torstai 2. joulukuuta 2010

Wikileaks pelastaa maailman?

Mutta haluaako maailma pelastua? Interpol etsii Assangea.  Tosin, ei ainakaan virallisesti tietovuotojen julkaisemisesta johtuen vaan ilmeisesti Ruostissa tapahtuneeksi väitetystä seksuaalisesta häirinnästä ja raiskauksesta.


Keskustelimme Wikileaksin oikeutuksesta, moraalista ja etiikasta pienemmällä porukalla maanantaina. Ja, kuten odotettavissa olikin, vajaan 10 hengen mielipiteet jakautuivat aivan laidasta laitaan. Karrikoiden;


Toinen ääripää oli mielipideryhmä "pahantahtoisen inhimillisen tirkistelyhalun ilmentymä, josta saattaa olla vakavaa uhkaa yhteiskuntien (myös demokratioiden ja ehkä juuri niiden)  vakaudelle tai epäeettinen tapa tehdä rahaa sivuston ylläpitäjälle".


Toisena ääripäänä "internetin mahdollistama uusi kansalaisia palveleva tiedonkeruutapa, joka antaa heille entistä paremman mahdollisuuden valvoa kansallisten ja kansainvälisten hallintojen vallankäyttöä. Joten ei varmaan maailman helpoiten arvioitavissa oleva uusin netin aiheuttamista pohteista, ehkä jopa kriiseistä (uhka ja/tai mahdollisuus).


Yhteiskuntia, yhteisöjä ja niiden johtajia on päässyt monessa yhteydessä ja monilla eri tasoilla ja tavoilla sekä läheltä että kaukaa seuraamaan sekä, koska terveen demokratian toimivuuden edellytys ja takuu on äänestäjien aktiivinen epäluulo institionaalisen hallinnon toimijoiden motiiveja kohtaan, on oma ajatteluni lähempänä jälkimmäistä tulkintaa.


Vaan tuskinpa tämäkään uusi ilmiö on puhtaasti vain joko musta tai valkoinen. Milloin ja minkälaisten asioiden osalta se meille siunaukseksi ja milloin ei?


Myönnettäköön, että itse olen tyytyväinen saadessani tietoa, joka kertoo esimerkiksi, että Kiina alkaa kypsyä Pohjois-Korean lapsellisiin ja äärimmäisen vaarallisiin toimintatapoihin, että USA ei lähde riemumielellä hyökkäämään Iraniin vain siksi, että vanhoillisista al-qaidisteista vanhoillisin siis Saudi-Arabian kuningas siihen kehoittaa, että muutkin jakavat käsitykseni siitä, että Venäjän hallinto muistuttaa rakenteeltaan yhä enemmän Mafiaatai esimerkiksi, että naapurimaan pääministeri pyrkii käyttämään suuria ulkovaltoja oman jälleenvalintansa pönkittämiseksi.


Mutta rajansa varmaan kaikella?


 


PS.


Venäjä kuulemma tarvistee miljoonia maahanmuuttajiakorvatakseen väestönsä kutistumisen. Vaan kukapa sinne vapaaehtoisesti...? Joten ollaan jatkossakin tyarkkana, etteivät hae väkipakolla.

28 kommenttia:

Tobe kirjoitti...

Suhtaudun suurella kriittisyydellä kaikkiin puolestani puhujiin.Kuten Ilman valtakirjaa maailmaa pelastaviin Amnestyyn,Greenpeaceen, Jehoviin puhumattakaan kaikista muista fundamentaalisista uskonnollisista porukoista.
Toki kiellän myös puolueet, jotka eivät ennen vaaleja kerro kenen kanssa aikovat maatamme hallita.
Kyseinen herra Assange ei ole saanut valtakirjaa keneltäkään ja varastaa materiaalia vapaan tiedonvälityksen nimissä.
Monessa rikollisessa toiminnassa tehdään samalla toki hyvää kun pakotetaan valtiot varovaisuuteen ja löydetään mätämunia sieltä missä niitä ei pitänyt olla.Vikileaksin jakaman tiedon perusteella nimenomaan nykyinen Obaman hallinto on kaikkein kamalin.?Kansalainen uskoo helposti että Bushin aikana niin ei ollut, koska sellaista materiaalia ei ole nähtävillä.
Kyllä herra Assange joutaa oikeuden eteen siinä kuin pienen verovilpin taitamattomuuttaan tehnyt yrittäjä.
Vikleaks on myös mafia, koska sen toiminta on suljettua ja ilman valvontaa.Emme tiedä siitä mitään?Missä se avoimuus Vikileaksin osalta on, mitä siellä peräänkuulutetaan?Missä se Jeesus itse pakoilee?

hakki kirjoitti...

OrNot

Löytyy ajattelussamme ja arvoissamme siis selkeitä erojakin.

Olen samaa mieltä siitä, että Wikileaksista riippumatta, herra Assange joutaa oikeuden eteen, jos on syytä aloittaa häntä vastaan oikeudenkäynti seksuaalisesta häirinnästä ja raiskauksesta syytettynä. Saamani käsityksen mukaan, joka voi toki olla virheellinen, perustelut eivät ole kiistattomia vaan vähintäänkin kyseenalaisia.

Edelleen käsitykseni/luuloni mukaan Wikileaks toimii ideaali-tasolla ja tiedon käsittelyn osalta samoilla periaatteilla kuin Wikipedia. Ulkopuoliset voivat tarkentaa ja täsmentää esitettäviä tietoja. Jo yksinomaan se, että sivusto julkituo tietoja tavoista, joilla johtajamme ja intituutiot toimivat on omiaan tervehdyttämään hallintoa.

Abu Graib, Watergate, Israelin ydinase, Politovskaja, Katyn ja monet muut menneet "vuodot" osoittavat niiden välttämättömyyden ja hyödyllisyyden.

eurooppalainen kirjoitti...

KL'n uutisblogissa oli pohdiskelua tästä aiheesta muutama päivä sitten otsikolla "Ajaako WikiLeaks sananvapautta?"
Itse heitin vastauksena osapuilleen, että: Ajaako YK rauhaa? Ajaako IMF yhteistä vaurautta? Ajaako kirkko pelastusta?

Itse olen pääasiassa Wikileaksin puolesta, mutta tosiasiassa, se keneltä saan tiedon mitä sinne on vuodettu on mediakorporaatiot. Lieneekö objektiivisten lasien läpi suodatettua sekään tieto. Miten se menikään GE omistaa CNN'n jne... Itse en ole yhtäkään niistä 1/4milj dokkarista lukenut mitkä siellä on. ...vai oliko se että tulee olemaan? Eli ongelma lienee edelleen pääpiirteissään se että tietoa on, mutta miten se esitetään? Tietenkään mustaa ei voi nyt ihan suoranaisesti valkoiseksi selittää, mutta kuitenkin...

"Ihmiset ketkä äänestävät eivät päätä mitään. Ihmiset ketkä laskevat äänet päättävät kaikesta!" -J. Stalin

Karl Fransen kirjoitti...

Madannaisyyden paljastukset internationaalisessa skaalassa - antaa todellisen kuvan ihmisen valheellisuudesta. Se saa jokaisen positiivistin katsomaan pintaa syvemmalle - jos henkiset resurssit antavat myoten.

hakki kirjoitti...

eurooppalainen

Ajattelepa jos Internet ja siellä Wikileaks olisi ollut käytössä 1920?

Olen kanssasi toki samaa mieltä siitä, että mediakorporaatiot ohjaavat meidän massojen mielenkiinnon, huomion, tyrmistyksen ja inhoamisen kohteita. Mutta taviskäyttäjien hallinnassa olevat Wikit vähentävät yksilön luulon ja hyvän uskon tarvetta ja lisäävät samalla tiedon määrää ja mahdollisuutta omaan arviointiin?

We´re not there yet.

hakki kirjoitti...

Karl

eurooppalaiselle antamaani kommentin lisäksi, tieto lisää tuskaa ja tietoon perustuva perusteltu päätöksenteko on niin vaikeaa, että moni meistä jättää sen mieluiten muille.

Kaj Granlund kirjoitti...

Siis puolesta ja vastaan, mutta kuinka monella on käynyt mielessä sellainen mahdollisuus, että hiljattain julkisuuteen tulleet vuodot ovat "tahallisia". Keitä palvelee tieto että Saudit rahoittavat terroristeja? Keitä palvelee tieto, että Kiina hylkää Pohjois-Korean? On vaikeata ymmärtää, että näinkin laajaan tietomäärään on muutamalla henkilöllä ollut pääsy ja ilman, että siitä olisi jäänyt jälkiä.

Ovathan viimeiset julkaisut lopultakin vain "kiusallisia", mutta eivät oikeasti "huippusalaisia".

Yksi monista järkeen käyvistä selityksistä on, että joku haluaa nämä tiedot julkisuuteen. Wikileaks on oiva mahdollisuus paljastaa asioita, joita ei kasvoja menettämättä muuten saada julkisuuteen.

hakki kirjoitti...

Kaj

Aivan kaikki eivät välttämättä, ainakaan ihan aina ole etsimässä hetkellistä etua. En oikein jaksa uskoa, että samat henkilöt tai tahot, jotka hyötyivät Al Graibin paljastuksista hyötyisivät myös Kiinan kinasta Pohjois-Korean kanssa, tai että Sulinin tuenkalastelusta hyötyisivät samat kuin Politovskajan murhaepäilyistä.

Voisiko molla niin, että osaamme nykyään arvioida erilaisten hyötynäkökohtien vaikuttavan yksilöiden toimintaan? Myönnän, että usein näin on, mutta eikö esittämäsi ajattelutapa johda pitkässä juoksussa siihen, että et enää voi uskoa mihinkään?

Tobe kirjoitti...

hakki! Hitlerkin löysi Weimarin tasavallasta paljon paljastettavia mätämunia.Lopulta sai luvan kanssa puhkoa ne munat.
Vikileaks on ideana ok, niinkuin moni muukin kansalaisten vapautta parantava toiminta, mutta jos emme tiedä kuka on sen takana on syytä epäillä. Jopa Putin epäilee varmuuden vuoksi tai ainakin näyttelee hyvin.En tarkoita että parlamentarismi tarjoaa jotenkin paremmin kontrolloitavan systeemin, mutta emme me sentään anna maamme asioita jonkun virtuaaliyhtiön hallintaan.
Minä luokittelen Assangen samanlaisiin ihmemiehiin kuin Fantomas.Osa toiminnasta on ideatasolla hienoa, mutta seuraukset vaarallisia ja kontrolloimattomia.En näkisi omien tyttärieni liikkuvan miehen matkassa, mikä vain esimerkkinä.
Oikeusturvan kannalta Vikileaksin olisi nyt julkaistava ihan kaikki materiaali, jotta voimme rakentaa niistä oikean kokonaiskuvan keskustelujen kulusta.Ei kolmossivun tyttökään ollut ihan koko Kauppalehti?

hakki kirjoitti...

OrNot

Lukaisin juuri läpi US uutisoiman jutun, jonka he otsikoivat Ruotsi valehtelee. http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/107142-wikileaks-vuoto-%E2%80%9Druotsi-valehtelee%E2%80%9D Täytyy myöntää, että taustaan tutustumalla en löytänyt juurikaan sellaista, mikä oikeuttaisi moiseen otsikointiin. Tältä osin tuskin ambitiot selvittää kuka on Wikileaksin takana ovat kovin suuria? Mutta aina on syytä eppäillä. Sen opimme jo KMS-jupakasta, jonka käsittely ja paljastusten jatkuva virta oli monen mielestä vähintäänkin epäisänmaallista ellei jopa kerettiläistä.

Väittäisin, että aivan samalla tavalla kuin USn takana lienee Niklas Herliin arvomaailmoineen voin hyvin nukkua yöni tiedostaen, että Wikileaksin takana on herra Assange. Jos on syytä johonkin verrata, vertaisin Julian Assangen roolia Wikileaksissa Jimmy Walesin rooliin Wikipediassa. Jos jossain vaiheessa ilmenee , että on syytä muuttaa arviota, muutetaan ihmeessä. Kriittinen pitää toki olla jatkuvasti, myös kanssablogaajien motiiveihin. ;-)

Kaj Granlund kirjoitti...

Hakki

"Myönnän, että usein näin on, mutta eikö esittämäsi ajattelutapa johda pitkässä juoksussa siihen, että et enää voi uskoa mihinkään? "

Valitettavasti en pitkään aikaan ole uskonut mihinkään, mikä on tekemisissä politiikan kanssa ja varsinkin sellaisen politiikan kanssa, joka on ihmisen tekemää:)

hakki kirjoitti...

Kaj

Touché.

hakki kirjoitti...

Kaj

Muuten. Mikä politiikka on muuta kuin ihmisen tekemää? Jumaluusoppi? ;-)

Karl Fransen kirjoitti...

Hakki
Tieto voi aiheuttaa tuskaa ja kuten sanoit paatoksen teko tietoon perustettuna on vaikea. Mutta toisaalta tieto voi myoskin vapauttaa, tosin vain silloin kun se ei ole sidottu perinnaisiin johtopaatoksiin, tarkoittaen, etta tullaan nakemaan itse "tiedon" estavan valittoman havainnon siita mita todellisuudessa on. Mutta sellainen on mahdollista vain perusteellisen itsetuntemuksen kautta ja kuten tiedat, se vasta kova homma onkin.

"Jattamalla sen muille" ei voi selventaa omakohtaista, joten ainoa vastaus on tehda se itse; koska sielta, itsesta, kaikki on lahtoisin vaikka pohjatieto onkin ulkopuolisten vaikutteiden luomaa, muokattuna omakohtaisen kokemuksen tulkinnoilla.

hakki kirjoitti...

Karl

Mitäpä tuohon lisäämään?

Mutta erilaisuus ja Wikileaksin näin tarjoamat tiedon hankinnan uudet lisämahdollisuudet ja -vaihtoehdot ovat tähän mennessä ennemminkin omiaan viestimään Axel Oxenstjärnan oppia lapselleen. Oppi joka toivottavasti entistä vahvempana iskostuu nykyisten vastuupoliitikkojen päähän, sikäli jos sellaisia enää on. Valtapoliitikkoja meillä kyllä on varmasti ihan riittämiin.

Ja heille Wikileaks on uhka. Ja iso sellainen.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Wikileaks tuoksahtaa. Ei siksi että se paljastaa salaisuuksia, vaan siksi ettei se ole lähimainkaan ensimmäinen sellainen sivusto. Kuitenkin media on päättänyt noteerata juuri sen.

Yhdysvaltalaisien virastojen FOIA-sivustoilla on aivan yhtä kiinostavaa materialia, joskaan ei aina yhtä tuoretta, ja riippumattomia alan sivustoja on ollut 90-luvulta saakka. Miksi uusin tulokas Wikileaks on niitä kiinnostavampi?

hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Riittäisikö se, että se on nimeltään Wikijotain?

Tobe kirjoitti...

Kaipaan tähän Vikileaks kohuun jotain selkeämpää kiteystä.Nythän koko homma on lööppi tasolla.
Sanoiko Hillary Clinton , että joku on p....stä vai ei? Ja jos muuten sanoi who cares.Clintonkin on vain ihminen, vaikka onkin nainen.
Vikileaks pystyy tuottamaan uuden lööpin tunnin välein 100 vuoden ajan.Mitä jää käteen.Ei yhtään mitään.!
Jos nyt aletaan ajaa vaikka yhtä infopolkua eteenpäin eli väitettä Saudien hyökkäyshaluista Iraniin niin saadaan lopulta iso ongelma.
Joku hermostuu ihan aikuisten oikeasti?Ahmanidejad vai mikä se nyt oli?
Siis kaikille meille parempi että Vikileaks jää Seitsemänpäivää lehden tasolle ja heittelee kuka oli kenen kaa ja kuka muka sano jotain huti kuti Puti.
Samaan aikaan toisaalla kukaan ei puhu/kerro mihin eurooppa on menossa.Sammutetaan jotain jonka alkusyystä ei olla edes samaa mieltä.Varsin yksinkertainen asia tehdään äärimmäisen monimutkaiseksi.Olisiko mahdollista että?:"Eurooppa elää koko ajan yli varojensa!"Kun näemme kaikki ettei meillä ole varaa näin laajaan julkiseen sektoriin ja emme voi ikuisesti elää velaksi yli varojemme olisi hienoa jos joku sanoisi sen ääneen.Ennen vaaleja ja senjälkeen.Sana arvovalinta saa minusta koko ajan uuden sisällön.Arvovalinta tarkoittaa alempaa arvostustasoa kuin nykyisin.Ei siis sitä mistä Heinäluoma tai Backman puhuu.Tottakai ennen vaaleja puhutaan juuri noin ja siksi koko sakki joutaa kierrätykseen.
Vikileaks ei anna meille vastauksia mihinkään, mutta toimii kuin väärä mauste keitossa.

hakki kirjoitti...

OrNot

En voisi olla enemmän eri mieltä kanssasi.

Kukaan ei kuitenkaan missään välissä kerro mihin Eurooppa on menossa, ellei heidän ole pakko. Ja ilman Wikileaksin kaltaisia uusia reaalitiedon murusia ja Superpolitiikan raadollisen arkipäivän kuvauksia, heidän ei koskaan tarvitse edes kertomaan vaivautua.

Sillä, että Suomen lisäksi koko muukin Eurooppa elää jatkuvasti yli varojensa ei ole merkitystä, ei vaikutusta. Heille. Vaikka koko Eurooppa eläisi vielä kaksi kertaa riettaammin yli varojensa, heillä on kyllä laskun maksajat tiedossa. Ja siitä saamme syyttä ihan vain itseämme. Mehän heidän laskummekin maksamme.

Lyhyen historiansa aikana Wikileaks on ainakin antanut aihetta mm. moneen blogiin. Lopulliset tulokset sen paremmin blogaamisesta kuin Wikileaksistakaan eivät vielä ole näkyvissä. Hyvät asiat kypsyvät hitaasti.

hakki kirjoitti...

OrNot

Vielä lisäys. http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Wikileaks+Norja+ja+USA+huijasivat+Ruotsia+h%C3%A4vitt%C3%A4j%C3%A4kaupoissa/1135262107130?ref=rss .

Mitä enemmän näitä saadaan, sitä rauhallisemmin nukun. Varsinkin sitten, kun vastaavaa tietoa löytyy Putinin FSBstä, Sarcozyn ja Merkelin välipuheiden taustoja, jotka toteutuessaan hajottavat EUn, Georgian sodan hyökkääjien todellinen toteaminen ja lännen reaktiot Ukrainan vallanvaihtoon... Sitä enemmän nautin siitä, että demokratiaa ihan oikeasti saattaa, kaikesta huolimatta sittenkin olla olemassa. Puolueista huolimatta.

fundeeraaja kirjoitti...

Mielenkiintoista. Wikileaks on aikansa ilmiö. Voimme kierrellä ja nuuskia sitä emmekä saa siitä kunnon vainua. Näinhän meitä hallitaan. tuodaan nuuskittavaksemme sittenkin toisarvoisia asioita. Wikileaksin julkaisemien salaisuuksien yläpuolella on salaisuuksia ja senkin yläpuolella niitä vielä löytyy.
Kun Hakki sanoo demokratian ehkä sittenkin löytyvän niin voisin ajatella samoin, mutta se demokratia ei ole sitä demokratiaa, johon olemme tottuneet. Sitä demokratiaa, joka meitä vie voitaisiin kutsua vaikka reakratiaksi. Siinä reaktioon vastataan reaktiolla teolla tekoon, ajatuksella ajatukseen. Wikileakskin saattaa olla rektio, johon tiedetään vastattavan rektiolla. Jos vastareaktio palvelee päämäärää niin alkureaktio on ollut oikea. Ihmisen aivoja ja tietämystä rasitetaan suurelta osin suunnitellusti, mutta meidän sitä ymmärtämättä.

Tobe kirjoitti...

Tämä Georgian sodan aloittaja on tyypillinen Wikileaks uutinen.Kukana ei muista että Georgia hyökkäsi omassa maassaan olevaa kriisipesäkettä vastaan ja vasta Venäjän hyökkäys Georgiaan aloitti varsinaisen sodan maiden välille.
Samalla logiikalla meidän pitäisi hyväksyä Tsetseenian tapahtumat.Tsetseenit sotivat keskenään ja Venäjä tuli ja otti komennon.
Ero on siinä , että maa Tsetseenia kuului silloin Venäjään ja Georgia oli ja on suvereeni valtio. Wkileaks tyyppinen uutisointi popularisoi monimutkaiset asiat lööppitasolle.Ei siis tuo lainkaan lisäinformaatiota.Ei paljon kiinnosta sanoiko Putin Pariisissa leikkaavansa jonkun tyypin..m....t, koska Putin tiedettiin jo ennen sitä esiintymistä.Wikileaks löytänee varmaan jotain muuta kivaa Putin sanomaa, joka ei edistä yhtään mitään.Hodorkovski on ja pysyy vangittuna sanoo Putin mitä tahansa.

fundeeraaja kirjoitti...

Tobe lentelee samoissa svääreissä. Lööppejä ladataan nimenomaan asioista, joihin on turvallista siirtää uteliaitten ajatukset. Kuinka hirveää onkaan tämä ilmastonmuutos? Se on niin hirveää, että ydinvoima alkaa tuntua todelliselta turvasatamalta. Haja-asutusalueitten mummujen ja vaarien paska tuhoaa Itämeren. Kun se saadaan puhdistettua niin sikojen vastaavaa voidaan levittää kaksin verroin. Tämä on reakratiaa, ajatusten alentamista, johon minäkin uskon. Vedotaan ihmisten tunteisiin, mutta ei ajattelevaan älyyn. Kun kansa nappaa syötin niin sitä on helppo vedellä siiman päässä.

ketku kirjoitti...

Todelliset salassa pidettävä siis merkittävä tieto ei vuoda . Nyt näyttää että
kaikenlainen kaikki juorutasoinen tieto on vuodon kohteena . Itsestään selvyydetkin kelpaavat julkaistavien joukkoon . Enemmän naurettavaa tarinointia.

hakki kirjoitti...

fundeeraaja

Mitä ihmeellisempiä asioita "tuodaan nuuskittavaksemme" koko ajan. Mutta mitä erilaisemmista lähteistä ja mitä erilaisilta syvyyksiltä tietoa saamme, sitä helpompi ajatteleva, asioista kiinnostuneen henkilön on muodostaa itse kuvaa todellisuudesta. Ei aina tarvitse olla vain sen tiedon varassa jota eri syistä halutaan tuoda esille. Sitä aikaa voi kuvata "pysähtyneen suomettumisen ajaksi" Se alkoi noin 1960 ja sen päättymisen edellytykset täyttyivät 1981.

Lienee parempi, että kaikenlaisia erilaisia ja eri lähteistä tulevia tietoja on ajattelevalle ihmiselle tarjolla, jota hän itse voi päättää mitkä niistä ovat juuri hänen kannaltaan toisarvoisia?

fundeeraaja kirjoitti...

Tobe ja ketku oivaltavat. Toisarvoiseksi pitäisi panna se tieto, jolla yritetään siirtää media ja ajatukset yleensä sivuraiteelle siksi aikaa kun varsinainen "juna" ajaa vauhdilla pääradalla ohi. Kunpapa fundeeraaminen olisikin niin yksinkertaista, että voisimme ottaa mediasta vain tosiasioita ja päättää mikä niistä on keskittymisen arvoista ja mikä taas ei.

Tobe kirjoitti...

Jos tämä aika on vallankumouksellista niin se on sitä nimenomaan tiedon tarjonnan määrässä-ei laadussa.
Tähän nokkela Norman vastaa toki..."se on sitten lukijasta itsestään kiinni".Muistan kun netti alkoi pauhaa innolla ja kaikki puhuivat minulle sen luomista valtavista myynti- ja markkinointimahdollisuuksista. Yritin väittää vastaan sanomalla, että samaan aikaan tarjonta miljoonakertaistuu. Koko maailma myy ja ostaa.Lopulta tilanne on sama kuin ennenkin.Vain suuret ja vahvat voivat voittaa.Vain suurilla on pääomaa painaa päälle ja ottaa omansa.Toki olemme saaneet uusia suuria kuten Google ym.
Harva nauraa enää MacIntoshille eli Aplelle.Niitäkin oli iso rivi . Kun jaetaan edelleen vahvassa perinteisessä massamediassa tietoa se tarkoittaa, että suurin osa kansasta puhuu sitä tietoa aamukahveillaan.Täällä blogeissa ja torikahviloissa voi joku sisäänpäin kääntynyt älykkögruppi saada intensiivisempää otetta yksityiskohtiin ja muodostaa siten laajemman kuvan tapahtumista.Hyvä esimerkki on tämä verokeskustelu jossa Tampereen yliopiston proffa ja vaikkapa samalla tittelillä toimiva herra Jäntti (HS/su)
antavat aatteen ohittaa todellisen tiedon.
Eero Lehti sanoi hyvin A-studiossa:"Aika sekavaa on kun ei professoritason ihminen ymmärrä pääomatulojen ja yhteisöverojen kokonaisuutta!"Muodosta siinä sitten kokonaiskuvaa Wikileakspornon avulla jostain vielä suuremmasta tapahtumakeetjusta.Syntyy vain Lisää otsikoita puupäiden taivasteltavaksi.
"On se kauheaa mitä se Lipponen sanoi Bushille...mitä se sano...en mää tiedä, mutta on se kauheaa jotain!"
Näistäkin syistä Assange joutaa pois julkisuudesta.Jeesus hän ei ole.Tuskin myöskään Muhammed.

hakki kirjoitti...

fundeeraaja ja OrNot

Anna hyvä ihminen jokaisen meistä päättää itse, mikä on asiaa ja mikä kohinaa. Mikä on faktaa ja mikä on fiktiota. Mikä konkretiaa ja mikä fiilistä. Ja ketkä kulloinkin ja missä asiassa ja missä sen suhteessa ovat huulipyöreitä pölkkypäitä.

Ja uskokaa kanssani; Messias tulee. ;-)