistä suoriutumista. Osa virkamiehistä pendelöi esimerkiksi Helsingissä olevan etätyön avulla tai sitten junalla Seinäjoelle.

Osalle korkeimmista virkamiehistä nostettiin palkkaa, jotta siirtyisivät. Eivät kaikki siitä huolimatta. Joten nyt sitten junassa käytetty aika on työaikaa. Mihin suuntaan matkustettaessa päivärahat tulevat maksuun?

Jaa vielä pikku yksityiskohta. Piti erikseen rakentaa virastolle rakennus varmaan elvytysrahoilla, vaikka vieressä tai vastapäätä oli vastaava rakennus ainakin puolityhjänä.

Lääkelaitos Fimea siirrettiin Kuopioon

Henkilökunnan kova meteli siirron yhteydessä irtisanomisuhkauksin. Mihin se johti en tiedä. utta en oikein jaksa uskoa, että edes puolet korkean osaamisen omaavista virkamiehistä sinne olisi muuttanut. Googlaamalla löytyi maininta asiantuntijapaosta. Rekrytointi Kuopioon varmasti tuskien taival. Ja kustannukset todennäköisesti nousevat.

Olen ymmärtänyt, että poliisien tietohallinnon siirto olisi tapahtunut kivuitta.

Liikenneviraston, Trafi(?)

Ainakin osia piti siirrellä ties minne. Mutta mitä siirtyi ja siirtykö mitään, en muista.

Tein itse ehdotuksen siirrettävistä blogissani

http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/20397/ovatko-kaikki-muumit-laaksossa

PS.

Olisi ihan hienoa saada näistä hajasijoituksista. Lähtökohtaisesti ne taitavat olla kyllä toinen nimi sanoille irtisanoutumiset ja laadun heikennys.

hakki kirjoitti...

Jätevettä ja - väkeä

En ymmärrä kommenttiasi, mutta varmaan se on merkittävä?

Satosen juttuja en kommentoi ensinkään, koska hän ei kommenttejanikaan ole julkaissut. Poliitikko mikä poliitikko.

Pitkän linjan mies kirjoitti...

Pienistä puroista puoluehyvinvointi kerätään myös osuuskuopalla(savolainen sanonta).
Kyllä tontit ja kunnan laitosten ostot ja investoinnit löytyvät osuuskuopan kirjoista. "Systeemi" pitää siitä huolen. Ostopäässä osuukuoppa kilpailuttaa teollisuuden - paitsi elintarvikkeissa, sillä kotimaisuudesta vastaa poliittinen systeemi. Muu teollisuus kilpailkoon sitten Kiinan tuontia vastaan tai vieköön tehtaansa Kiinaan. Paikallispolitiikot ottavat kymmenyksensä etumatkoina ja prosentteina ostoista.

hakki kirjoitti...

PLM

On kuin suoraan hevosen suusta. ;-)

Halvalla menee sitten mm. kaavat ja rakennustarkastukset putkeen. Rakentamisesta ehkä puhumattakaan?

eerik kirjoitti...

"Ja aivan oman lukunsa muodostavat ministeriöiden, erityisesti TEMin pienen suuren miehen MMMn suuren suuren naisen ja STMn ties keiden kepuleiden rakentamat tukiautomaatit lähinnä Kepulandiassa toimiville ja puolueen hyväksynnästä nauttiville yhteisöille."

Mille yhteisöille? Mitkä tukiautomaatit?

Niin vähän tietoa, niin paljon luuloja. Vaan ei ole luulo tiedon väärti.

Kuinka puoluetuesta, eli valtion budjetin osasta tulisi päättää, jollei samalla tavalla kuin kaikesta muustakin valtion rahanmenosta?

Ketä oppilaitosten hallituksiin pitäisi laittaa, jollei omistajiensa (kuntien) edustajia?

Veikkauksen voittorahat jakaa OKM. Kuka muu ne jakaisi? RAY:n voittorahoista päättä valtioneuvosto. Sen kyllä voisi siirtää STM:lle. Vai minne? Miniseriöiden päätökset ovat sentään julkisia.

Kuntatyöntekijöiden ylisuuri edustus työnantajan roolissa on väärin, siitä olen samaa mieltä.

Mikä on sinun piiloagendasi?

hakki kirjoitti...

eerik

Ei minulla ole piiloagendaa. Uskoisin, että agendani on tässä käsitellyiltä osin varsin julkinen, jopa selvä.

Noin yleisesti ottaen, olen tämän asian osalta haluton katsomaan yksityiskohtia. Kokonaisuus on niin pervessi, ettei sitä voi järkevästi tarkastella osiensa kautta. Mutta yritän.

Puoluetuen osalta. Julkinen puoluetuki pitäisi lakkauttaa.
http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/9982/tulosvastuuta-demokratiaan-ehdotus-perustuslain-muuttamiseksi

Oppilaitosten osalta
Jospa ensin karsittaisi pitkälti aluepoliittisin perustein luotu oppilaitosverkosto, erityisesti amk, muut korkeakoulut ja yliopistot osalta sellaiseksi, että se vastaisi maan kantokykyä ja osaamistarpeita. Palataan sen jälkeen kuntien edustukseen.

Kansanterveydestä, kulttuurista ja hevosjalostuksesta.
Muun muassa Veikkauksen, Rayn, Hippoksen tukipäätökset tehdään tehdään muodollisesti valtioneuvostossa, OPMssä, tai missä nyt lieneekin. Mutta todellisia päätöksiä, siis päätösehdotuksia tuskin tehdään edes Veikkauksessa, RAYssä tai Hippoksessa.

Ja yllä mainittu on vain pieni osa siitä ylimääräisestä rojusta, jota me veronmaksajat harteillamme kannamme.