sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Kauppalehden linja

Totesin jossain, että blogari suhtautuu varauksella median uudistuksiin. Ja syy moiseen käy jälleen selväksi.


Aloitellassani blogaamaan 4 vuotta sitten sain käsityksen, että silloinen Presso suhtautui blogaamiseen myönteisesti. Meidät kutsuttiin oikein tutustumistilaisuuteen, muistaakseni syksyllä 2007. Siitä lähtien jokainen muutos on ollut, ainakin minun mielestäni heikennys blogaajien kannalta.


Sinnittelimme vielä ilmeisesti toimituksen armosta etusivulla kuuluessamme kuuteen viimeisimpään julkistettuun. Nyt ilmeisesti senkin näkyvyyden aika on ohi. Nyt lukijan on erikseen etsittävä blogeja ja sieltä haluamaansa antia, paitsi kun kyseessä on toimituksen oma blogi tai toimituksen kutsuma blogi. Me alemman kerroksen blogaajat löydymme pikkuriikkisen linkin takaa, kuitenkin.


Lehti on linjansa valinnut. Pitäisikö meidänkin? Siis ainakin meidä, joiden tekstit eivät aivan kauppataloutta ole? On aivan ilmeistä, että muodostamme KL.fin ei-toivottavan loisian. Lähdin jo kerran Uuteen Suomeen, mutta lupauksista huolimatta sen tulkinta kansalaisten oikeuksista tai sen valitsema sananvapautta rajoittava linja teki jatkamisen mahdottomaksi. Aamulehti olisi mahdollinen mutta näin pääkaupunkiseutulaisena vähän haettu vaihtoehto. Hesari on toivoton ja Taloussanomat kai teki tavisten blogaamisen niin hankalaksi, että se pitkälti hyytyi. Samaa tietä näyttää Kauppalehtikin ajavan. Suomen Kuvalehden blogit lienevät kutsuttuja ammattilaisia. Mitkä olisivat vaihtoehdot mielipidekirjoittajille, jotka katsovat asiallaan kuitenkin olevan laajempaakin merkitystä ja mielenkiintoa?


Itse haaveilin siirtäväni blogini tarvittaessa ikiomalle alustalle. Ning vaikuttikin hyvältä, mutta se lopetti maksuttoman palvelunsa, enkä yksin halua maksella alustasta, jota kukaan ei tunne. Buddypress lienee samanmoinen maksuton Wordpressin viritelmä, jota en kyllä lainkaan tunne. Onko muita?


Olisi mukava kuulla kommentteja siitä, mitä muut blogaajat ja kommentoijat ajattelevat.

13 kommenttia:

enola.G kirjoitti...

Lienee kysymys "hajota ja hallitse taktiikasta"
Enpä ole itekkään täällä kovin ahkeraan vieraillu,
kun ei satu kiinnostamaan esm: BB talon horinat

todettava on kumminkin että KL:n palsta on parhain
tällä hetkellä verkkolehdissä olevista.

Joskus vaan tuntuu että täällä on enemmän kirjottajia
kun lukijoita

On ajankysymys ,milloin tämä pasta lysähtää kasaan lopullisesti.

hakki kirjoitti...

Olet todennäköisesti aika oikeassa ennustuksessasi.

Olisiko sinulla mielipidettä tai ideoita "Mitkä olisivat vaihtoehdot mielipidekirjoittajille, jotka katsovat asiallaan kuitenkin olevan laajempaakin merkitystä ja mielenkiintoa?"

enola.G kirjoitti...

Vaikeepa on sannoo, mutta luulisin että lukijanpääkirjoitus
voisi olla sellainen tapa. Näissä isoissa lehdissä ,jos sinne
nyt joku elämänkokemusta omaava pääsis kirjottamaan yleensä mitään
mikä on totta.

hakki kirjoitti...

Varmaan lukijanpääkirjoitus olisi mielenkiintoinen ajatus? Sopii yhdelle per päivä. Tarkoitin kyllä välineen muutosta.

GranpaIgor kirjoitti...

Jos uskot että blogisi on sellaisenaan vetävä ja kiinnostava kuten esimerkiksi professori Jukka Kemppisen http://kemppinen.blogspot.com/
tai Osmo Soininvaaran http://www.soininvaara.fi/ niin ei sen tarvitsisi olla minkään lehden sponsoroima.

Alussa näytti että esimerkiksi Kauppalehden blogeista tulee eräällä tavoin sisäsiittoisia. Eli saavat lukijoita ikäänkuin automaattisesti Kauppalehden lukijoista ja bloggaajista. Ja ne olisivat tukeneet Kauppalehden omaa profiilia.

Minusta tuntuu että noita lehtiä vaivaa ongelma ettei blogikirjoitukset ole sisällöltään heidän itsensä valvottavissa kuten toimituksellinen aineisto. Ja he ylläpitävät (=kustantavat) blogialustaa vain niin kauan kuin heillä on hakusessa miten lehti voi hyödyntää nettiä.

Näet itsekin jo että Kauppalehti ei enää markkinoikaan kaikkia Kauppalehden alla kirjoitettuja blogeja. Blogeja on ehkä liikaa, kaikkien sisältö ei ole Kauppalehden oman toimituksen hallinnassa. Ehkä pelko julkisesta kritiikistä estää lopettamasta blogeja.

Oivallinen toisenlainen esimerkki on Iltalehden blogiosio. Se on paljon selvemmin lehden kutsumien kirjoittajien kolumneja, joille on annettu vain uusi nimi.

Yksi globaalisti suosituimpia blogialustoja on kansainvälisen Googlen omistama blogger.com jonka periaatteet saattavat olla esimerkiksi Kauppalehden ehtoja liberaalimmat. Googlen ansaintaperiaate kun on hiukan erilainen kuin Kauppalehden tai muiden ex-paperimedioiden. Mutta blogisi ei saa sieltä samalaista yhteisöllisen tuntuista taustatukeakaan kuin Kauppalehdessä. Mutta Google tarjoaa hyviä apuvälineitä oman blogin markkinointiin ja saat sinne vaikka oman domainisi, jos sinulla sellainen on rekisteröitynä. Jotkut haluavat mielellään kotimaisen vaihtoehdon. Esimerkiksi http://www.vuodatus.net/site/about lienee ihan kelpo paikka.

BTW blogisi oli tänään päässyt Kauppalehden blogisivuston etusivulle. Kyllähän sellainen sinun kannaltasi lisää lukijoita Kauppalehteä muutenkin lukevista ja eikös se sinun näkökulmasta ole tavoittelemaasi yleisöä?

hakki kirjoitti...

IsoIgor

Mikä helvetin BTW blogini?

Ongelma lienee siinä, että en ole koskaan ollut kiinnostunut netistä sinänsä. Ja nykyisellään media ei todellakaan ole viesti. Ennemminkin päin vastoin.

Ongelmani lienee, että en halua käyttää muuta kuin suomea kielenä. Tai että haluan käyttää vain suomea. Ja syykin on aika ilmeinen, katson ensisijassa olevan suomalainen.

Eikä minua suomalaisuus häiritse. Minua häiritsee se, että en löydä riittävän "valovoimaista" mediaa. Siis sellaista, jota monet käyvät lukemassa, muun tekemisensä ohessa. Sillä en enää kirjoita pelkästään siksi, että selvittäisin omia ajatuksiani. Pyrin kirjoittamaan tavalla, joka pakottaa lukijat selvittämään omansa. Eikä se ole helppoa, eikä järkevääkään.

hakki kirjoitti...

PS.

Sitä paitsi en ole Soininvaara, Kemppisestä puhumattakaan. Edellisen kanssa olimme sentään joskus kauan sitten samassa puolueyhteisössä.

GranpaIgor kirjoitti...

BTW = By The Way ainakin nörttipiireissä yleinen lyhennys.

Blogger toimii myös suomenkielisellä käyttöliittymällä aivan moitteetta. Eli se on ns lokalisoitu laadukkaasti.

Eli kuten sanot etsit 'valovoimaista' mediaa tai yhteisöä et pelkkää julkaisualustaa. Blogger, Wordpress ja vastaavat ovat pelkkiä julkaisualustoja eivätkä välttämättä tuo sinulle yhtään lukijaa automaattisesti. Vahingossa sieltä voi tulla.

En minä usko että kukaan blogisti kirjoittaisi pelkästään selvittääkseen omia ajatuksiaan. Eiköhän jokainen toivo aatoksilleen lukijoitakin. Näissä ympyröissä laadukas ja säännöllinen kirjoittaminen ja puskaradio tuovat lukijoita.

Yksi vaihtoehto on tarjota jollekin medialle vakituista avustamista, kolumnia tms niiden profiiliin sopivalla aihepiirillä. Kyllä media silloin puffaa kirjoittamistasi.

hakki kirjoitti...

IsoIgor

Onhan minulla sivut bloggerissa, vuodatuksessa ja wordpressissä, ja taitaapa olla jossain muuallakin. Mutta kun aiheet joista kirjoitan, eivät todellakaan ole mediaseksikkäitä, eikä tapa jolla kirjoitan ole mediaseksikäs ollenkaan on turha kuvitella, että ne joille kirjoitan löytäisivät kirjoitukseni yleisestä "virtuaalitodellisuudesta". Voi jopa olla, ettei heitä tavoita, kirjoitinpa ihan missä tahansa.

Eikö olekin huvittavaa, etten kuitenkaan arvosta median puffia? Haluaisin löytää, tai tarvittaessa jopa luoda sen paikan, jossa yhteiskunnan tilasta ja sen kehittämisestä kiinnostuneet avarakatseiset ihmiset haluaisivat, vaikkapa nimimerkin suojissa, esitellä ajatuksiaan. Mutta 5,3 miljoonan populaatiossa kohderyhmä käy ilmeisesti kovin pieneksi?

GranpaIgor kirjoitti...

Minä en usko että kohderyhmä olisi kovin pieni. Mutta kohderyhmän tavoittaminen voi olla vaikeaa. Ja sinulla on kuitenkin siinäkin jotain reunaehtoja. Esimerkiksi vihreiden sähköpostilistat ovat vilkkaita keskustelufoorumeita, mutta niitä rajaa sitten vihreys kaikkine reunaehtoineen ja ahdasmielisyyksineen. Ja on samanlaisia muillakin puolueilla.

Sitten on erilaiset yhden asian liikkeet, kuten esimerkiksi http://cms.hommaforum.org/
Sinun aihepiirisihän on, jos nyt ei koko maailman parantaminen, niin ainakin Suomen parantaminen. Siihen ei mikään yhden asia liike riitä. Ellet nyt sitten ajattele yhden asian liikettä 'Suomen pelastaminen' :)

Tuonkaltaisia ovat minun käsittääkseni blogisi markkinoinnin ongelmat. Eikä siihen mitään helppoa ja yksiselitteistä ratkaisua ole mielestäni olemassa.

Karl Fransen kirjoitti...

Hakki

Ottaen huomioon, ei vain Suomen, vaan koko inhimillisyyden probleman ja tietoisuus mihin inhimillisyys on menossa, kaiken sellaisen korostamisella jonka sisalto sotii itse elaman perustarkoituksia vastoin, on kentta jonka tuntemusta jokainen "bloggaaja" voi auttaa rajattomasti. Siina hommassa on vain yksi probleema - ajatus on haluton katsomaan itseaan lahelta ja ilman sellaista laheisyytta emme voi tuntea itseamme emmeka "toista". Samasta kysymyksesta on lahtoisin kaikki ne pulmakysymykset joita itsekin esitat ja haet vastauksia. Ehka esitan liian paljon toistuvasti asioita joihin mielenkiintosi ei ole halukas ottamaan osaa, mutta, jos ja kun mennaan pinnan alle, siella on kaikki ne probleemaa aiheuttavat tekijat joista me jokainen voimme oppia. Mutta emme ole vain halukkaita tekemaan kovaa tyota, varsin- kaan jos siita ei ole valittomia "tuloja", henkisia tai aineellisia.

hakki kirjoitti...

IsoIgor

Kiitti vaan lohdullisesta viestistä. ;-) Sitä mieltä minäkin. Nuo yhden asian liikkeet ovat todella pois laskuista, minun on aina ollut vaikeaa sopeutua annetun muotoiseen reikään, jos omaa oikeutta ajatella ja sanoa rajoitetaan. Eikä sitä enää tässä iässä viitsi aloittaa. Sen lisäksi se poistaisi kirjoittamiseni pointin lopullisesti.

hakki kirjoitti...

Karl

Filosofeeraaminen filosofeeraamisen vuoksi ei ole ajatusmaailmani osa. Sitä on joskus pakko harrastaa, ja hauskaakin se silloin on, mutta se on perususkomuksiani vastaan. Filosofeeraamista täytyy seurata tekoja. Pelkkä pisteen pyöristäminen ei johda mihinkään konkreettiseen, ja minulle maailma ja siinä eläminen on vielä konkretiaa.