maanantai 17. tammikuuta 2011

Kultakaivos kannattaa. Vaan kenelle?


 


Suomen globaalisuusintoilun ja markkinatalouden uusliberalistisen ja yksityistämisuhon seurauksena maamme terveydenhoitopalveluista on tullut, ei siis tulossa, kultakaivos jonka voitot viedään ulkomaille. Nyt kolme suurta terveydenhuoltoalan kansainvälistä suuryritystä jakaa Suomen markkinat: Terveystalo, MedOne ja Mehiläinen.


Onneksi olkoon Arkadianmäelle. Huonosti toimiva demokratia on keskeisin syy huonosti toimiviin markkinoihin. Puolueita edustavat kansanedustajamme, joka ikinen, ovat pihalla kuin lumiukot siitä, mistä heille maksetaan: kansalaisten edun mukaisesta lainsäädäntötyöstä. Eikä kansakunnan terveydenhuoltomarkkinoittenkaan toimivuudesta enää huolehdi kukaan muukaan.


Kuitenkin on päivänselvää, että esimerkiksi juuri terveydenhuolto on ala, joka varsinkin näin pienessä maassa on aina toteutettavissa kattavimmin ja edullisimmin julkisen sektorin toimesta. Kokemuksen mukaan on kuitenkin käynyt äärimmäisen selväksi, että kyseessä myös on ala, jossa poliittinen päätöksenteko, siis päätöksenteko joka perustuu tahtoon ja visioon, ei alan tietoon ja taitoon, tuhoaa tuloksellisuuden ja erityisesti tehokkuuden. Eikö silloin kannattaisi maassa keskittyä siihen, millä tuon poliittisen päätöksentekojärjestelmän tuoma haitta poistetaan? Eikä siirtää päätöksentekoa suoraan puolueilta ulkomaille, kaikkien suomalaisten ulottumattomiin?


En ole ulkoistamisen, en yksityistämisen, en kansainvälisen työnjaon tai -yhteistyön, en liioin markkinatalouden vastustaja. Itse asiassa jopa päin vastoin. Mutta kansalaisten toimeentulon- ja hyvinvoinnin keskeisten peruspalvelujen päätöksenteon siirtäminen maan rajojen ulkopuolelle ei yksinkertaisesti ole tolkullista toimintaa. Nyt puolueita edustavat poliitikkomme ovat tiellä, jossa yksi monopoli aikaa myöden korvautuu toisella. Sillä maamme on pieni, maailma suuri ja kansainvälisten pääomasijoittajien voitonnälkä kyltymätön. Viimeistään silloin kun toimijoita on tasan yksi. Ja osakkeet ovat kauppatavaraa kuten tiedämme.


Markkinoista nuo kolme ovat saaneet jo 20%. (Markkinoiden koko lienee reilusti yli 10 miljardia vuodessa?) Ilmeisesti pitkälti vuokralääkäritoiminnalla ja ostamalla yksityisiä suomalaisia palveluntuottajia? Ja se markkinaosuuden kasvurendi ei hevin lopu, koska ostajilta eivät rahat taatusti ole loppumassa. Ja 20 % käyttökate (?) on vähintäänkin aivan mukava alalla, jossa investoinnit ovat jätettävissä pitkälti yhteiskunnan hoidettaviksi. Miten kuvaisivat sanat rahasampo tai kassakone näitä hankintoja? Meille, siis kansakunnalle jäänevät kustannettavaksi ne kalleimmat ja vähätuottoisimmat terveydenhuoltopalvelut; pitkäaikaissairaat, vanhusten terminaalihoito, vaativa ja kallis erikoissairaanhoito? Ja nekin vain maksukyvyttömien osalta. Näinhän terveydenhuollossa tuotot ja voitot yksityistetään ja kustannukset ja tappiot kansallistetaan. Ja tulevaisuuden lääke siihen tautiin on selvä, nostetaan veroja.


Ne tuotot, jotka ulkomaille valuvat ovat juuri niitä, joita perinteisesti on saatu takaisin Suomen talouselämään täkäläisenä kulutuksena ja investointina. Nyt ne ovat yksi niistä monista puroista, joita ei Suomessa enää ole käytettävissä kumpaankaan. Ne suuntautuvat ulkomaiseen kulutukseen ja ulkomaisiin investointeihin. Eikä 5,3 miljoonan maahan pääsääntöisesti kannata maailmassa pennosiaan tuhlata muitten kun niitten, jotka siinä maassa elävät ja asuvat. Vajaa 1 promille maailman väestöstä.


Yksityistäminen ja ulkoistaminenkin ovat pitkälti sen seurausta, että julkisen sektorin kulutusta on pakko leikata. Ja puolueita edustavien poliitikkojen mielestä ilmeisesti kansalaisten peruspalvelut ovat juuri se paikka mistä leikata? Kansalaisena olen sitä mieltä, että juuri ne eivät ole. Ensin pitäisi perata kaikki julkisen sektorin kustannukset sekä etsiä, löytää ja tuhota ne todelliset kustannussyöpöt; Meidän 15 miljardin puoluetukemme. Sillä juuri ne syövät verorahamme. Aluetuet, investointituet, kansalliset maataloustuet, innovaatiotuet, elinkeinotuet, puuttumattomuutemme harmaaseen talouteen, runsaan 300 kunnan ylläpitäminen, kunnallinen itsehallinto, poliittiset virkanimitykset ja suojatyöpaikat, kansalaisten demokratian rapauttaminen, puolueiden kehittäminen etujärjestöiksi ja talouselämän intresenteiksi, Maan Tapa ja hyvät veljet ja sisaret ….


 


Aika velikultia.


12 kommenttia:

Pitkän linjan mies kirjoitti...

Oli miten oli, niin terveys ja vanhuus ovat kansakunnan sosiaalisia kysymyksiä.

Niiden hoito on poliittinen kysymys oli sitten kyse itse hoidosta tai omaisuudesta. Vanhoillset engelsmannit eivät ole myyneet kovin innolla mitään kansallisomaisuutta, eivätkä ole myöskään sosialisoineet sitä, vaan muodostaneet kansallisomaisuuden säilyttämiseksi säätiöitä. Jotenkin näinhän tuo asia meilläkin pitäisi hoitaa. Tärkeintä olisi että PUOLUEET eivät hallinnoisi omistavaa tahoa - ja se on ongelma.

Rauhaa rakastava naapurimaammekin pisti hankkimansa rajamaat ja Karjalan omaisuuden ulkomaalaismyyntikieltoon, sosialisoimatta sitä - ainakaan vielä.

hakki kirjoitti...

PLM

Kansallinen omaisuus ei ole kauppakamariliigan erityisessä suojelussa. Sen sijaan säätiöomaisuus on joutunut erityisen huonoon huutoon sekä ruotsinkielisillä että kepuleilla. Jälkimmäisten osalta aiheesta.

Meillä taas vallitsee fixaatio, pyhän ideologian nimissä myydä kaikki, missä jollain tavalla voidaan uskoa valtion olevan vastuussa. Itse asiassa kyse ei kuitenkaan ole omistuksen ongelma, ei edes pääoman ongelma vaan päätöksenteon ongelma, kuten artikkelissani yritän selvittää. Miksi siis kaikki on siirrettävä puolueiden hallinnasta suoraan ulkomaiseen hallintaan on minulle kysymysmerkki. Meillä on vielä toivoa, että joskus, ehkä, mahdollisesti vielä koittaa aika, jolloin valitsemamme edustajat vastaavat tekemisistään ja tekemättä jättämisistään meille, äänestäjille. Mutta ulkomaille myyty ei koskaan palaa meille muuten kuin kansallistamalla, ostamalla tai itse suurelle rahalla rakentamalla.

Yhtä pöljää väkeä taidamme olla kaikki?

http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/10247/suomi-elaa-metsasta

Pitkän linjan mies kirjoitti...

"Miksi siis kaikki on siirrettävä puolueiden hallinnasta suoraan ulkomaiseen hallintaan on minulle kysymysmerkki."

Juuri tuohon yritin vastata ennekuin kysyit. Eli yksinkertaistettuna ihmettelen sitä miksi lasketaan housuihin pakkasella. Se on poliittista hätiköintiä tai panikointia. Miksi? Ainakaan se ei ole kovin viisasta.

hakki kirjoitti...

PLM

Vastaus lienee Ainoa Oikea Totuus jota myös ideologiseksi puhdasoppisuudeksi yhdistettynä kerettiläisten polttamiseen voisi kutsua. Meillähän, kuten tiedät ei julkista keskustelua perinteisesti käydä. Meillä jurnutetaan ja luonnollisesti vasta sitten, kun joku valopää on hoitanut asiat siten, että mitään ei enää ole tehtävissä. Tai ainakin voidaan väittää, että mitään ei ole tehtävissä.

Siitä tuleekin mieleen juuri kuulemani katkelma YLE Areenassa, johon törmäsin KL.fiin keskustelupalstan talousosiossa. Kirjoituksen nimi oli Kansallisomaisuuden ryöstö, josta mekin olemme peistä taitelleet ja sen ensimmäisen kirjoittajan linkki. http://areena.yle.fi/player/index.php?clip=1608861&language=fi Taitaa jutussa olla enemmän perää kuin, että olisi vain Seppäsen kirjan markkinointipuffi. Oma kommenttini muuten viimeisenä.

Tobe kirjoitti...

Hakki!Tässähän alkaa minuakin jo sosialismi kiinnostaa kun noita säkeitäsi lukee.Onhan se saatanallista kun vaikeat asiat hoitaa yhteiskunta ja kivan irtorahan kerää ulkomainen yksityinen lääkärifirma.Kuitenkin kannatan vaihteohtoja ja varsinkin terveyskeskus josta ei saa muuta kuin sen mitä itse pyytää ei ole lainkaan toimiva.Peruslääkärin tapaaminen on yhtä tyhjän kanssa.
Ranskassa on ihme ja kumma kotilääkärit jotka tulevat sairaan luokse ja ei se maksa sen enempää kuin meillä...paitsi että alan kokonaiskustannukset yhteiskunnalle on 2x meidän terveydenhoitokulut.

hakki kirjoitti...

OrNot

Nyt OrNot toppi tykkänään. Mutta en kuule minäkään ole koskaan katsonut vielä sosialisteihin kuuluvani. Enkä katso edelleenkään.

Vaihtoehtojen olemassaolo ei ole sosialismin, vaan toimivan markkinatalouden merkki. Mutta siinä ei todellakaan ole tolkkua, että puoluepoliitikkomme siirtävät nyt jo terveydenhuoltommekin ulkomaille. Markkinalogiikalla, johon meillä suomalaisilla, kenelläkään meistä, ei myynnin jälkeen ole nokan koputtamista, siirrymme julkisesta monopolista suoraan yksityiseen monopoliin. 5,3 miljoonan kiansalaisen markkinalla kyse on vain ajasta.

Sitäkö me suomalaiset todella haluamme? Se nimittäin tarkoittaa, että siirrymme vielä huonompaan systeemiin kuin jenkkilässä.

Viiden miljoonan markkina ei mm. terveydenhuollon osalta kovin montaa vaihtoehtoa kestä. Siksi valistuneitten poikien ja tyttöjemme pitäisi Arkadianmäellä pitäisi osata muutakin kuin hokea ideologisia mantroja kaiken yksityistämisestä. Lainsäädäntötyön kehittäminen voisi olla hyvä kokeilukenttä. Kun ne eivät osaa, me joudumme näkyvissä olevassa tulevaisuudessa joko maksamaan palveluistamme vielä ehnemmän ja samalla romuttamaan oman julkisen järjestelmämme, tai ostamaan myydyt osat kalliilla takaisin. Sillä ilman koko kansan kattavaa terveydenhuoltoa emme taatusti tule toimeen.

Pitkän linjan mies kirjoitti...

Kuuntelin Seppäsen ideologiakateuden tuotoksen. Se ei mielestäni ole väärin jos joku P.P suomalaisena ja Suomen knsalaisena tai Kone/Herlin myös suomalaisena ja Suomen kansalaisena käyttää poliitikkojen sähläilyä Suomessa hyväkseen ja vaurastuu. Siitä vaan ja vaikka miten paljon. On hyvä jos meillä on ihmisiä, jolle oma maa ja sen työ, kaivos tai tehdas ovat tärkeitä. Niin pitäisi olla. Seppäsen ajatus on se että omaisuus kommuunin jäsenille on A.O.T. Sitä en suinkaan kannata.

Tämän omaisuudenhankintamuodon alku nähtiin jo 1.9.1939 ja sen seuraukset aatteineen kestivät Suomessa lähes 2000-luvulle ja näkyvät jääneen "päälle" myös poliittiselle eliitille kuten myös suuressa naapurimaassa entisen KGB:n eliitin nykyhallinnolle. Hanki valta ja omaisuus omalle joukolle ja itsellesi. M.O.T vs. A.O.T

hakki kirjoitti...

PLM

Kun yksityistät valtion omaisuutta, yksityistät meidän omaisuuttamme. Ja siitä vaan, jos käytät oikeuttasi harkiten ja kansan eduksi. Mutta sitä ei tehdä tavalla, joka on kansalle ja valtiolle vahingoksi. Eikä rahoja käytetä muutaman puolueen aikaansaaman syömävelan tasapainottamiseen. Niistä rahoista ei ole jäljellä muuta kuin entistäkin suurempi julkisen sektorin velka. Lisäksi mieleeni nousevat mm. Sonera, osat Kemiraa, Enso-Gutzeit, Finnlines ja mitä niitä nyt muita olikaan, joissa pitkälti juuri poliittisilla päätöksillä yksityistettiin valtionyhtiöitä suoraan ulkomaille.

Teoriassa olen kanssasi samaa mieltä siitä, että "joku P.P suomalaisena ja Suomen knsalaisena tai Kone/Herlin myös suomalaisena ja Suomen kansalaisena käyttää poliitikkojen sähläilyä Suomessa hyväkseen ja vaurastuu." Siitä vaan. Mutta samalla kun yksityistetään päätösvalta myytyyn loppuu. Ja kun se sitten seuraavassa vaiheessa myydään maamme ulkopuolelle tulee esiin käytäntö.

Kuten Digian verkkomyynnin yhteydessä, joudumme rakentamaan itse uuden viranomaisverkon, eikä ilmeisesti edes sopimussuhteisesti meillä enää ole nokan kopauttamista siihen, mitä Digian verkon käyttö maksaa, eikä edes siihen, jos Digian omistajat päättävät syystä tai toisesta purkaa koko verkon.

Valitettavasti uskosi siihen, että niitä ihmisiä vielä kovasti olisi, joille "oma maa ja sen työ, kaivos tai tehdas ovat tärkeitä. Niin pitäisi olla." saattaa olla pitkälti tyhjä mantra sekin. Tätä menoa ei täällä enää kohta ole juurikaan omistettavaa. Jo nyt tuntuu siltä, että työikäiset ennemmin pelaavat pörssipelejä millä välineellä tahansa, missä päin maailmaa tahansa, kuin omistavat penninkään vertaa kiinnostusta "oma maa ja sen työ, kaivos tai tehdas ovat tärkeitä." Niin pitäisi olla", vaan onko?

Seppo Renvall kirjoitti...

Terveydenhoito pilattiin,kun Lex Kaipainen tehtiin vuosikymmeniä sitten.Ennen sitä tavallisessa kunnassa jokainen potilas pääsi lääkärin vastaanotolle samana päivänä.Muistan ajan:potilas maksoi ensikäynnistään 10mk ja saman taudin uusintäkäynnistä 6 mk,varattomat saivat sosiaaalilautakunnan maksusitoumuksen.Tämä hyvä systeemi purettiin ja kateuden takia tuli yhtenäispalkka -teki töitä paljon tai vähän, sama palkka.Hyvät lääkärit jättivät kunnat ja pikku hiljaa tilanne johti nykyiseen alennustilaan,jota nämä firmat ovat käyttäneet häikäilemättömästi hyväkseen ja vielä" kalleilla oppipojilla".Jos palattaisiin osin vanhaan-tilanne korjaantuisi -ennen sai lääkäri tienata,nyt tienaa ulkomainen yhtiö.Mehiläinen myytiin eräiden ahneuden takia ulkomaille -tiedän useita,jotka tämän tekivät oman ahneutensa takia.Vanha suomalainen firmahan piti mennä Suomen Pörssiin-mutta jotkut vetivät välistä noin 2milj euroa/ahne sälli.Olen tästä kirjoittanut mm Hyssälälle,jonka tunnen.
Nykytilanteesta voin sanoa vain:nykyiset lääkärit ovat keskimäärin laiskoja -annan pienen armon,tietokone on hidastanut työtä ja tehnyt hoidon tärkeimmäksi(erittäin kalliiksi) työvälineeksi.Tietokone on saanut terveydenhoidon vaiheeseen,jota lääkäri voi kutsua syöväksi,joka on nyt etäispesäkevaiheessa.

Mike kirjoitti...

En ymmärrä, miksi suomalaiset ovat niin kärkkäitä myymään omistuksiaan Terveydenhuoltoalan yrityksissä ulkomaisille tahoille. Eikö usko alan menestykseen ja omaan osaamiseen ole riittävä. Ehkäpä toimiva malli voisikin olla vakuutusyhtiöistä tuttu keskinäinen yhtiö, silloin sitä ei voisi myydä kovin helposti, vaan kontrolli olisi meillä keskinäisen yhtiön omistajilla. Eli yhtiöön voisi tulla mukaan jonkinlaisen vuosittaisen perusmaksun maksamalla, joka sisältäisi vaikkapa vuosittaisen yhden lääkärikäynnin + erilaisia testejä ja muut palvelut sitten tuotettaisi omistajien edut maksimoiden....

hakki kirjoitti...

Seppo Renvall

En vastusta ulkoistamista mutta tyhmyyttä vastustan. Ja Terveydenhoidon ulkoistamisessa tuntuvat kunnat ja valtio valitsevan helpoimman, tarjolla olevan tien. Sellaisen, jonka vielä istuu vallassa olevaan ideologiseen poliittiseen pohjavirtaan.

Siitä miten tähän on jouduttu ei minulla ollut tietoa. Aavistus Mehiläisen osalta kylläkin. Kiitos siitä. Ja syyt on tietysti tiedettävä, jotta asialle voisi jotain tehdä. Sillä pakko sille on jotain tehdä. En edes minä jaksa uskoa, että puolueita edustavat poliitikkomme olisivat valmiita jättämään suuren osan kansasta heitteille. Ja siitä on pitkälti kysymys, elleivät he ala tekemään töitään vastuullisesti.

On tietokone ja -järjestelmien taso mikä tahansa, en oikein jaksa uskoa lääkäreitten tai hoitohenkilöstön olevan niitten hankinnasta vastuussa. Eiköhän siellä syypää mokiin ja erityisesti yhteensopimattomuuteen keskustella keskenään löydy ennemmin sieltä politbyrokratiasta, omnipotenteista poliitikoista ja virkamiehistä.

hakki kirjoitti...

Keskinäinen yhtiö taitaisi edellyttää muunlaista ilmapiiriä, kuin se joka nyt on vallalla. Minä- minulle-kaikki-heti-nyt-viis-muista ei hevin taivu yhteisölliseen eikä vastuulliseen toimintaan? Mutta se saattaisi olla omiaan juuri estämään meitä tuhoamasta terveydenhuoltomme lyhyen oman rahallisen voiton toivossa?