Suomalaiset kuolemankauppiaat

Me suomalaiset olemme usein joutuneet myöntämään, että yksi vientimme suurimmista puutteista on markkinointiosaamisen puute. Saattaisiko olla niin, että tämä koskee kaikkea muuta vientiä paitsi ase- ja sotilasteknistä vientiä? Senkö alan vientimiehet ovat onnistuneet siinä missä muut eivät?  Kannattaisiko muitten ottaa oppia. Nyt olisi hyvä aika harjotella. Vientikysyntä taantuu yhä.

Sadankomitea on tutkinut Suomen ”aseviennin” viimeisen 10 vuoden ajalta. Ja hyvä, että on. Minimaalisen pienestä mutta AAH! niin tunteita nostattavasta viennistähän on kysymys.

Suomesta viedään sotatarvikkeita vuosittain keskimäärin vajaan 40 miljoonan euron arvosta. Eniten Sadankomiteaa jurnuttaa se, että aseita viedään myös sotaa käyviin maihin, muun muassa käsikranaatteja Yhdysvaltoihin.

Järjestön selvitys koski vuosia 1998–2007 jolloin toteutuneita kauppoja tehtiin 375 miljoonan euron edestä.Rahallisesti merkittävimpiä vientituotteita ovat panssaroidut ajoneuvot ja niiden osat. Muita tärkeitä vientituotteita ovat ammukset ja ampumatarvikkeet, panssarit ja komposiittisuojat, suojavälineet kemiallisten, biologisten ja ydinaseiden varalle, ase- ja johtamisjärjestelmät sekä viestintäteknologia.

En muista täsmälleen mitä Suomi, noin keskimäärin, kuluttaa asehankintoihin ulkomailta. Pari kauppaa tulee nopeasti mieleen Hornetit ja uudet ohjukset USAsta, Raketinheittimet korvaamaan henkilömiinoja Hollannista, pari sota-alusta kai tilattiin muutama vuosi sitten oliko Italiasta. Joka tapauksessa olennaisesti enemmän kuin mitä viemme.

Kuulun niihin, joiden mielestä itsenäisen maan tulee itse pitää huolta turvallisuudestaan. Myös sitä tilannetta silmällä pitäen, kun sillä on merkitystä. Kun emme kuitenkaan jatkuvasti ole sotatilanteessa, meidän on syytä pitää jonkinlainen perusosaaminen yllä myös asetuotannon osalta. Se käytännössä voidaan turvata vain viennillä.

Emme perinteisesti vie aseita emmekä sotatarvikkeita sotaa käyviin maihin. Periaate on kaunis. Jos kaikki noudattaisivat sitä, Suomi ei olisi ollut itsenäinen ainakaan ajanjaksolla 1940 – 1989. Ehkä meidän tässä aseviennissä on syytä ottaa lusikka omaan käteemme ja ajatella pitkän aikavälin kansallista etuamme? Niin tekevät kaikki muutkin itsenäiset valtiot.