tiistai 4. elokuuta 2009

Alfauros ennustajaeukkona

Oli aika, jolloin poliitikot "kammosivat" kaikenkarvaisia ennustajaeukkoja. Muistanet esimerkiksi aikansa tunnetut alfaurokset M. Koiviston ja P. Lipposen?

Viimeisen vuoden poliitikot ovat itse ryhtyneet ennustamaan. Kaksi alfaurosta erityisesti nousee mieleen. M. Vanhanen ja J. Katainen. Ja alussa meni ennusteet niin päin seiniä kuin olla ja osaa. Ei maailman rahamarkkinaromahdus, ei markkinatalouden romahduskaan suostunut ohittamaan lintukotoamme. Ja viime syksyn ennusteitten kokonaistulos oli säälittävää.

Mutta nyt J. Katainen on antanut ennusteen, joka taatusti pätee. "Seuraava hallitus joutuu korottamaan veroja." Vouw! Lisäksi hän kertoo että maamme, jonka kassasta ja rahoituksesta hän on vastuussa, toimii lainanoton osalta jo lähellä riskirajoja. Vouw! Ja pitääkseen huolta siitä, että tämänkertainen ennustus myös toteutuu, hän nostaa ensi vuonna 13 miljardia uutta nettolainaa ja seuraavana varmasti toisen, vähintään saman moisen. Silloin ennuste toteutuu varmasti.

Tätä vauhtia ei tulevankaan hallituksen tarvitse päätään taloudenhoidolla vaivata.Kansainvälisen valuuttarahaston, IMFn pojat ja tytöt kyllä hoitavat sen heidän puolestaan.

Voiko tässä maassa todella olla niin, että Hallitussopimus ohittaa kaikissa tilanteissa terveen järjen? Saako tässä maassa pääministeri ja valtionvarainministeri todella tehdä ihan mitä järjettömyyksiä tahansa, ilman että kukaan välittää? Nykyisellä "politiikalla" maa pannaan konkurssiin. Ja johtajat eivät tee mitään. Mutta eipä tee kukaan muukaan.

Saisiko heidät vastuuseen jostain? Siis haastettua valtakunnanoikeuteen? Juhantalon koplailut ovat tässä pelissä pikkujuttuja. Vaikka itsensä toteuttavan ennusteautomaatin rakentamisesta verovaroin? Tai vaikka väärin peluusta? Ai niin.

Hehän kantavat poliittisen vastuunsa.

10 kommenttia:

helanes kirjoitti...

Maan tapa, valitettavasti, on, ettei hallitussopimusta matkan varrella juurikaan rukata. Emme myöskään, vieläkään, tajua, että tiettyjä rakenteita on pakko purkaa ennemmin tai myöhemmin, tai järkiperäistää jos tämä sana tuntuu pehmeämmältä. Eivätkä nämä asiat ole mistään alfauroksista kiinni, eivät hallituskokoomuksestakaan.

Nyt vain on Vanhasen ja Kataisen vuoro katsoa silmiin tosiasioita voimatta niille paljonakaan. Poliittisista syistä tietenkin. Jälkiviisaana voisi kysyä, miksi ei tehty enemmän hyvinä aikoina, järkeistetty rakenteita ja maksettu pois velkaa. Olisi nyt helpompaa, väljempää.

hakki47 kirjoitti...

helanes

Syy miksi hyvinä aikoina ei tehty riittävästi johtuu siitä, että koskaan ei ole oikea aika tehdä ikäviä ratkaisuja.

Sekä M.Vanhanen että J.Katainen ovat puolueittensa puheenjohtajia, luottamushenkilöitä. Oletan, että heidät tehtäviinsä valinneet ovat olleet sitä mieltä, että he ovat porukan kannalta paras vaihtoehto heitä johtamaan?

Ainakin heiltä kai voidaan odottaa jonkinlaista vastuullisuutta heidän toimiessaan Suomen Tasavallan ministereinä? Vähintään ymmärrystä siitä, että heillä on vastuu koko kansalle, ei ainoastaan sen puolueen äänestäjillä, joiden voimalla he niissä tehtävissä ovat?

Ei hallitussopimus ole itseisarvo, ei kiveen hakattu, ei välttämätön eikä aivan ilmeisesti edes tarkoituksenmukainen tapa johtaa. Asioittemme hoitaminen on. Heidän hommansa ministereinä on hoitaa asiamme.

Ei kai kukaan oleta, että maailma toimisi Suomen parlamentin sykleissä? Maailma muuttuu jatkuvasti. Hallitussopimuksen pitäisi linjata ja auttaa niissä päätöksentekotilanteissa, jotka hallituskokoomus kohtaa hallituskaudellaan. Jos sinä aikana tapahtuu muutoksia, joita ei edes osattu ottaa käsittelyyn hallitusneuvotteluissa, niin ei voi ajatella niin, että sellaisia ei hoideta.

Ainakin niistä tulisi perusteellisesti keskustella ja tarvittaessa muuttaa hallitussopimusta, mutta ainakin hoitaa asiat. Jos niitä ei voida hoitaa muuttuneessa tilanteessa, hallituksen tulisi erota. Sillä kun asioita ei hoideta ne vain vaikeutuvat. Mielummin vaikka uudet vaalit ja uusi hallitus. Eivät poliitikkojen suojatyöpaikat ole sen arvoisia, että koko maa romutetaan.

helanes kirjoitti...

Olemme täsmälleen samaa mieltä. Vähän eri mieltä vain siinä, ettei minun mielestäni, toisin kuin sinun, kaikkea voi kahden miehen niskaan kaataa. Vanhasta en isommin arvosta (paitsi siinä, että teknisesti hän on ollut kelpo pääministeri, viilipyttymäinen toimija, ehkä sovittelevakin), Kataisessa on ainesta, ainakin yhtä paljon kuin Kalliomäessä (joka nyt näyttää saaneen auringonpistoksen). Mistä muka löydettäisiin parempiakaan henkilöitä maan johtoon? Se ennustuspuoli nyt meni, ymmärrettävästi, metsään. Sikäli ymmärrettävästi, ettei juuri kukaan ole pitkään aikaan ollut täysin kärryillä siitä missä ollaan, minne ollaan menossa ja missä tahdissa. Ja myös sikäli ymmärrettävästi, että hallituksen kuuluu kyllä kertoa realiteetit mutta puheet eivät saa kiihdyttää tiettyjä negatiivisia kehityksenkulkuja. Se on tasapainoilemista.

Uudet vaalit ja uusi hallitus? Mitä se auttaisi? Ja saman sanon, on johdossa sitten mikä tahansa koalitio. Varsinkin kun mitään merkittävää voimasuhteitten muutosta ei asiallisesti ottaen ole havaittavissa kansan mielialoissa (perussuomalaiset lasken kuriositeetiksi, vihreät idealisteiksi; kummastakaan ei ole vastuulliseen politiikkaan).

Kokonaisuudessaan politiikkamme makaa yhä vanhakantaisissa asemissaan. Joku Katainen ja Stubb edes yrittävät jonkinlaista politiikan päivittämistä. Uskaltavat.

Tuskin se kaikkien puolueitten yhteishallituskaan mitään muutosta toisi, kaikki aika menisi riitelyyn.

hakki47 kirjoitti...

helanes

En tällä kertaa, poikkeuksellisesti, ala saarnata.

Jos nykyjohdolta puuttuvat eväät poiketa edes keskinäisestä sopimuksestaan kesken vaalikauden, täytyy jostain löytää uudet sattumapääministerit tai -valtionvarainministerit. Sillä asioitten hoito vaikeutuu päivä päivältä. Me siitä kärsimme.

Kun jo pääministeri on tehtävässään sattuman kautta ja menneiden vuosien tulokset ovat alle kaiken arvostelun, alan olla vakuuttunut sitä, että vähintäin yhtä hyvä löytyy mistä tahansa.

PS.

Sanot "kummastakaan ei ole vastuulliseen politiikkaan". Minä taas sanon, että ei puolueista, kenestäkään enää ole.

Vox Populi kirjoitti...

Niinpä ! Mutta miten olisit H XLVII itse toiminut Vanhasen ja Kataisen housuissa ? Entäpä Urpilaisen (hameessa) !?

Muistaakseni taannoin (syksyllä 2008) vastasit jollekulle vastaavanlaisen kysymykseen, ettei Sinun tarvitsekaan ratkaisua esittää.

Kai sitä oljenkorteenkin pitää yrittää tarttua, jos on hukkumaisillaan ! Ja lainata pitää, jos ei itsellä ole mistä ottaa, mutta luotonantajilla on vielä luottamusta.
Eikä sitä velkaa pikalyhennetä.Kunhan korkoja maksellaan, ja vaihdetaan luottoja uusiin.
Ja jos luottamusta piisaa, korkokin on maltillinen.

hakki47 kirjoitti...

Vox

Olen riittävän moneen kertaan esittänyt ratkaisuehdotuksia. Mutta kuten silloin totesin, en ole sen paremmin ministeri, kansanedustaja, en edes poliitikko.

Kun ei tulot riitä, eikä lainata halua on kiristettävä vyötä, eli kuluttaa vähemmän. Näin siitä huolimatta, että julkisen sektorin pitäisi Keynsinkin mukaan lisätä kulutustaan. Ja ilman ristiriitaa, olen samaa mieltä. Sitä kutsutaan priorisoinniksi.

Ensimmäisen kerran blogistina esitin oman listani 3.4.2007. http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/2007/04/03/jakovarassa-piisaa-eikun-jakamaan/ Ja sen jälkeen eri tarkkuuksilla, viimeksi http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/2009/08/03/suuri-puhdistus/. Ja välillä ainakin 10 kertaa.

Haluamatta ilkeillä en usko siihen poliittiseen uskontunnustukseen, että ei ole vaihtoehtoja. Kyllä niitä on. Kerropa sinä sitten omasi.

Vox Populi kirjoitti...

Hyvä Hakki !
Tuon vuoden 2007 blogisi sisältämä painopisteluettelo vaikuttaa olevan OK. Ja jnkl. varjobudjettikehyskin siintää jutun takaa. Hyvä ! Mutta kirjoitus kuuluu korkeasuhdanteen aikaan. Tuskin osasit ennustaa tätä nykylamaa sen paremmin kuin muutkaan !?
En varmaankaan ole kaikkea lukenut, mitä nyt laman aikana olet blogeihisisi ja kommentteihisi kirjoittanut, mutta lukemastani on vaikutelmakseni tullut, että olet kuitenkin enemmän kriitikko, moittija ja raastaja kuin uuden rakentaja. Totta on, että virheet ja typeryydet on hyvä paljastaa, mutta todellisten vaihtoehtojen esille tuominen vasta tarjoaisi pohjaa tulevaisuuspohdinnoille.
Kuitenkin: Myös sadun viaton lapsi, joka paljastaa alastoman keisarin, on sinänsä tarpeellinen, vaikkei korvaavaksi räätäliksi ryhtyisikään.

Kun tarkastelee nykypoliitikkojen tarjoamaa vaihtoehtojen kirjoa, en ole valmis esittämään
mitään vaihtomiehistölistaa.
Voin tietysti luetella joitakuita, joita en hallitusvastuuseen laittaisi. Mutta ei heitä juuri nyt hallitukseen muutenkaan laitettaisi. Tulevat mieleen Jutta Urpilainen, Paavo Arhinmäki, Timo Soini, ja onhan muitakin. Hallituksesta voisi muutan turhakkeen heittää pois, mutta keitä sitten tilalle ?
Jyrki Katainen tehnee minkä voi. Kukaan tuskin hänen sijastaan olisi mistään miljardeja paremmin taikonut. Vyön kiristäminen ei kansaa pelastaisi ! Matti Vanhanen lienee hieman keskimääräistä älykkäämpi noin yleensä, mutta sosiaalinen älykkyys hieman falskaa. Toisaalta on sopivan tasainen ja virkamiesmäinen, mikä luo tavallisen tallaajan mieleen rauhallisemman olon, kuin jos pääministerinä pukkoilisi Alexander Stubb. Onneksemme ei Tarja Halonen johda hallitusta ! Stubb puolestaan on juuri ulkoministeriksi omiaan, kun on tuonut ikiseitsemänkymmenlukulaisuuteen vaihtoehdon.

On sanottu, että rauhan aikana on aikaa loputtomasti, mutta rahasta on pula. Sodassa on rahaa käytettävissä tuhottomasti, mutta aikaa ei juuri ole. Nyt elellään jälkimmäisen vaihtoehdon kaltaista tilaa. Aikaa ei pidä tuhlailla loputtomaan odotteluun. Maa on pelastettava heti. Vaikka se vähän maksaisi !

hakki47 kirjoitti...

Vox

"Mutta kirjoitus kuuluu korkeasuhdanteen aikaan." Haluamatta itse heittäytyä ennustajaeukoksi havaitsisit kirjoituksiani lukiessasi, että en edes ollut ainoa Kauppalehden blogaajista, jotka viimeistään talvella 2007 - 2008 olivat vahvasti sitä mieltä, että turpiin tulee. Ja lujaa.

"Totta on, että virheet ja typeryydet on hyvä paljastaa, mutta todellisten vaihtoehtojen esille tuominen vasta tarjoaisi pohjaa tulevaisuuspohdinnoille." Jos ei kahden ja puolen vuoden kirjoituksista, joista valitettavan suuri osa on viimeisen vuoden ajan painottunut politiikkaan ja talouteen, löydy mielestäsi riittävästi todellisia vaihtoehtoja, valitan. Esitä hyvä mies sinä.

Niinhän se taitaa taas olla? Näköalatonta vaihtoehdottomuutta.

PS.

Onko sinusta muuten koskaan tuntunut, että maailma romahtaa ympärilläsi näet, että juuri mitään ei tehdä ja sekin mikä tehdään, tehdään päin helvettiä? Etkä itse voi juuri muuta tehdä kuin huutaa? Kaikki se mikä nyt otetaan velkaa, otetaan siksi, että vanhat, lahot rakenteet säilyisivät muuttumattomia. Ei se onnistu kaksi kertaa peräjälkeen.

Vox Populi kirjoitti...

Olen seurannut aktiivisemmin KL:n blogeja vasta kesästä 2008. Varhempia olen jnkv vilkuillut post festum. Niinpä koskevatkin kommenttini tätä lamakirjoittelua. Kuten tuossa edellä mainitsinkin.
Olen pahoillani, jos olen antanut väärän todistuksen sellaisesta mitä on aikaisemmin tapahtunut.

Velanoton syitä ovat varmaankin vanhat virheet, mutta ennen muuta tämä globaalinen aivoinfarkti !

hakki47 kirjoitti...

Vox

Tiedä tuosta väärästä todistuksesta. Mielipiteitähän tässä jalostellaan.

Liian suuren velanoton syynä ovat nykyjohdon virheet. Heillä on ollut aivan riittävästi aikaa.

Aivoinfarktit tulevat ja menevät. Maailmassa ja meillä.