maanantai 10. elokuuta 2009

Laillista lahjontaa

Kansan raivo kasvaa. Ja ihan aiheesta.

Aiheena on poliitikkojen ja talouselämän kytkökset. Siitä sietääkin olla raivoissaan. Kepun Kalli avasi pelin avaamalla mahdollisuuden kurkistaa poliittisen eliitin  ajatustapaan ja moraalikäsityksiin. Mitä teki ja tiesi Kepu, mitä Matti Vanhanen, mitä Jarmo Korhonen? Mitä Kokoomus tai Jyrki Katainen, mitä Sauli Niinistö? Mikä rooli oli Kehittyvien Maakuntien Suomella, mikä Tokmannilla, Novalla, Maskulla tai IdeaParkilla? Siitä on nyt runsas vuosi ja piirileikki jatkuu.

Vaalirahoituksesta on siirrytty puoluerahoitukseen ja hyvä niin. Puoluerahoitusta tarvitaan ainoastaan vaaleihin. Joten niiden käsitteleminen erillään on keinotekoista, jopa kokonaiskuvaa vääristävää. Se taas johtaa järjettömiin päätöksiin kuten vaalirahoituslain muutos viime keväältä, joka toteutuessaan irrottaa kansalaiset lopullisesti poliittisesta päätöksenteosta.

Ja nyt sitten pitäisi uskoa, että Sampon ja Patrian antama rahoitus ei vaikuttaisi Kokoomuksen päätöksiin? Finanssiyritys, jonka toimintaa säätelevää lainsäädäntöä juuri kehitetään ja puolustusvälineitä valmista valtionyritys, jonka jokainen vientikauppa on monen poliittisen mutkan takana. Mutta siitä ei ole lainkaan kysymys etteikö toiminta olisi laillista. Se on. Onko se siis samanlaista laillista lahjontaa kuin Kepunkin puoluerahoitus? Ilmeisesti.

Ja kaiken tämän moraalittomuuden seurauksena meidän äänestäjien pitäisi luottaa poliittisten päättäjiemme kykyyn päättää puolestamme mihin suuntaan meidän yleisiä ja yhteisiä asioita kehitetään. Ei ihme, että niin moni mieluiten nukkuu. Ja pui unissaan nyrkkiä.

PS.

Laillista lahjontaa ottavat nykyään vastaan pääministeripuolueen ja valtionvarainministeripuolueen lisäksi ilmeisesi ainakin ruotsinkielisiä suomalaisia edustava puolue ja johtava oppositiopuolue. Se, että tämä lahjomien vastaanottaminen on näin yleistä, ei tee sitä tippaakaan hyväksyttävämmäksi. Ja kuitenkin rahoitus olisi yksinkertaisella tavalla hoidettavissa lailliseksi ja yleisesti hyväksytyksi.

Rahaston kautta. Tulosvastuuta puolueille.

6 kommenttia:

Vox Populi kirjoitti...

Patrioottifirma nuukaili suomalaislahjonnassa. Sloveniaan sanotaan lykätyn yli tuhatkertainen määrä euroja.

hakki47 kirjoitti...

Vox

Eihän Suomessa lahjota. Suomessa lahjoitetaan. Slovakiassa lahjotaan.

cristinaandersson kirjoitti...

Niin... rajansa kaikella. Kansan sietokyvylläkin.

Itse olen pitänyt kansallisvelvollisuutenani osallistua vaalityöhön - vapaehtoistyönä, tietysti. Olen halunnut auttaa ehdokasta, joka mielestäni olisi osaava ja kykenevä henkilö tekemään päätöksiä tämän maan hyödyksi. Olen edelleen ehdokkaitteni takana, mutta minua hävettää, että samalla olen promonnut heidän puolueitaan. Ainoa ehdokas ja vaalityö, josta olen todella vapautuneen ylpeä ja tunnen jopa kiitollisuutta on Elisabeth Rehnin presidentinvaalikampanja vuonna 1994.

Kaikenlainen vaalityö loppui osaltani tähän. Suomeen on tultava täydellinen muutos politiikassa ja tavassa miten sitä tehdään. Muuten kansalaispanos ei ole sen arvoista.

Ei ole oikein, että politiikkaa tehdään yritysten ehdoilla... silloinhan meillä ei olekaan demokratia vaan oligarkia. Ja keitäs ne meidän oligarkit ovatkaan?

hakki47 kirjoitti...

cristinaandersson

Politiikkaa pitäisi tehdä kansalaisten ehdoilla. Ei poliittisten puolueitten eikä varsinkaan yritysten ehdoilla. Ehdotuksen poistaa yritysten mahdollisuudet määrätä poliittisesta päätöksenteosta teoriassa kokonaan. Ja rajoittaa puolueitten mahdollisuutta järjelliseen mittaan. Keskittäen päätöksenteon yleisten ja yhteisten asioitten hoitamisessa valitsemien edustajiemme tehtäväksi.

Tobe kirjoitti...

Olen täysin erimieltä kanssanne hakki 47.Jokaisella henkilöllä ja yrityksellä on oikeus laillisesti antaa omassa päätösvallassaan olevalla "kukkarolla" rahaa ajamiensa aatteiden tukemiseen.Tämä ajojahti johtaa loputtomaan hutkimiseen.Nimittäin emme samalla saa unohtaa mitään muutakaan hyödykettä puolueille.Jos ruotsinkielinen lehddistö kertoo vain silloin tällöin muista kuin RKP:n tekemisistä sitä tulee tarkkailla ja rangaista, koska se ei huomioi tasapuolisuuden periaatetta.Joensuussa ilmestyvä Karjalainen taas on sitoutunut kertomaan laajasti europarlamentaarikko Calle Haglundin kuulumiset Brysselistä...ettei vaan olla pelkässä maakuntaasiassa.Mikä olisi se tasapuolisuus?Parlamentaariset voimasuhteetko?Tuo mainittu vapaaehtoistyö on saatettava verolle...miksei SDP joka rakastaa veroja ole tuota huomannut.Parkkipirkoille uusia tehtäviä tarkkailla jokaista lapunjakajaa ja eikun sakkolappua ja selvityspapereita eteen jos tekee muka vastikkeetonta työtä jollekin ehdokkaalle.Omat virat tai työpaikatkin pitää tarkistaa uudelleen.Saitko työsi koska olet sen ja sen aatteen mies.?Oletko varmasti paras omaan tehtävääsi?Selvityksiä pplease! What ever? Ja ei tässä vielä kaikki!Katson että oikeuksiani on loukattu kun valtioyhtiön osakkeiden arvo on laskenut vaikka yhtiö on parlamentaarisesti valvottu.Eikö valtionohjauksesta vastaavan ministerin tulisi huolehtia yhtiön omaisuusmassan arvosta jne.Kyllä täällä hölmöjä osataan puhella meilläkin..sellaasta tähän kohtaan.Pitäkäähän rahanne niissä laitoksissa mitkä tukee omaa suuntaustanne.Ålandsbanken saattaa tukea jotain jota en kannata....antoivat piru lainaa, mutta on se niin väärin-niin väärin.Luin vahingossa Kauppalehteäkin ja sehän on porvarin asialla se lehti...hyvä niin.Ei ole koskaan uskonut sosialismiin ja se ei ole tasapuolista mediakirjoittelua sellainen.Seurakunnissakin uskotaan jumalaan ja aika yksipuolista touhua sekin.Joku kontrolli siis...ihan kaikkeen...tai sitten ei.Onkohan meillä asiat liian hyvin?Valitsemiemme ehdokkaiden...kaikki valinnat ovat politiikkaa.Sekin mitä kirjoitin tähän on tukea jollekin niinkuin kaikki lukemani kirjoitukset.Tahdosta tai tahtomattaan.Ps.Muuten olen sitämieltä, että virkamiehiä on ihan liikaa.

hakki47 kirjoitti...

OrNot

Sanovat, että sarkasmi on vaikea laji. ;-)

"Ps.Muuten olen sitä mieltä, että virkamiehiä on ihan liikaa." Niin on. Valitettavan suuri osa entisiä poliitikkoja.