lauantai 11. joulukuuta 2010

Euron asemasta ei neuvotella

Kuinkahan tässä lopulta käy? Tulee mieleen Iiro Viinanen ja lupaus siitä ettei devalvoida vuodelta 1991 tai 2. Sillä paljon perusteetonta uskonvahvistusta kummempaa tuskin tästäkään lupauksesta irtoaa.


Uskon ymmärtäväni mitä he sanovat, samoin miksi, vaan miten he aikovat pitää huolta siitä, että sana tulee lihaksi? Vai olisiko sittenkin mahdollista, että heillä on taikasauva, joka herättää Euro-alueen ja EUn tästä taloudellisesta painajaisesta? Mitä se voisi olla? Vai onko tässä taas kerran kyseessä poliitikkojen tavanomainen, vastuuton vedätys?


Saksa ja Ranska ottavat kaikkien Euro-maiden velat yhteisvastuullisesti vastatakseen? Myös jatkossa? Saksa ja Ranska rahoittavat kukin omien maittensa pankkien saamiset velallisista euro-maista? Myös jatkossa? Vai mikä? Todennäköistä? Edes mahdollista? Englanti kun ei moisiin hullutteluihin missään tapauksessa mukaan lähde. Antaa mieluummin vaikka EUn upota.


Toisaalta. Eihän siitä heidän tarvitsekaan neuvotella. Se tekevät pörssimekrarit. Eiväthän nuo lupaa kuin, että euron asemasta ei neuvotella. Upotaan siis yhdessä? Liput liehuen? En tiedä mihin kapteenit mahtavat voivansa pelastautua? Mutta kun vanhat merkit paikkansa pitävät, ensimmäisinä he hylyn jättävät.


 


 

4 kommenttia:

fundeeraaja kirjoitti...

Tässähän käy huonosti ellei eurooppalaista kustannustasoa saada alas. Kukaan ei usko, että se onnistuisi sisäisellä devalvaatiolla. Siitä syntyisi vaan hirveä kapina. Euron arvoa pitäisi manipuloida tavalla tai toisella. Devalvaatio nostaisi kyllä raaka-aineitten, mm. öljyn hintaa, mutta se riski ilmeisesti on otettava.
Suomalaisten pitäisi löytää uusi kauppapolitiikka, jolla päästäisiin vahvemmin itäisen naapurin markkinoille vaikka vanhalla vaihtokaupalla.
Suomen tulevaisuus ei ole EU:ssa vaan idässä niikuin aina ennenkin, surkeita sotia lukuun ottamatta.

hakki kirjoitti...

fundeeraaja

Varmaan noin, idästähän se aurinkokin. Mutta toivottavasti se Suomen uusi kauppapolitiikka tapahtuu EUn jäsenenä ja valuuttamme on vielä silloinkin euro. Se nimittäin on riittävän monta kertaa nähty miten veli venäläinen käy "kauppaa". Ihan kuin Kummisetä aikoinaan.

Tobe kirjoitti...

Muistan kuin eilisen sen uutislähetyksen missä silloinen pääministerikin ilmoitti ettei Suomi devalvoi.Valuuttalainan onnellisena ottajana siirryimme muutamassa kuukaudessa yli 35% pakkaselle.Summat olivat suuria ja devalvaatiosuojaus oli purettu....liian kalliina.Luota nyt noihin poliitikkoihin sitten.Siellä muuten devalvoitiin kahdesti ja luvut olivat melkoisia.Onneksi siitäkin selvisi maksamalla velan pois.Persnettoa maksoi sitten hiukan pidempään.Nimimerkki "Uskottiin ennenkin!"

hakki kirjoitti...

OrNot

Sinne vaan politbyrokratiaan pettyneiden jonon perään. Tilaa on vielä.

D-vitamiini ei ole enää käytettävissä. Ja hyvä niin. Pitäisi vaan poliitikkojen ja etujärjestöjen se vielä saada käsittämään. Ennen kuin ajamme kiville.