Päähän potkittu sukupolvi 60+

Vuosina 1938-48 syntyneitä suomalaisia voi täydellä syyllä pitää ”päähän potkittuna sukupolvena”. Ja ”hyvinvointivaltio” potkii jatkossakin.

Miksi päähän potkittu?

Lähes kaikki 1938-1948 syntyneet kärsivät, viimeistään vuodesta 1939, nälästä ja vilusta. Ei ollut rahaa, ei ruokaa, eikä osalla edes kotia. Sota (eli käyttäen virallista liturgiaa ”rauhaa rakastava suuri naapurimme”) oli vienyt sadon ja karjan, tuhonnut laivat ja tuonnin sekä useilta vielä surmannut isän.

Valtaosalla ”päähän potkituista” pulatilanne jatkui vielä koko 50 -luvun. Pulan lisäksi 16-20 vuotisina ei ollut mahdollisuutta opiskella, ei ollut koulukyytejä, ei kouluruokia eikä muitakaan ”ylellisyyksiä”. Oli painuttava töihin hankkimaan oma elanto, itse. Ne perheet joilla oli varaa kustansivat koulun, mutta samalla koululaiset myös ansaitsivat, aina kun voivat, perunapelloilla tai puutarhoja kitkien.

Palkat olivat 1960-1980 -luvulla pieniä ja jatkuva inflaatio söi ostovoimaa. Ne jotka osasivat, käyttivät hyväkseen inflaatiota säästäen ja pienin jatkuvin investoinnein. Jos ”päähän potkittu” ei osannut ja syntyi vielä lapsia, niin ei ollut varaa omaan asuntoon – ainoa mikä kertyi oli velka. Ilman vakuuksia ei juurikaan saatu lainoja. Ei ollut äitiys- saati isyyslomia, päiväkoteja ym. ym. Mutta rahaa kului ja aina hinnat nousivat. Palkkojakin korotettiin, mutta ostovoima ei kasvanut. Selviytymiskeinot, joita suurehko osa ”päähän potkituista” tuolloin käytti, olivat tuplatyöt ja ilta- tai yölukemiset paremman ansion toivossa. Näin, eli tekemällä, luotiin se varallisuus, jonka osa ”päähän potkituista” menetti 90-luvun pankkiseikkailuissa tai työttömyydessä, sillä olihan pankkien saatava velkansa takaisin koronkoroin. Jos kuitenkin joku ”päähän potkittu” onnistui säilyttämään aiemmin hankkimaansa omaisuutta 90-luvulle asti, puolittui se viimeistään avioerossa.

2000 luvun alussa suurin osa ”päähän potkituista” on siirtynyt tai siirtymässä eläkkeelle. Ja sitten seuraavat potkut osuvat päähän. Valtaa pitävät hoitavat nyt suuressa viisaudessaan maahan inflaation ja palkankorotusten avulla asiat niin että ”päähän potkitut” ovat taas maksumiehinä. Eläkkeiden indeksikorotukset laahaavat perässä ja merkitsevät ”päähän potkituille” hitaammin nousevaa ostovoimaa ja reaaliarvoja pienempiä ostovoima-arvoja. Suhteellisesti ”päähän potkitut” köyhtyvät ja köyhtyvät ja köyhtyvät. Seuraus on, että sekin vähäinen omaisuus, jota ”päähän potkitut” ovat ehkä sittenkin onnistuneet säilyttämään on realisoitava tavalla tai toisella, ihan vaan elämiseen.

60+joukolle onnellinen loppu vai viimeinen onnettomuus?

60+ ostovoima tulee säilyttää! Tarina kertoo keskelle Saharaa joutuneelle joukolle huonona uutisena sen että vesi ja ruoka olivat loppu ja hyvänä uutisena sen että lämmitykseen käytettävää kamelin lantaa oli jäljellä riittävästi. Tässäkin asiassa kamelin lantaa (eläkkeiden maksuvaraa) on kyllä riittävästi koska nuorempi nykypolvi on jo menettänyt pitkän elämän mahdollisuuden. Tämä selviää yksinkertaisella vertailulla kuntoiluun, ruokailuun, rahan käyttöön, ansaitsemiseen jne.

1938-48 syntyneistä on jäänyt eloon vain ”sitkein” joukko – heikot menehtyivät matkan varrella. 50 ja 60-luvuilla hiihdettiin, käveltiin tai pyöräiltiin - eli kuntoiltiin, niin kuin nykyisin sanottaisi. Ruokana oli suomalainen perusruoka, joka kuulemma on hampurilaisia ja pizzoja terveellisempää. Nykyinen ”pullamössö-polvi” menettää terveytensä ja muodostuu terveydenhoidon rasitteeksi. Tämän todistakoon kaksi tosiasiaa;

1. 50 ja 60-luvuilla melkein ukko kuin ukko selvitti intin Cooper- testit kevyesti, kun taas 80-luvulta lähtien aina heikommin ja heikommin ja
2. 60-70-luvuista lähtien on - sukupuolesta riippumatta - keskipaino kasvanut .

Seuraus tästä on se, että 60+ tulee olemaan Suomen viimeinen kuntonsa säilyttänyt ikäpolvi. Sukupolvesta, joka on suurin tulee siksi myös pitkäikäisin koko Suomen historiassa. Jatkuvasti laskeneen syntyvyyden vuoksi väestömme toki pienenee. Mutta myös 60+ joukko pienenee, ihan vaan ikänsä vuoksi. Ansiotason noususta johtuen tulee siksi tulevaisuudessa olemaan suuremmat eläkemaksuvarat ja suhteellisesti nopeammin pienenevälle joukolle.

Nykylaskelmat eläkkeiden riittävyydestä perustuvat osaltaan historialliseen keskimääräisen eliniän kasvuun – jota edellä mainitulla perusteella ei siis enää tapahdu. Eläkeverotusta tulisikin laskea asteittain niin, että 60+ ikäpolven käytettävissä oleva tulotaso olisi ansiotyön ostovoimaan nähden ”riittävä”. Tämä lisäisi kotimaista kulutusta, loisi taloudellista kasvua ja parantaisi työllisyyttä.

Tähän kehitykseen liittyy ajankohtaisena ja keskeisenä julkisena ongelmana terveydenhoito. Sen yksityistäminen suurimmilta osiltaan ja julkishallinnon ostopalveluiden laajamittainen käyttö on järkevin tulevaisuuden ratkaisu. Jos eläkkeet ovat kunnollisia voi osa 60+ joukosta maksaa yksityisistä palveluista ja osa 60+ joukosta osan alati kasvista julkisista ”hyvinvointipalveluista”, jotka on myös hinnoiteltu oikein. Näin säilytetään sekä palkansaajien että eläkeläisten ostovoima.

Liiallinen, ylimitoitettu julkinen hallinto on jo luonut itse itseään ruokkivan kasvavan poliittisen painolastin, jonka ”palveluita” kansantalous ei kestä. Tämä ei koske vain nykyhetkeä tai vain terveydenhoitoa, joka on vain yksi akuuteista esimerkeistä. Itse itseään ruokkiva politiikka, julkinen hallinto ja sen kanssa symbioosissa elävä ammattiyhdistysliike sekä liian suureksi kasvaneet yritykset ja eri edunvalvontaliitot muodostavat sisäsiittoisen, hyvin juotetun median ruokkimana, taloudellisten etuuksien valtapiirin. Se on aina valmis rahoittamaan oman olemassaolonsa, jossa kasvun ja talouden maksumiehenä ovat 60+ joukot. Positiiviseen kehitykseen tarvitaan luovaa tuhoa. Eteenkin pieni maa tarvitsee sitä. (Ks. esim. Google/Shumpeter).

Nimimerkki:

Pitkän linjan mies

Näin kirjoitti ystäväni, kolme vuotta sitten. Ja hyvin kirjoitti.
Linkki alkuperäiseen kirjoitukseen tässä. Kun nykyisin puhutaan siitä ongelmasta, jonka Suuret Ikäluokat kuulemma aiheuttavat nuoremmille, on syytä tarkastella myös asioita monilta puolilta. Myös tältä. Ja koska lähimuisti alkaa yhä useammin meillä ihmisillä pettää ja muuttua toiveuneksi ja itsepetokseksi lienee kertaus paikallaan.