sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Markkinataloutta vai demokratiaa?

”Itse olen sitä mieltä, että demokratia epäonnistui tehtävässään asettaa markkinataloudelle toimivat pelisäännöt.” Näin totesi Kalle Isokallio kolumnissaan Iltalehdessä 20.4.2009. Olen hänen ajatuksensa kanssa samalla linjalla. Olen ollut jo hyvin monia vuosia.

Markkinatalous ja demokratia ovat pikkaisen kuten paita ja peppu. Kumpikaan ei oikeasti toimi ilman toista. Juu, kyllähän markkinatalous näyttää toimivan Kiinassakin, missä demokratiasta ei juurikaan kannata puhua. Mutta ensinnäkin markkinat eivät Kiinassa toimi edes senkään vuoksi, että Kiina ei käytännössä, valuuttakurssipolitiikkansa vuoksi, ole osa kansainvälistä markkinaa. Markkinaehtoisesti. Toisekseen, odotetaan nyt ensin mitä nykykriisi saa Keskustan valtakunnassa aikaan. (Kyllä. Unohdin tarkoituksellisesti ihmisoikeuspolitiikan.) Mutta tuleeko sinulle mieleen demokratiaa, jossa markkinatalous ei ole talousjärjestyksen perusta?

Markkinat ovat yhteiskuntaa, erityisesti sen jäseniä varten. Markkinat ovat väline meille ihmisille. Tai niin pitäisi olla. Viime vuosina niin ei kuitenkaan ole ollut.

Elämme todella mielenkiintoista aikaa. Tarvittaisi edes kansallisesti yhteisesti hyväksyttyjä pelisääntöjä. Onko se liikaa pyydetty? Vaadittu?

Katse kääntyy Arkadianmäelle. Mistä me heille maksamme?

5 kommenttia:

Vox Populi kirjoitti...

Kyllähän Isokalliolta aika ajoin helmiäkin putkahtaa. Osa menee sioille. Osa jakeluun.
Siteeraamasi lause lienee lähellä ns. objektiivista totuutta. Suurta syvällisyyttä en K I:n lauseesta kuitenkaan löydä. Likimain kuin nollatutkimusraportti !
Kun laitetaan määkivä lammaslauma vahtimaan keritsimien suunnittelijaa, saavat villat pian kyytiä. Lööppijulkimoiden ja naistenlehtinarsistien kyky kontrolloida älyn ja ahneuden liittoa saattaa toisenkin kerran epäonnistua ! Vaikka nämä maailmanmatit ja annelit kuinka pitäisivät itseään kansakuntien parhaina poikina ja tyttöinä !

hakki47 kirjoitti...

Vox

Sillä onko kyseessä syvällisyys vai ei, ei liene suurta merkitystä? En ole itsekään etsimässä syvällisyyksiä vaan toimivia ratkaisuja. Tai ainakin osoittamaan mille asioille jotain tarttis tehdä.

Onneksi demokratiassa määkivä lammaslauma pääsee edes vahtimaan suunnittelijaa. Ja, jos tavoite on yhteinen, päästään parhaaseen mahdolliseen tulokseen jopa keritsijän kanssa. Maailmanmateilla ja - anneleilla sen sijaan on varsin vähän lisäarvoa annettavana kumpaankaan. :-)

Vox Populi kirjoitti...

No joo. Asia on tietysti tärkeämpi kuin esittämisen muoto. Jonkinlainen oma-aivoinen pohdiskelu antaa kuitenkin lukijalle tai kuulijalle enemmän kuin pintaliidon peilailu. On hyvä, jos vastaanottajallekin kehkeytyy pohdiskelevaa ajatustoimintaa.
Tietysti on myönnettävä, että vastaanottajan omat mielipiteet ja asenteet asettavat aina kynnyksen ylitettäväksi. Ja kaikkein vieraimmat ajatukset tulevat torjutuiksi helpommin, vaikka niistä ehkä voisikin löytyä idean itua.
Mutta toteamus: "Kadun puolella on meluisampaa kuin pihan puolella" saa vain harvan kuulijan innostumaan ! :-o

hakki47 kirjoitti...

Olet siis sitä mieltä, että Kallen lausuma on itsestäänselvyys. Varmaan sitten vähän samaan tapaan kuin "Mutta eihän keisarilla ole vaatteita."

Vai oletko ennalta ohjelmoinut itsesi tyyliin "no kun demokratia ei vaan toimi"?

Väittäisinpä, että ne 200 valittua siellä Arkadianmäellä eivät ainakaan ole sitä mieltä, että he eivät hoida hommiaan. Eivätkä valtaosa heidän valitsijoistakaan. Ja tämä tapahtuu juuri sen vähiten huonon hallintomallin tai yhteiskuntafilosofian puitteissa, jonka me ihmiset olemme onnistuneet tähän mennessä kehittämään.

Ei kai tässä auta muu, kuin toivoa maanvyörymävoittoa Kirkkoveneelle. Saataisi rukattua kansallista demokratiaa EUn vaaleissa.

Muista äänestä eurovaaleissa. Älä jää nukkumaan.
Jos protestoida haluat, anna äänesi Kirkkoveneelle.
Ainoa todellinen protesti:
Kirkkovene EU-parlamenttiin 7.kesäkuuta.

http://kirkkovene.blogit.kauppalehti.fi

Vox Populi kirjoitti...

Asian voisi määritellä näin : Koska demokratia ei toimi, on Kallen lausuma itsestäänselvyys.
Inhorealistisesti asiaa katsoen.

Määkivät lampaat, vaalikarjan manipuloitavuus, hömppäjulkisuus ja lehmäkaupat ... jne !