perjantai 14. tammikuuta 2011

Lobbari äänestäjille! Vieläkö ehdittäisi?

Lobbaajat ovat jo pitkään olleet toimessa seuraavan hallitusohjelman yksityiskohtia säätämässä. "The early bird catches the worm." Mitä aikaisemmin olet liikkeellä ja mitä useampaan suuntaan, sitä suuremmalla varmuudella juuri sinun ajamasi asia ikuistetaan Hallitusohjelmaan isolla Hoolla.


Kuten jo Vanhasen II ja Vanhasen I aikana kävi ilmi, nykyhallituksilla on taipumus toteuttaa kirjaimellisesti mieluiten kaikki se mitä lobbarit ovat onnistuneen Hallitusohjelmaan kirjaamaan. Maailman finanssijärjestelmä saa vaikka tuhoutua, maapallo suistua radaltaan ja III maailmansota tuhota Kiinan, USAn ja puolet Euroopasta, meillä ei mitään muuteta ennen seuraavia vaaleja.


Veronmaksajat, Yrittäjät, AY-liike, EK,... päätyen Kansalliseen itikansuojeluyhdistykseen ovat jo liikkeella. Ja mitä kaikkea  onkaan jo pohjapapereihin saatu kirjatuksi? Vain yksi on ollut  joukosta poissa. Äänestäjä. Tuo kummallinen otus, joka säännöllisin väliajoin herätetään ja patistetaan kirjoittamaan lapulle joku numerosarja. Numerosarja joka on arvottu puolueita edustavia ehdokkaita edustamaan. Satojen tuhansien arvoisilla kampanjoilla yritetään herättää äänestäjässä sekä huonoa omaatuntoa, jos jättää heräämättä että tarve kirjoittaa lippuun juuri se Ainoa Oikea Totuus. Siis numero jonka haltijalla, siis Ainoan Oikean Totuuden opetuslapsella, toiselta nimeltään ylipalkatut kansalliset napinpainajat, on onnen avaimet seuraavien 4 vuoden ajan.


Luonnollisesti äänestäjää osataan kuunnella tarkkaan ja viisaan näköisesti aina vaaleihin asti. Mutta sitä ennen tai sen jälkeen hän on vain häiriötekijä. Hallitusohjelmaan hänen ei anneta missään tapauksessa, eikä millään tavalla  vaikuttaa. Pilaa vielä hyvän kivitaulun, tuo plebeiji. Sitä paitsi, eihän hänellä ole lobbaria.


Mitäs sanotte? Pitäisikö perustaa Tavallisen Tossunkuluttaja-änestäjien Kansallinen Etujärjestö? Vaikkapa ensin Facebookissa? Tai vaikkapa näillä KL.fiin sivuilla. Seuraavassa vaiheessa voisimmekin hakea valtiontukea palkatakesemme maan parhaat lobbarit asiamme puolesta taistelemaan. Saataisi edes yksi konkreettinen, kansalaisia koskeva, arkipäivän asia Hallitusohjelmaan.


 


Tämä kysymys on tarkoitettu vakavasti otettavaksi.


 


 

14 kommenttia:

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Lobbarit ovat onnistuneet tehtävässään.

Sekä oikeiston, vasemmiston että keskustan jälkeenjääneen jengin muodostama ns. toisinajattelijoiden rintama ulisee lakkaamatta kansanedustajien nuorentamisen ja vähentämisen puolesta. Sillä viisiä saataisiin Eduskuntaan vähäinen määrä nykyistä nuorempaa jengiä, eikä kansanedustajilla olisi enää edes samoja valmiuksia panna lobbareille hanttiin kuin nykyisessä kokoonpanossa. Kuitenkin olen joutunut kuuntelemaan tätä lähes taukoamatonta vähä-älyistä ulinaa jo ainakin kaksikymmentä vuotta.

Aina joskus, eli oikeastaan aika usein, tulee mieleen, että josko kansa todellakin pitäisi vaihtaa, jotta edustuksellinen demokratia saataisiin toimimaan kunnolla.

hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Nyt meni kyllä ihmetyksen sormi...jonnekin. Mitä ihmeen hyötyä on kansanedustajien nuorentamisesta tai vähentämisestä? Mitä nuorempia ovat sitä vähemmän kokemusta elämästä heillä on, mitä vähemmän heitä on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä saavat epäkypsät ajatuksensa toteutettua. Sitä huonommin meillä menee.

Onko joku tähän mennessä raportoinut heidän, siis sekä nuorien että vanhojen, panneen lobbareille hanttiin? Eihän moinen negatiivisuus sovi kunnon poliitikolle alkuunkaan.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

hakki

Normiversio tästä jumalaisesta viisaudesta on, että puolittamalla kansanedustajien määrän ja rajoittamalla kausien määrää vaikkapa neljään tai peräti kahteen saisimme paremmin toimivan Eduskunnan. Kukaan ei ole osannut kertoa miksi näin kävisi, mutta tälläkin hetkellä moni uskova spämmää viisauttaan perse hiessä netin keskustelufoorumeille ja uutiskommentteihin.

hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Tätä jumalaista viisautta on kieltämättä ilmassa. Itsekin tunnen ainakin yhden. (Se en ole minä.) Kausien rajoittamisessa saattaisi, ja alleviivaan saattaisi olla ideaa, kun taas määrän vähentämisessä ei ole minkään valtakunnan järkeä. Siis jos parlamentaarinen demokratia tai muukaan demokratia toimisi. Tai sen edes haluttaisi toimivan.

Mutta koska se ei toimi voisi, eduskunnan päätöksenteon siitä ainakaan kärsimättä äänestykset toteuttaa siten, että puolueen puheenjohtajat käyttävät kaikkien valituksi tulleiden ääntä. Yksin. Nykyisin se tarkoittanee, että Kiviniemi ja Katainen käyttäisivät 50 ääntä kumpikin ja muut puheenjohtajat oman porukkansa mukaisesti, hännänhuippuna 1 äänen Ahvenanmaan edustaja.

Itse asiassa ainoa asia, johon tyytymättömät äänestäjät voivat vaikuttaa, on eduskunnan nauttima uskottavuus ja sen arvovalta. Nukkumisesta ei sen poistamisessa ole hyötyä ollenkaan. Mutta mietipä uskottavuus ja arvovalta jota nauttivat puolueita edustavat kansanedustajat yhteensä olisivat saaneet 40% annetuista äänistä kun JOKU MUU saisi 40% mutta nukkuneita olisi vain 20%.

Tobe kirjoitti...

Vihdoinkin.Kiitos sosiaalisen mediamössön.Kiitos.Me olemme vihdoin kaikki lobbareita.Meitä kaikkia kuunnellaan tasapauolisen vähän ja meidän asiaamme ajetaan juuri niin vähän kuin arvomme on.Arvomme on yksi ääni.
Senkin annan sille jonka vaalijulisteessa silmän on puhkottu ja nenän alle piirretty Hitlerin viikset.Tämän lupaan ja sen pidän.Muista siis minua sokea fuhrerin näköinen ehdokas. Muista minua ja lobbauksiani. Niitä on paljon, mutta lupaa edes lukea ne.
Olen puhunut ja kohta ääneni jyrähtää.Kynäni rusahtaa ja ympyrä saa sisällön.Käytän valtaani alle sekunnin ja sitten ehdokkaani olet taas vapaa keräämään omaa kolehtiasi kaikkeen siihen mitä en halua.

hakki kirjoitti...

OrNot

Täh? Mutta myönnän, että se Hitler-viiksinen, jolta silmät on puhkottu jotenkin puhuttelee.

Tobe kirjoitti...

Yritin ottaa Hotakais tyyppisen kirjoitustyylin omakseni.Ajatuksen vaihtovirtaa.

hakki kirjoitti...

OrNot

Älä hyvä mies moista yritä. Liian nopeaa vaihtoa virrassa.

Tobe kirjoitti...

Hotakainen on siinäkin mielessä mielenkiintoinen, että tekstin lisäksi hän tuottaa ajatuksia.
"Ihmisen osa"sisältää mainioita aatoksia.Hän kuvaa miehen toimivan piäkaupungisssa ammatissa" missä pitää kuulla se mitä ei sanota ja ymmärtää se mitä sanotaan"...muistista lainattu, jotenkin noin. Minusta tuntuu, että juuri politiikassa tapahtuu tuo sama. Puhetta tulee kuin sudelta kuraa, mutta yhtään ainoaa ajatusta ei ehditä sanoa, koska pitää jaksaa luetella ne kaikki asiat ja ongelmat ja mainita vielä ne joiden asiat ovat huonosti.Kodit, koulut, eläkeläiset,nuoriso,eri ammatit...ja lopuksi vielä lisätä mitään merkitsemätön loppusana "Kylmää kyytiä!"Pää kenoon ja asia on taas saatu median jatkolevitykseen.

hakki kirjoitti...

OrNot

Taitaa olla metafyysikko tuo Hotakainen? Vaiko se poliitikko? Ihan kylmää. ;-)

Tobe kirjoitti...

Onhan tuo lobbaus aika taidetta, mutta samalla lailla on pakko ihailla tyhjänpuhujia.
Timo Soini on lajin lahjakkuus...toki tiedämme, ettei hän itse ihan kaikea keksi.Taustapiru kehittelee noita ns lasautuksia. joilla on mediassa kullan arvo.Kun Jaakonsaaren mielestä media kohtelee Soinia kuin aikuista vauvaa niin sekin vaan nostaa Soinin arvoa.
Taitaa Jaakonsaarikin saada mainetta siinä sivussa.Keksikin noin nokkelan vertauksen.
Soini Vetäisee aamutelkussa ainakin minulle uuden:"Rahaa kylvetään kaikenmaailman gabardiinihousuille...?"
Oliko se noin?Uskallan ennustaa että gabardiinihousut nousee kevään kielikuvien joukkoon pysyvästi.
"Tyhjänpuhuminen kannattaa aina"

hakki kirjoitti...

OrNot

Siitäkö meidän pitäisi iloita, että perusjuntti laukaiseen tyhjän sutkautuksen? Siis perusjuntti, joka pahimmassa skenariossa saattaa tulla seuraavaksi pääministeriksi? Eikö meillä ollut yksi lajinsa edustaja juuri 7 vuotta viemässä maata suohon? Eikö se jo riittäisi?

Valitan, minä en moisesta osaa iloita.

Tobe kirjoitti...

Hakki! Uskalla kuitenkin nauraa, koska vain sarkasmilla tästä alhosta selviää.
Sitäpaitsi perusjunttien kuningas Soini ei poikkea vaikkapa kulmalippu Heinäluomasta yhtään piirua.Kummallakaan ei ole mitään annettavaa, mutta toisen jutut on edes hauskat kun toinen pää kallellaan haukkuu hallitusta asioista joiden äärellä olisi itse tehnyt samat päätökset.On tietysti vakavasti ottaen aika kysyä miten maata hallitaan ja kuka sinne hallitukseen pitäisi saada, jotta se pystyisi tekemään järkeviä toimia ja kansalaisten tahdon mukaista politiikkaa.Mikä on muuten se kansa ja se tahto?Kansanedustajathan väittävät kukin sen tietävän.Ainakin tietävät meitä paremmin-sanotaan?.Tuon shown keskellä kaikkein vähiten jaksan kuunnella tyhjänpuhumista totisella naamalla kuten vaikkapa Anni Sinnemäki.Soinilla on sentään kykyä puhua paskoa naama virneessä.Jos eduskunta on niinkuin luulen puhdas viihdeohjelma ja "tosi-tv" kummajainen niin annan pisteet puhtaasta viihdearvosta Timo S.lle.
Mietipä välikysymyskeskusteluja, joissa etukäteen sovitut naamat vetävät etukäteen sovitut lauseet:
"Kysyn ministeri X:ltä aikooko hallitus tehdä jotain lisävelkaantumisen ehkäisemikseksi?"
Ministeri X vastaa:
"Hallitus on linjannut iltakoulussa uudestaan jo vanhan päätöksensä olla ottamatta velkaa enemmän kuin se on linjannut aiemmassa päätöksessään sitä ottaa."
Hmmhmmhh..hmh.

hakki kirjoitti...

OrNot

On heissä eroa.

Käytännössä kaikilla muilla eduskuntapuolueilla on kontrollinaan puolue; hallitus, valtuusto ja mitä niitä nyt lienee. Soini on puolue. Häntä ei puolue hallitse, hän hallitsee puolueen. Ilman häntä puoluetta ei ole.