perjantai 8. toukokuuta 2009

Susi vai sika vai lintu, lintu

Muistat varmaan mitä tapahtui sadussa kun paimen huusi riittävän monta kertaa SUSI, SUSI?

Joku viisas saisi laskea kuinka paljon kustannuksia sikainfluenssasta on syntynyt. Meksikolle hyvin paljon, samoin lentoyhtiöille, matkailulle mutta myös maailman businekselle yleensä. Vaikka tilanne ei vielä ole ohi, alkaa yhä enemmän näyttää siltä, että nyt kävi samalla tavalla kuin lintuinfluenssan kanssa muutama vuosi sitten. Pandemiaa ei tullut ja epidemian vaikutuksetkin olivat häviävän pienet. Tai jos asiaa haluaa katsella toisesta näkövinkkelistä, nopea reagointi pystyy estämään pandemian. Kumpi on oikeampi tietävät, toivottavasti ainakin tutkijat ja terveysviranomaiset jossain vaiheessa.

Mutta kuinka monta globaalia viruspaniikkia terveysviranomaisten uskottavuus kestää? Missä vaiheessa kansalaiset eivät enää suostu menemään paniikkiin? Milloin alkaa vaihe, jolloin varoituksille ja rajoituksille vain tuhahdetaan? Ja niitä vastaan tietoisesti rikotaan? Ja mitä siitä sitten seuraisi?

Varmasti vastuutahojen on tilanteen mentyä, panostettava erityisen paljon tiedottamiseen. Saaduista kokemuksista, syistä ja seurauksista, päätöksistä ja vaikutuksista. Muuten saattaa seuraavalla kerralla, vastaavassa tilanteessa, käydä kuin sadussa. Tai painajaisunessa.

4 kommenttia:

Vox Populi kirjoitti...

Tuossa on totta toinen puoli.
Vara on viisautta eikä vahingon enne !
Varovaisuudelle ja varautumiselle on ollut tieteellinen perusta. Parempi näin, ettei ole pahempaa tullut ( ainakaan vielä ). Mutta valmius ryhtyä torjuntaan on luotu henkilö- ja talousresurssien puitteissa viimeisen päälle.

Pekka huuteli sutta ihan ilkeyttään. Ei hänellä ollut sudentorjuntavalmiussuunnitelmia. Ja terveen järjenkin suhteen esiintyi puutteita !

Valitettavasti media tekee sensaation mistä tahansa asiasta, josta saa näkyviä lööppejä ja isoja otsikoita. Sisällön painoarvolla ei ole todellista suhdetta esillepanoon. Lääketieteelliset sensaatiot ovat kestosuosikkeja. Sikainfluenssakin on saanut nauttia vapaan sanan tarjoamasta "tanssii tähtien kanssa" -nosteesta.
Milloin onkaan keksitty ihmelääke syöpään, milloin lihavuuteen. Tai yleisesti käytetty hyödyllinen lääke onkin äkkiä käyttäjälleen vaarallinen ! Juttu voi rakentua toimittajan väärinkäsityksen ympärille, aineistona jokin yksittäinen tieteellinen julkaisu, jonka sanomaa affektissa oleva yhden asian asiantuntija vielä puffaa. Hiljattain peloteltiin vaihdevuosi-ikäisiä naisia hormoonien vaaroista, ja tuhannet naiset lopettivat hyödyllisen lääkityksensä kuin seinään !

Pandemiauhka on valitettavasti maailmantaloudelle huono uutinen. Varsinkin näinä aikoina.
Vielä pahempi talousleikkuri olisi toteutunut pandemia, mahdollisesti suurten ihmisjoukkojen paniikkireaktioin.

Kunpa tämän ihmisen luoman taloustaantumankin suhteen olisi voitu laatia turjuntasuunnitelmat niin ajoissa, ettei taantumapandemia olisi lainkaan päässyt kehittymään !

hakki47 kirjoitti...

Pekan motiivit ja hänen toimintansa tulokset eivät ole toisistaan riippuvaisia. Kukaan ei koskaan ole ollut kiinnostunut Pekan motiiveista, paitsi juristiplantut. Ehkä? Työharjoittelua?

Rutot, espanjantaudit, aasialaiset ja sikaflunssat, niitähän menee ja tulee. Jos olen ymmärtänyt niihin "varautuminen" tai niiden ennaltaehkäisy ei tieteen nykytasolla ole mahdollista. Voisiko olla niin, että tässä epätäydellisessä maailmassamme meidän vain on pakko hyväksyä, että kaikkea emme vielä voi säädellä?

Vox Populi kirjoitti...

Valistunut arvaukseni on, että Pekan motiivina oli saada vähän säpinää paskaduunina pitämäänsä paimentamiseen. Tätä protestointia ja graffitintöhertämisen vastinetta.

Tieteen nykytaso ei todella ruttoon, mustaan surmaan, espanjantautiin eikä vielä aasialaiseenkaan oikein tepsinyt.
Espanjantaudin suhteen maailmantilanne, sensuuri ja disinformaatio sotkivat mahdollisuudet mitenkään vastustaa leviämistä. Aasialaisen aikaan tieto kulki paremmin, ja tarttumisreitit tajuttiin. Hongkongilaisen aikana vielä paremmin. Mutta torjuntakeinot olivat tuolloin vielä vähissä.
Nyt on virusmääritykset ja rokotukset, on ymmärrys käsihygienian ja eristyksen merkityksestä. Ymmärretään, että tappavin virus ei leviä pandemiaksi, vaan riehuu tiheän asutuksen rajoitetussa yhteisössä. Pandemiaa ei synny, jos uhrit kaatuvat nopeammin kuin virus etenee. Mutta kaikkia keinoja ei nykyäänkään käytetä, kun ei ole poliittista uskallusta. Totaalinen lentokielto ja suljetut rajat, karanteenileirit ilman fyysistä yhteyttä ympäristöön jne olisivat poliitikoille liikaa.

Viime kädessä virus ja ihminen taistelevat elintilasta biosfäärissä. Virus taitaa tarvita ihmistä enemmän kuin ihminen virusta. Tämä lausuma sillä varauksella, että virus toki soveltuu ihmislääketieteen apupojaksi monin tavoin. Virukselle tulee noutaja, jos ei elävää solua enää mistään löydy !

hakki47 kirjoitti...

"Totaalinen lentokielto ja suljetut rajat, karanteenileirit ilman fyysistä yhteyttä ympäristöön jne olisivat poliitikoille liikaa." Tuskin poliitikoille. Eikä sitä vielä tiedä mitä edestämme vielä löydämme. :-(