maanantai 4. toukokuuta 2009

NATO no way

Sotilasliitto Naton pääsihteeri Jaap de Hoop Scheffer on kehunut Helsingissä Suomen roolia Natossa ja sen operaatioissa maailmalla. Suomi on hänen mukaansa Natolle monella tavalla hyvin tärkeä kumppani. Suomi on tärkeä poliittisesti, mutta ennen muuta Naton operaatioissa.

Tämäkö nyt sitten varmistaa länsimaisen suuntautumisemme ja itäsuuntautuneen varauksellisuutemme? Tuskin.

Miksi Naton pääsihteeri on kehumassa Natoon kuulumatonta Suomea? Samastako syystä kuin miksi EU on kiinnostunut Turkin sotilaallisesta voimasta vaan ei sen jäsenyydestä?

Mielestäni Suomenlinnassa, Kustaan Miekan portin pieleen kirjatut lauseet ovat äärimmäisen hyvä ohje myös vastaisuudessa. Natosta ei näillä näkymillä ole meille turvatakeeksi, rajamaa kun olemme. Ennen kuin Nato ehtii edes herätä, meidän ylitsemme on jo kävelty. Ja herra paratkoon, jos Nato sitten vielä päättää kävellä meidän yli uudestaan. Eiköhän vaan olisi parempi pitää huoli omasta puolustuksesta ja itsenäisistä Venäjä-suhteista?

Olen vahvasti sitä mieltä, että ei ole 5,3 miljoonaisen Suomen asia sen paremmin lähettää Hornetteja valvomaan Islannin ilmatilaa kuin miinalaivaa Somalian rannikollekaan. Kannattaisi varmaan pitää pienet resurssimme lähempänä omia alueitamme. Toivottavasti ne osoittautuvat täälläkin turhiksi.

Ei kommentteja: