Ronald Reaganin ja Margaret Thatcherin
ajoista alkaen olemme siirtyneet yhä uusliberalistisempaan globaaliin
finanssimarkkinaan. Tämän kehityksen keskeisinä kiihdyttäjinä ovat olleet
Neuvostoliiton hajoaminen, EUn laajeneminen ja Kiinan nousu taloudelliseksi
supervallaksi. Ja nyt globaalin finanssimarkkinakriisin seurauksena tämä tuhon
tie on toivottavasti käyty loppuun asti. Kondartjeffin
sykli lienee kääntynyt?
Tuhansia miljardeja taaloja tai valtioiden
velkakirjoja on siirretty veronmaksajien velaksi ja globaalien sijoittajien
voitoiksi. Velkaan perustuva finanssimarkkina on jälleen osoittanut
heikkoutensa. Voitot
on yksityistetty ja tappiot kansallistettu. Jälleen kerran.
Historian sinikäyrä on toivottavasti heilahtanut toiseen ääripäähänsä.Ääripäähän, josta voidaan edetä vain yhteen suuntaan?
”Euromaita hallitsevat
keskustaoikeistolaiset hallitukset ovat omineet kriisissä vasemmiston lääkkeet.
Markkinoiden säätelyä lisätään, pörssiveroa tutkitaan ja pankkiirien ylisuuret
bonukset pannaan kuriin.” Näin Marko Junkkari Hesarissa eilen. Ja varmasti
oikeansuuntaisia toimia.
Alalle pitäisi kuitenkin saada
läpinäkyvyyttä (mitä sillä sitten tarkoitettaneenkin), jos edelleen jaksetaan
ja aiotaan jatkossakin uskoa siihen, että pankkisektorin yksityisyys on
kansalaisten etu. (Asia josta en enää itse ole kovinkaan vakuuttunut)
Läpinäkyvyyden lisäksi edellytyksenä pitäisi olla toimivien yksiköiden
lainmukainen paloittelu niin pieniksi, että muutamienkaan konkurssiuhka tai
konkurssi ei voi koko alan perustetta, siis luottamusta alaan, nakertaa.
Silloin yhden konkurssi voi aina toimia myös uusien yrittäjien
kilpailumahdollisuutena.
Mutta millä sitten kilpaillaan? Nyt
kilpailu on ollut ”tuotekehittelyn” varassa. Siis sellaisen tuotekehittelyn,
johon pankkiirien saamat ylisuuret bonukset johtivat pankkiirit. Ottamaan
ylisuuria riskejä. Ja tappiot kuten mainittu, kansallistettiin. Eikä tainnut
olla ensimmäinen kerta finanssimarkkinoiden volatiilissa historiassa? Sen
seurauksena miljoonat menettivät työpaikkansa, länsimaat Atlantin molemmin
puolin ilmeisesti lopullisesti ylivelkaantuivat ja käyvät nyt kohti historian
unohdusta.
Voisiko edes jonkinlainen uusien tuotteiden
lanseerauksen luvanvaraisuus riittää? Vai olisiko sittenkin tehokkaampaa kansallistaa
koko ala?
Ja kuitenkin. Meillä ihmisillä on
laittamaton kyky ymmärtää minimit ja maksimit. Optimeissa meillä on edelleen
ongelmia. Mikä olisi nyt tarpeeksi mutta ei liikaa? Mikä olisi se optimaalinen
taso, jossa sekä yksityisen yrittäjyyden että yhteisöllisen vastuuntunnon
tasapaino saavutettaisi? Se tasapaino, jossa kummankin ääriarvon haitalliset
seuraukset minimoitaisi?
PS.
Huolestuneena on kuitenkin seurattava
Kiinan toimia. Maailman väkirikkaimpana maana se, valtaisalla kauppataseen
ylijäämällä, kulkee ympäri maailmaa sitä valloittaen. Ei välittömästi, vaan tässä
vaiheessa lähinnä pitämässä huolta siitä, että paluu rajoitettuun maailmakauppaan ei
helposti enää ole mahdollista. Se ostaa ääniä ylijäämillään, jotka se on
hankkinut aliarvostamalla valuuttansa arvon. Ja pelaamalla peliä ihan omin
säännöin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti