Pian keikkaa kepulivaaka

 

 

Nimimerkki Pian keikkaa kepulivaaka kommentoi eilistä bogiani. Paneuduin vastaamaan siihen ehkä tarpeettomankin yksityiskohtaisesti? Mutta kun hänen lisäkseen monet ovat kysyneet ”mitä sitten seuraisi, jos hylätyt äänet saisivat massiivisen äänivyöryn", päätin käyttää tähän tavallista enemmän aikaa. Siitä taas seuraa, että vastaus on mielestäni artikkelin arvoinen. Jääpähän ainakin tarvittaessa linkitettäväksi.

Hänen vertailunsa Saksan 1920 ja 1930 vaaleihin on mielenkiintoinen, joskin on muistettava, että vuoden 2011 vaaleja ei ole vielä pidetty.

En pidä Timo Soinia edes Hitlerinä vuonna 1930, enkä varsinkaan vuonna 1939, mutta selvästikin moni suomalainen tuntuu häntä messiaanaan pitävän. Ja luonnollisesti tietävät tai kuvittelevat Soinista samanlaista "pelastusta" kuin useat saksalaiset jo vuonna 1930. Diktatuuri, siis silloisten kuvitelmien mukaan "valistunut diktatuuri", alkoi aikaisintaan puoli vuotta vuoden 1933 vaalien jälkeen.

"Mitä mielestäsi käy jos hylätyt äänet voittavat? Miten se edistää demokratian paluuta?"

Politiikassa asiat ovat sellaisia miltä ne näyttävät. Jos perinteinen äänestystulos jatkaa kehityssuuntaansa lopputulos voisi 2011 olla jotain:

Äänestäneitä 59 %

Hylättyjä 1 %

Äänestämättä jätti 40 %

Äänioikeutettuja tänä vuonna lienee runsaat 4,3 miljoonaa suomalaista.

Leikitään ajatuksella, jossa kärjistetyt numerot ilmaisevat vain suuntauksen voimaa, siis median ja ns. suuren yleisön tulkintaa, eivät minkäänlaisia vaatimuksia tai edes rajoja, ehkä sittenkin suuruusluokkia.

Äänestäneitä 59 %

Hylättyjä 20 %

Äänestämättä jätti 21 %

Äänioikeutettuja tänä vuonna samat, runsaat 4,3 miljoonaa suomalaista. Valituksi tulisivat luonnollisesti puolueiden asettamat "numeroehdokkaat" voimassa olevien pelisääntöjen mukaan.

Moinen tulos kertoisi kuitenkin vastaansanomattomasti, että hyvin suuri osa kansasta on tyytymätön nykyisten puolueiden kykyyn ja haluun hoitaa kaikkien kansalaisten yleisiä ja yhteisiä asioita. Ei siis vain omien äänestäjiensä kuviteltuja etuja muita äänestäjiä vastaan. Sillä kukin voi luonnollisesti tahollaan analysoida, minkälaista rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta vaatii taatusti hylättävän äänen antaminen maassa, jossa edes vanhempien puoluetta ei helposti vaihdeta. Jossa monet tuntuvat kuvittelevat taatusti hylättäväksi joutuvan äänen jättämisen jopa olevan laitonta. Ja kynnys vaivautua käyttämään sen ainokaisen äänensä siten, että se varmasti tulee hylätyksi. Samalla tietäen, että vain merkittävä voitto vaikuttaa. Ja päälle vielä uskoen, että äänestämättä jättäminen ja taatusti hylättävän äänen jättäminen olisivat yksi ja sama asia.

Itse uskon, että jo vajaan 10 % (siis vaikkapa 400.000 ääntä) jouduttaisi tulkitsemaan hyvin vahvaksi epäluottamuslauseeksi puolueiden tavalle toimia.

Tuolla äänimäärällä Hylätyt äänet ryhmänä olisivat todennäköisesti ns. kolmen suuren joukossa. Äänestämättä jättäneet kun jo ovat suurin ryhmä, jonka motiiveita voidaan vain arvailla. Siis vain yksi puolue olisi mahdollisesti saanut enemmän ääniä? Kaikki loput ehkä vähemmän? Saattaisi olla jopa niin, että Hylätyt olisi toinen tai kolmas, siis jos sitä tarkastelisi puolueena, yhtenä järjestäytyneenä ryhmänä. Mitä se ei luonnollisestikaan ole. Mutta ei se kansan tahdonilmaisua heikennä. Itse asiassa päin vastoin.

Käsitykseni mukaan ainoa tehtävissä oleva johtopäätös on, että "demokratiamme" tai ainakin "puolueparlamentarismimme" on vakavassa, jopa erittäin vakavassa kriisissä. Jopa kuvaus "kansan vallankumous ilman verta" kuvaisi hylättävien suurta äänisaalista varsin hyvin. Onko siihen tarpeeksi aihetta? Sen näyttänevät vaalit?

Meidän nykyisen politbyrokratiamme valuvirheet ovat mielestäni seuraavat: 

• 
  

  Puolueiden, siis puoluerakenteiden ylivalta kansanedustajiin verrattuna päätöksenteossa.

  
  


• 
  

  Perustuslain 29 § systemaattinen rikkominen.

  
  


• 
  

  Puolueiden muodostuminen osaksi – intressentiksi - sitä "markkinaa ja toimintaympäristöä", jonka toimintaa sen pitäisi säädellä.

  
  


• 
  

  Puolueiden muuttuminen kannattajiensa etujärjestöksi.

  
  


• 
  

  Puolueiden valtaa kasvattava ja jatkuvasti ruokkima kuvitelma, että ainoastaan parlamentaarinen demokratia on aitoa demokratia.

  
  


• 
  

  Tasavallan presidentin ja puolueiden välisen tasapainon järkyttäminen, poistamalla käytännössä presidentin valtaoikeudet.

  
  


• 
  

  Ja nyt viimeksi, puoluevallan sementointi Tarasti/Braxin puoluerahoituslainsäädännöllä ja vallan poistaminen äänestäjiltä. 

  
  

Nämä näin nopeasti, yks kaks kirjattuina.

Kuten havaitset, olen vakuuttunut siitä, että puolueita aina tarvitaan. Ja vaikkei tarvittaisi niitä aina, joskin eri nimikkeillä, muodostuu. Kuten lisäksi havaitset, en ole sitä mieltä, että äänestäisimme eduskuntaan vääriä ihmisiä. Olen hyvin vahvasti sitä mieltä, että vaikka valitsimme eduskuntaan Jeesuksen ja hänen opetuslapsensa ja vielä Pyhän Pietarinkin kaupan päälle, mikään ei muuttuisi nykyisen rakenteen puitteissa. Ja tosiasiassa kuitenkin vain kansanedustajat voivat meillä tuota rakennetta muuttaa.

Olen vakuuttunut siitä, että protestin seurauksena vähintään ajattelevat ja vastuuntuntoiset kansanedustajat alkavat vahvasti, nopeasti ja ennen kaikkea näyttävästi (liittyy edustajien keskeisimpään tavoitteeseen; tulla seuraavallakin kerralla valittua) toimia yllä esittämieni ongelmien poistamiseksi. Ja uskon, että ainakin suurin osa valitsemistamme on juuri heitä, tai sellaiseksi ainakin kehittyisivät oikeaksi muuttuvassa ympäristössä. Lisäksi kaikki em. ongelmista ovat joka tapauksessa vain heidän ratkaistavissa. Ja tämä ”vallankumous” toteutettaisi noudattaen kaikkia Suomen nykyisiä lakeja, täysimääräisesti ja kaikilta osiltaan.

En kuitenkaan usko, että muutos kivuttomasti tapahtuisi. Kukaan kun ei mielellään vallastaan luovu, varsinkin kun siihen liittyy näyttävää sosiaalista asemaa ja toimeentuloa tai varallisuuden kasvattamisen mahdollisuus. Mutta jos me äänestäjät haluamme saada kansalaisten demokratian takaisin, meidän äänestäjien on sen muuttaminen pantava liikkeelle. Se kun ei ole puolueiden, yhdenkään puolueen, eikä erityisesti niiden nykyisen eliitin intressissä.

"Kansan vallankumous ilman verta". Sen vaihtoehtona ovat puoluevalta tai perinteinen vallankumous. Niistä meillä onneksi on vain yksi esimerkki lähihistoriamme Suomessa. Ehkä seuraava olisi siistimpi?

PS.

Kuten mahdollisesti tiedätkin, itse käytän Hylätystä äänestä tuttavallisesti JOKU MUU, jonka myös äänestyslippuun kirjoitan. Mutta ei nimi miestä pahenna. Rakkaalla lapsella kun on monta nimeä.